Olen vähän ihmeissäni saamastani kohtelusta aikuisilta pojiltani. Välillä se on suorastaan ala-arvoista. Nytkin Joulu meni niin, että ajattelin mielessäni, että minun joulujärjestelyt jäävät tähän jouluun. Tuntui siltä, että sitä joulunlaittoakaan ei arvosteta millään tavalla. Yleensä kaikki tärkeätkin asiat ja niistä puhuminen johtaa riitaan. Silloin kun he saavat minulta jotakin niin välit ovat jonkin aikaa jokseenkin hyvät. Olen kasvattanut poikani yksin aivan pienestä asti. Olen miettinyt sitä, että nytkö ne vaikutukset minuun suhtautumisessa näkyvät vielä selvemmin, kun lasten ollessa pieniä isä sukulaisineen haukkui ja arvosteli minua vuosikausia. Isä tuli aina lasten ollessa pieniä "apuun kun oli vaikeuksia" vaikkei sitä muuten juuri mikään kiinnostanut. Olen jopa miettinyt välien katkaisua, kamalaa huomata, että omat lapset eivät arvosta sinua. Onko muilla kokemuksia?
Aikuiset pojat
äiti kuitenkin
11418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On kokemuksia, muttei tuollaisia. Olet varmasti oikeassa siinä, että poikasi vain toistavat sukulaistensa ja isänsä käyttäytymismallia koska sinähän olet antanut itseäsi noin kohdella.
Itselläni on kaksi 20 vuotiasta poikaa, jotka ovat hyvin kohteliaita ja auttavaisia minua kohtaan. Joulu meni leppoisasti ja sain paljon kiitosta pojiltani samoin kuin puolisoltanikin. Mieheni on ns. vanhanajan mies ja kohtelee naista hyvin ja kunnioittaen mm. auttaa takin päälle, avaa oven jne. myös tytärämme hän kohtelee yhtä ystävällisesti ja fiksusti.
Kaipa poikamme ovat omineet tapansa isältään. He eivät koskaa kiroile meille tai puhu muutoinkaan inhottavasti vaikka erimielisyyksiä on. Toisaalta me emme puutu heidän valintoihinsa tai päätöksiinsä vaikka ne eivät meitä miellyttäisikään; kumpikin asuu omillaan.
Ota oma arvosi ja tilasi perheessänne.
On syytä muistaa yksi perusasia. Lasten ei kuulu olla kiitollisia vanhemmilleen. Lapset eivät ole itse halunneet syntyä tähän maailmaan.
Vanhemmat ovat lapsia varten. Vanhemman rakkaus - tarkoitan aito rakkaus - kestää erilaiset elämänvaiheet.
Miehille kasvu voi olla pitkäkin tie jopa yli 40-vuotiaaksi asti. Suhtautuminen vanhempiin on erilaista eri elämäntilanteissa mutta muuttuu "järkeväksi" yleensä vasta kun saa omia lapsia.
Kuulostaa siltä että odotat liikaa. Älä odota. Nauti siitä mitä on. Välien katkaisu johtaa katkeraan ja yksinäiseen vanhuuteen. Välien katkaisu vaikuttaa myös poikien tulevaisuuteen koska eivät ikinä ymmärtäisi syytä.
Mutta vanhemmat eivät ole myöskään lastensa palvelijoita.Hyvät käytöstavat suuntaan ja toiseen on mielestäni hallittava,niin yhteiselämä on mukavaa kaikille.
On kokemuksia ihan samasta elämäntilanteesta. Nykyisin minä ja lapset emme pidä juuri mitään yhteyttä toisiimme, joskus soitellaan, toisen kanssa meilaillaan, ei tavata edes jouluna.
Muutama vuosi sitten pistin itse välit poikki, kun suhde alkoi olla pelkkää rahankerjuuta. Nuoremmalla on huumengelmia.
Olen miettinyt, mitä tein aikoinaan väärin? Rakastin lapsiani...
Näin se elämä vain joskus menee...
Poikien isä ei koskaan kiitellyt tai kehunut, paras kiitos oli jos sattui ruoka kelpaamaan niin että sitä pystyi edes syömään. Mitään en osannut tuvalla tehdä ja lasten kasvatuksessa olin täysin epäonnistunut. Nyt ukon lähdettyä, aikuiset pojat asustelee yhä kanssani ja välillä äänijänteitä kyllä kokeillaan, mutta sitten porukalla voimat kootaan kohti uusia pettymyksiä. Jos veljeksillä on jotain vaikeuksia, kyllä se äidin puhelin pirisee. isänsä kanssa aikovat olla tekemisissä sitten hautajaisissa. Tilanteita on monenlaisia, mutta kyllä sitä on mietittävä tarkkaan ennen kuin kokonaan välejä katkaisee. Vanhin tyttäreni asuu isänsä kanssa ja on ilmoittanut, ettei hänellä ole äitiä. Alkuun se tuntui pahalta, mutta olen todennut vain että takaisin on pitkä matka. Nyt olen enemmän pahoillani siitä, että sisarukset ovat erillään ja menettäneet toisensa, kun meistä vanhemmista aika jättää on tuo yksi tytär melko yksin, kun ei ole ketään. Tämä maailma on vain melko kylmä paikka ilman tukijoukkoja, mihin on lapsesta tottunut. Tästä olen lasten isälle todella katkera, mutta eihän hän sitä ymmärrä kun on aina voinut turvata suureen sisarusparveen.
Hienoja vastauksia. Ei vaan aina jaksaisi olla "likasankona" johon kaikki kaadetaan. Rankkojen elämäntilanteiden aikoina olen ollut molempien poikieni tukena. Isästä ei kuulu silloin juurikaan mitään. Jos kahnauksia on tullut isä on sopivasti pysynyt niiden ulkopuolella ja antanut ymmärtää, että hän on siellä taustalla poikieni järkkymätön tuki eli vika on siis minussa. Uskon siihen, että perheen perustaminen saattaisi muuttaa tämän käytöksen poikieni kohdalla. En halua katkaista välejäni heihin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että saisivat välillä tuulettaa isälle näitä tunteitaan. Isää jotenkin suojellaan kaikilta näiltä tunteenpurkauksilta, erikoista on, että isä sulkee puhelimensa silloin kun ilmassa on jännitteitä, häneen ei saa siis yhteyttä. Mutta kun pöly laskeutuu hän ottaa yhteyttä itsekkin minuun niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tässä on kyse pojista. Itse olen päälle 20vuotias tyttö ja arvostan valtavasti kaikkea mitä äiti on tehnyt meidän eteen ja miten laittaa joulua jne. Minusta se vaan kuuluu olla niin, siis arvostus. On hän minut kasvattanut, ei ehkä hyvin eikä lapsuus ollut helppoa. Siihen mahtuu paljon vanhempien alkoholinkäyttöä ja riitelyä, avioero yms. Ketään en enää syyttele, vaikka lapsena pelkäsinkin kovasti. Äiti ei nykyään käytä alkoholia ollenkaan.. Minusta vanhempien arvostus on itsestäänselvyys silloin jos se on mahdollista. Isän kanssa olen tekemisissä, mutta ei niin usein nähdä. Samanlailla arvostan häntä kuitenkin. En tiedä osaanko äidille näyttää sitä kuinka arvostan häntä ihmisenä ja äitinä etenkin, mutta niin se on. Ei tästä varmasti mitään apua sinulle ollut, mutta mielestäni arvostus kuuluu vanhempia kohtaan, jos he sen ansaitsevat. Kuulostaa siltä, että sinä ansaitsit. Oletko miettinyt jos puhuisit pojille suoraan ja sanoisit, että tämä olisi nyt tässä. Kerta ei arvosteta, ei minun ole pakko teidän hyväksi enää mitään tehdä? Tsemppiä kuitenkin!
aadf
Hyvä oli sinunkin kirjoitus. Tuota voisin ajatella, mitä viimeksi kirjoitit. Kyllä se näin on mennyt, että näiden auttamisten jälkeen on jonkin ajan kuluttua, kun heillä on alkanut menemään paremmin, monesti haukuttu totaalisesti lyttyyn. Taidan ottaa puheeksi tämän, ettei ellei arvosteta tekemääni, ei minun ole pakko tehdä heidän hyväkseen enää yhtään mitään. Kiitos vinkistä.
Jospa ensi jouluna varaat itsellesi matkan vaikka pohjoiseen valmiiden joulupatojen ääreen muiden passattavaksi ja jätät aikuiset lapsesi viettämään joulua omalla tavallaan.
Arvostelu, väheksyntä ja piittaamattomuus! Näillä aineksilla kasvava lapsi osaa aikuisenakin arvostella muita, väheksyä, eikä ota toisia huomioon.
Näillä elementeillä ITSEKÄS K PÄÄ nimitys sopii kuvaavasti. Se on lähes AINA vanhempien kasvatuksesta kiinni, mikä lapsestasi kasvaa. Käyttäytymismalleja toki poimitaan myös kodin ulkopuolelta, mutta kivijalka rakennetaan kotona.
Olen itse tällaisen "väärän" kasvatuksen tulosta, mutta onneksi vaimoni on saannut minut ymmärtämään itseäni myös omien lasteni kautta, joten olenkin aina kannustanut ja arvostan lapsiani sellaisina kuin he ovat. Eli muuttuminen ihmisenä on mahdollista, vaikka minulla oivallus tapahtui vasta neljänkympin tietämillä. Harmittaa se vääryys, jota historiani aikana olen ihmisille aiheuttanut.
Minua vaivaa se kun miesystäväni äiti meillä käydessään aina siivoaa poikansa sotkut, maksaa hänen laskunsa ja pesee vaatteet. Miesystävä on kiltti ja mukava, mutta ei ole oppinut hoitamaan asioitaan, ja asettelee välillä minuakin äitinsä rooliin laskujen maksajaksi ja taloudenhoitajaksi.
Aikamoisen karhunpalveluksen teette äidit pojillenne tämmöisellä. Itse joudun tästä varmaan lähtemään jos ei tilanne muutu.