Viime talvena (2010) sijoitusasunnossani alkoi putkiremontti. Vuokralaiset muuttivat puolessa välissä remonttia pois asunnosta, alun ajan he olivat siellä, mutta en veloittanut vuokraa, koska olosuhteet olivat surkeat.
Remontin loppupuolella uusitutin samalla keittiön sekä lattiat koko asuntoon. Kustannuksia näistä remonteista muodostui n. 6000 euroa.
Toimitin verottajalle vuokratulotappio-veroilmoituksen, eli vähentää verotuksessa näitä kuluja, mutta verottaja ei hyväksynyt näitä kuluja, koska vuokratuloja ei tullut. Kesän ajan yritin saada vuokralaiset asuntoon onnistumatta. Loppukesästä möin asunnon.
Miten voisin saada oikaisua ja onko perusteltua?
Putkiremontin vaikutus vuokratuloihin
2
232
Vastaukset
- näin onnnn
Siinä se juuri on sinulla ihan esimerkkitapaus siitä kun on vain yksi tai sillä tavalla vähän ja samassa tilanteessa/kunnossa olevia vuokra-asunntoja, että ei onnistu kulujen vähentäminen paketissa toinen toisiaan kompensoiden.
En minä usko että pystyt mitenkään saamaan mitään veronpalautuksia enää näin jälkikäteen. Kyllä ne sinulle tuloiksi kaikki silloin laskettiin mitä nettoa sait, ja siitä vero on otettu, eikä siis siinä silloin huomioitu kämpän rapistumista ja jo yleensäkin vanhenemisen myötä arvon alenemista. Juuri näin mennen siinä helposti joutuu maksamaan veroa köyhtymisestään jos ei vuokra ole riittävä.
Juuri tästä syystä vuokratason tulisikin aina olla sellainen, että siitä saa vähintään käyvän koron koko asunnon ostohinnalle yhtiövastikkeet ja kaikki kulut. Näin siis ihan riippumatta siitä onko laittanut likoon omia pelimerkkejään vai pelkästään korollista velkarahaa.
Toinen tärkeä epäkohta verotuksessa on asunnon numeraalisesta myyntivoitosta, eli käytännössä toteutuneesta inflaatiosta verottaminen. Asuntojen numeraaliset hinnathan eivät juuri koskaan ainakaan paljon alaspäin tule pitkällä aikavälillä(lyhytaikaisesti voivat heilahdella) siksi koska inflaatio yleensä syö rahan arvoa paljonkin enemmän kuin mitä asuntojen arvot laskevat niiden vanhetessa ja rapautuessa. Poikkeuksena on asunnot joden sijainti on sellainen tai on sellaiseksi muuttunut, että ei niihin kohdistu lainkaan kysyntää, ja myös jo purkukuntoon rapautuneet asunnot joiden arvo onkin sitten jo negatiivinen kun purkaminenkin vielä maksaa. - apupoju2
Jos asunto ei ole ollut omassa käytössä, niin remontin kuluilla saat oikaistua myyntivoiton verotusta, Toivottavasti se remontti oli kannattava, että sen asunnon arvo nousi. Se pääomaveron prosenttihan on sama vuokratuloille kuin myyntivoitoille ( jos ei käytetä hankintaolettamaa). Eli lopputulos -nolla verojen suhteen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85872
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52801- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253667Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,9636Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk57619- 53594