Käytiin pikku porukalla "pimeyden ytimessä" eli talvipäivän seisausta katsomassa Sortavalassa. Matkalla huomattiin, että Matkaselän bensa-asema on taas toiminnassa, bensa 95 näytti maksavan 28,10 ruplaa/litralta, Puikkolassa 28,80. Kaupungin kuuluisa silta on remontissa ja suljettu, paikallisten arvion mukaan työ kestänee vuoden päivät vielä. Jalankulkijoille oli sillan reunalla kuja, niin ettei tarvitse kiertää Kuhavuoren tietä pitkin, joka tie on melko valitettavassa kunnossa. Mutta koska oli päästävä uuteen Svetlana-ruokakauppaan, oli se poukkoilu kestettävä, ja useampia kassillisia itämaisia herkkuja raahattiinkin autoon sieltä. Majoituttiin sillan pielessä olevaan Seurahuone-hotelliin, jonka hinnat oli kohtuulliset, ehkä siellä käynnissä olevan remontin takia. Illallinen nautittiin tuttuun tapaan Piipun Pihassa, ja totta vie, en ole aikoihin niin hyvää ruokaa syönyt, alkusalaatista pihvin kautta espressoon ja jäätelöön, kaikki erinomaista. Aamulla kahville Kronaan, ja sitten tutkimusretkelle uuteen, alatorilla kohoavaan liikerakennukseen, jossa suuri valoisa valintamyymälä alakerrassa, yläkerrassa kampaamo ja pikku kauppoja. Laatokan vedet oli vielä vapaana, onneksi oli tyyntä, eikä kadut olleetkaan jäisiä.
Kotimatkalle ripeästi päivän lyhyyttä karkuun, ja joulun saaliit kotiin. Meni se reissu mukavammin kuin arvelin.
Kotimatkalle ripeästi päivän lyhyyttä karkuun, ja joulun saaliit kotiin. Meni se reissu mukavammin kuin arvelin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.