Mulla on joskus ollut kaikki ja enemmän mitä edes uskalsin toivoa. Siksipä nyt työttömänä, eronneena, etä-isänä ja sairastuneena olen hieman katkera. Olen katkera siitä, että pääsin maistamaan sitä minkä onneksi omassa elämässäni miellän. Mä olin niin onnellinen siitä kaikesta, että huomaamattani suljin kaiken muun sosiaalisen elämän perheen ja työkiireiden vuoksi pois. Nyt huomaan, että mä olen todella yksin asioideni kanssa. Mulla on kyllä 'kavereita', mutta ei ketään niin läheistä jolle uskaltaisin näyttää olevan pelokas ja haavoittunut. Hammasta purren aina yrittänyt viedä elämää eteenpäin, mutta nyt huomaan, että on vähän ristipurentaa ja en voi niellä kaikkea mikä tulee vastaan.
Olisi niin loistavaa kun olisi edes yksi ihminen josta minäkin voisin saada vähän suojaa elämän tyrskyiltä. Ongelma on vain se, että en ole sosiaalisesti kovinkaan taitava ihminen. Naisystävän löytäminen tuntuu mahdottoman vaikealta myös siksi, että olen alkanut inhoamaan itseäni. Miksi kukaan haluaisikaan kaltaistani riesakseen ja toisaalta minulla ei ole voimia tulla ihmiseksi jota itseltäni vaadin tai jollainen ainakin tahtoisin olla.
Olen melko varma, että tulen viettämään vielä pitkiä aikoja yksin sillä ei niitä suhteita myöskään neljän seinän sisällä muodosteta, ei ainakaan yksin. Toisaalta esim. uusi harrastus tuntuisi ajatuksena mukavalta. Niin mukavalta, että sen siirtäminen aina hieman tuonnemmaksi on jo itsessään pitänyt minun kasassa jos nyt niin voi sanoa.
Olen ihmisten seurassa hyvin pelokas ja arkakin. Eli juuri sellainen ihminen joka on hyvin vaikea lähestyä myös siksi, että on vaikea päästää ihmisiä lähelle. Nyt alkaa tuntua siltä, että en yksinkertaisesti enää jaksa. Minun on silti pakko jaksaa sillä minulla on kaksi lasta, he ovat minulle maailman tärkeimpiä ihmisiä ja olen elämäni heille velkaa.
Haluan siis tulla varmaksi itsestäni ja saada vinkkejä miten sellaiseksi voin taas tulla. Haluan olla jollekin ihmiselle niin läheinen, että hän ei vaivaantuneena kuuntele itkuvirsiäni vaan antaa olkapään johon nojata ja kainalon minne käpertyä. Uskon, että tämän kaiken minäkin voisin tarjota kun joku sen vain näkisi tai sen osaisin näyttää.
Ei tässä jutussa nyt tainnut olla päätä eikä häntää, mutta tulipahan sanotuksi.
PS. Hyvät uudet vuodet kaikille tähän asti lukeneille ja olkoon onni myötä.
Olisi niin loistavaa kun olisi edes yksi ihminen josta minäkin voisin saada vähän suojaa elämän tyrskyiltä. Ongelma on vain se, että en ole sosiaalisesti kovinkaan taitava ihminen. Naisystävän löytäminen tuntuu mahdottoman vaikealta myös siksi, että olen alkanut inhoamaan itseäni. Miksi kukaan haluaisikaan kaltaistani riesakseen ja toisaalta minulla ei ole voimia tulla ihmiseksi jota itseltäni vaadin tai jollainen ainakin tahtoisin olla.
Olen melko varma, että tulen viettämään vielä pitkiä aikoja yksin sillä ei niitä suhteita myöskään neljän seinän sisällä muodosteta, ei ainakaan yksin. Toisaalta esim. uusi harrastus tuntuisi ajatuksena mukavalta. Niin mukavalta, että sen siirtäminen aina hieman tuonnemmaksi on jo itsessään pitänyt minun kasassa jos nyt niin voi sanoa.
Olen ihmisten seurassa hyvin pelokas ja arkakin. Eli juuri sellainen ihminen joka on hyvin vaikea lähestyä myös siksi, että on vaikea päästää ihmisiä lähelle. Nyt alkaa tuntua siltä, että en yksinkertaisesti enää jaksa. Minun on silti pakko jaksaa sillä minulla on kaksi lasta, he ovat minulle maailman tärkeimpiä ihmisiä ja olen elämäni heille velkaa.
Haluan siis tulla varmaksi itsestäni ja saada vinkkejä miten sellaiseksi voin taas tulla. Haluan olla jollekin ihmiselle niin läheinen, että hän ei vaivaantuneena kuuntele itkuvirsiäni vaan antaa olkapään johon nojata ja kainalon minne käpertyä. Uskon, että tämän kaiken minäkin voisin tarjota kun joku sen vain näkisi tai sen osaisin näyttää.
Ei tässä jutussa nyt tainnut olla päätä eikä häntää, mutta tulipahan sanotuksi.
PS. Hyvät uudet vuodet kaikille tähän asti lukeneille ja olkoon onni myötä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mä tulen viettämään koko loppu elämäni yksin vaikken olisikaan kotona neljän seinän sisällä. Kyllä mä joka päivä käyn jossain ulkona mut eipä se auta. Ei mulla ole muuta elämää kuin yksin oleminen. Täällä mä tätäkin viestii raapustelen yöllä kun muuta elämää ei ole.
Meitä yksinäisiä raapustelijoita on muitakin..
Hei.
Juttusi oli kuin oma elämäntarinani! Sillä erotuksella että minulla ei ole edes kavereita,(ei ole koskaan ollutkaan).Tiedän todella miltä sinusta tuntuu.
On tuskallista ajatella "lähtemistä"päivittäin,vaihtoehdot on vain vähissä.
Minulle riittäisi yksi ihminen ystävä/rakastettu, muuta en tarvitsisi.Olen kyllä ihan normaali mies(niin normaali kuin tässä hullussa maailmassa voi olla)
Kun se ihminen läheltä puuttuu ,silloin puutuu kaikki.
Sama juttu meillä monilla ja syy yksinäisyyteemme on luottamuksessa. Emme pysty luottamaan keneenkään ja se tekee meistä yksinäisiä ja onnettomia. Emme usko sellaista ihmistä olevan olemassakaan, joka ymmärtäisi meitä ja jaksaisi elää ja olla kanssamme. Niitä on todella monia, joiden kanssa voi viettää aikaansa, mutta heiltä puuttuu se syvällisempi elämän ja ihmisen tuntemus, jota kaipaamme. Sellaista myötäelämisen jaksamisen kykyä, joka ei ensimmäisessä kriisissä jätä yksin..
Kun läheltä puuttuu se AINOA OIKEA ihminen, ei mikään ja kukaan muu kelpaa.
Kyllä se on niin että ihminen voi elää ihan normaalia elämää,käydä töissä,huolehtia perheestään,(jos sellainen on )-ja hoitaa sosiaaliset velvoitteet vaikka ei olisi ainuttakaan ystävää.Vai olenko joku kummajainen?
Mutta ilman rakkautta on tuskallista elää.Uskon että sellainen nainen on olemassa joka ymmärtää ja jaksaa olla kanssani ,en vain tiedä mistä hänet löytäisin.
No ei tilanteesi kyllä mitenkään vaikealta näytä....
Mikä saisi asiat näyttämään niin vaikeilta, että pystyt samaistumaan siihen tunteeseen joka ihmisellä voi vallita. Juuri tuo ihmisten kylmyys ja tapa lohdutella ihmisiä on ärsyttävä. Eihän sulla ole asiat huonosti katsos kun afrikassa taikka minulla..