Katugallubissa Niinistö, Väyrynen ja Soini suunnilleen tasoissa.
hyvin menee, mutta menkööt..
Suunta on oikea kun jos Väyrysestä saadaan pressa, ja Soinista pääministeri.
Otanta laaja, ja kaupuki suuri, ja katukin pitkä
Virhemarginaali nolla, kun kaikki vastaukset huomioitiin tasapuolisesti ja rehellisesti.
Lipponen on Arhinmäen kanssa jumbona, ja Sari Essaihja on ohittanut Eva Bioudeenin, sekä seta Haaviston.
Tämä on yhtä varma gallubbi kuin muutkin, kun tekijänä on ollut poliittisesti sitoutumaton ilman paikalla oloa, ja puhelinta.
Kumma vain, kun ei koskaan ole yksikään ihminen kertonut joutuneensa vastaamaan noihin "virallisiin" gallubbeihin.
Yleensähän noihin telkussa nätettyihin katuhaastateluihin jostain syystä on vain eksynyt ihmeen paljon demareita, ja sitten ikäänkuin mausteeksi hieman vasureita hurreja ja kokkareita.
Soinista ja Väyrysestä yleensä vain näytetään se, että joku demu heitä moittii.
Tänäänkin oli lööpeissä, että Väyrysen vaalibussi pysähtynyt liian lähelle jonkun koijarin kaupan ovea, kun toinen koijari oli pysäköinyt henkilöautonsa bussiille varattuun paikkan.
Laillinen kadunvarsi pysäköintihän tuo oli ollut, mutta kun se oli Väyrysen bussi, ja vieläpä odottamassa vain hetken, että pääsisi bussipaikalle.
Joten kyllä taas tehdään tikusta "asiaa"...kun asialla punajournalistit hädissään.
Ensi viikolla sitten nuo päästävät vasta varsinaiset häirikkönsä liiikkeelle muiden, kuin ihme kyllä, demuvassukoiden, ja vihreiden sekä hurrien tilaisuuksiin.
Eli ei tarvinne olla kummosetkaan hoksotttimet huomatakseen, mistä häiriköinti touhuja johdetaan.
Sen huomaa oitis kun televsion aukaisee, että ahaa, nyt on vaalit tulossa, ja demuilla paniikkinappula pohjassa.
Missä on Urpilainen? onko lähtenyt Ulkomaille lomailemaan, vaikka maa on melkein konkurssitilassa.
Hänhän kirkui, että Vanhanen on jossain brysselissä tai missä lieneekään, eikä tule antamaan selvitystä maan tilanteesta ja Katainenkin vain on jossain perhelomalla, kun olis pidettävä kansalaisia ajantasalla.....
Että silleen demarit toimivat silloin, ja nyt toisin...
Eli kun demujen lupaukset kääntää päälaelleen, niin silloin ollaan lähinnä totuudessa..
Näköjään nyt demut kaataa kaiken Kataisen kontolle, eikä ota mistään itse vastuuta..
Sitten jos on jotain hieman positiivisempaa, niin kyllä silloin demujen valehteva kumileukainen soopatykki on tukkimassa itseään esille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hoh, hoh, hooooooo, nostakaa, nostakaa mi...