Nurmes on pieni paikkakunta pohjois-Pohjois-Karjalassa. Se on maan eniten supisuomalaisia tuottava "kaupunki". Tämä johtunee siitä, että Nurmeksen kummatkin koulut ovat homeessa, minkä vuoksi oppilaiden kasvatus epäonnistuu ja he jäävät henkisiksi vajakeiksi homesienen vallatessa heidän aivotoimintonsa. Jos mietit kumpi koulu olisi parempi vaihtoehto lapsillesi, muista että Laamilan koulussa ruokakin hymyilee, vaikkakin pääasiassa sen vuoksi, ettei sitä kokkausvaiheessa muistettu tappaa. Yleensähän lihakarja teurastetaan jo teurastamossa eikä kokkausvaiheessa, mutta ei siitä sen enempää. Uusimmat, käsittämättömän tarkat mittaukset ovat vihdoin paljastaneet, että Nurmes sijaitsee tarkalleen siinä, missä maailman peräaukon kuuluisi olla. Nurmes onkin Suomen yleisesti nauretuin "kaupunki". Iltalehdessäkin mainittiin vuonna 2006, kuinka Nurmeksen kylänraitilta löytyvät supisuomalaisimmat miehet (tai jotain vastaavaa).
Nurmes!
6
369
Vastaukset
- v k p
Nurmeksen liikennevalot
Nurmeksen liikennevalot erottavat Porokylän ja keskustan iloisesti tuikkimalla. Kaikista maailman liikennevaloista poiketen Nurmeksen vilkkujen sumea logiikka on viritetty niin, että lähestyttäessä liikennevalot näyttävät vihreiltä, mutta vaihtuvat aina punaiselle riippumatta siitä mihin vuorokauden aikaa liikutaan. Erikoista Nurmeksen liikennevaloissa on, että valojen tarkoituksena on synnyttää muuten olemattomaan liikennekeskittymään ruuhkaa ja jonoja, joita ei ilman valoja olisi. Nurmeksen liikennevalojen vaihtumissykli on hidas, ja punaisissa valoissa ehtii hyvin lukemaan perkelettä tienpitäjälle useamman kerran. Kun vihdoin päästään lähtemään, valot vaihtuvat jälleen punaiseksi. - Tökittynä
Kateelisten kaupunki Nurmes on.Kaikki on hyvin jos huonosti menee.Kateus nostaa päättään jos hyvin menee ja naljailua riittää.
- sodomia
Nurmeksen suurin ongelma on sukulaisten väliset seksi suhteet.Ja tämä ei ollut mikään vitsi.
mitä serkumpi sitä herkumpi sanoi viekiläiset jo ajat sitten,no ainakin hoitokodit pystyssä pysyy...
- sataman sälli .
Liikennevalot taitaa olla puolue ohjauksessa
- uunojen uuno .
Nuselaisten ajatuksen kulkuun vaikuttaa Pielisen aaltojen vuorovaikutus-
Sektorilla Kummelista Kouvaan ja se tietää ristiaallokkoa myös kylän
poliittiseen vetoon johtuen Kuun vetovoimasta tiettynä aikoina akselilla
Demari pyrkyrit ja Kepun nuolijat ym, muut mielistelijät tämän yhtälön jos
Joku ratkaisee se on kulduuri palkinnon paikka ja vihiriät tuomariksi vielä
saadaan pakka tosi pokeriksi ja Jokeriksi .
Mitä Nuselaisten älykkyyteen tulee se on samaa kastia kuin nyky hallituksen
Kuntapolitiikka ojasta aallikkoon viemäreiden kautta kierräättäen .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194939Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä563950Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603523Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732668Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1382408Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572299Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084