Ihana hiljaisuus

Rauhaa!

Olin kaverin luona kylässä ja hän ihmetteli tyytyväisenä sitä että jäätelöauto ei ole möykännyt heidän nurkillaan enää aikoihin. Kerroin että valitin asiasta poliisille, se varmaan on vaikuttanut asiaan. Eihän jäätelöautolla ole sen suurempaa oikeutta häiriköidä muiden elämää kuin kellään muullakaan.

Tyhmät jäätelöautosedät vaan kuvittelevat että jos viranomainen on antanut poikkeusluvan äänimerkin osalta auton rakennemääräyksiin katsastusmiestä varten, niin se muka oikeuttaisi nukkuvien kolmivuorotyöläisten herättämisen ja muun sikamaisen häirikkökäyttäytymisen.

Monihan on polttanut päreensä tuota möykästä ja käynyt kuskeihin käsiksi. Se on sellainen työ jota minä ne suostuisi tekemään ilman henkivartijaa.

97

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Kulkeeko se jäätelöauto tunnin välein, kerran vuorokaudessa, Jos sitä harvemmin, niin ei kai siitä suurta haittaa

    • RAuhaa!

      Ei mutta se on pilannut monta puutarhajuhlaa kun se soi monta tuntia kerrallaan. (Perjantaisin.) Pitääkö pihajuhlat aikatauluttaa jäätelöauton mukaan?
      Juuri silloin kun se soi, niin juuri silloin se haittaa. Se kuuluu monen kilometrin päähän.

      Ystäväni on kolmivuorotyössä. Hän ei saa nukutua niinä päivinä kun jäätelöauto kiertää alueella. Eli mielestäsi siitä ei ole suurta haittaa jos yksi päivä tai ilta menee pilalle?

      • ....-

        On ihmisiä, jotka häiriintyy joka tapauksessa.
        Jos se häiriintymisen syy ei ole jäätelöauto, niin se on sitten joku muu.
        Jäätelöauto on hyvä kohde purkaa ärsytykset. Parempi kun naapurin ruohonleikkuri.

      • :/

        Jo on elämä vähästä kiinni, jäätelöauton äänestä.

      • Rimmir tänään
        ....- kirjoitti:

        On ihmisiä, jotka häiriintyy joka tapauksessa.
        Jos se häiriintymisen syy ei ole jäätelöauto, niin se on sitten joku muu.
        Jäätelöauto on hyvä kohde purkaa ärsytykset. Parempi kun naapurin ruohonleikkuri.

        Tavalliset polttoaineella käyvät ruohonleikkurit ovat kyllä kova äänisiä ja useinmiten koko naapurusto alkaa sen pärinän kauneimpana kesäpäivänä viikonlopulla. Sitä ennen koko kevät katkotaan rankoja ja sirkkelöidään polttopuita.
        Mikä ihme siinä on ettei osata valmistaa hiljaisia työkoneita? Melu pidemmän päälle on rasittavaa tuli se sitten ruohonleikkurista, liikenteestä tai tehdaslaitoksista.

      • Eipä haittaa

        No ei ole suurta haittaa, kerran viikossa suhteellisuuden tajua sulle ja ystävälle.

      • ...-
        Rimmir tänään kirjoitti:

        Pitäähän ihmisen ympärillä melua olla.
        Jos ei ole, sitä pitää tehdä
        Huudatetaan stereoita, yritetään huonolla soittotaidolla ja epävireisellä haitarilla soittaa säkkijärvenpolkkaa.
        Hienompana itseään pitävät menevät kiduttamaan itseään oopperassa.

      • Huonohermoista sakki

        Et voi olla tosissasi, sulla ja ystävällä on huonot hermot. Ei haittaa jäätelöauto, se on odotettu vieras.

      • luutarhan naapuri
        Rimmir tänään kirjoitti:

        Tavalliset polttoaineella käyvät ruohonleikkurit ovat kyllä kova äänisiä ja useinmiten koko naapurusto alkaa sen pärinän kauneimpana kesäpäivänä viikonlopulla. Sitä ennen koko kevät katkotaan rankoja ja sirkkelöidään polttopuita.
        Mikä ihme siinä on ettei osata valmistaa hiljaisia työkoneita? Melu pidemmän päälle on rasittavaa tuli se sitten ruohonleikkurista, liikenteestä tai tehdaslaitoksista.

        Meillä on onneksi hiljaiset ja siistit naapurit. Ei soi saha, eikä harmonikka ränkytä säkkijärven polkkaa jenkan tahtiin. Kesäisin ympäristö on kukkia väärällään ja nytkin jouluna kynttilöitä tuhansittain. Kiviaita on kaunis ja estää arkun narinan, jos joku sattuu kääntämään kylkeään vaikka vähän äänekkäämminkin. Voi tätä onnea!

      • Sekopääät!
        Huonohermoista sakki kirjoitti:

        Et voi olla tosissasi, sulla ja ystävällä on huonot hermot. Ei haittaa jäätelöauto, se on odotettu vieras.

        Koska minä en häiriinny enkä ole kolmivuorotyössä, niin sinäkään et voi häiriintyä. Muuten olet niuho nipottaja.

        WHO:n tutkimuksen mukaan noin viis prosenttia sydänkuolemista johtuu melusta. Meteli nostaa kehon adrenaliinitasoa ja sitä kautta verenpainetta. Melu rasittaa suuresti elimistöä!
        Mutta hienoa kun meillä on tällä palstalla suuria melueksperttejä. He tietävät paremmin kuin kansanterveyslaitoksen melututkijat!

        Tutkimusten mukaan noin 40 % väestöstä on meluherkkiä, ja hehän ovat oivia pilkan kohteita niille lopuille 60 prosentille. Onhan sellaisiakin ihmisiä (varsinkin nuoria) jotka ahdistuvat jos ympärillä ei ole koko ajan mekkalaa. Läksytkin tehdään korvalappusterot korvilla.

      • --..--------
        Eipä haittaa kirjoitti:

        No ei ole suurta haittaa, kerran viikossa suhteellisuuden tajua sulle ja ystävälle.

        Ei ole sinulle haittaa kun et ole kolmivuorotöissä tai et tee suurta pitkäjänteistä keskittymistä vaativaa työtä. Jos noin olisi, niin et päästäsi suustasi tuollaista sammakoita. Silloin tietäisit miten typerä ja asiantuntematon kommenttisi on.

      • Höh?
        :/ kirjoitti:

        Jo on elämä vähästä kiinni, jäätelöauton äänestä.

        Kuka sanoi että koko elämä on siitä kiinni? Ei ole. Typerys!

      • Miten ne muut vuorot
        --..-------- kirjoitti:

        Ei ole sinulle haittaa kun et ole kolmivuorotöissä tai et tee suurta pitkäjänteistä keskittymistä vaativaa työtä. Jos noin olisi, niin et päästäsi suustasi tuollaista sammakoita. Silloin tietäisit miten typerä ja asiantuntematon kommenttisi on.

        Hyvin monilla alueilla on vuorotyössä olevia, mutta olet omaa luokkaasi, ja ystäväsi huonouninen, kuinka ne kaikki muut osaavat nukkua, kun jäätelöauto tulee yhden kerran viikossa, tulisipa useammin. On sulla hermot pinnalla.

      • --..-------------
        Miten ne muut vuorot kirjoitti:

        Hyvin monilla alueilla on vuorotyössä olevia, mutta olet omaa luokkaasi, ja ystäväsi huonouninen, kuinka ne kaikki muut osaavat nukkua, kun jäätelöauto tulee yhden kerran viikossa, tulisipa useammin. On sulla hermot pinnalla.

        Erittäin monet kolmivuorotyöläiset ovat valittaneet tästä metelistä. Se että sinä et satu tietämään siitä ei tee sitä olemattomaksi.

        Se että ystäväni on huonouninen, niin onko se on hänen oma vikansa? Ihminen kun sattuu olemaa päiväeläin, niin päivällä nukkuminen on vaikeampaa kuin yöllä. Tietäisit sen jos olisit itse tehnyt kolmivuorotyötä. (Minä olen nuorempana.)

        Miksi haluat vähätellä heidän ongelmaansa. Siksikö että se ei ole sinun ongelma?

      • --..-----------
        Huonohermoista sakki kirjoitti:

        Et voi olla tosissasi, sulla ja ystävällä on huonot hermot. Ei haittaa jäätelöauto, se on odotettu vieras.

        Se että se on odotettu vieras ei tee sen meteliä vähemmän herättäväksi.

      • Huonohermoinen
        Huonohermoista sakki kirjoitti:

        Et voi olla tosissasi, sulla ja ystävällä on huonot hermot. Ei haittaa jäätelöauto, se on odotettu vieras.

        Minä tunnustan olevani myös huonohermoinen. Ihan oikeasti. En kestä naapureiden stereoiden huudatusta, toisen naapurin koiran jatkuvaa haukuntaa ja yläkerran pianon pimputtajaa. Vihaan myös jäätelöauton meteliä siinä sivussa. Olen huonohermoinen. Mitä teen? Syönkö kourallisen psyykelääkkeitä? Vai voisitkohan sinä antaa minulle psykiatrista apua? Kertokaa te kun tiedätte niin hyvin sen mitä kaikkea ihmisen tulee kestää. Se että jäätelöauto on sinulle odotettua vieras, niin miten se liittyy tähän? Auta minua huonoa heikkohermoista ihmistä ja kerro miten pääsen siihen samaan onnelliseen tilaan kuin sinä? Minustakin olisi ihanaa kuunnella koiran jatkuvaa haukuntaa tai odottaa jäätelöautoa. Vai hylkäätkö minut mielisairaan hermoraunion yksikseni meluongelmieni kanssa? Suositteletko Timbuktuun muuttamista vai korvieni tärykalvojen puhkaisua? Vai sairaseläkettä? Vai pitäisikö minut internoida kokonaan? Tai laittaa johonkin häkkiin ja kyltti päälle että tällä äijällä on päässä vikaa kun se ei kestä ylenpalttista jatkuvaa mekkalaa. Sylkekää hänen päälleen. Lynkkausmielialahan on ollut aina ratkaisu kaikkia niitä vastaan jota ovat eri mieltä kuin valtaenemmistö täällä.

      • :))
        Huonohermoinen kirjoitti:

        @ Huonohermoinen

        Ihailen sinua, sinulla on itseironiaa.

        Kunniaa minulle ja sinulle, ollaan.

    • yksinkertaista

      Se on rikollinen joka käy käsiksi työtä tekevään ihmiseen.

      • Faktaa tämäkin

        Niin on. Se myös se on rikollinen joka estää toista työtä tekevää nukkumasta päivällä kun yöllä pitäisi mennä töihin. Väsyneen työtapaturmariski nousee huomattavasti!

    • karvalakki korville?

      Voi hyvänen aika - vai häiriinnyt jäätelöauton äänimerkin soitosta? Kun kerran tiedät sen jäätelöauton aikataulun, niin etkö voi hommata korvatulpat tai kuulosuojaimet? Meilläpäin jäätelöauton merkkiääni otetaan iloisesti vastaan ja mieluusti asiakkaat rientävät ajoissa odottamaan auton saapumista.

      Miten mahdat muuten häiriintyä kirkonkellojen soitosta? Alapa harkita muuttoa ihan korpeen pois kaikista äänistä, kun noin hermostunut olet. Mutta varo lentokentän läheisyyttä, lentomelukin voi olla yllättävän kovaa lentokoneiden pauhatessa mökkisi yllä.

      • Meluekspertti

        Taas nämä kirkonkellot. Tuota et keksinyt itse. Se on esiintynyt niin monta kertaa niin monessa paikassa. Taitaa kotijäätelöllä olla oikein kokopäivätoimisia googlaajia jotka etsii tietoja että mitäköhän niistä nyt kirjoitetaan ja yrittävät leimata kaikki melua vastustavat sekopäisiksi herkkähermoiksi jotka pitäisi laittaa hoitoon.

        Jos moottoritie tai kirkonkellot häiritsee, niin voi muuttaa kauemmas. Jäätelöautoa ei pääse pakoon edes maalle, sillä he mainostavat tulevansa jopa kesämökillesi. Siinä on vissi ero!

        Mökkiä en osta lentoväylän alta. Työpaikkani on ollut lähellä lentokenttää. Lentomelu tai rautateiden melu on paljon vähemmän häiritsevää kuin jäätelöauton mainosmöykkä. Jos tuntisit melun psykologiaa ja melun amplitudin ja taajuusvaihtelun merkityksen melun huomionherättävyyteen eli siis häiritsevyyteen, niin et päästäsi tuollaisia typeryyksiä suustasi.

        Mutta turha minun on sinun kanssa väitellä, nuo sinun argumettisi on tyrmätty jo niin moneen kertaan, että se on turhaa vanhan toistoa:
        http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/52750-jaateloauto-piinaa-perhetta-keravalla

      • Tervetuloa saareen
        Meluekspertti kirjoitti:

        Ai, tulevatko saareen, jos on saarimökki ihan veneellä musiikki pauhaten, kivaa.

      • mökkiläinen
        Tervetuloa saareen kirjoitti:

        Ai, tulevatko saareen, jos on saarimökki ihan veneellä musiikki pauhaten, kivaa.

        Pitääkö imisten myydä perintömökkinsä ja ostaa toinen saaresta jotta saa nauttia luonnonrauhasta?

      • Ei haittaa äänekkyys
        mökkiläinen kirjoitti:

        Pitääkö imisten myydä perintömökkinsä ja ostaa toinen saaresta jotta saa nauttia luonnonrauhasta?

        Ei tietenkään, en ymmärrä tuota valitusta jäätelöauton äänestä, maailma on täynnä ääniä.

      • Minun normit
        Ei haittaa äänekkyys kirjoitti:

        Ei tietenkään, en ymmärrä tuota valitusta jäätelöauton äänestä, maailma on täynnä ääniä.

        Uskon että et ymmärrä jos se ei haittaa sinua. Minä puolestani en ymmärrä homoja kun en satu olemaan homo. Minä en ymmärrä liikuntarajoitteisia kun en satu olemaan liikuntarajoitteinen. Minä en ymmärrä myöskään kolmivuorotyöläisten unentarvetta kun en satu olemaan kolmivuorotyöläinen.

        Maailma on täynnä ääniä mutta häiriöääniä on loppujen lopuksi aika vähän. Ja niiden torjuntaan laitetaan miljoonia esim. melumuurien muodossa. Ymmärsitkö?

      • Hanki korvatulpat
        Minun normit kirjoitti:

        Hermoheikkoutta, hanki korvatulpat.

      • Ei haittaa
        Minun normit kirjoitti:

        Uskon että et ymmärrä jos se ei haittaa sinua. Minä puolestani en ymmärrä homoja kun en satu olemaan homo. Minä en ymmärrä liikuntarajoitteisia kun en satu olemaan liikuntarajoitteinen. Minä en ymmärrä myöskään kolmivuorotyöläisten unentarvetta kun en satu olemaan kolmivuorotyöläinen.

        Maailma on täynnä ääniä mutta häiriöääniä on loppujen lopuksi aika vähän. Ja niiden torjuntaan laitetaan miljoonia esim. melumuurien muodossa. Ymmärsitkö?

        Eipä haittaa, maailmaan mahtuu ääntä.

      • looginen johtopäätös
        Ei haittaa kirjoitti:

        Eipä haittaa, maailmaan mahtuu ääntä.

        "Eipä haittaa, maailmaan mahtuu ääntä. "

        Sittenhän minä voin tulla huudattamaan steroita sun makuuhuoneeseen yöllä.

      • -----
        looginen johtopäätös kirjoitti:

        "Eipä haittaa, maailmaan mahtuu ääntä. "

        Sittenhän minä voin tulla huudattamaan steroita sun makuuhuoneeseen yöllä.

        Sehän kielletään järjestyssäännöissä.

        Tuskin se on edes kenenkään työtä.

      • Pyykkipoika nenään
        ----- kirjoitti:

        Sehän kielletään järjestyssäännöissä.

        Tuskin se on edes kenenkään työtä.

        "Sehän kielletään järjestyssäännöissä."

        Oleellista tässä ei ollut säännöt, vaan asenne. Meluta saa kun maailmaan mahtuu ääntä? Maailmaan mahtuu myös roskia. Pitäisikö siis roskaaminenkin hyväksyä? Roskien hiettäminen kadulle ei ole rikos. Se on vaan rumaa.

        Eli maailmassa pitää kulkea korvatulpat korvissa ja pyykkipoika nenessä?

    • vilkaisin palstaa

      Naapurin mummo suuttui jäätelöauton pihaanajosta niin paljon, että lähti karjuen juoksemaan sitä kohti, jolloin myyjätär hyppäsi rattiin ja kaasutti pois. Huusi jotain autonikkunasta mennessään.
      Tämä mummo oli muutenkin niin tärkeä, että kävi nuuskimassa pesutuvassa, sillä epäili minun pesevän siellä vieraiden ihmisten pyykkejä, koska hän oli saanut viestiä, että ulkona roikkuu oudon näköisiä vaatteita. (ne olivat lasten karatepuvut).

      Lopulta hän rauhoittui, kun tein hänestä rikosilmoituksen. Hän kävi nimittäin fyysisesti käsiksi...

      • ...

        Eli kuten sanoin... jos olet eri mieltä, niin sinut leimataan hörhöksi turhantärkeäski.

      • v p
        ... kirjoitti:

        Eli kuten sanoin... jos olet eri mieltä, niin sinut leimataan hörhöksi turhantärkeäski.

        Kuten sanoin, poliisi ja käräjäoikeus kummasti rauhoittivat mummon mieltä.

      • Selavie

        Pientä. Tällainen viisvitosen käyttäjä voi olla vaarallisempi:
        http://youtu.be/7hnja4n2hwc

      • heheheh....

        Sitä saa mitä tilaa - tässä tapauksessa kumpikin osapuoli sai sitä mitä tilasi.

      • Expert

        Laillisuudella on hyvin vähän merkitystä ihmisten elämässä. Jos esim. mies puukottaa nalkuttavan vaimonsa, niin ei hän kysy että onko se laitonta vai ei. Hän ei edes ajattele. Kun ärsytyskynnys ylitetään, niin päässä naksahtaa ja primitiivireaktiot käynnistyvät. Sen takia on äärimmäisen uhkarohkeaa mennä huudattamana pilliä kenenkään ikkunan alle kun ei ikinä tiedä millaisia ihmisiä saa vastaansa. Ja jäätelöauton melodiahan sattuu olemaan poikkeuksellisen ärsyttävä. Eli saattaa saada sitä mitä tilaa - käräjäoikeuden päätöksistä riippumatta.

        Menisitkö sinä tökkimään vihaista koiraa kepillä ja samalla sanoisit että et saa purra minua. Kukin vastaa käytännössä ensikäden seurauksista ihan itse vaikka käräjäoikeuden seuraukset voivat olla jotain muuta. Eli järki käteen!

        Kävikö hän sinuun vai kuskiin käsiksi? Jäätelöautofirma ei mielellään käräjöi näistä tapauksista kun ne tuo huonoa julkisuutta tälle meluongelmalle.

    • huomoitsija

      Rikoksia ei pidä tehdä mutta jos joku ärsyttää toista niin paljon että häneen käydään käsiksi, niin eikö se ole merkki siitä että tämä mekkala ei ole merkityksetöntä vaan se ihan oikeasti ärsyttää ihmisiä. Myös jatkuva keskustelu aiheesta todistaa sen että ongelma on todellinen.

    • Kaksipyöriset

      Enempi ääntä lähtee, kun poikaset, pienet ja isommat, ottaa mopoistaan äänenvaimentimet pois.
      Pauke ja vinkuna kuuluu kilometrien päähän.
      Poliisille alkomittarin lisäksi melumittari.

    • Entäs hälylytysajoneuvot?

      Pitääkö niidenkin kuskeihin käydä käsiks, jos huudattavat tyyhmiä pillejään?

      Jäätelöauto, ei heevetti, naurua! :DD

      • Expertti

        Hälytysajoneuvot eivät huudata pilliään montaa tuntia. Ja kumpikohan on tärkeämpää, sinun jäätelösi vai sydänkohtauksen saaneen saaminen hoitoon. Tiedoksi että hälytysajoneuvot eivät huudata pilliään tullessaan asuinalueille muuta kuin silloin jos liikenneolosuhteet niin ehdottomasti vaativat. Näin on oheistettu. Jäätelöauton metelille ei ole mitään tarvetta. Se on pelkkää mainosmöykkää eli sitä paskaa jota tulee nykyään joka tuutista ihan liikaa.

        Minttupuun kommentti on taas vahva todiste siitä mitä melututkijat ovat todenneet jo kauan sitten: "Melun suhtaudutaan vähätellen ja meluherkät leimataan heikkohermoiksi. Jos et kestä melua, niin muuta maalle." Kenenkään ei ole pakko sietää täysin turhaa ylimääristä möykkää! Paitsi minttupuun mielestä. Ymmärtämättömän hölmön naurua!

      • Sopeudutte pakosta
        Expertti kirjoitti:

        Kun suurinta osaa ihmisistä ei jäätelöauton tulo eikä tunnusmusiikin soitto haittaa,niin vähemmistö joutuu sopeutumaan. Mukavaa.

      • Expertti kirjoitti:

        Mun on pakko sietää ylimäärästä möykkää, joka tulee ihan ihmisten suusta´.

        Melututkijoille ois töitä.

        Kolmivuorotyötäkin oon tehnyt, mut en muista koskaan, että oisin herännyt äätelöauton ääneen.

      • Faktaa
        Sopeudutte pakosta kirjoitti:

        Kun suurinta osaa ihmisistä ei jäätelöauton tulo eikä tunnusmusiikin soitto haittaa,niin vähemmistö joutuu sopeutumaan. Mukavaa.

        Jep se on sitä demokratiaa. Jos enemmistö on sitä mieltä että Pekkaa saa kiusata, niin sitten Pekkaa saa kiusata. Ja jurisit päättävät sinun puolesta häiriinnytkö metelistä vai et.

      • minttupuu kirjoitti:

        Mun on pakko sietää ylimäärästä möykkää, joka tulee ihan ihmisten suusta´.

        Melututkijoille ois töitä.

        Kolmivuorotyötäkin oon tehnyt, mut en muista koskaan, että oisin herännyt äätelöauton ääneen.

        Kyllä mie siihen heräsin kun tuli mun ikkunan alle.
        Mutta se oli vaan joka toinen tiistai siellä edellisessä asunnossa. Ja usein en edes ollut yövuorossa silloin.
        Kerran huomasin että kiertää se täälläkin mutta oikeestaan vaan olen kuullut yhden ainoan kerran.
        Enemmän mua on herätelleet noi aurat, jotka aurailee, siis silloin joskus kun oli sitä luntakin.
        Mutta sekin ties sitä että ihmiset pääsee taas töihin ihan kunnolla joten se sitten siitä.
        Ja Martinlaaksossa asuin suoraan lentokoneiden nousun ja laskun alla. Seitsemän vuotta asuin siellä kyllä ne aika ajoin häiritsi tosi kovastikin toisinaan taas siihen turtui ettei kiinnittänyt huomiota. Paitsi silloin kun katsoi jotain suomalaista telkusta niin ikkunat ja ovi oli kiinni muuten olis pitänyt huudattaa.

    • Turhaa valitusta

      Älä muuta sano,hermoheikkoutta kuten ennen vanhaan sanottiin.

    • +++++++++++

      Älytön ajatus mennä käsiksi työtään tekevään ihmiseen??

      Moni, itse en ole kuullut ainoastakaan.

      • ....

        Et lue lehtiä riittävästi jos et ole kuullut. N. 10-15 vuotta sitten joku selitti sitä jopa telkkarin ajanohtaisohjelmassa.

      • +++++++++
        .... kirjoitti:

        Et lue lehtiä riittävästi jos et ole kuullut. N. 10-15 vuotta sitten joku selitti sitä jopa telkkarin ajanohtaisohjelmassa.

        Juorulehtiä en ole lukenut, saati tilannut yli 10 vuoteen.

        On vain ajatuksena kornia hyökärä työntekijän niskaan.

        Siinä olisivat katukuvassa poraajat vaarassa. Saati lentäjät, palokunta, ambulanssikuskit, lakaisukoneen käyttäjät.

      • Lainaaja

        "Moni, itse en ole kuullut ainoastakaan. "

        Kuskin kertomaa: "Henkisesti tämä on niitä hirveimpiä ammatteja. Ihmiset saattavat hyökätä kimppuun ja luulevat omaavansa oikeuden solvata miten vain kuljettajaa. Itse olen muutamankin kerran tällaisen jälkeen poistunut hetkeksi itkemään pahimman pelästyksen pois ennen kuin olen voinut jatkaa työtäni."

      • *
        Lainaaja kirjoitti:

        Kannattaisiko hakeutua soveliampaan ammattiin, bussikuskiksi vaikka?

      • Faktaa

        "Älytön ajatus mennä käsiksi työtään tekevään ihmiseen??"

        Samaa mieltä. Se ei kuitenkaan muuta perusasetelmaa.

        Lue ja sivisty:
        http://tinyurl.com/d3e9lx4

        Tämä ei ole juorulehti eikä asialla ole mitään tekemistä juorulehtien kanssa. Eli pidät vihollisina niitä jotka eivät ole samaa mieltä kanssasi joten leimaat heidät juorulehtien lukijoiksi.

      • *
        Faktaa kirjoitti:

        En tietenkään, jokaisella on oikeus omiin valintoihin, niin minullakin.

        Ikävää olla ammatissa, jossa on noin paha olla.

        Hyvää Joulunjatkoa sinullekin!

        Katson tippa silmässä Kari Tapio-konserttia.

      • Expertti
        +++++++++ kirjoitti:

        Juorulehtiä en ole lukenut, saati tilannut yli 10 vuoteen.

        On vain ajatuksena kornia hyökärä työntekijän niskaan.

        Siinä olisivat katukuvassa poraajat vaarassa. Saati lentäjät, palokunta, ambulanssikuskit, lakaisukoneen käyttäjät.

        "Siinä olisivat katukuvassa poraajat vaarassa. Saati lentäjät, palokunta, ambulanssikuskit, lakaisukoneen käyttäjät. "

        Eivät ole. Hei eivät ärsytä ja heidän metelinsä on vain hetkellistä eikä tämä meteli jatku tuntikausia. Jos lentokenttä häiritsee, niin voi muuttaa kauemmas. Jäätelöautoa ei pääse pakoon edes maalle, sillä he tulevat sinnekin.

        Poraajat ovat oikeasti vaarassa. Joidenkin omakotiasukkaiden hermot ovat täysin riekaleina jatkuvan metelin takia. Louhimot ovat tulleet talon rakentamisen jälkeen eikä taloa saa myytyä metelin takia. Laissa raja on 300 metriä, mutta tiedän että ihmiset heräävät aamukuudelta jopa kilometrein päässä poraamisen ja räjäyttelyn takia.

      • ei-jymmärrä

        Miten jätskiauton ääni kuuluu tuntikausia.
        Meilläpäin se käy ja kääntyy vilauksen kilauksessa?

      • Faktaa
        * kirjoitti:

        En tietenkään, jokaisella on oikeus omiin valintoihin, niin minullakin.

        Ikävää olla ammatissa, jossa on noin paha olla.

        Hyvää Joulunjatkoa sinullekin!

        Katson tippa silmässä Kari Tapio-konserttia.

        Onko tällä joku jäätelöautonkuljettaja. En minä ainakaan.

      • Ymmärrän paremmin
        ei-jymmärrä kirjoitti:

        Miten jätskiauton ääni kuuluu tuntikausia.
        Meilläpäin se käy ja kääntyy vilauksen kilauksessa?

        Asut ilmeisesti keskustassa keskellä ratikoiden kitinää. Hiljaisilla muuten äänettömillä omakotialueilla se kuuluu tuntikausia kun ke kiertää koko alueen - useamman auton voimalla. Jos pilliä huudatetaan täysillä - kuten usein tehdään, niin silloin se kuuluu monen kilometrin päähän häiritsevänä. Jos pilliä soitetaan hiljempaa, niin häiriö on vain 1-2 km.

      • ei-jymmärrä
        Ymmärrän paremmin kirjoitti:

        En asu. Asun pienessä kunnassa, omakotitaloalueella.
        Kuuloni on normaaliksi todettu.

        Lähimpiin ratikoihin lie lähes 1000 kilometriä.

      • Omakotiasujalta
        ei-jymmärrä kirjoitti:

        En asu. Asun pienessä kunnassa, omakotitaloalueella.
        Kuuloni on normaaliksi todettu.

        Lähimpiin ratikoihin lie lähes 1000 kilometriä.

        Olen myös omakotialueella asuva, jäätelöauto käy kerran viikossa, mutta en tuohon edes reagoi, meiltä on matkaa Helsinkiin yli 100 km:ä. Monet asukkaat odottavat auton tuloa.

      • ei-jymmärrä
        Omakotiasujalta kirjoitti:

        Meillä aikoina entisinä koira alkoi aina haukkumaan iloisesti ja heiluttamaan häntäänsä, kun kuului etäinen jäätelöauton merkkiääni.

        Silti, ymmärrän toki melusaasteen häiritsevyyden.
        En ikinä voisi työskennellä jossain metelimusan seassa.

      • Omakotiasuja myös
        Omakotiasujalta kirjoitti:

        Olen myös omakotialueella asuva, jäätelöauto käy kerran viikossa, mutta en tuohon edes reagoi, meiltä on matkaa Helsinkiin yli 100 km:ä. Monet asukkaat odottavat auton tuloa.

        Minäkin asun omakotialueella. Pidän jäätelöautoa erittäin ärsyttävänä.
        Maaseudun pienillä paikoilla jäätelöauto ei viivy kuin hetken, toisin kuin isoilla pääkaupunkiseudun pientaloalueilla.

      • ?????
        * kirjoitti:

        Kannattaisiko hakeutua soveliampaan ammattiin, bussikuskiksi vaikka?

        Siis kenen?

      • Expertti
        ei-jymmärrä kirjoitti:

        En asu. Asun pienessä kunnassa, omakotitaloalueella.
        Kuuloni on normaaliksi todettu.

        Lähimpiin ratikoihin lie lähes 1000 kilometriä.

        Melusta häiriintymisellä ja kuulokyvyllä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa jollei ole puolikuuro. Iso miinus sinulle tietämättömyydestäsi.

        Heittäkääpä nyt niitä plussia kaikille niille mielipiteille jotka ovat yhdenmukaisia oman näkemyksenne kanssa ja miinuksia niille asiantuntijakommenteille joista ette pidä. Ampukaa myös kaikki ikävien tosiasioiden kertojat, sillä viestin tuoja on mielestänne syyllinen siihen että joku kolmivuorotyöläinen jossain ei saa nukuttua mainosmöykän takia. Se on siis minun vika, kun kerron sen, vaikka itse en tee kolmivuorotyötä. Satun vaan tekemään tutkimusta väsymyksen vaikutuksesta työtehoon ja työtapaturmiin.

        Olen jo huomannut että et ymmärrä. En voi sille mitään että et ymmärrä. Kaikki eivät ymmärrä kaikkea. Jos minä en ymmärrä jotain, niin en ole kuuluttamassa sitä kaikille.

      • P-M

        MEIDÄN JENGIN kuuluu olla myönteisiä jäätelöautolle, muuten haukutaan lyttyyn ja näille mielipiteille pannaan paljon miinuksia. Meillä pitää olla yhtenäinen koko jengin hyväksymä mielipide, muuten emme pysy kasassa.

      • ollaan-kaverit
        Expertti kirjoitti:

        Melusta häiriintymisellä ja kuulokyvyllä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa jollei ole puolikuuro. Iso miinus sinulle tietämättömyydestäsi.

        Heittäkääpä nyt niitä plussia kaikille niille mielipiteille jotka ovat yhdenmukaisia oman näkemyksenne kanssa ja miinuksia niille asiantuntijakommenteille joista ette pidä. Ampukaa myös kaikki ikävien tosiasioiden kertojat, sillä viestin tuoja on mielestänne syyllinen siihen että joku kolmivuorotyöläinen jossain ei saa nukuttua mainosmöykän takia. Se on siis minun vika, kun kerron sen, vaikka itse en tee kolmivuorotyötä. Satun vaan tekemään tutkimusta väsymyksen vaikutuksesta työtehoon ja työtapaturmiin.

        Olen jo huomannut että et ymmärrä. En voi sille mitään että et ymmärrä. Kaikki eivät ymmärrä kaikkea. Jos minä en ymmärrä jotain, niin en ole kuuluttamassa sitä kaikille.

        Minulla on aina öisin korvatulpat korvissani, koska ukkoni jyrisee kuin tulivuorenpurkaus nukkuessaan.

        Läheinen kanssakäyminen yhteiskunnassa vaatii lunnaansa, jopa sietokyvyn meteliin. Itse inhoan turhaa meteliä, mutta, onko se metelöiville turhaa?

        Jos kerrostalossa joku vetäisee vessan suuren tarpeensa jälkeen aamuyöstä, onko se vika. Kun meidän makkarimme seinän takana kukkui käkikello joka viidestoista yö, ei kun minuutti, oliko se kenen vika?

        Sitä se on, kun ei voi enää lähteä jokea ylöspäin urkkimaan, kenen lastut laineilla liplattaa. :))

        Ehkäpä minäkin olin ymmärtämätön. :))

      • Expertti
        ollaan-kaverit kirjoitti:

        Äänellä ja äänellä on eroa. Toiset äänet ärsyttää enemmän kuin toiset. Kuorsaus on aika paha mutta se ei pärjää mainosmöykälle. Omaa kokemusta on myös kuorsauksen kuuntelusta. Äänen kapeaspketrisyys ja taajuuden vaihtelu tekee siitä pahan. Kuorsaus tai junaradan meteli ei ole tässä mielessä läheskään yhtä pahaa.

        Kukaan ei kuitenkaan kuorsaa tahallaan tai junasta ei ole tahallaan ole tehty meluisaa, toisin kuin jäätelöautosta. Aänilogojen suunnittelijat ovat tehneet siitä tarkoituksella mahdollisimman huomiota herättävän, siis häiritsevän. Huomion herättävyydellä ja melun adrenaliinivasteella on suora korrelaatio. Melu kuten muukin häirintä rasittaa elimistöä huomattavan paljon. Se mm. nostaa verenpainetta joka lisää verisuonisairauksien riskiä.

        Hiljaisuus kuuluu jokaisen perusoikeuteen - ainakin omassa kodissa. Kenelläkään ei ole oikeutta pakkosyöttää meteliä toisen kotiin. Voihan mainoksetkin torjua "Ei mainoksia"-kyltillä. Mutta miksi äänimainoksia saa silti tunkea toisten kotiin? Yksi kuski sanoi että pitää soittaa niin kovaa että se kuuluu ihmisten seinien läpi ja TV:n katselun päälle. Voiko olla enää suurempaa röyhkeyttä!

        Jowain, tottakai, olen ihan samaa mieltä. Kukaan ei saisi, periaatteessa, loukata toisen ihmisen loukkaamattomuutta, ihmisyyttä, rauhaa ja rakkautta.

        Mutta kun nyt kumminkin, kaikitenkin, kuin aikoinaan proffamme oli tapana sanoa, täytyy sietää, tietää omat laajuutensa.

        Annan arvoa sinuudellesi, hiljaisuus on minunkin toiveeni.
        Silti siihen ei koskaan pääse tässä melusaasteen nykyisyydessä.
        Valosaaste, avaruuden likaava, on toinen ilkeä asia.

        Tunnen olevani periaatteistani poistunut, periksiantanut luuseri.
        Riittääkö? :))

        "Annan arvoa sinuudellesi, hiljaisuus on minunkin toiveeni. Silti siihen ei koskaan pääse tässä melusaasteen nykyisyydessä. Valosaaste, avaruuden likaava, on toinen ilkeä asia."

        Valosaaste -kysely 29.2.2012 asti:
        Häiritseekö valon liiallinen tai turha käyttö ulkotiloissa? Onko luontainen hämärä häviämässä liiallisen keinovalon alle? Vai pelottaako pimeys kaupunkipuistoissa ja uhkaavatko viimeisetkin valot sammua maaseudulta? Valosaasteesta tarvitaan lisää tietoa. Suomen ympäristökeskuksen kyselyssä selvitetään kansalaisten näkemyksiä siitä, miten vakavaksi ongelmaksi valosaaste koetaan ja millainen valaistus koetaan erityisen haitalliseksi.
        www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=398738&lan=fi&clan=fi

      • Vastasin

        Tuosta kyselystä oli juttua perjantain hesarissa.

    • Pirre*

      Ai..kulkeeko ne näin talvellakin?

      • Oudot työajat

        Kulkee. Ja jopa kirkkopyhinä. Ei kuitenkaan tänä jolunua. Viime jouluna jäätelöauto metelöi ainakin medän lähistöllä.

      • utelias-ullendorffi

        @ Pirre?

        Onko kisulillasi vielä hyvä oleminen, muistaakseni ainakin, C-kirjaimella ollut säikähti ukkosta.

      • Pirre*
        utelias-ullendorffi kirjoitti:

        @ Pirre?

        Onko kisulillasi vielä hyvä oleminen, muistaakseni ainakin, C-kirjaimella ollut säikähti ukkosta.

        Toivottavasti on; jouduimme ikäväksemme uudelleensijoittamaan Oscarin, koska "hän" ei tottunut sisäkissaksi, - uusi omistaja on erittäin eläinystävällinen ihminen.

        P.s. en voi katsoa kissan kuvia, niin ettei minulle tulisi paha mieli..ikävä on..mutta näin on nyk. tilanteessamme parempi. Kiitos kun kysyit :)

      • W*
        Pirre* kirjoitti:

        Vähän itkuistuttaa tuo teidän Oscunne.
        Minusta siitä saa kuvan Ritari Rohkeasta.
        Pojasta, mukavasta, vailla häivääkään pelosta.

        Sinulle kaikkea hyvää, olet ollut kaikkien, näiden vuosien
        yksi mielipalstaajani.
        Sanot, sanat, viisaat, ja ajatellut,
        ilman pastaa takana.

      • Liikenneturvaa
        W* kirjoitti:

        Vähän itkuistuttaa tuo teidän Oscunne.
        Minusta siitä saa kuvan Ritari Rohkeasta.
        Pojasta, mukavasta, vailla häivääkään pelosta.

        Sinulle kaikkea hyvää, olet ollut kaikkien, näiden vuosien
        yksi mielipalstaajani.
        Sanot, sanat, viisaat, ja ajatellut,
        ilman pastaa takana.

        "Ajetaan me sprintterillä melutaan ja myynniskellään.... melutaan ja ryypiskellään...." "Olen ajanut siiderissä" jne:
        http://youtu.be/0-2ZMinWUG8

        Näin siis jäätelöautokuskit!

    • arvelisin

      Hälytysajoneuvojen ääni on ärsyttävä, peruuttavien autojen piippaus on ärsyttävä, mutta pointti onkin siinä että ne ovat varoitusääniä ja siksi tarpeellisia. Jäätelöauton ääni on pelkästään mainos ja mielestäni siksi turhaa meteliä.

    • nenä-apina

      Erakko voi olla kuulematta elämän ääniä.

      Jaksa en enää puollustaa pierua.

      Linnutkin laulaa, täyttä kaulaa, ne rumaäänisetkin.

      • meeriamanda

        Aniharvoin tää jädeauto ´laulaa´ olisiko parittomillaviikoilla jokupäivä. En käy ostoksilla ja ei häiritse, pientä on soitto mikä sisälle kuuluu.

        Tuo yläkerran asukki joskus ns. hiertää.... kun painan pääni tyynylle, kuuluu vaimeasti ... Mattia ja Teppoa samankaltaisuutta, ei lujaa mut osaan kyllä ulkoa jo kipalejärjestyksen :/ Musamakumme ei osu yhteen...:))) joskus vain uni oottaa tuloaan ja silloin turhauttaa, vaihtais ees levyä välillä !

        Tää oli kyllä enempi huumorilla kuin tosissasilmin, valitimpa ihan valituksen vuoksi :))

      • kisulleterkkuja
        meeriamanda kirjoitti:

        Sinulle, kivalle, terveisiä.
        Ukko soittaa olkkarissa säveleitään.

        Minä katselen Emmentaalin tallennetta.
        Koskaan en ole jädeautolta ostanut.
        Jos joku on, en hauku. :))

      • --..--------

        Kukaan ei ole valittanut linnuista. Ne eivät häiritse. Väkisin kotiin tungettu mainosmeteli ei ole normaalia elämän ääntä. Se on henkistä väkivaltaa.

      • Pirre*
        --..-------- kirjoitti:

        Kukaan ei ole valittanut linnuista. Ne eivät häiritse. Väkisin kotiin tungettu mainosmeteli ei ole normaalia elämän ääntä. Se on henkistä väkivaltaa.

        Ollaan iloisia että vielä kuullaan ja ymmärretäänkin kuulemamme - jotenkuten; ..maalimassa on paljon valituksen aiheita, etenkin kanssaihmisten tekemiset ja tekemättä jättämiset, jos sen negatiivisen asenteen elämässään omaksi ottaapi.

        P.s. lapsille jäätelöauton merkkiääni on a i n a iloinen asia :)

      • --..-------

        > P.s. lapsille jäätelöauton merkkiääni on a i n a iloinen asia :)

        Ja sitten kun äiti ei osta, niin alkaa hirveä kitinä. Se siitä ilosta.
        Ps: Kaupasta saa halvemmalla

    • Tuskin sun poliiiseille soitolla on ollut paljon mitään tekemistä asian kanssa. Desipelejään ovat ehkä joutuneet noi kuskit alentamaan ja nyt niitä taida talvisin muutenkaan kovin liikenteessä olla.

      Ei kai ne kuskit itsenäisiä liikkeenharjoittajia myöskään ole vaan jonkun valion tai muun renkejä joten turha niitten kimppuun on käydä, työtään tekevät vain, mieluummin soitto pääkonttoriin.

      Ja se että jotkut käyvät vuorotyötä ei oikein ole syy ettei muut saa päiväsaikaan pitää jonkin sorttista möykkää. En minäkään voi valittaa kun kauppa-auto käy kaks kertaa viikossa tossa parkkiksella ja huudattaa torveaan et nyt ollaan paikalla.

      Mutta täytyy kyllä myöntää että joskus hermostuttaa se dii di diidi dii...mainos, mutta ei aina.

      • Pitääkö niitata

        "Ei kai ne kuskit itsenäisiä liikkeenharjoittajia myöskään ole vaan jonkun valion tai muun renkejä"

        Kansainvöinen Nestle omistaa Kotijäätelön. Siis se sama firma joka myi mm. äidinmaitovastiketta kehitysmaihin ja kehotti luopumaan rintaruokinnasta.

        "Ja se että jotkut käyvät vuorotyötä ei oikein ole syy ettei muut saa päiväsaikaan pitää jonkin sorttista möykkää."

        Tahallinen häiriköinti jumalattomalla volyymilla on eri asia.

        "En minäkään voi valittaa kun kauppa-auto käy kaks kertaa viikossa tossa parkkiksella ja huudattaa torveaan et nyt ollaan paikalla."

        Kuinka monta sataa kertaa pitää toistaa tämä sama asia jotta menee perille: Yleinen harha on se että se soittaa vain hetken. Totuus: Se metelöi klo 16-21 sellaisella volyymilla että koko asuntoalue häiriintyy kilometrien päähän. Ainakin meillä päin.

      • Ootpa hermostunut
        Pitääkö niitata kirjoitti:

        Eihän metelöi, seisoo hetken tienreunassa ja lähtee pian pois. Sua ei sitten haittaa muu meteli, pahempaakin löytyy.

      • Pitääkö niitata kirjoitti:

        "Ei kai ne kuskit itsenäisiä liikkeenharjoittajia myöskään ole vaan jonkun valion tai muun renkejä"

        Kansainvöinen Nestle omistaa Kotijäätelön. Siis se sama firma joka myi mm. äidinmaitovastiketta kehitysmaihin ja kehotti luopumaan rintaruokinnasta.

        "Ja se että jotkut käyvät vuorotyötä ei oikein ole syy ettei muut saa päiväsaikaan pitää jonkin sorttista möykkää."

        Tahallinen häiriköinti jumalattomalla volyymilla on eri asia.

        "En minäkään voi valittaa kun kauppa-auto käy kaks kertaa viikossa tossa parkkiksella ja huudattaa torveaan et nyt ollaan paikalla."

        Kuinka monta sataa kertaa pitää toistaa tämä sama asia jotta menee perille: Yleinen harha on se että se soittaa vain hetken. Totuus: Se metelöi klo 16-21 sellaisella volyymilla että koko asuntoalue häiriintyy kilometrien päähän. Ainakin meillä päin.

        Eli kuskit ovat renkejä puheittesi mukaan
        "Kansainvöinen Nestle omistaa Kotijäätelön. Siis se sama firma joka myi mm. äidinmaitovastiketta kehitysmaihin ja kehotti luopumaan rintaruokinnasta."

        Sinä ja sun jumalaton möyke....Taitaa myöskin asia olla se, että sua häiritsee koko juttu enemmän ku kaveriasi. Hermoheikkoja on lähiöt täynnä.

    • hemmettiin mopot!

      Moottoripyörät, teini-ikäisten mopot, autot, joista äänenvaimintimet poistettu , pörinä ja pärinä, todella hermoja raastavaa, siis jahka kevät koittaa. Valoisina öinä ajetaan kilpaa motskareilla aamutunneille asti. Onneksi talvi on melkein rauhoittunutta aikaa (kiitos kylmän, pimeän ja jään) tältä hermoja raatelevalta meteliltä. Jäätelöauto tulee ja menee, mekastaa hetken kauppojen aukioloaikaan, ei häiritse. Ja tekee työtään. Mopot ja moottoripyörät saastuttavat desibeleillään, tuhlataan rahaa polttoaineisiin, käsittämätöntä kulutusta. Nautittava nyt rauhasta, kun voi yöt nukkua. Poliiseilla ei ilmeisesti ole aikaa rauhoittaa näitä pärinäpöhköjä kesäöisin.

      • Niittaanko jonkun

        "Jäätelöauto tulee ja menee, mekastaa hetken kauppojen aukioloaikaan, ei häiritse."

        Yleinen harha on se että se soittaa vain hetken. Totuus: Se metelöi klo 16-21 sellaisella volyymilla että koko asuntoalue häiriintyy kilometrien päähän. Ainakin meillä päin.
        Se mekastaa välillä jopa kirkkopyhinä eli pyhäpäiväänkään ei saa viettää rauhassa.

      • Tase pappa
        Niittaanko jonkun kirjoitti:

        "Jäätelöauto tulee ja menee, mekastaa hetken kauppojen aukioloaikaan, ei häiritse."

        Yleinen harha on se että se soittaa vain hetken. Totuus: Se metelöi klo 16-21 sellaisella volyymilla että koko asuntoalue häiriintyy kilometrien päähän. Ainakin meillä päin.
        Se mekastaa välillä jopa kirkkopyhinä eli pyhäpäiväänkään ei saa viettää rauhassa.

        Jäätelöauton tunnus-toitotus on iskostunut kakaroiden mieleen ja tiukasti.
        Meillä päin se toitottaa alueella , eri myyntipisteissä kolmena päivänä viikossa, parisen tuntia.

        Kerrankin ollimme syömässä lasten-lasten kanssa. En havainnut mitää poikkeavaa ympäristössä. Kuitenkin 6 vuiotias pojan nassikka pomppasi ylös tuoliltaan ja hihkaisi,"Jäätelöauto tuli". Oli poju juuri saanut viikkorahansa ja kutsu kuultu.

        Eipä tuohon enää meikäläinen viitsi edes reagoida. Pieniä on silakat joulukaloiksi.
        Varsinkin, kun asuu koirapuiston lähettyvillä. Sitä räyskytystä kun kuuntelee aamu viidestä ilta yhteentoista.
        On kimeää kilkatusta, röhinää ja rähinää. "hänen" pitää saada liikkua haistella, ja haukkua kaikkea ja kaikkia, mielensä mukaan. "Hän on niin iihaanaa koira".

        Kesäisin ei voi kuvitellakaan pitävänsä ikkunoita auki, vaikka olisi kuinka kuuma, ennen 11 illalla.
        Näitä Mamin Kultia kun on parikymmentäkin yhtä aikaam antamassa ääninäytettään, on melu kamalaa.

        Jos joku nuorisoporukka pitäisi samanlaista meteliä kokoontuessaan, olisi kaupungin koko Poliisivoimat taltuttamassa mellakkaa.

      • meeriamanda
        Tase pappa kirjoitti:

        Tase pappa, ymmärrän täysin tuohtumisesi. Ompa huonosti suunniteltu koirapuisto... tää on jäähallin vieressä metsikössä ja asuintalot kaukana haukuilta.
        Olen ohitte fillaroinut ja kyllä haukkuäänet raikasivat.

        Mutta, se on koirien aluetta...en kieltäisi siä haukkumatta oloa, rauhallisempihan on sitten kotonaan kun saa tunnin, parin riehua .

        Ja juuei, minulla ei ole koirulia... ollut on parikin, kovia räksyjä ulkona mut kotona siihen ei lupaa annettu. Se muoto eläimistä istuu suuhuni parhaiten :))

    • Klas Glass
      • Joo. Maksa siitä, että saat valittaa. Eikä auta mitään.
        Poliisikaan tuskin korvaansa viitsii lotkauttaa, vaikka asetuksella on (oli ainakin 1962 jolloin ammattajoikortin ajoin) kielletty soittelemasta kaikenlaisia tilulii-torvia autossa.

    • valivali

      Valitettu on. Valitus vaikuttaa jonkin aikaa. Pikkuhiljaa möykkä alkaa uudelleen,

    • jocus*

      On siinä ero, kirkonkelloissa ja jäätelöautossa.

      Vanha mies sai sydänkohtauksen, ja lääkäri tiedusteli taustaa.
      - Rakastellessa se yllätti.
      - Enkö minä ole korostanut, että petipuuhatkin täytyy sydäntautisen toimittaa rauhallisesti.
      - No niinhän juuri me olemme homman hoitaneet. Kirkonkellojen tahdissa sunnuntaiaamuisin: ding - dong... ding - dong. Mutta tänä sunnuntaiaamuna tuli jäätelöauto...

    • :)) he..

      • Pirre*

        Vähäsen huvitti tuo vitsisi..jocus*

      • jocus*
        Pirre* kirjoitti:

        Vähäsen huvitti tuo vitsisi..jocus*

        Ja minä kun sen vakavaksi varoitukseksi tarkoitin ikäisilleni.

    • maahinen

      Juu,on jäätelöautoa,on koirien haukuntaa,alakerran tv:n mökää,tehotuuletus monta tuntia päivässä horisee ihan liian lujaa jne.

      Olen yksin asuessani tottunut hiljaisuuteen ja asumisen rauhaan,joten joskus muitten mielestä "pienetkin"äänet menee yli hilseen.
      Olin juuri kyläilemässä ja jouduin yöpymään 2 yötä kahden lapsen meteliä kuunnellen,huusivat ja kiljuivat,ei auttanut äitinsä vieno yritys hillitä riehumista.
      Kurkku suorana ilot ja kiukut,aamusta iltaan.
      Olin onnellinen kun pääsin kotiin ja omaan rauhaan.

      Jos meteliä haluaa,sitä saa kun painelee kaupungille.Joskus on taas sillä tuulella ettei sekään meteli häiritse,kummallista.
      Luulempa että omalla henkisellä jaksamisella on oma osuutensa,milloin sietää mitäkin.
      Jäätelöauton ääni on lähinnä leikillisen huvittava,jätskiiiiii :))))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3338
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      44
      2777
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      74
      2316
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2288
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2221
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      116
      2206
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      20
      2007
    8. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      21
      1993
    9. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1934
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      96
      1790
    Aihe