Asiantuntijat ovat yksimielisiä, Volter Kilven Alastalon salissa on Suomen kirjallisuuden merkittävin ja paras teos. Jokaisen kirjallisuuden ystävän on se luettava, se on mestariteos!
Alastalon salissa on Suomen paras kirja
6
389
Vastaukset
Samaan kokonaisuuteen kuuluu kaksi teosta, varsinaisen Alastalon lisäksi vähemmän tunnettu "Pitäjän pienempiä". Oikeastaan pidän enemmän jälkimmäisestä. Mm. novellit "Kaaskerin Lundström" ja "Jäällävaeltaja" ovat upeita.
"Asiantuntijat ovat yksimielisiä..." ketä nämä asiantuntijat ovat? Kuulostaa ihan tv-mainosmeiningiltä, "Asiantuntijoiden mukaan Max Factor extra lashes -ripsivärillä saat jopa 7 kertaa pörheämmät silmäripset!"
Ja Sologdin, Volter Kilven Saaristo-sarjaan kuuluu peräti kolme teosta: Alastalon salissa, Pitäjän pienempiä ja Kirkolle.
Itse pidin eniten Alastalosta, toiseksi nousee Kirkolle. Pitäjän pienempiä ei toiminut yhtä hyvin, johtunee siitä, ettei se ole kahden muun Kustavi-kirjan tavoin romaani, vaan novellikokoelma.Tunnen "Kirkolle"-osion, minulla on se ja olen lukenut sen.
Teknisesti teos voidaan laskea edellisten kanssa samaan kokonaisuuteen, mutta sen viritys on kuitenkin aivan toinen kuin kahden muun. Minun makuuni "Kirkolle" on liian hienojakoinen.- Taotao.
Sologdin kirjoitti:
Tunnen "Kirkolle"-osion, minulla on se ja olen lukenut sen.
Teknisesti teos voidaan laskea edellisten kanssa samaan kokonaisuuteen, mutta sen viritys on kuitenkin aivan toinen kuin kahden muun. Minun makuuni "Kirkolle" on liian hienojakoinen.Voihan se olla mukamas paras mutta kukaan ei jaksa lukea sitä.
- Smugeli
Taotao. kirjoitti:
Voihan se olla mukamas paras mutta kukaan ei jaksa lukea sitä.
En ole mikään himolukija, (n. 10 kirjaa / vuosi), mutta kyllä Alastalo meni heittämällä ja suurella tyydytyksellä.
- Alaston salissa
Lähinnä nuo lehdistössäkin usein esiintyvät ilmaukset, että milloin asiantuntijoiden, milloin kulttuuriväen mielestä Alastalon salissa olisi kautta aikojen paras suomalainen teos, on saanut aikaan sen, etten ole suurin surminkaan koskaan ajatellut lainaavani kirjaa. Viittaaminen asiantuntijoihin synnyttää mielikuvan, ettei kirjaa arvostella tavallisen lukijan tasolla, vaan kylmän teknisesti. Kulttuuriväki taas tiedetään himphamppu-väeksi tai ns. paremmiksi ihmisiksi. Elitismi liittyy molempiin ryhmiin monessakin mielessä.
Toinen syy olla lainaamatta Alastalon salia on aikoinaan koulussa kirjallisuuden oppikirjassa ollut lainaus Suomen kirjallisuushistorian pisimmästä virkkeestä kautta aikojen. Ei se ainakaan asiayhteydestä irrotettuna häävi virke ollut, mutta jos taitavan kirjailijan kriteerinä on ainoastaan mahdollisimman pitkät virkkeet, Volter Kilpi on toki omaa luokkaansa.
Eikö tuota kirjaa voisi esitellä ja arvostella ihan tavalliseen tapaan, eikä vain todeta, että "jokaisen kirjallisuuden ystävän on se luettava, muodon vuoksi".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1041076
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt581025Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144808- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103591Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89581- 78551
- 53547
- 39528