Taas saamme lukea valtamediasta kuinka Ruotsi on pärjännyt myrskynsä kanssa. Ja kuinka Ruotsin joukkue menestyi lätkän nuorten MM-kisoissa. Ja kuinka Ruotsin sisäpolitiikassa tapahtuu jotain. Ja mitä tänään kuuluu Ruotsin kuninkaallisille jne. jne.
Valtavasti Ruotsi-uutisia heitetään suomalaisen kansan silmille. Ihan kuin kyseessä olisi toinen kotimaa!
Eikö mediajohtajat ja arvon toimittajat tajua, että suomalaisia ei todellakaan mitenkään erityisesti kiinnosta ruotsalaisten asiat? Ei sen enmpää kuin muidenkaan ulkomaalaisten asiat.
Valtavasti Ruotsi-uutisia heitetään suomalaisen kansan silmille. Ihan kuin kyseessä olisi toinen kotimaa!
Eikö mediajohtajat ja arvon toimittajat tajua, että suomalaisia ei todellakaan mitenkään erityisesti kiinnosta ruotsalaisten asiat? Ei sen enmpää kuin muidenkaan ulkomaalaisten asiat.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Tottakai kyse on mistäs muusta kuin tietoisesta pakkoruotsituksesta.
Toinen syy on se, että vanhemmille suomalaisille Ruotsi oli lähes ainoa ulkomaa, jossa he kävivät nuorena. Siksi se edustaa yksinään ainakin puolta maailmaa heille.
Mutta nuoremmat polvet ovat reissanneet ympäri palloa koko ikänsä. Heille Ruotsi on vain yksi pieni maa monien muiden joukossa. Mitä se tietysti onkin.
Voi lapsikullat.
Media näyttää/kirjoittaa siitä mitä myy!!!
Media elää sillä!!!
Onko luetunymmärtämisessäsi jotain vikaa?
Avauksessahan sanottiin, että Ruotsi-uutiset EIVÄT kiinnosta suomalaisia sen enmpää kuin muutkaan.
Valtamedian mielestä pitäisi kiinnostaa.
Hei pahvi! Aloituksen kirjoittaja on 1 kuluttaja.
Valtamedia on valtamedia koska se myy.
Haloo tupla pahvi!
Aloituksessa lukee juuri näin:
”Eikö mediajohtajat ja arvon toimittajat tajua, että suomalaisia ei todellakaan mitenkään erityisesti kiinnosta ruotsalaisten asiat?”
Nythän on vaan niin, että juttu kiinnostaa sen verran että ohjelmaa katsotaan/lehteä luetaan. Jos mediatoimittaja julkaisee asioita joita ei katsojia/lukijoita kiinnostaa, niitä ohjelmia ei katsota eikä niitä lehtiä lueta. Lopuksi ne eivät menesty kilpailussa ja ne häviävät. Ymmärrätkö tuplapahvi?
Minäkin ymmärrä että teitä lapsia ei aina tällaista kiinnosta, mutta olette kuitenkin vain pieni osa maan populaatiosta.
Tämä on sinusta epämiellyttävä totuus, mutta näin on vaan näreet!
Miksi lehtien levikit laskevat? Miksi FST5:n katsojaluvut ovat alle surujen määrä?
Miksi kanavaluvan ehdoksi on laitettu ruotsinkielisten ohjelmien näyttäminen, JOS ne kiinnostaisivat ilman pakkoa?
Ymmärtääkö jo svekoeinstein?
Minä kerron sinulle. SIKSI, kun ruotsalaisuus EI kiinnosta suomalaisia.
Valtamediaa seurataan sen vuoksi, etttä ei ole muuta vaihtoehtoa.
Ja tämähän on nettisvekolle se epämiellyttävä totuus!
”Valtamediaa seurataan sen vuoksi, etttä ei ole muuta vaihtoehtoa.”
Säälin sinua, jos sinulla ei ole muita vaihtoehtoja
Jos se on totta, se on kyllä epämiellyttävä (ja epäilyttävä) totuus
Arvasin, että tartuit tuohon sivulauseeseen, kun et pystynyt kumoamaan kommenttia.
Niin tuttua ja tyypillistä svekokommentointia.....
Kun niin haluat, vastaan kysymyksiisi uudelleen.
”Miksi lehtien levikit laskevat?”
Se on tämän päivän trendi. Informaatio netin kautta kasvaa ja lehtien merkitys laskee. Jos sinä luulet että syy siihen on lehtien ruotsinuutisia, olet lievästi sanottuna naurettava.
”Miksi FST5:n katsojaluvut ovat alle surujen määrä?”
Ruotsinkieliset katsovat kaikkia tarjolla olevia tv-kanavia, ihan niin kuin suomenkieliset. Huom. näitä ihmisryhmiä erottaa kieli, ei kiinnostusta erityyppisiin ohjelmiin. Suomessa löytyy myös ei suomea puhuvia ruotsinkielisiä. He katsovat enimmäkseen FST5:sta.
”Miksi kanavaluvan ehdoksi on laitettu ruotsinkielisten ohjelmien näyttäminen, JOS ne kiinnostaisivat ilman pakkoa?” Kysyt vielä ”Ymmärtääkö jo svekoeinstein?”
Svekoeinsteinin ymmärtämisestä en tiedä, mutta myönnän, minä en ymmärrä. Voiko jotakin kiinnostaa pakolla? Ymmärtääkseni ei voi pakottaa ketään katsomaan mitään. Sinä olet kai siitä eri mieltä.
”Valtamediaa seurataan sen vuoksi, etttä ei ole muuta vaihtoehtoa”
Vastasin aikaisemmin tähän ”nätisti”. Nyt vastaan mitä todellisuudessa ajattelen: valehtelet!
Ruotsin uutiset eivät kiinnosta yhtään ja silloin pitää sulkea koko vekotin.
Radio paasaa jatkuvasti ruotsin uutisia, että sekin on ihan turha laite.
Myrsky riepotteli ruotsia on kaikunut joka uutisesta pitkin päivää. Miksi samasta myrskystä ei varoteta Virossa matkustavia Suomalaisia vaikka Viron matkailu on ruotsia suurempaa.
Outoa on tämä ruotsista uutisointi.
Mutta kertoihan Iltalehti Tallinnan kaupungin joulukuusen kaatunen peräti kaksi kertaa!
Hyvä Tapio sinä toveri ja politrukki nyt otamme saijjua ja poltamme mahorkat.
Mietimme myös miten naapurissa menee ja natsaa?
Sillä YLE:ssä ruotsitus touhu on mennyt nyt vieraanvaltion ylenpalttiseksi
p-nuolemiseksi.
"Hyvä Tapio sinä toveri ja politrukki nyt otamme saijjua ja poltamme mahorkat."
Kyllä nämä on ihmesakkia nämä netti fennot, yksi on tekoaatelinen ja toinen mukavenäläinen. Se näkyy sentään yhdistävän, että molemmat luulevat elävänsä 30-lukua.
Hyvä toveri ja politrukki sinä palstan vahti mitä jos otettaisiin saijjua ja poltettaisiin
mahorkat ruotsi politrukkien kunniaksi.?
Sinulle Tapio Rautalapio
Niin yleensä käy, kun ”joutuu nurkkaan” ilman järkeviä vastauksia (sinulle vastanneet)
Yritetään huumorilla päästä ulos. Puhutaan vaikka politrukista ja mahorkasta, kun järkevät vastaukset loppuvat.
Pässi. Oliko interwebbi 30-luvulla.
Nämä RUOTSITTAAT pyörii pienessä piirissä josta ei oikein ole ulospääsyä. TOIMITTAJAKUNTAA pitäisi uusia jotta näkemystä olisi muihinkin asioihin kuin ruotsitukseen.
Kyllä mahtaa olla raskasta olla netti fenno. Verenpaine tapissa ja naama punaisena....Sydän hakkaa....Mahassa pyörii....Kädet tärisevät...Eikä krapula ole kuin osasyynä....
Professori Ruik Ruikander åbo akademista on tutkimuksissaan todennut, että päivittäin toistuva räkäruotsin ruikinta voi aiheuttaa pysyvän aivovamman?
Älkääpä huoliko! Olen puolestanne esilukenut tän päivän Hesarin! Lehti oli puhdas. Silmiini ei sattunut yhtään Ruotsia koskevaa uutista. Ulkomaanosaston alareunassa oli kyllä juttu kahdesta ruotsalaisesta toimittajasta, mutta hekin olivat tallessa etiopialaisessa vankilassa.
Jospa olisi vaikka niin, että lehdet kirjoittelivat Ruotsin (ensiksi Norjan, sitten Ruotsin) myrskystä siksi, että sama myräkkä oli tulossa meillekin? Yleensähän säätilanteet tulevat lännestä, maapallo kun pyörii ja sää hyörii suuntaansa.
Eikä Ruotsin nuorten lätkäjoukkue ole tähän mennessä "menestynyt", onpahan vaan voittanut ensimmäisen ottelunsa.
Ja Ruotsin politiiikallahan on ihan kiistatta merkitystä myös Suomeen, enemmän kuin toisin päin, sillä
-maiden taloudelliset profiilit suhteessa muihin maihin ovat hyvin samankaltaiset, ja lisäksi
-Ruotsi on melkein kaksi kertaa suurempi ja siinä mielessä painavampi maa.
Eli perässä mennään, tykätään siitä tai ei.
Toisille vaan tämä tosiasia on niin kitkerää kuultavaa ja luettavaa, että siltä halutaan ummistaa silmät.
Lehdet ja TV pimeäksi vaan. Täällä elämme sitten onnemme Pilvikäkelässä, jossa vain persujen paksu messias paistaa...
Ja Paistaa Suomeksi!
Nettiversioissa pakko-Ruotsi-uutisia on sitten senkin edestä, mitä paperiversioissa sattuu uupumaan.
Pitäähän hurrien perseennuolentauutisia olla, jotta Rautalapio voisi runkata (paljon).
Rautalapiota en tunne, mutta typeryksen kyllä tunnistan. ja tuossa on nyt semmoinen. Oikein esimerkkifenno, alatyylinen tyhjänpuhuja. Toivottavasti (ja onneksi) tähän maahan ei koskaan tule tuollaisten kaheleiden hallitusta.
Haloo "Paskalapio hoitoon"
Taitaa olla käytöstavat ja sivistys aika kaukana sinusta
Kyllähän Ruotsin ja ruotsalaisuuden pakkosyöttö on sen verran näkyvää että pakko se on tyhmemmänkin huomata. Moni verkkomedia käyttää muuten lähteenään thelocal.se verkkolehteä. Sieltä englanninkieliset uutiset sitten käännetään mm. Iltalehteen.
Volvo kulkee ja Abba soi. Saab jo köhii.
Oli nyt ihan katsottava, että mitä iltapäivälehdet kirjoittelevat verkkosivuillaan naapurimaan otteluista junnukisoissa (Suomessa Iltalehti ja Ilta-Sanomat, Ruotsissa Expressen ja Aftonbladet). Kaikki kirjoittivat myös naapurimaan joukkueen pelistä. Ruotsalaiset lehdet kirjoittivat suurin piirtein asiallisesti (oho! ei ihan tavallista!), suomalaiset lehdet keskittyivät lähinnä siihen, että yleisö buuaasi Ruotsin maalintekijän tuuletukselle (tavallista, tavallista..).
Urheilusta kiinnostuneen kannalta ruotsalaislehdet olivat asiallisempia. Juttujen laajuudessa ei ollut muuten mitään eroa.
Kuka pakkosuomettaa Ruotsia! Kuinka joku rikshurri enää ilkeää lukea noita suomalaisten sylissä lepääviä "lehtiä".
Törkeätä! Sikamaista! Svinaktigt!
Uutiset kandee lukee täältä: http://www.verkkomedia.org/