Elikkä kysymykseni koskee alaikäisen matkustamista ulkomaille. Tarkoituksena olisi lähteä kesällä 2012 kaverini kanssa ulkomaille. Minä olen tuolloin 17-vuotta ja kaverini 18. Tähän matkaan olen saanut äidiltäni luvan, mutta isäni ei hyväksy matkaa. Eli minulla on toisen huoltajan lupa. Matkakohde on espanja.
Vanhempani ovat eronneet eivätkä ole missään yhteydessä toisiinsa, joten äitini ei yritäkkään suostutella isääni antamaan lupaa matkaan. Vanhemmillani on yhteishuoltajuus
Isäni on hyvin itsepäinen ja haluaa kaiken menevän hänen tahdon mukaan. En siis yhtään ihmettele vaikka isäni soittaisi lentokentälle että hänen alaikäistä lastaan ei saa päästää matkalle. Miten tälläiseen suhtaudutaan lentokentällä? Pystyykö isäni hankkimaan minulle matkustus kiellon?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos vanhemmillasi on yhteishuoltajuus, tarvitaan matkustuslupaan molempien allekirjoitukset. Tässä on tosin eri lentoyhtiöiden välillä paljon eroja. Ota yhteyttä lentoyhtiöösi ja tiedustele, että vaativatko he matkustuslupaa alaikäiselle.
Toisen huoltajan luvan pitäisi rittää, mutta en sitten tiedä jos toinen huoltaja soittaa lentokentälle että pystyykö kieltämään sinulta lentämisen siten.
Edelleenkin jos on yhteishuoltajuus, vaaditaan molempien vanhempien allekirjoitukset. Olen törmännyt tähän asiaan niin monta kertaa, että asia on tiedossa....
Ehkä olet sitten törmännyt asiaan erikautta kuin minä, sillä olen soittanut tjäreborgin matkatoimistoon ja sieltä on sanottu että toisen huoltajan lupa rittää.. ja finnairi ei vaadi yli 12-vuotiaalta lapselta kummankaan huoltajan lupaa.
Mikä ihmeen numero se on lentokentällä, johon soitetaan? Edes etsintäkuulutetun lähtöä ei voi estää, jos hänellä on jostain väärä passi tai nykyisin omat henkkarit käy. Kuka siellä rajalla vahtii lähtijöitä?