Opiskelevat bipot

Hei, en ole itse bipo mutta vaimoni on. Hän on jättänyt koulunsa 4 kertaa kesken eikä lähelläkään valmistumista johtuen masennuksesta ja erittäin pahasta maniasta joka silloin tällöin tulee käymää kylässä. Keskittymiskyky loistaa poissa olollaan molemmissa vaiheissa.

Itse en kyllä pysty keskittymään lainkaan opiskeluihin motivaatiotasolla. Olen lopettanut koulun monta kertaa. Tuntuu kyllä samalta, kuin maailma romahtaisi, toivottavasti saisi kunnon hoitoa.

Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana lopettanut kaikki koulut kesken. Menestyin kouluissa hyvin, mutta myöhemmin motivaationi loppui, johtuen yleensä voimakkaasta ahdistuksesta.
Viimeiset pari vuotta olen kuitenkin käynyt terapiassa säännöllisesti joka viikko ( purkamassa lapsuuden hyväksikäyttö traumoja) ja ahdistukseni on huomattavasti vähäisempää. Loistavan ja kannustavan terapeutin ansiosta olen nykyisin jaksanut opiskella ja valmistumiseni pitäisi olla keväällä. Kouluni olen monta kertaa meinannut lopettaa ahdistukseni käyvän ylitsepääsemättömäksi, mutta aina terapeutin kannustuksella (ja lääkityksellä) olen jatkanut.

Tämä on taas sitten niitä viestejä, jotka pitää poistaa VÄLITTÖMÄSTI!

Nyt se jonkun säälittävän idiootin viesti on poistettu. Lisää keskustelua opiskeluaiheesta toivotaan!

Bipo ei haitannut opiskelua juuri, parit maniat osuivat lomiin. Masennus ei ollut sellaista että olisi estänyt opiskelua. Uskon että löytyy paljon bipoja jotka ihan hyvin ovat saaneet opinnot päätökseen ja pärjäävät työelämässä. Kokemukseni on että kun ikää tulee lisää meno muutenkin rauhoittuu.

Olisi kiva saada lisää kokemuksia tähän, varsinkin itsellä pyörinyt tämä aihe paljon mielessä. Opiskelut etenevät todellista etanavauhtia, kun yritän ottaa vain sen verran kursseja mitä pää kestää.

Itseluottamus opintojen suhteen alkoi mennä jo toisena yliopistovuonna, jolloin jäin masennuksen vuoksi jälkeen opiskeluissa. Parisen vuotta myöhemmin päätin tsempata tosissani, että saisin opiskeltua normaalisti. Tästä seurasi maaninen psykoosi, joka vei keskittymiskyvyn kokonaan reilun vuoden ajaksi. Sen jälkeen olenkin pitänyt vaatimukset opiskelujen suhteen melko alhaisina. Työelämää en juuri uskalla ajatella.

Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi. Aloitin koulun 2012 syksyllä, mutta jouduin jättämään sen kesken masennusjakson iskiessä päälle. Aloitin viime syksynä koulun uudelleen ja nyt on mennyt paremmin. Pari kertaa olen ollut lyhyellä sairaslomalla, kun on tuntunut siltä ettei missään ole mitään järkeä ja ajtukset ovat olleet hyvinkin itsetuhoisia. Ahdistaa tuleva työssäoppiminen, mutta yleisesti ottaen on mennyt melko hyvin ja olen jaksanut keskittyä opiskeluun ja olen saanut tehtäviä tehtyä. Uskon kyllä, että jaksan käydä koulun loppuun, siihen saattaa vaan mennä hieman kauemmin mitä olin suunnitellut. Sitä en tiedä, miten tulevaisuudessa jaksan hoitotyötä tehdä, mutta en jaksa sitä sen suuremmin murehtia, haluan vain itselleni edes yhden ammatin ja uskon, että määrätietoisuuteni ansiosta sen myös saan vaikeuksista huolimatta.

olen sinnitellyt jo kaksi 3 vuotta masentuneena lukiossa ja helppoa ei ole ollut. tiedän että suorituskykyni olisi ehkä 100000000000000000 parempi ilman tätä p*****. olisi kiva jos toimivat lääkkeet joskus löytyisivät. en todellakaan tiedä miten tulen pärjäämään pääsykokeissa yliopistoihin vai jäänkö kotiin luuseroimaan... huoh

voimia teille kun jaksatte opiskella.älkää antako periksi.yhden bibon,äiti

nykyajan lapset todella huonotapaisia jaksatko heitä opettajat kovilla,mutta voimia.

Mulla ei ole diagnositoitu bipoa mutta epäilen että se olis mulla,mun isällä on se ja ja hänen 2:lla veljellä myös. Olen monta kertaa aloittanu opiskelut ja keskeyttänyt,joitakin kouluja olen saanut käytyä valmiiksi. On keskittymis vaikeuksia ja motivaatio aina hukassa kun opiskellut jonkin aikaa,tulee totaalinen kyllästyminen ja haluttomuus jatkaa.
Se hävettää kun nykyisellä työpaikalla kysellään olenko valmis hoitaja,no sanoin että melkein. Vaikka työ on nyt keikka työtä kevät ja kesän yli, niin hävettää sanoa ettei ole valmis,ja ei varmaan koskaan tulekaan. Ja sitte on sellanen ongelma myös että kun joku sanoo jotain tärkeetä mulle, niin mun aivot tulkitsee asian eri tavalla kuin mulle sanottiin. Se on tosi järkyttävää et miten voi olla näin. Koitan kuitenkin selviytyä työstäni jotenkin.