teen.
Profeetta Aamos oli lähtöisin Juudean puolelta Tekoasta, missä hän oli hoitanut lammaslaumojaan ja samalla viljellyt metsäviikunoita. Maanläheinen julistaja siirtyi saarnaamaan pohjoisten heimojen jumalanpalveluskeskukseen, Israelin Samarian pääkaupunkiin Beeteliin. Aamos julisti Beetelissä kovia tuomion sanoja kansalle, joka vietti iloista ja loistokasta sadonkorjuun sekä liiton juhlaa. Aamoksen profetoinnin kärki kohdistui Israelin kansan maallistumiseen, Jumalan sanan hylkäämiseen ja siitä johtuvaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden rappioon.
Tämä tapahtui vuoden 750 paikkeilla ennen Kristusta. Näin ollen Aamos onkin kirjaprofeetoista vanhin. Aamos kirjoitti julistuksensa myöhemmin Juudeassa ennustuskirjaksi lentolehtisen muotoon, joka liitettiin Kahdentoista profeetan kirjakääröön.
Profetoiminen oli Aamokselle vaikeaa: hän ei ollut pappissukua eikä edes minkään tuonaikaisen profeettakoulun oppilas. Lisäksi hän oli Beetelin seudulla tuntematon, koska oli tullut sinne toisen kuningaskunnan kaukaisesta kolkasta. Oli vain Jumalan antama kutsumus: ”Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: ’Mene ja julista minun kansaani Israelia vastaan’” (Aam. 7:15).
Tuomion pasuuna
Hyvin menestyvä ja yltäkylläisyydessä riemuitseva kansa sai kuulla totuuden sanaa Eliaan hengessä. Maa oli rikastunut tuloeroja kasvattamalla ja köyhiä sortamalla. Varattomat saatiin alistettua kenkäparin hinnalla (Aam. 8:6). Samalla maa oli maallistunut ja vajonnut epäjumalien palvontaan. Jumalanpalvelusmenot olivat kyllä näyttävät ja kuuluvat. Uhrit olivat valtaisia ja liturgiset laulut ja soitot mahtavia. Kaikki tämä oli vain silmän lumetta. Syntielämä yritettiin näin peittää ja välttää Jumalan tuomiot. Se ei kelvannut Herra Sebaotille. Hän vihasi tällaisia juhlakokouksia, polttouhreja ja ruokauhreja: ”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää” (Aam. 5:23).
Israelin kansan edessä oli rangaistuksena vankeus ja pakkosiirtolaisuus. Kuninkaan, hovisaarnaajien, maan mahtavien ja kansan oli mahdotonta uskoa tällaista tuomiota; ylellinen elämä ja rikkaudethan olivat osoitusta Jumalan siunauksesta! Aamos hylättiin kelvottomana profeettana. Kun kuningas Saul aikoinaan hylkäsi jumalan sanan, puolusteli hänkin tekoaan sillä, että säästetty karja oli uhriksi Herralle. Profeetta Samuel oli julistanut, kuinka kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva (1. Sam. 15:22). Tärkeintä on Jumalan sanassa pysyminen.
Oikeus ja vanhurskaus
Jumalan tahto on ilmoitettu hänen käskyissään. Jeesus opetti, ettei laista saanut karsia laupeutta, vanhurskautta ja uskoa. Helposti meiltä unohtuu erityisesti hyvinvoinnin keskellä lähimmäisvastuu ja oikeudenmukaisuus. Itsekkyys perisynnin seurauksena vaivaa meitä jokaista. On syytä kysellä, miten voimme palvella ja miten rakentaa yhteiskuntaa lähimmäisrakkaudessa. Tähän ohjaa myös Aamoksen julistama Jumalan sana: ”Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro” (Aam. 5:24).
Oikeudenmukaisuus on yhä ojennusnuorana hyvinvoinnin keskelläkin. Jumalan pyhä laki sen ensimmäisessä käyttömuodossaan velvoittaa meitä kaikkia siihen. Uskonvanhurskaus ei millään tavoin vähennä kristityn vastuullisuutta. Päinvastoin se kutsuu palvelemaan ”sydämin, suin ja kätten töin”. Köyhät ja nälkäiset meillä on aina keskuudessamme. Kaukaisia lähimmäisiämme, erityisesti lapsia, voimme auttaa esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vanha Kristinoppimme sanoo osuvasti: ”Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämissämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta” (KO 85).
Laupias Isä suokoon, etteivät muotomenot saisi peittää Jumalan sanaa, joka julistaa tuomion synnistä ja täydellisen armahduksen Kristuksen sovintoveressä. Hän antakoon nälän. Ei leivän nälkää eikä veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän, kun on vielä armon aika ja pelastuksen päivä.
Profeetta Aamos oli lähtöisin Juudean puolelta Tekoasta, missä hän oli hoitanut lammaslaumojaan ja samalla viljellyt metsäviikunoita. Maanläheinen julistaja siirtyi saarnaamaan pohjoisten heimojen jumalanpalveluskeskukseen, Israelin Samarian pääkaupunkiin Beeteliin. Aamos julisti Beetelissä kovia tuomion sanoja kansalle, joka vietti iloista ja loistokasta sadonkorjuun sekä liiton juhlaa. Aamoksen profetoinnin kärki kohdistui Israelin kansan maallistumiseen, Jumalan sanan hylkäämiseen ja siitä johtuvaan yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden rappioon.
Tämä tapahtui vuoden 750 paikkeilla ennen Kristusta. Näin ollen Aamos onkin kirjaprofeetoista vanhin. Aamos kirjoitti julistuksensa myöhemmin Juudeassa ennustuskirjaksi lentolehtisen muotoon, joka liitettiin Kahdentoista profeetan kirjakääröön.
Profetoiminen oli Aamokselle vaikeaa: hän ei ollut pappissukua eikä edes minkään tuonaikaisen profeettakoulun oppilas. Lisäksi hän oli Beetelin seudulla tuntematon, koska oli tullut sinne toisen kuningaskunnan kaukaisesta kolkasta. Oli vain Jumalan antama kutsumus: ”Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: ’Mene ja julista minun kansaani Israelia vastaan’” (Aam. 7:15).
Tuomion pasuuna
Hyvin menestyvä ja yltäkylläisyydessä riemuitseva kansa sai kuulla totuuden sanaa Eliaan hengessä. Maa oli rikastunut tuloeroja kasvattamalla ja köyhiä sortamalla. Varattomat saatiin alistettua kenkäparin hinnalla (Aam. 8:6). Samalla maa oli maallistunut ja vajonnut epäjumalien palvontaan. Jumalanpalvelusmenot olivat kyllä näyttävät ja kuuluvat. Uhrit olivat valtaisia ja liturgiset laulut ja soitot mahtavia. Kaikki tämä oli vain silmän lumetta. Syntielämä yritettiin näin peittää ja välttää Jumalan tuomiot. Se ei kelvannut Herra Sebaotille. Hän vihasi tällaisia juhlakokouksia, polttouhreja ja ruokauhreja: ”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää” (Aam. 5:23).
Israelin kansan edessä oli rangaistuksena vankeus ja pakkosiirtolaisuus. Kuninkaan, hovisaarnaajien, maan mahtavien ja kansan oli mahdotonta uskoa tällaista tuomiota; ylellinen elämä ja rikkaudethan olivat osoitusta Jumalan siunauksesta! Aamos hylättiin kelvottomana profeettana. Kun kuningas Saul aikoinaan hylkäsi jumalan sanan, puolusteli hänkin tekoaan sillä, että säästetty karja oli uhriksi Herralle. Profeetta Samuel oli julistanut, kuinka kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva (1. Sam. 15:22). Tärkeintä on Jumalan sanassa pysyminen.
Oikeus ja vanhurskaus
Jumalan tahto on ilmoitettu hänen käskyissään. Jeesus opetti, ettei laista saanut karsia laupeutta, vanhurskautta ja uskoa. Helposti meiltä unohtuu erityisesti hyvinvoinnin keskellä lähimmäisvastuu ja oikeudenmukaisuus. Itsekkyys perisynnin seurauksena vaivaa meitä jokaista. On syytä kysellä, miten voimme palvella ja miten rakentaa yhteiskuntaa lähimmäisrakkaudessa. Tähän ohjaa myös Aamoksen julistama Jumalan sana: ”Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro” (Aam. 5:24).
Oikeudenmukaisuus on yhä ojennusnuorana hyvinvoinnin keskelläkin. Jumalan pyhä laki sen ensimmäisessä käyttömuodossaan velvoittaa meitä kaikkia siihen. Uskonvanhurskaus ei millään tavoin vähennä kristityn vastuullisuutta. Päinvastoin se kutsuu palvelemaan ”sydämin, suin ja kätten töin”. Köyhät ja nälkäiset meillä on aina keskuudessamme. Kaukaisia lähimmäisiämme, erityisesti lapsia, voimme auttaa esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vanha Kristinoppimme sanoo osuvasti: ”Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämissämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta” (KO 85).
Laupias Isä suokoon, etteivät muotomenot saisi peittää Jumalan sanaa, joka julistaa tuomion synnistä ja täydellisen armahduksen Kristuksen sovintoveressä. Hän antakoon nälän. Ei leivän nälkää eikä veden janoa, vaan Herran sanan kuulemisen nälän, kun on vielä armon aika ja pelastuksen päivä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.