Kepun

Kepu pettää aina.

Keskustapuolue (tunnetaan myös nimellä Kepulit, Kleptomaanisten jyväjemmarien puolue , SuoKusta tai "Maalaistollojen Kommunatsistinen Fasistipuolue" eli MKF) on Mari Kiviniemen johtama kompostisosialistinen puolue, joka on yksi Suomen johtavista poliittisista epäonnistumisista.

Keskusta on puoliuskonnollinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena on muuttaa koko Suomi Jalasjärveksi. Keskusta on tällä hetkellä Suomen neljänneksi suurin puolue, tosin Silvio Berlusconi ei ole vieläkään myöntänyt tappiotaan viime eduskuntavaaleissa. Organisaationa Keskusta on kuin suoraan perseestä revitty: kukaan ei tiedä, missä asemassa oikeastaan onkaan, ja puolueen muista johtajista voidaan esittää vain arvauksia. Tämä toisaalta helpottaa vastuun sysäämistä toisen niskoille. Suuri yleisö epäileekin, että Keskustan todelliset johtajat olisivat Nurmijärven kuningas Pikku G, kyöpelinvuorelainen kansanedustaja Tarja Kanpela ja ulostekuljettaja Urpo Lahtinen. Ulkomaalaisista hengenheimolaisista tärkein on virolaista keskustapuoluetta (keskerakond) franchising-periaatteella pyörittävä Edgar Savisaar.

Keskustapuolueen historiahan juontaa juonensa jo kauas 30-vuotiseen sotaan, jonka jälkeen profeetta Lalli antoi näyn tulevasta ennustaen ensimmäisen vapahtajan saapumisen maan päälle. Pian saapuikin ensimmäinen vapahtaja, kovaksi keitetty kommunisti ja suomen tuleva ylijohtaja, Urho Kaleva Kekkonen, josta nykyisin on markkinoilla ultra-light-versio Matti Vanhanen. Kekkonen loi aivan uudenlaisen poliittisen ajatusmallin, diktatuurin, ja sai tukea kommunistikavereiltaan itäisestä valtiosta. Kekkonen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen kommunismiin ja jalosti sen seuraavalle asteelle, kommunatsismiksi.
Kekkosen kuoltua hänen ympärilleen kerääntyneet traktorinkuljettajat, maanviljelijät, näennäiskommunistit ja viherpiiperöt olivat vailla johtajaa, kunnes saapui uusi nuori vapahtaja maan päälle. Hän oli Esko Aho. Aho johdatti puolueen uusiin myllerryksiin ja yhdisti kaikki Suomen maalaistollot taistelemaan yhden lipun alle.

Ahon hävittyä vaaleissa SDP:n pääedustajalle, siirtyi hän syrjään opiskelemaan politiikkaa Yhdysvaltoihin, jossa hänen oppi-isinään toimivat muun muuassa George W. Bush ja Bill Gates. Ahon jälkeen puolueen johtoon nousi Anneli Jäätteenmäki, joka kehitti Keskustan toimintamallin, umpimielisen änkyröinnin, aivan uudelle tasolle. Ketkuilun ja ValPo:n kommunstien avulla hän onnistui saamaan itselleen salaista tietoa SDP:n päämajasta faxin muodossa. Tämän faxin avulla Keskusta onnistui voittamaan vaalit (pääsyy tosin oli se, että samaan aikaan televisiossa näytettiin curling-finaalia Suomi–Ruotsi ja vain Keskustan pää-äänestysalueet olivat korvessa TV-lähettimien ulkopuolella).Vuodet 2007-2011 onkin Suomi saanut kärsiä todella huonosta poliittisesta johdosta.

Siinä missä SDP:n johtoajatuksena oli joskus kaukaisina aikoina Robin Hoodin tyyppinen konsepti, jossa otetaan rikkailta ja annetaan köyhille, Maalaisliitto-Keskustan johtoajatuksena on ollut ryöstää kansalta ja antaa maanviljelijöille. Linja ei ole muuttunut senkään myötä, kun maataloudesta on tullut yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten seurauksena kannattamaton elinkeino. Päinvastoin, silloinhan sitä on tuettava vielä enemmän. Kun maatalous on ensin pumpattu niin täyteen veronmaksajien rahoja erilaisten tukien muodossa, että ilman tukia ei voi tulla alalla toimeen, voidaan osoittaa, että maataloustuet ovat kansallisesti elintärkeitä. Ne ovat elintärkeitä, koska niiden avulla suomalainen veronmaksaja saa ostaa omilla rahoillaan tuotettuja kalanmakuisia kurkkuja EU:n kovimpaan hintaan. Kaikkein olennaisinta on maatalouden ylituotannon mahdollisimman suuri rahallinen tukeminen.

Siinä missä SDP:llä on SAK ja Kokoomuksella EK, valvoo Keskustan etuja ulkoparlamentaarisin keinoin Suomen mahtavin propagandaosasto MTK. MTK vain tapaa onnistua propagandassaan paremmin kuin esimerkiksi SAK. Viimeisin esimerkki on Suomen kansallisesta 141-maataloustukineuvotteluista. MTK:n viesti siitä, että kannattamattoman elinkeinon ylituotannon tukeminen veronmaksajien rahoilla on suuri ja kunniakas kansallinen projekti, upposi hyvin kansaan, kunhan sitä ensin oli testattu lampaisiin.

Keskustalla on joskus väitetty olevan myös muita tavoitteita kuin yhteisen rahan keskittäminen maatalousyrittäjille, mutta kyseessä on ilmeisesti silkka hämäys.

Keskustaahan yleensä äänestävät pelkästään vain luku- ja kirjoitustaidottomat maanviljelijät. Muuttoliikkeen alettua "hallitun" rakennemuutoksen myötä kaupunkeihin 1024-luvun ristiretkien yhteydessä on näitä äänestäjiä myös virrannut sivistyneisiin kaupunkeihin muun kansan ihmeteltäviksi. Vaikka käytännössä kaupunkilaistuneiden keskustalaisten kannattaisi äänestää pelästään vasemmistopuolueita.Mutta ne tyhmät multaperseet äänestävät silti edelleen Keskustaa. Keskustan vankkumatonta kannattajaa kutsutaan kepuliksi. Kepulaisuuteen liittyy myös olennaisesti kepulainen todellisuuskäsitys.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kaikki nuo kertomasi asiat ovat täysin totta ja tapahtunut Suomessa.
Eipä ole nyt mitään lisättävää tuohon sinun todella loistavaan ja totuuden mukaiseen kirjoitukseen.
Kiitos siitä kuuluu pelkästään sinulle.

Äänestä

MTK on lyhennys Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta. Tämä 1900-luvun alussa maajussien etujärjestöksi perustettu taho on sittemmin laajentanut reviiriään kaikenlaiseen luonnonvaratoimintaan ja virallisesti väittää ajavansa maanomistajien etuja muita kansalaisia vastaan. On kuitenkin yleisesti tiedossa, että MTK:n johto on jo aikoja sitten myynyt itsensä rahakkaampien tahojen juoksupojaksi. Järjestön poliittinen siipi, Suomen Keskusta, ajaa MTK:n tavoitteita Suomen hallinnossa, usein hämmästyttävän suurella menestyksellä. Onkin todennäköistä, että järjestö pystyy kiristämään monia muita poliittisia tahoja erilaisilla skandaalinkäryisillä videonauhoilla ja kuvilla.

Historiallisesta asemastaan johtuen MTK:lla on paljon jäseniä varsinkin maaseudulla, mutta sielläkin moni kiroaa (ainakin mielessään) järjestön nimen alimpaan helvettiin. Koska järjestön ilmiantajia on kaikkialla ja negatiivisesti järjestön toimintaan suhtautuvien elämä pystytään tekemään hyvin vaikeaksi, on julkinen kritiikki hyvin vähäistä. Maalla on kuitenkin keksitty monia kiertoteitä vitttuuntumisen julkituomiseen ilman suurta rangaistuksen vaaraa. MTK:ta haukutaan erilaisilla peitenimillä, kuten greenpeaceläiset, luonnonsuojelijat, kommunistit ja kaupunkilaiset.

Tunnettuja esimerkkejä MTK:n toiminnasta on muun muassa maa- ja metsätalouden ympäristö- ja luonnonsuojelutoiminnan kiihkoinen vastustaminen, todennäköisesti ulkomaalaisen raaka-ainetuotannon kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Olisi näet kiusallista keskieurooppalaisille puuntuottajille, jos Suomi rupeaisi viemään ekologisesti kestävällä metsätaloudella tuotettua materiaalia ulkomaille. Ympäristöjärjestöjen painostus pakottaisi aikoja sitten osan alkuperäisluonnostaan sukupuuttoon hävittäneet alueet panostamaan valtavasti ennallistamiseen ja lajien palauttamiseen sekä muuttamaan hakkuukäytäntöjään. Tämä aiheuttaisi kyseisten alueiden metsätaloustoiminnalle suuria kuluja, ja siksi ne mieluummin sponsoroivat omia etujaan ajavia järjestöjä, kuten MTK:ta, jotka pyrkivät hidastamaan kehitystä edistyneimmissä metsätalousmaissa. Koska suurin osa maailman puutavarasta tuotetaan ekologisesti täysin kestämättömästi, on muutosten vastustamiseen perusteet laajalla joukolla yrityksiä. Onkin todennäköistä, että MTK:ta tuetaan ulkomailta useiden satojen miljoonien eurojen edestä vuosittain. Suurin osa rahoista tietysti valunee järjestön johtajien yksityistileille veroparatiiseihin.
[muokkaa] Operaatio Lentävä rätti
Liito-orava on joutunut armottoman poliittisen pelin uhriksi ja liitää kuin talonmies jäisellä katolla

Tunnetuin esimerkki tällä saralla on liito-oravan suojelu, jossa järjestö taitavasti käytti hyväkseen EU:n luonnonsuojelupolitiikkaa ja entistä rooliaan suomalaisten maanomistajien etujen ajajana. Kyseessä oli lyhytaikaiseksi suunniteltu tehosuojelupäätös pitkään taantuneen nisäkäslajin kannantason vakauttamiseksi. Suomi on ainoa maa, jossa kyseistä lajia esiintyi yleisemmin, ja EU:ssa haluttiin varmistaa, ettei laji muutu vakavammin uhanalaiseksi. Niinpä laji lisättiin tiukasti suojeltujen lajien listaan ja sen pesimis- ja oleskelualueiden tuhoaminen kiellettiin. MTK huomasi tilanteen tarjoamat mahdollisuudet ja käytti poliittista siipeään Kepua sekä soluttautujiaan Maa- ja Metsätalousministeriössä estääkseen suojelutoimet, jotka olisivat vakauttaneet liito-oravan kannankehityksen. Näin suojelun peruste ei koskaan tule poistumaan eikä suojelu tuota tulosta sen enempää kuin sitä voida muuttaa joustavammaksi tai vapaaehtoisuuteen perustuvaksi. Sen sijaan että maanomistajille olisi maksettu kunnon korvaukset suojelluista liito-oravareviireistä ja jokusen vuoden päästä muutettu suojelu vapaaehtoiseksi, pyörii toiminta hamaan tulevaisuuteen niin, että tiedetyille liito-oravapaikoille jätetään pieniä metsäpuskia pystyyn eikä niitä pienen koon vuoksi juuri koskaan korvata maanomistajille. Maanomistajat ovatkin syvästi vittuuntuneet tähän toimintaan, mutta osa on hyvin hämillään siitä, ketä sopisi syyttää koska MTK julistaa puolustaneensa maanomistajien etua. Julkinen kritiikki järjestöä kohtaan onkin hiljennetty tehokkaasti.

Äänestä

Miksi sinulla nyt iski paniikki?
Kerrohan nyt ihan rehellisesti.

Äänestä

Nopea vastaus ensioire paniikista

Kirjoittelen muillekin palstoille, ja siellä olen jo vuosia sitten havainnut, että paniikissa olevat kirjoittajat laittavat hyvin nopeasti tällaisen vastakysymyksen. Jos keskustelua jatkaa näistä asetelmista, niin jankuttamiseksi se tahtoo mennä. Paniikin helpottamiseksi Sinun kannattanee vielä kerran kuunnella tulevan presidenttimme rauhoittava puhe

http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/vayrynen-kuin-aito-presidentti---yksi-asia-rikkoo-mielikuvan/art-1288438724652.html

Äänestä

Nyt sinulta.

"kirjoittajat laittavat hyvin nopeasti tällaisen vastakysymyksen"

Miksi ihmeessä sinä et sitten lainkaan mitenkään järkevästi edes yritä vastata sinulle esitettyyn ihan asialliseen ja todelliseen kysymykseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunnuslausehan on kirjoitti:

Kepu pettää aina.

Keskustapuolue (tunnetaan myös nimellä Kepulit, Kleptomaanisten jyväjemmarien puolue , SuoKusta tai "Maalaistollojen Kommunatsistinen Fasistipuolue" eli MKF) on Mari Kiviniemen johtama kompostisosialistinen puolue, joka on yksi Suomen johtavista poliittisista epäonnistumisista.

Keskusta on puoliuskonnollinen ryhmittymä, jonka tarkoituksena on muuttaa koko Suomi Jalasjärveksi. Keskusta on tällä hetkellä Suomen neljänneksi suurin puolue, tosin Silvio Berlusconi ei ole vieläkään myöntänyt tappiotaan viime eduskuntavaaleissa. Organisaationa Keskusta on kuin suoraan perseestä revitty: kukaan ei tiedä, missä asemassa oikeastaan onkaan, ja puolueen muista johtajista voidaan esittää vain arvauksia. Tämä toisaalta helpottaa vastuun sysäämistä toisen niskoille. Suuri yleisö epäileekin, että Keskustan todelliset johtajat olisivat Nurmijärven kuningas Pikku G, kyöpelinvuorelainen kansanedustaja Tarja Kanpela ja ulostekuljettaja Urpo Lahtinen. Ulkomaalaisista hengenheimolaisista tärkein on virolaista keskustapuoluetta (keskerakond) franchising-periaatteella pyörittävä Edgar Savisaar.

Keskustapuolueen historiahan juontaa juonensa jo kauas 30-vuotiseen sotaan, jonka jälkeen profeetta Lalli antoi näyn tulevasta ennustaen ensimmäisen vapahtajan saapumisen maan päälle. Pian saapuikin ensimmäinen vapahtaja, kovaksi keitetty kommunisti ja suomen tuleva ylijohtaja, Urho Kaleva Kekkonen, josta nykyisin on markkinoilla ultra-light-versio Matti Vanhanen. Kekkonen loi aivan uudenlaisen poliittisen ajatusmallin, diktatuurin, ja sai tukea kommunistikavereiltaan itäisestä valtiosta. Kekkonen ei kuitenkaan ollut tyytyväinen kommunismiin ja jalosti sen seuraavalle asteelle, kommunatsismiksi.
Kekkosen kuoltua hänen ympärilleen kerääntyneet traktorinkuljettajat, maanviljelijät, näennäiskommunistit ja viherpiiperöt olivat vailla johtajaa, kunnes saapui uusi nuori vapahtaja maan päälle. Hän oli Esko Aho. Aho johdatti puolueen uusiin myllerryksiin ja yhdisti kaikki Suomen maalaistollot taistelemaan yhden lipun alle.

Ahon hävittyä vaaleissa SDP:n pääedustajalle, siirtyi hän syrjään opiskelemaan politiikkaa Yhdysvaltoihin, jossa hänen oppi-isinään toimivat muun muuassa George W. Bush ja Bill Gates. Ahon jälkeen puolueen johtoon nousi Anneli Jäätteenmäki, joka kehitti Keskustan toimintamallin, umpimielisen änkyröinnin, aivan uudelle tasolle. Ketkuilun ja ValPo:n kommunstien avulla hän onnistui saamaan itselleen salaista tietoa SDP:n päämajasta faxin muodossa. Tämän faxin avulla Keskusta onnistui voittamaan vaalit (pääsyy tosin oli se, että samaan aikaan televisiossa näytettiin curling-finaalia Suomi–Ruotsi ja vain Keskustan pää-äänestysalueet olivat korvessa TV-lähettimien ulkopuolella).Vuodet 2007-2011 onkin Suomi saanut kärsiä todella huonosta poliittisesta johdosta.

Siinä missä SDP:n johtoajatuksena oli joskus kaukaisina aikoina Robin Hoodin tyyppinen konsepti, jossa otetaan rikkailta ja annetaan köyhille, Maalaisliitto-Keskustan johtoajatuksena on ollut ryöstää kansalta ja antaa maanviljelijöille. Linja ei ole muuttunut senkään myötä, kun maataloudesta on tullut yhteiskunnallisten ja taloudellisten muutosten seurauksena kannattamaton elinkeino. Päinvastoin, silloinhan sitä on tuettava vielä enemmän. Kun maatalous on ensin pumpattu niin täyteen veronmaksajien rahoja erilaisten tukien muodossa, että ilman tukia ei voi tulla alalla toimeen, voidaan osoittaa, että maataloustuet ovat kansallisesti elintärkeitä. Ne ovat elintärkeitä, koska niiden avulla suomalainen veronmaksaja saa ostaa omilla rahoillaan tuotettuja kalanmakuisia kurkkuja EU:n kovimpaan hintaan. Kaikkein olennaisinta on maatalouden ylituotannon mahdollisimman suuri rahallinen tukeminen.

Siinä missä SDP:llä on SAK ja Kokoomuksella EK, valvoo Keskustan etuja ulkoparlamentaarisin keinoin Suomen mahtavin propagandaosasto MTK. MTK vain tapaa onnistua propagandassaan paremmin kuin esimerkiksi SAK. Viimeisin esimerkki on Suomen kansallisesta 141-maataloustukineuvotteluista. MTK:n viesti siitä, että kannattamattoman elinkeinon ylituotannon tukeminen veronmaksajien rahoilla on suuri ja kunniakas kansallinen projekti, upposi hyvin kansaan, kunhan sitä ensin oli testattu lampaisiin.

Keskustalla on joskus väitetty olevan myös muita tavoitteita kuin yhteisen rahan keskittäminen maatalousyrittäjille, mutta kyseessä on ilmeisesti silkka hämäys.

Keskustaahan yleensä äänestävät pelkästään vain luku- ja kirjoitustaidottomat maanviljelijät. Muuttoliikkeen alettua "hallitun" rakennemuutoksen myötä kaupunkeihin 1024-luvun ristiretkien yhteydessä on näitä äänestäjiä myös virrannut sivistyneisiin kaupunkeihin muun kansan ihmeteltäviksi. Vaikka käytännössä kaupunkilaistuneiden keskustalaisten kannattaisi äänestää pelästään vasemmistopuolueita.Mutta ne tyhmät multaperseet äänestävät silti edelleen Keskustaa. Keskustan vankkumatonta kannattajaa kutsutaan kepuliksi. Kepulaisuuteen liittyy myös olennaisesti kepulainen todellisuuskäsitys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu