Pro Ikaalinen kauppakeskushankkeen taakse
julkaistu eilen 28.12. klo 11:33, päivitetty eilen 28.12. klo 12:00
Ikaalisten Nummenrinteen liikekeskukseen tulevien liikkeiden sitoumukset uhkaavat umpeutua vuodenvaihteessa. Kaksi valtuutettua on tehnyt valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen kaupungin kauppakeskusyhtiölle myöntämästä lähes neljän miljoonan euron lainasta.
Lainapäätös ei ole lainvoimainen ennen valituksen käsittelyä. Pro Ikaalinen -liikkeellä aiotaan kerätä tarvittavat lainatakaukset yrityksiltä ja yksityisiltä ihmisiltä.
- Lähinnä tämä lähti kaupunginhallituksen pöydän ympäriltä. Kun kaupungin tekemästä päätöksestä on tehty valitus, silloin tarvisi saada asialle laajempi tuki. Meidän voimamme eivät yksinään riitä, viemme kaupunkia eteenpäin yhdessä, sanoo Ikaalisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Äijö.
- Kuntalaisten yhteydenotot ovat olleet kannustavia ja positiivisia. Minulla on vahva luottamus siihen, että tähän löytyy tarpeeksi porukkaa. Puhuisin sadoista ihmisistä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
toivottavasti päästään hyvään lopputulokseen,kun ei tunnu järkipuhe kahdelle herralle
menevän perille!
Tämä on ainoa positiivinen asia koko rahotushässäkän ympärillä. Riskirahoituksesta vastaa se/ne ketkä sen hyväksi näkevät. Riski sijoituksen ideaan kuuluu että sijoitetaan omasta pussista ylimääräistä eikä mennä velkavivulla onnea koittelemaan. Näin se homma toimii pörssissäkin.
Ne jotka velalla sijoittaa niin niillä on yleensä jotain reaalivakuuta annettavaksi. Mitä reaalivakuuksia kaupunki muka pystyisi antamaan? Kaupungin vakuudet on tyypillisesti kaivettu veroina asukkailta!
Ei muuta kuin paikalliset rahamiehet, yrittäjät ja muut kynnelle kykenevät. Tässä on tlaisuus päästä saamaan sijoittamalleen pääomalle parempaa korkoa kuin makuuttamalla sitä pankkitilillä. Toki pörssistä saisi luultavasti paremmin, mutta tässä on nyt tilaisuus päästä (kaupungin valtuuston sanoin) osaksi: Riskitöntä lainaamista.
Uskoo kuka tahtoo, mutta onpa sitä taatusti itse kukin joskus laittanut nappulaa suuremmankin riskinkin kohteisiin..
ps.
Ainoa mikä tässä hieman haisee on typerä nimi tälle missiolle: ProIkaalinen.
Eikös ProNummenrinne (tai muu) olisi ollut osuvampi kutsumanimi tälle hankkeelle. Tuskin tuo kauppakeskus nyt kaupunkia pelastaa tai upottaa sen paremmin, enkä jaksa nähdä että tässä olisi kyse nyt mitenkää kattavasti vain Ikaalisten kaupungin (asukkaiden) olojen parantamisesta tai pelastamisesta.
sitten näytti mallia ja heitti rahaston alkupääomaksi jonkun satatonnisen:))
MATTI ON MIES PAIKALLAAN,TOISIN KUIN PARI MUUTA
Hyvä näin, kyllä tällaiset pitää hoitaa yksityisellä rahalla. Ei ole kaupungin homma rahoitella kauppakeskuksia.
En kyllä usko, että nämä ovat oikeasti rahaansa laittamassa likoon. Kunhan ovat nyt laittavinaan.
on tässä ainoastaan kyseessä:))
Ei kaksista aivokapasiteettia kaivata siihen ymmärrykseen, ettei tuon kokoluokan rahoituksia millään siltarumpu- / talkooperiaatteella hoideta!
Aikoinaan perustettiin osuusmeijereitä tältä pohjalta, vaan aika on jo hyvät matit eri.
Jo takauksien järjestely satojen takaajien panttausten osalta veisi lakimieheltä vuosia ja takaukseen tahtovien pitäisi vielä taikoa asianajan muhkeat palkkiot kaiken muun sählyyn exstrana..
Lopputulema pro-Ikaalinen hankkeesta on:
-Täyttä soopaa!
"-Täyttä soopaa!!"
Niinpä. Jos olisivat siinä vaiheessa pistäneet takaushommansa käyntiin, kun hankkeelle haettiin rahoitusta, niin olisi voinut onnistua. Tämä proot-tempaus tehtiin juuri ennen kuin määräajat sopimuksissa menevät umpeen, eli nämä kellokkaat pääsevät kiillottamaan kilpeään ilman minkäänlaista velvoitetta mihinkään. Eivät voineet heti aluksi toimia, vaan ensin piti kokeilla, että josko saisi veroeuroilla leikittyä suurta rakennuttajaa.
Justaansa
Norrilla oli muuten tosi hyvä kirjoitus Posarissa (3.1.)
Mihinkä voin maksaa.
Paljonkohan mahtaa olla jo rahaa kasassa?
Tuleeko eka sata euroa täyteen jo loppiaiseen mennessä vai meneekö ens viikolle?
Vinkki: pullot kauppaan viemällä saa muutaman kolikon.
tässä kauppakeskusasiassa taas näkee ikaalislaisten mänttiyden.
Kaikki kehitys puihin ja takaisin kivikauteen.
vittu ku te ette osaa kuin tapella keskenänne, perkeleen persaukiset
Onko Ikaalisissa linja-auto asemaa ja missä se muuten on jos sellainen jossakin on. Matkahuolto kans kiinnostaisi kovasti onko sellaista lainkaan, olen etsiskelly muttta en ole löytänyt mistään
Linja-auto asemako muka Ikaalisiin? Voi taivas!!! Jos muutama linjuri lähtee ja tulee niin pitäis rakentaa linja-autoasema. Voi kiesus sentään. Tänne tuppukylään. Ja kyllähän heiska ja kommari sitä kuitenkin vastustaa. Piruuttaan jos ei muuten.
KYLLÄ LINJA-AUTO ASEMAT ON TULLEET TIENSÄ PÄÄHÄN ,VUOROJA LAKKAUTETAAN JA KUSKEILLA ON NIIN KIIRE ,EI SIINÄ KAHVILLA POIKETA JA RUPATELLA NIINKUIN JOSKUS 70-LUVULLA,OPISKELIJATKIN AJELEE JO MOPOAUTOILLA.
Mihin varsinaisesti linja-autoasemaa tarvitsee? Lipun saa autostakin.
Matkahuolto sijaitsee Etelärinteellä Ikatan kirjaston vieressä.
Tuskin Latvalaho löydät Ikaalisista kauppakeskustakaan
jos sellainen joskus rakennetaan
Kun nykytekniikalla ei linja-autoasema saati matkahuolto
löydy ei muutakaan kannata etsiä
Koska saamme lukea proot - listalla olevat nimet ja
takaussummat ?
Matti Äijö puhuu sadoista ihmisistä ja luottaa siihen
että tarpeeksi porukkaa löytyy.