Satakunta saanut sivunsa

Satakunnan ipu on saanut sivunsa nettiin. Tämä on ihme, sillä Satakunta on aina tiedetty kaikkein saamattomimmaksi piiriksi ipussa. Mitään ei ole koskaan saatu aikaan, mutta jostain syystä vastuupaikkoja puolueessa on silti tarjottu.

Ehdotan, ettei Satakunnan ipulle ja siinä hääräävälle "tontulle" ja tämän apurille anneta yhtään vastuupaikkaa puolueessa niin kauan kun ensimmäinen kunnanvaltuutettu on saamatta.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Etsi narua sinivihreä. Sinulla olisi aikaa tehdä jotain järkevääkin. Et edes ymmärrä mitään kun vieläkin luulottelet hassuja. EU on kuollut ja kuopattu ja IPU tarttuu Suomessa vallan kahvaan.
Kävi kuten ennustimme. EU tuhoaa itsensä eikä meidän tarvitse kuin seurata sivusta tuon typerän porukan itsetuhoa.
Kolmeko teitä pässejä on?
.

Äänestä

Satakunta saanut sivunsa Uudeltamaalta? Mitähän tuo tarkoittaa? Muistaakseni Satakunnalla on ollut hyvät nettisivut jo pitkään eikä mitään suntuubitöherryksiä.

Sinivihreäkö täällä taas meuhkaa!

Äänestä

Satakunnalla on todellakin yliedustus puoluehallituksesta. Miten voi olla kolme jäsentä Satakunnasta?

Ketkä ovat ipun kunnanvaltuutetut Uudellamaalla?

Äänestä
  • Vaasasta on 3,5 jos oikein lasken.

    Äänestä

  • Satakunnasta on KAKSI edustajaa puoluehallituksessa, ei kolmea. Satakunnan piirin kotisivut ovat olleet netissä kesästä 2010 lähtien, joten mistä tämä yhtäkkinen herääminen huomaamaan sivujen olemassaolo?

    Äänestä

  • "Raitasukka" kirjoitti:

    Satakunnasta on KAKSI edustajaa puoluehallituksessa, ei kolmea. Satakunnan piirin kotisivut ovat olleet netissä kesästä 2010 lähtien, joten mistä tämä yhtäkkinen herääminen huomaamaan sivujen olemassaolo?

    Tuskin Satakunnan ipussa enempää jäseniä onkaan. Satakunnan ipulaisille puoluehallituspaikka näyttää tulevan automaattisesti, vaikka puolueen eteen ei tehdä kerrassaan mitään. Muualla kovakin työnteko palkitaan vain haukuilla. Paikkoja pitää jakaa tekojen mukaan ja silloin oikea luku Satakunnalle on tasan nolla.

    "Raitasukka"

    Aalto Katri, Eura
    Herrala Marjatta, Eurajoki
    Wiksten Leena, Pori

    Onko siinä kaksi vai kolme!

    Äänestä

  • Alk.p. kirjoitti:

    Totta turiset Alk.p. Puheenjohtajakin keskittyy pelkkään karppaamiseen samalla kun ihmisten enemmistö näkee nälkää. Politiikka näyttää olevan nje tschivo´.

    http://www.lenawiksten.fi/

    Äänestä

  • N 701 kirjoitti:

    "Raitasukka"

    Aalto Katri, Eura
    Herrala Marjatta, Eurajoki
    Wiksten Leena, Pori

    Onko siinä kaksi vai kolme!

    Nykyään Katri Aalto on vantaalainen. Muilta osin pitää paikkansa!

    Äänestä

  • Alk.p. kirjoitti:

    Tuskin Satakunnan ipussa enempää jäseniä onkaan. Satakunnan ipulaisille puoluehallituspaikka näyttää tulevan automaattisesti, vaikka puolueen eteen ei tehdä kerrassaan mitään. Muualla kovakin työnteko palkitaan vain haukuilla. Paikkoja pitää jakaa tekojen mukaan ja silloin oikea luku Satakunnalle on tasan nolla.

    Mistä tiedät, jollet ole mukana toiminnassa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uudeltamaalta kirjoitti:

Satakunnan ipu on saanut sivunsa nettiin. Tämä on ihme, sillä Satakunta on aina tiedetty kaikkein saamattomimmaksi piiriksi ipussa. Mitään ei ole koskaan saatu aikaan, mutta jostain syystä vastuupaikkoja puolueessa on silti tarjottu.

Ehdotan, ettei Satakunnan ipulle ja siinä hääräävälle "tontulle" ja tämän apurille anneta yhtään vastuupaikkaa puolueessa niin kauan kun ensimmäinen kunnanvaltuutettu on saamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu