Minusta on ikävää, että niin monilla on ollut ihmissuhteita, joista heillä on jäänyt huonot muistot ja joita he eivät ole kyenneet käsittelemään mielessään.
Tämä kirjoittaminenhan on yksi terapiamuoto, mutta riittääkö se, jos saa huonoa vastakaikua muilta kirjoittajilta, joilla on niinikään samat ongelmat?
Itse en usko vertaistukeen varsinkaan näissä asioissa, vaan minusta olisi hyvä, jos joku ns. itsensä kanssa sinut oleva ja ihmissuhdeongelmansa käsitellyt olisi kuuntelevana osapuolena enkä tällä välttämättä tarkoita mitään ammattiauttajaa.
Koetteko te olevanne valmiita uuteen ihmissuhteeseen, jos edellisessä suhteessa on ollut ongelmia vai siirtyvätkö ne edellisen suhteen ongelmat uuteen suhteeseen?
Ehkä ikääntyminenkin vaikuttaa siten, ettei ole enää halukas mihinkään pysyvään suhteeseen.
Tämä kirjoittaminenhan on yksi terapiamuoto, mutta riittääkö se, jos saa huonoa vastakaikua muilta kirjoittajilta, joilla on niinikään samat ongelmat?
Itse en usko vertaistukeen varsinkaan näissä asioissa, vaan minusta olisi hyvä, jos joku ns. itsensä kanssa sinut oleva ja ihmissuhdeongelmansa käsitellyt olisi kuuntelevana osapuolena enkä tällä välttämättä tarkoita mitään ammattiauttajaa.
Koetteko te olevanne valmiita uuteen ihmissuhteeseen, jos edellisessä suhteessa on ollut ongelmia vai siirtyvätkö ne edellisen suhteen ongelmat uuteen suhteeseen?
Ehkä ikääntyminenkin vaikuttaa siten, ettei ole enää halukas mihinkään pysyvään suhteeseen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Lisään vielä sen, että en välttämättä tarkoita sitä, että joku olisi avautunut exästään tai vanhemmistaan, vaan asia voi ilmetä monella muullakin tavalla.
Sehän onkin hienoa, jos pystyy tunnistamaan ja nimeämään ne asiat, joissa ongelmia on ollut.
Vihanneskeitto on mitä maukkain, jos siinä on roppakaupalla jos jotakin raaka-ainetta yhteisessä liemessä. Nams, sanon ma.
Mutta aikamoisessa liemessä sitä lilluisi, jos alkaisi seurustelemaan siten, että takaplakkarissa olisi vanhoja edellisen suhteen ongelmia. Ja asiahan ei mitenkään helpottuisi, jos tällä uudella sauralaisellakin olisi tuominaan kasa oman exänsä tuomia ongelmia.
Semmosessa tilanteessa ei voisi visertää, että tässähän me aloitetaan yhteinen suhde Puhtaalta pöydältä. Pöytä olis jo niin täynnänsä edellisien suhteitten ongelmia, että mahtuisko siihen uusia asioita.
Ei kivaa, ei kivaa.
Sitäpaitsi mielestäni epärehellistä toista ihmistä kohtaan.
Minä en ainakaan suostuisi joksikin sijaiskärsijäksi tai avoimeksi roskakoriksi, johon nakeltais pitkiä kertomuksia edellisestä suhteesta.
Aikuinen, järkevä, tasapainoinen ihminen osaa käsitellä mahdolliset ongelmat itse tykönään. Menkööt vaikka kuinka pitkä aika käsittelyssä, mutta kun käsittelyt on käsitelty, niin hyvä se on sitten "puhtoisena" alkaa uuden suhteen.
Uusi suhde on uusi suhde ja menneet asiat pysykööt suhteesta veks.
Tällä tavalla fundeeraan.
Myös kaikkinaiset vertaamiset edelliseen vaimoon/mieheen tai heidän yhteisten tapojen tuominen uuteen suhteeseen on aika Yäk-touhua.
Jokainen suhde on ainutlaatuinen ja omanlaisensa. Hyväksyminen, että toi nyt on tommonen ja sillä siisti ja minä oon tämmönen... jne...
Pöytä on puhdas katettavaksi, kun menneet ongelmat tai keskeneräiset funtsimiset eivät ryötä valkeaa pöytäliinaa.
Voit olla oikeassa, osittain ainakin. Monesti ihminen on niin itseensä kääriytynyt ongelmissaan, ettei edes pysty vastaanottamaan toisten sanomaa. Yleensä se auttaa kun saa vaan purkaa kaiken jonnekin, puhua ja kirjoittaa. Yli pääseminen on kuin prosessi, pitää käydä sielunsa syvimmissä sopukuissa, ja pikkuhiljaa nousta siitä.
Mutta tietyssä vaiheessa prosessia toisten kokemukset auttaa. Näet kokonaiskuvan tarpeeksi kaukaa, tai objektiivisesti, etkä enää kierrä niin omaa kehää.
Mulle on myös joskus tehnyt todella hyvää kun joku oikein napauttaa. Se on ollut kuin potkuu uuteen sfääriin kun olen jumissa.
Luulen että pahin kompastuskivi uuden suhteen löytämisessä on se, että vanhemmiten tulee mukavuudenhaluiseksi. Ja myös tottuu olemaan yksin. Nuorempana himot jylläsivät sen verran, että oli pakko saada se oma turvaseksi jostain ;D
Monilla tuntuu olevan huonoja kokemuksia rahan käytöstä ja tuo asia korostuu, jos joutuu tekemisiin uusien ihmisten kanssa eli ihminen alkaa ylisuojelemaan rahojaan.
Minusta Hei kun keikuskelen kirjoitti ongelmasta aika hyvin. Yleensähän onglemaan tai riitaan tarvitaan kaksi. Vaikka sitten toinen onkin se "pahempi" puolisko, joka ne itse paheksuttavat tavat omaa, silti se toinen voi passiivisesti yllyttää jopa tietämättään. Esim. jos toinen henkisesti vahva pääsee alistamaan sut, ongelma on myös itsessäsi, koska päästät hänet siihen. Ehkä sinulla on liian heikko itsetunto jota hän osaa juuri oikealla tavalla manipuloida, tai ehkä koet olevasi niin vahva henkisesti, ettet tajua paeta moista hirviötä.
Ellei ihminen ymmärrä näitä omia syy-yhtälöitä, hän saattaa päättyä samaan kuoppaan uudestaan. Tai saattaa päätyä karttamaan kokonaan vastakkaista sukupuolta, koska alkaa pelkäämään liikaa. Sen johdosta ettei ole kunnolla ja perinpohjaisesti käynyt traumojaan läpi.
Sama koskee ihmisiä joilla ei ole hajua kuinka rahaa tulisi käyttää. Ihan niin kuin sanoit, pyrkii jo heti kättelyssä kompensoimaan niitä huonoja puolia toisessa, mitä mukamas "tietää" että on taustalla. Tai, jälleen kerran, jostain syystä juuri kiehtoo toisessa juuri se huoleton jannu/janna, ja valitset aina vaan väärän kumppanin.
ei ihmistä ole luotu parisuhteeseen, kaikki kymmeniä vuosia yhteiselämää eläneet toivoo että menis tai lähtis jonnekki että saisi olla edes hetken rauhassa, se on hyvä suhe ku puoliso on helsingissä ja toinen inarissa, puhelin on yhteydenpito väline tai skype kuvan kera koristeltuna, tämä suhde on vahiten rasittava.
asukaamme erillään silti yhdessä.
"asukaamme erillään"
Minusta taas ihmiset ON luotu parisuhteeseen.
Mikä onkaan mukavampaa, kuin kiepsahtaa illalla miehensä vierukseen.
Voiko kuunaan kuvitella lämpöösempää paikkaa. Pelkkä ajatuskin saa kylmät väreet väreilemään koko kropas.
Jos puhelimella yhteydenpitoa yhteilee, niin onhan se huomattavasti helpompaa, jos se toinen on siinä puhe-etäisyydellä. Voi elekielelläkin jotakin mukavaa viserrellä. Ja hyvä mieli tulee, kun toinen kaapasee syleilyyn. Ihan tosta-noin-vaan, ilman syytäkään. Tai se syy on vaan se, että kiva tuntea toisen läheisyys.
Niinä kertoina, kun mieheni jossakin kauempana oli, työn puolesta olevilla kursseilla tai jossakin muualla, niin voi jee, miten oli ihanaa, kun tuli se päivä, jolloin hän tuli kotiin. Sitä tuli vahdattua klasistakin monen monituista kertaa, että joko auto pihaan kaartaa:) Ja voi sitä inspiraation määrää, kun siivos ja tälläs koko asunnon siihen kuntoon, että Hänellä oli kiva tulla siistiin ja puhtoiseen kotiin. Jep, ehkä lapsellista, vaan yli-kivaa oli-oli.
Ja eihän sitä nyt kotona ihan alvariin nyhjätä toisen kyljessä. On kovin kodikasta, kun toinen touhuilee omia touhuja ja toinen taas omiaan.
Joo, että mukavinta minun mielestäni on kahden kimppa, kuin yhden kimppa.
Yksin ei oikein viitsi edes kunnolla ruokaakaan värkätä, eikä edes kattaa ruokapöytää nätisti.
Niin ja kaikkinaiset kodin hommat. Kun on kaksi niitä tekemässä, niin äkkiä ne on tehty ja voi sitten tehdä yhdessä jotakin tärkeämpää.
Piti just tulla tähän vastaamaan, että jäähän siitä Inari-Hankoo-suhteesta jokin muukin pois. se... mikä se olikaan.. ei muista kun ei vähään aikaan ole... perkula. Fyysisyys!
Miten hitossa edellisen suhteen ongelmat voisivat siirtyä seuraavaan suhteeseen ellei ole itse niitä ongelmia aiheuttanut.
Oletko koskaan kuullut käsitteestä transferenssi?
Tunteensiirto? Minä olen itsessäni huomannut, että minulla on yhä olemassa jokin lapsuudessa omasta suhteesta vanhempiin syntynyt perusluottamus. Sitä eivät ole huonotkaan kokemukset pystyneet minusta karsimaan tai muuttamaan muuksi. Suhtaudun yhä suorastaan lapsellisen luottavaisesti uusiin ihmisiin, kunnes luottamukseni petetään.
Miten sinun odotuksesi parisuhteesta rakentuvat? Onko sille muuta pohjaa, kuin vanhempiesi keskinäinen suhde?
Yksi tunteensiirto mulle on jäänyt: Minulle voi tulla tosi pahat fiilikset jos joku haluaa minut juomaan alkoholia kanssaan. Minusta sekin on vain tervettä kehitystä ja kokemuksesta oppimista...
Minä olen "aina" (=lasten syntymän jälkeen) pyrkinyt välttämään näyttäytymistä julkisella paikalla alkoholin vaikutuksen alaisena. Jostain syystä pidän varsinkin vanhempien naisten kännäilyä nolona.
Join silti esim. eilen lasillisen punaviiniä, jota olin saanut joululahjaksi... en kylläkään oikein välitä punaviineistä.
Minusta kotona yksin kännäily olisi vielä paljon nolompaa ja ihan järjetöntä.
Saanko anteeksi, jos kerron syöneeni erilaisia juustoja viinin kera? Tytär yrittää opettaa minua syömään juustoja, kun kuuluu hänen toimenkuvaansa.
Näin vanhemmiten sitä on alkanut arvostamaan ruoka- ja juomalahjoja. Sain erilaisia juustojakin yhden pussillisen ja pitihän niitä maistella. Poika taas neuvoi syömään aurajuustoa pipareiden kera...
Vastasin tähän aiemmin, että tuuliajolla taidan olla.
ELI: Ei minulla ole edelleenkään muuta pohjaa kuin vanhempieni ei keskinäinen suhde vaan suhde minuun. Siis saatoin luottaa omiin vanhempiini niin kauan kuin he ovat olleet hengissä että he ovat aina minua varten, vaikka eivät olisi kanssanikaan. Jotain samanlaista odotan aikuisiänkin suhteilta. Jos olen kokenut pelkoa ja turvattomuutta, niin tämä odotus on vain vahvistunut. Olen päätellyt ettei se ole paha asia sekään mahdollisia tulevia suhteita silmällä pitäen.
Saat anteeksi. Juusto on hyvää.
Minä taitaisin haluta nyt niitä lapsena ei niin mieluisia pehmeitä paketteja :)
Mielestäni tähän mennessä parisuhteeseen liittyvistä lukemistani kirjosta ehdottomasti paras on tuo Hnedrixin kirjoittama.
Se lähestyy kumppanin valinnan syvempiä syitä melko moninmutkaisesti ja hienosyisstilkin laspsena tapahtuvan ailitajuisen ehdollistumisen pohjalta. Juuri tietyt yksilölliset mallit ja kipupisteet löytyvät tulevan kumppanin kanssa ludusta suhteesta, eli tavallaan tuo henkilö vastaa näitä tiettyjä alueita.
Niin kauan kuin tuota mekanismia ei ole tunnistanut ja sen omaa yksilökohtaista mallia, niin on todennäköistä, että tulee toistamaan tiedostamattaan kumppaninvalinnassa samaa tiettyä kavaa, henkilö vaihtuu, mutta tietty ydin toistuu ja samat ongelmat siirtyvät suhteesta toiseen. Kirjassa on muuan hyvin kiintoisa luku "Tiedostamattomasta avioliitosta tiedostettuun" ( tai jotakin tuohon tyyliin ) josa tuo alitajuisen mekanismin toiminta tuodan kiintoisasti esiin ja se miten siitä voi edetä rakentavasti ja menestyksellisesti eteenpäin oman kumppaninsa kanssa.
Suosittelen luettavaksi ja pohdittavaksi, peilaamalla oppii itsestään paljon uutta.
Sen rinnalla / jälkeen voisi etsiä luetavaksi jonkin hyvän sukupolvipsykologiaa käsitelevän kirjan, joka kertoo mekanismesita miten perheissä / suvuissa tietyt asiat toistuvat ja vaikuttavat-siirtyvät sukupolvesta toiseen.
"Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu" Harville Hendrix : WSOY 1988
- http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/puhtia-suhteeseen-parisuhdeoppaista
- http://wsoy.fi/yk/products/show/16746
- http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoa-ammattilaisille/tietoa_parisuhdeammattilaisille/pariterapian_teorioita/pariterapian_nykytilasta/imagoterapia/
-
Noita olisi kannattanut lueskellä teininä ja suunnata mielenkiinto siihen kivaan naapurin poikaan.
Verataistuki tarkoittaa juuri tuota ei-ammattiauttajaa, siis ihmistä, joka on kokenut saman kuin joku toinen ja he tai useammat vaihtavat kokemuksiaan siitä, miten selvisivät tai käsittelivät asian.
Näitä palstoilta ei ainakaan tkea saa. Keljuilua vaan.
On ongelmia, vanhemat ja jälkeläiset,
suhde omiin vanhempii täysin solmussa kaikein kamalinta kun lapsenlapsetki on manipuloitu vanhempia vastaan he ei vuosiin ole saanet pitää yhteyttä isovanhempiin,
Isovanhempien puolelta on otettu yhteittä, jälkikasvulta tulee pelkää syystöstä ei kyetä milläntapaa keskutelemaan asioista, vain isovanhemmat ovat kaikkeen syylisiä, itessä ei tunnu olevan mitään vikaa.
Ihminen ei koskaan tiedä ketä on synnyttäny tähän maailmaan, jälkikasvu on suuri yllätys vanhemmille.Vanhemmat luuli kasvataneensa ihmeelisiä enkeleitä saiki pikku piruja maailmaan ,
" kiittämättömyys on maailman palkka ".
Taitaa olla niiden vanhempien vika jotka piruja kasvatti
Itsessä ei mitään vikaa muissa vaan joskus pitää ottaa syytä itselleenkin eikä aina syytellä muita lapset on kasvatuksen tulos tiedä se jos sä olet täys piru niin lapsetkin on ja sää olet saanut just mitä ansaitsetkin
Itse ainakin olen aina varuillani uusia ihmisiä tavatessani.Olen todennut ettei kehenkään voi luottaa,jossain vaiheessa vetäistään matto jalkojen alta.
Juuri kun on alkanut olla kiinnostunut jostain uudesta ihmissuhteesta ja uskallat avautua,tuleekin turpiin.Asia alkaa olla tässä iässä jo liian tuttua,silloin kun oli nuorempi,oli myös toisenlaiset elämänarvot.
Ja olempa varma että kyllä ne tavat ja tyyli elää ja olla pysyy samana,eli ne menevät uuteen suhteeseenkin.
Meillä kaikilla on jonkun verran kivirekeä mukana ja vain näyteltynä saat asiat muuttumaan,hetkeksi kunnes arki astuu kuvioihin ja olet sama entinen itsesi.
Mutta sehän riippuu toisesta osapuolesta,jos hän onkin toisenlainen kuin exäsi,eihän silloin tule ongelmia,ainakaan niissä pelkäämissäsi asioissa.
Ja päinvastoin.
Elämä on arpapeliä monen suhteen.Itse voisin sanoa luovuttaneeni.Tyhjän saa pyytämättäkin.
Uuteen suhteeseen vasta, kun olet selvittänyt, mikä edellisessä meni pieleen.
Totuttele olemaan itsesi kanssa. Opettele tuntemaan itsesi.
Selvitä, mitä parisuhteelta odotat ja haluat; tarvitsetko olkapään vai hoivattavaa.
Ja kun uusi mahdollisuus astuu elämääsi... puhu ja kosketa, kerro toiveesi ja jaa unelmasi, ole avoin niin sydämeltäsi kuin mieleltäsi. Mutta älä unohda itseäsi ja toiveitasi.
Älä koskaan vertaa entisiin.
Älä odota, että uusi kumppani tekee ja toimii sinun rutiiniesi mukaan - ole valmis joustamaan.
Kehu aina, kun on aihetta.
Opettele ottamaan vastaan kehuja ja kiitosta eli kun hän kehuu hiuksiasi, asuasi, silmiäsi - hymyile ja sano kiitos.
Hyvä parisuhde ei vaadi samaan osoitteeseen muuttamista.
Rakkaus yksin ei riitä - tarvitaan halua rakastaa.
Luottamusta, sanoja, tekoja - yhteisiä unelmia ja kiinnostuksen kohteita.
mummin ja vaarin totaalinen hylkääminen on kamalinta mitä perillinen voi tehdä
Sehän on juuri sitä parasta vertaistukea kun kirjoitat:
"itsensä kanssa sinut oleva ja ihmissuhdeongelmansa käsitellyt olisi kuunteleva osapuoli".
Eihän sellainen ole oikeaa vertaistukea missä kaksi vielä haavoilla olevaa keskustelee.
Aina kun vertaistuesta puhutaa pitäisi sen toisen osapuolen olla itase saman asian kanssa tiensä valoon löytänyt.
Ja jos puhutaan ryhmistä niin kyllä niissäkin käy niitä jotka ovat jo päässeet ylös kuopasta ja voivat jakaa kokemustaan.
Itse rakastan kait tätä vapautta enemmän kun lähtisin suhteeseen.
Mutta ans kattoo koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Mutta haussa ei ole ketään.