aurinko on meidän herättäjämme ja ilon tuoja

masennusta paljon

pimeä vuodennaika ja sitä seuraavat happamat kasvot kaduilla vetävät mielen alas kuin syksykin puut lehdettömiksi.keväällä maailma taas avartuu ja ihmisetkin kirkastuvat pois masennuksistaa. on myös totta että kaikki tarpeellinen,ruoka ym. ovat kallistuneet,kun taas eläkkeet eivät ole nousseet ties koska juuri mitään.orkean elintasomme jankutuskin kesti turhan kauan,sillä eläkkeet olivat nousseet 1980 luvulla ja jälkeenpäin niistä oli poistettu perus-osa. kun perussosa tuli takaisin,mainostettiin sitä eläkkeiden nousuna. Jostainsyystä maahamme on jo kauan tuotu ihmisiä sen varalle että tulisi tyvoimasta pula?Koska tulee,on toinen asia.Myös turhautuneisuus maamme alassajosta masentaa.Olimme ensimmäisiä menemään euhun.tuskin brysselissä meitä pienenä maana kuunnellaan sen enempää kuin pientä maata muutenkaan?Minua harmittaa se että kun esi isämme saivat raskain verisin töin maamme pysymään itsenäisenä, niin jälkipolvet eivät kyenneet pitämään sitä itsenäisenä sanan varsinaisessa merkityksessä.kansamme on niin repaleinen mielialoiltaan,että ajattelevat jokainen vain omaksi parhaakseen,jolloin ei meitä tarvitse hajoittaa vaan hallita vain.mutta mitäs siitä.ajatellaan vain enkeleitä kuuta ja tähtiä ja hymyillään jokaiselle tutulle ja vähemmän tutulle kun vastaan tulee ja odotetaan kevättä?Ehkä luminen talvikin välissä piristää,kun snkin luulisi joskus tulevan?

1

76

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha sitä on syyttää tai odottaa muutosta johonkin ulkoiseen tekijään, kun kaikki tarvittava löytyy itsestä, jos vain oikeasti yrittää ja keskittyy tärkeimpään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1682
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      869
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      90
      606
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      520
    Aihe