Lahti Energia korottaa lämmön hintaa vuodenvaihteesta.

Lahtelaisyhtiö on rakentanut uuden jätettä polttavan voimalan ja hankkinut 5000 uutta asiakasta. Yhtiö korottaa lämmön hintaa vuodenvaihteesta.

Lahti Energia on kasvattanut asiakasmääränsä yhtiön historian suurimpiin lukemiin.

Viime aikoina asiakasmäärä on kasvanut 5000 uudella asiakkaalla. Yhtiöllä on tällä hetkellä yhteensä noin 86 000 asiakasta.

Toimitusjohtaja Janne Savelaisen mukaan määrä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lahti Energian tämän vuoden tulos on kuitenkin jäämässä odotetusta.

Sitä painavat alaspäin poikkeuksellisen lämpimät marras- ja joulukuu, sanoo toimitusjohtaja Janne Savelainen.

http://yle.fi/alueet/lahti/2011/12/lahti_energialle_on_kertynyt_ennatysmaara_asiakkaita_3135266.html

On saatu paljon lisää maksavia asiakkaita ja tehty voittoa. Kun ilmat on olleet lauhat ja kaukolämpöä ei ole mennyt suunnitellusti niin korotetaan hintoja. Sama juttu se on aina sähkön kanssa, vettä tulee aina liikaa tai liian vähän ja tulee korotuspaineita. Jos seuraava talvi on oikein kylmä niin saadaanko lämpöä sitten halvemmalla?
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Aina sama juttu kirjoitti:

Lahtelaisyhtiö on rakentanut uuden jätettä polttavan voimalan ja hankkinut 5000 uutta asiakasta. Yhtiö korottaa lämmön hintaa vuodenvaihteesta.

Lahti Energia on kasvattanut asiakasmääränsä yhtiön historian suurimpiin lukemiin.

Viime aikoina asiakasmäärä on kasvanut 5000 uudella asiakkaalla. Yhtiöllä on tällä hetkellä yhteensä noin 86 000 asiakasta.

Toimitusjohtaja Janne Savelaisen mukaan määrä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Lahti Energian tämän vuoden tulos on kuitenkin jäämässä odotetusta.

Sitä painavat alaspäin poikkeuksellisen lämpimät marras- ja joulukuu, sanoo toimitusjohtaja Janne Savelainen.

http://yle.fi/alueet/lahti/2011/12/lahti_energialle_on_kertynyt_ennatysmaara_asiakkaita_3135266.html

On saatu paljon lisää maksavia asiakkaita ja tehty voittoa. Kun ilmat on olleet lauhat ja kaukolämpöä ei ole mennyt suunnitellusti niin korotetaan hintoja. Sama juttu se on aina sähkön kanssa, vettä tulee aina liikaa tai liian vähän ja tulee korotuspaineita. Jos seuraava talvi on oikein kylmä niin saadaanko lämpöä sitten halvemmalla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu