Tohlopin uimakopit

Oltiinkohan uimakoppeja rakentamassa väärään paikkaan, kun työmaa on siivottu ja hiekka tasattu ennalleen ?
Kyllähän se järjettömältä näyttikin, rakentaa uimakoppeja vesirajaan.
Voihan olla, että se talviuimarisauna muutti täysin suunnitelmat.
Onneksi. Toivottavasti nyt rakennetaan sinne nurmikon yläpuoliselle joutomaalle.
5170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sen talviuimarisaunaprojektin hintaahan pidettiin korkeena, mutta nythän se selvisi, mihin sitä rahaa tarvittiin. Viikkotolkulla möyrittiin pillareitten kanssa ja sitten kerättiin vehkeet ja häivyttiin vähin äänin, ja tullaan kesällä uusin konein taas ihan toiseen paikkaan.
Mikä kiire niiden koppien rakentamisella oikein oli, ettei ehditty odottaa valtuuston päätöstä siitä saunasta ? No se tietysti, kun määräraha koppeihin oli tälle vuodelle olemassa, niin pitihän se käyttää, vaikka sitten hiekan lanaamiseen, niin kuin nyt tehtiin. Siitä saunarahasta käytetään sitten osa niihin pukukoppeihin.
Olisikin mukava tietää kuka tästä holtittomuudesta on vastuussa. Raha kun oli pukukoppeihin olemassa, niin se piti käyttää, vaikka tiedettiin että se rakennusprojekti todennäköisesti keskeytetään ja haudataan kun valtuusto päättää talviuimarisaunan rakentamisesta, jonka yhteyteen ne pukukopit tietysti tehdään.

Äänestä
  • Joo, nyt ei tehdä enää sen paremmin koppeja kuin saunaakaan.
    Se säästöpäätös oli kyllä odotettavissakin. Se hiekantasoitus operaatio tuli sentään tehtyä.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Joo, nyt ei tehdä enää sen paremmin koppeja kuin saunaakaan.
    Se säästöpäätös oli kyllä odotettavissakin. Se hiekantasoitus operaatio tuli sentään tehtyä.

    http://moro.aamulehti.fi/2011/12/15/tohloppilaiset-ihmeissaan-joko-avantosaunaa-rakennetaan/

    Tämän verran demarit saivat vastineeksi siitä lehmänkaupastaan kun suostuivat Kokoomuksen ajamaan kiinteistöveron nousuun, kun Keskusta ja Sitoutumattomat eivät suostuneet.
    Olihan sitä jo tuossakin uimakoppeja ja saunoja. Noista ei tosin tainnut vielä tulla sitä demareiden ja Kokoomuksen kiinteistöveroa, varsinkaan kun ne purettiin.

    Ja nyt ei ole enää rahaa korjata edes laituriakaan. Silläkin rahalla , millä möyrittiin joulun tienoilla kuukausi siinä sannalla, olisi varmasti sen laiturin korjannut.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Ja nyt ei ole enää rahaa korjata edes laituriakaan. Silläkin rahalla , millä möyrittiin joulun tienoilla kuukausi siinä sannalla, olisi varmasti sen laiturin korjannut.

    Kyllä tätä näköjään joku lukee, vaikkei kukaan mitään vastaakaan, koska jossain ilmaisjakelulehdessä oli hyvin pienellä, että korjataan uutinen: Tohlopin talviuimarisaunan rakentamista ei ole siirretty vuodella, vaan peruttu kokonaan.
    Ihan niin kuin joku olisi edes kuvitellut, että se muka ensi vuonna tehtäisiin.
    Semmoista uutista ei ole kuitenkaan näkynyt, että kiinteistöveron korotus peruttaisiin.
    Kyllä sitä vaan demaritkin aikaan saavat, vaikka aina itkevätkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

???? kirjoitti:

Oltiinkohan uimakoppeja rakentamassa väärään paikkaan, kun työmaa on siivottu ja hiekka tasattu ennalleen ?
Kyllähän se järjettömältä näyttikin, rakentaa uimakoppeja vesirajaan.
Voihan olla, että se talviuimarisauna muutti täysin suunnitelmat.
Onneksi. Toivottavasti nyt rakennetaan sinne nurmikon yläpuoliselle joutomaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu