Kävinpä tässä eräänä päivänä luterilaisen kirkon erään järjestön pitämällä kirpputorilla ja ylen hämmästyin, kun kuulin parin keski-iän ylittyneen järjestön vapaaehtoistyöntekijän kova äänisen "ajatustenvaihdon". Siinä kehuivat kovin erästä entistä ministeriä, joka valtakunnanoikeudessakin tuomittiin "koplauksesta". Kyseinen ex-ministeri oli kuulemma tuonut niin paljon hyvää paikkakunnalleen, että ei mitään väliä vaikka olisi vähän itselleenkin " koplannutkin" jotakin.
Tätäkö on luterilainen moraali? Ei mitään jos varastaa , kunhan muistaa vaan antaa jotakin siitä meille kavereillekkin?
Silkkaa äänestäjien lahjontaahan tuollainen on, kun punmpataan omalle alueelle rahaa, jota se ei demokratiassa muuten ole ansainnut. Mammat siinä meinaan kehuskeli, kuinka tämä ex-ministeri oli hommannut paikkakunnalle kuntokeskuksenkin, joka olisi muutoin tehty eräälle toiselle paikkakunnalle. Viimetipassa kuulemma sai homman hoidettua "kotiin". Mitähän muutoin tuolla toisella paikkakunnalla mahdettiin asiasta ajatella?
Kaikki pienimmätkin ja mitättömimmätkin tiet oli paikkakunnalla kunnossa ja asfaltissa tämän oman pojan ansiosta.
Minun käsittääkseni ministerin pitää ajaa maan kokonaisetua, eikä olla mikään iltalypsäjä, jollaisia valitettavasti olivat varsinkin kepu-ministerit mennevuosina. Siltarumpupoliitikoiksi heitä myös kutsutaan.
Ei jättänyt kyllä kuulijalle korkeaa kuvaa nämä luterilaisen kirkon edustajat itsestään, eivätkä kirkostaan.
Kristityn moraalista.
23
96
Vastaukset
- evlut
Kristittyihin on moni pettynyt, Kristukseen ei kukaan.
- FF-W
Minäkin olen tuntenut elämässäni monta ihmistä , jotka ovat pahasti pettyneet kristusjumalaansa. Vielä useammasta olen kuullut.
Pitää kyllä umpiossa elää, jos tuolta on välttynyt. - :(
Olen pettynyt sinun kristukseesi.
- FF-W
:( kirjoitti:
Olen pettynyt sinun kristukseesi.
Ei mulla ole kristusta, joten turha siihen on pettyä.
Sun kristukses taitaa olla toinen juttu..........
Hei. Jokaisella kristityllä, niin luterilaisilla kuin muillakin, on omat ajatuksensa ja näkemyksensä politiikasta ja maailman asioista. Kristityt äänestävät kaikkia puolueita ja kristittyjä poliitikkoja on kaikissa puolueissa. Ymmärrän, että sinulle jäi kuulemistasi puheista huono kuva ja toki kirpputorin työntekijät edustavat aina myös työnantajaansa. Ehkä yhdestä yksittäisestä keskustelusta ei kannata kuitenkaan tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä?
Sanna Husso, pappi- ja eikun sataa
Parasta viihdettä on kyllä tämä kirkon edustajien vastaukset palstan trollauksille.
Missä ev.lut kirkolla on muuten kirpputoreja :D - lähetystorilla käyny
ja eikun sataa kirjoitti:
Parasta viihdettä on kyllä tämä kirkon edustajien vastaukset palstan trollauksille.
Missä ev.lut kirkolla on muuten kirpputoreja :Dev.lut kirkolla ja sen eri järjestöillä on kirpputoreja ympäri maata. Tiedän monta paikkakuntaa, jonka ainut kirpputori on juuri kyseisen lafkan oma.
Jokainen joka on vähänkään kirpputoreja kiertänyt on tuon huomannut. - %%-
lähetystorilla käyny kirjoitti:
ev.lut kirkolla ja sen eri järjestöillä on kirpputoreja ympäri maata. Tiedän monta paikkakuntaa, jonka ainut kirpputori on juuri kyseisen lafkan oma.
Jokainen joka on vähänkään kirpputoreja kiertänyt on tuon huomannut.Lähetystorit on kyllä aika usein Fida, joka taas on helluntalaisten lähetysjärjestö. Tai ainakin ennen oli. En tiedä, onko nykyisin joku yhteiskristillinen.
- SuomenKävijä
%%- kirjoitti:
Lähetystorit on kyllä aika usein Fida, joka taas on helluntalaisten lähetysjärjestö. Tai ainakin ennen oli. En tiedä, onko nykyisin joku yhteiskristillinen.
Kyllä lähetystoreja on muitakin kuin fida:n kirpputorit. Esim. Tikkurilassa oleva Lähetyskirpputori Patina on eräs tälläinen kirkkoon kuuluvan järjestön ylläpitämä kirpputori. Ja paljon muita löytyy pitkin Suomea.
Kristityillä ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia, koska liian moni heistä ei noudata ihmisoikeuslakeja saati valtakunnan lakeja. Heille se Raamatun sanoma on laki ja Raamatun mukaanhan kenet tahansa voi tappaa.
Miten Breivik eroaa tavallisesta kristitystä? Hänen tekojaan pidetään äärikristityn teoilta. Onko hänellä erilaiset tappamisrituaalit kuin tavallisella kristityllä, vai? ;) Median on pitänyt keksiä peitenimitys hänen maailmankuvalleen alkusanalla "ääri-", jotta korostettaisi sitä ettei tavallinen kristitty voisi tehdä näitä tekosia.- agnus dei
ateisti1982 kirjoitti:
Kristityillä ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia, koska liian moni heistä ei noudata ihmisoikeuslakeja saati valtakunnan lakeja. Heille se Raamatun sanoma on laki ja Raamatun mukaanhan kenet tahansa voi tappaa.
Miten Breivik eroaa tavallisesta kristitystä? Hänen tekojaan pidetään äärikristityn teoilta. Onko hänellä erilaiset tappamisrituaalit kuin tavallisella kristityllä, vai? ;) Median on pitänyt keksiä peitenimitys hänen maailmankuvalleen alkusanalla "ääri-", jotta korostettaisi sitä ettei tavallinen kristitty voisi tehdä näitä tekosia.toi on potaskaa.
tänne suurin osa äärimielipiteitä kirjottelevista uskovista on vapaiden suuntien porukoita, ei ev lutista. ateisti1982 kirjoitti:
Kristityillä ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia, koska liian moni heistä ei noudata ihmisoikeuslakeja saati valtakunnan lakeja. Heille se Raamatun sanoma on laki ja Raamatun mukaanhan kenet tahansa voi tappaa.
Miten Breivik eroaa tavallisesta kristitystä? Hänen tekojaan pidetään äärikristityn teoilta. Onko hänellä erilaiset tappamisrituaalit kuin tavallisella kristityllä, vai? ;) Median on pitänyt keksiä peitenimitys hänen maailmankuvalleen alkusanalla "ääri-", jotta korostettaisi sitä ettei tavallinen kristitty voisi tehdä näitä tekosia.[Kristityillä ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia, koska liian moni heistä ei noudata ihmisoikeuslakeja saati valtakunnan lakeja. Heille se Raamatun sanoma on laki ja Raamatun mukaanhan kenet tahansa voi tappaa ]
Kristinuskon puitteissa ei ole mahdollista tehdä mitään pahaa. Tappamisen kieltää jo viides käsky: "Älä tapa."
Sen sijaan ateismiin ei kuulu mitään moraalisääntöjä. .
[Miten Breivik eroaa tavallisesta kristitystä? Hänen tekojaan pidetään äärikristityn teoilta. Onko hänellä erilaiset tappamisrituaalit kuin tavallisella kristityllä, vai? ;) Median on pitänyt keksiä peitenimitys hänen maailmankuvalleen alkusanalla "ääri-", jotta korostettaisi sitä ettei tavallinen kristitty voisi tehdä näitä tekosia ]
Sellainen henkilö on kristitty, joka on ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen.
Breivik ei tiettävästi ole koskaan tunnustanut tehneensä näin.
Siksi hän ei ole kristitty ainakaan raamatullisessa mielessä.
tietysti joku voi kutsua kristityksi ketä tahansa, joka vain joskus on höpissyt jotain Jumalasta, mutta se on sitten vain pelkkää harhaa..- trolli olet
agnus dei kirjoitti:
toi on potaskaa.
tänne suurin osa äärimielipiteitä kirjottelevista uskovista on vapaiden suuntien porukoita, ei ev lutista."Kristityillä ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia "
Ei niillä kommarimaissa olekkaan siellähän teikäläiset hallitsee,( eikö se sun kamusi kuollut juuri...) Enempää kuin ihmisarvoakaan, edes niillä ateisteilläkään.
" Miten Breivik eroaa tavallisesta kristitystä? " Jokainen TERVEELLÄ JÄRJELLÄ varustettu ihminen miten hän eroaa ! SAIRAS MIELI ON SAIRAS !
Ja on naurettavaa jos ihminen on joskus käynyt, vaikka pyhäkoulussa, ei se tee hänestä USKOVAISTA.
Voithan sinäkin käydä vaikka Kiinassa, mutta et silti ole kiinalainen.
Oletko päässyt edes apukoulua lävitse, kun tietämyksesi on noin vähäistä. - vai kuka ?
Jaakob kirjoitti:
[Kristityillä ei pitäisi olla minkäänlaisia oikeuksia, koska liian moni heistä ei noudata ihmisoikeuslakeja saati valtakunnan lakeja. Heille se Raamatun sanoma on laki ja Raamatun mukaanhan kenet tahansa voi tappaa ]
Kristinuskon puitteissa ei ole mahdollista tehdä mitään pahaa. Tappamisen kieltää jo viides käsky: "Älä tapa."
Sen sijaan ateismiin ei kuulu mitään moraalisääntöjä. .
[Miten Breivik eroaa tavallisesta kristitystä? Hänen tekojaan pidetään äärikristityn teoilta. Onko hänellä erilaiset tappamisrituaalit kuin tavallisella kristityllä, vai? ;) Median on pitänyt keksiä peitenimitys hänen maailmankuvalleen alkusanalla "ääri-", jotta korostettaisi sitä ettei tavallinen kristitty voisi tehdä näitä tekosia ]
Sellainen henkilö on kristitty, joka on ottanut Jeesuksen Kristuksen vastaan omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen.
Breivik ei tiettävästi ole koskaan tunnustanut tehneensä näin.
Siksi hän ei ole kristitty ainakaan raamatullisessa mielessä.
tietysti joku voi kutsua kristityksi ketä tahansa, joka vain joskus on höpissyt jotain Jumalasta, mutta se on sitten vain pelkkää harhaa..Eikö se Breivik ollut lapsena hyväksikäytetty, liekö ollut ateisti isä..
- krunts
Ev.lut. kirkolla on kirpputoreja hyvin monessa seurakunnassa.
- missä ..
kuten ...
- HäjyPoika
missä .. kirjoitti:
kuten ...
täällä ylihärmässäkin on ev.lut. kirkon pitämä kirpputori. Torstai-iltaasin on auki ainakin kesääsin.
- helsinki ...
missä .. kirjoitti:
kuten ...
Helsingissä kirkolla on kirpputori ainakin Hämeentiellä, tuotto menee kai diakoniaan. Bulevardilla on ainakin ollut joku vapaaehtoisten pitämä lähetyskirppari / puoti, en tiedä mihin on muuttanut vai löytyykö kulmilta edelleen. Luulen, että kirkolla on Helsingissä vielä muitakin kirppiksiä.
- oikee lutsku
Oliko kuule edes KIRKOn osa koko pulju?
en saanut kovin hyvää kuvaa alottajastakaan. - Kuin on?
Mikä erottaa oikean "lutskun" väärästä?
- evlut
Ainakin Jumala erottaa.
- dfshdfshdfshfdsh
Mun mielestä kyseinen kuvailemasi tilanne osoittaa pelkästään sen, että kyseinen ihminen antaa tälle koplaajalle anteeksi.. eikö?
Ei tarvitse siis yleistää, eikä varsinkaan vetää jonkun koplaajan etiikasta mitään johtopäätöksiä uskossa olevien luterilaisten moraalin suhteen.... - Mihin perustui
"Kävinpä tässä eräänä päivänä luterilaisen kirkon erään järjestön pitämällä kirpputorilla ja ylen hämmästyin,"
"Ei jättänyt kyllä kuulijalle korkeaa kuvaa nämä luterilaisen kirkon edustajat "
Sinulla siis oli kuitenkin ennen hämmästymistäsi ollut korkeampi käsitys kirkon edustajista? Muutenhan et varmaan olisi kokenut hämmästymisen aihetta. Mihin aiempi käsityksesi oli perustunut?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa732075- 1021893
- 1451811
- 971431
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351399MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171275- 611242
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301122Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761066Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa447973