Lemmikkieläinten tuominen ravintoloihin ja kahviloihin on mahdollista ensi vuonna maa- ja metsätalousministeriön valmisteleman asetusehdotuksen mukaan. Koiran omistaja voi ottaa lemmikkinsä mukaan, jos liikkeenharjoittaja sallii sen. Asetuksen on tarkoitus astua voimaan ensi vuoden alusta.
Nykyinen asetus kieltää lemmikkieläimet elintarvikehuoneistoissa. Vain näkövammaisten opaskoirat, liikuntavammaisten avustajakoirat sekä kuulovammaisten kuulokoirat saa kuitenkin tuoda elintarvikehuoneiston asiakastiloihin.
- Kyllä tämä kumpuaa kansalaisten monista aloitteista. Suomessa ei esimerkiksi koiria tai kissoja ole hyväksytty sisälle kahviloihin. Euroopassa tämä on useissa paikoissa sallittua, kertoo eläinlääkintöylitarkastaja Sebastian Hielm maa- ja metsätalousministeröstä.
Maa- ja metsätalousministerö on pyytänyt lausuntoja asetuksen muutokselle ja Hielmin mukaan suurin osa on ollut myönteisellä kannalla.
- Kaikkiin ravintoloihin tai kahviloihin ei edelleenkään saa lemmikkieläimiä tuoda, vaan tässä annetaan mahdollisuus ravintolan tai kahvilan omistajalle itse tehdä se päätös, salliiko hän lemmikkieläimet tiloissaan, kertoo Hielm ja jatkaa.
- Tämän asetuksen myötä Suomeen syntyy joukko kahviloita, joihin lemmikkieläimet ovat tervetulleita. Omistajan on ilmoitettava tämä kahvilan ulkopuolella, jotta yliherkät ja allergiset ihmiset tietävät, missä ravintoloissa lemmikkieläinten mukaan ottaminen on sallittua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.