Kertokaapa mielipiteenne rahankäytön opppimisesta.
Olen itse kotoisin perheestä, jossa on aina säästetty ts. eletty hyvin säästäväisesti. Ei siksi että siihen olisi ollut varsinaista syytä vaan se oli tapa elää. Nyttemmin vanhempani ovat suht varakkaita, mutta elävät edelleen samalla tavalla.
Itse olen oppinut rahan käyttöni heiltä, säästän vaikka varaakin erilaisiin juttuihin jo olisikin.
Asunnot, autot ym olen jo maksanut, ja säästöön jää kohtalaisesti joka kuussa.
Myös omille lapsilleni sanon usein ettei ole varaa jonkun hakkimiseen tai että se on kallis, vaikkei siitä olekaan kysymys.
Osa vanhemapaa sukuani on hyvinkin varakasta, mutta kaikki elelevät suht vaatimattomasti, ajelevat vanhoilla autoilla jne.
Mitä mieltä olette, onko rahankäyttö perinnöllistä, vai tuleeko seuraavasta polvesta
kunnon kuluttajia?

Vastaukset 3
Vanhimmat
on porukoita jotka ovat eläneet säästäväisesti - jopa useita sukupolvia - nauttimatta elämästä. Myöhemmin on jälkipolvet laittaneet kaikki menemään tai jälkipolvien puolisot. Tai perinnöt on menneet ulkopuolisille. Vaikka vanhempasi ovat säästeliäitä ja sinäkin niin kuka tietää kuka ne teidän säästämät rahat joskus panee menemään huolettomasti vihellellen. Kannattais muistaa kun tekee jotain kivaa mieli ja järki sanoo et älä osta,säästä! Eletäänhän täällä vain kerran. Omistakaan lapsista kun ei voi tietää mitä niistä lopulta tulee. Alkoholi ja huumet voi viedä mennessään jne. Siis säästäväisyys on jossain jutuissa ihan hyvä juttu mutta saituriksi ei kannata heittäytyä.
1. Et ole sen onnellisempi riippumatta siitä onko alla tojo vai mese, ylpeämpi ja kadehdittu ehkä.
2. Kun on tarpeeksi varakas voi alkaa elämään koroilla ja antaa piut paut palkoista tappelemiselle, pienille eläkkeille ja koko stressaavalle työelämälle.
3. Mielenrauha säilyy paremmin kun ei tarvitse miettiä millä maksaa ensi kuun kulutusluoton lyhennykset eikä tarvitse pelätä velkojia.
...tuosta perinnöllisyydestä, sinun kohdalla tuo näyttäisi olevan.
Varakkuudesta vielä, varakkaaksihan nimenomaan tullaan elämällä säästeliäästi. Saattaahan joku esimerkiksi tienata hyvin, mutta jos menotkin ovat hyvät varakkuus ei kasva. Onko sitten järkeä elää säästeliäästi koko elämänsä, varakkaanakin, vai kuluttaa kaiken mitä tienaa?
Voihan myös olla, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa olla totuttu näyttämään varakkuutta, Suomi kun on kateellisten luvattu maa. Ehkä siksi varsinkin vanhemmat ihmiset mieluummin elelevät vaatimattomammin kuin varakkuus antaisi myöten.