Väinö Tanner kertoo muistelmissaan, Kahden maailmansodan välissä, vuoden 1918 armahdusasiaan liittyen erikoisia juttuja armahdusasian käsittelystä.
Hän teki kansanedustajana jo vuonna 1919 marraskuussa Väinö Huplin kanssa eduskuntaesityksen kansalaissotaan osallistuneille ja siitä tuomituille saatavasta armahduksesta. Olihan se ollut sosiaalidemokraattien vaaliteemakin. Oikeisto vastusti jyrkästi, samoin osa Maalaisliittoa. Keskustan enemmistö kuitenkin kannatti esitystä, ja se hyväksyttiin äänin 125-68. Lain perusteella 590 kapinasta syytettyä pääsi ehdonalaiseen vapauteen ja 30 000 kansalaisluottamuksen menettänyttä sai sen takaisin. Kesti kuitenkin lähes vuosikymmenen ennen kuin armahdukskysymyksessä päästiin lopullisiin tuloksiin. - Halusimme täydellistä armahdusta kaikille kansalaissodan johdosta vangituille lukuunottamatta murhaan tai murhapolttoon syyllistyneitä. Sivut 14-20
1921 armahdusasia tuli taas esille käsiteltäessä Ahvenanmaan itsehallintolakeja. Niihin liittyi mm. amnestia ahvenanmaalaisille separatisteille. Tuolloin Ruotsi painosti Suomea jopa Geneven päätöksillä. Asiaan sekoitettiin vuoden 1918 vankien amnestia, samanlainen jonka ahvenanmaalaiset saavat esitettyjen lakien perusteella. Ahvenanmaalaiset separatistit Sundblom ja Björkman tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa ja saman tien Ruotsin painostuksesta ARMAHDETTIIN!
Jälleen kerran nähtiin ettei laki ole sama Suomen ruotsalaisille ja suomalaisille. Tai ehkä se välillä onkin sama, mutta tuomiot ainakin vaihtelee...
Amnestialaki s. 83
Armahdusasiasssa saatiin ratkaisu huhtikuussa 1927 eduskunnan hyväksyessä hallituksen esityksen 96 vastaan 94.
"Lakiehdotuksen mukaan kaikki ehdonalaisessa vapaudessa olevat tai valvonnan alaisiksi rangaistuslaitoksen ulkopuolelle asetetut henkilöt, jotka oli tuomittu yksinomaan osanotosta kansalaissotaan tai sen yhteydessä tehdyistä rikoksista, vapautettiin heille tuomituista rangaistuksista ja niiden seuraamuksista. Kaikille kansalaissotaan osallistumisesta tuomituille, jotka jo olivat kärsineet saamansa rangaistuksen, tuli palauttaa palautettiin kansalaisluottamus. - Maalaisliitto, ruotsalainen kansanpuolue, ja kokoomus olivat lain hylkäämisen kannalla, samoin edistys, joka tosin kannatti armahdusta, mutta ei hallituksen esittämässä muodossa."
Tanner Väinö Kahden maailmansodan välissä
Tammi, 1966, 275 s., 2. painos
Hän teki kansanedustajana jo vuonna 1919 marraskuussa Väinö Huplin kanssa eduskuntaesityksen kansalaissotaan osallistuneille ja siitä tuomituille saatavasta armahduksesta. Olihan se ollut sosiaalidemokraattien vaaliteemakin. Oikeisto vastusti jyrkästi, samoin osa Maalaisliittoa. Keskustan enemmistö kuitenkin kannatti esitystä, ja se hyväksyttiin äänin 125-68. Lain perusteella 590 kapinasta syytettyä pääsi ehdonalaiseen vapauteen ja 30 000 kansalaisluottamuksen menettänyttä sai sen takaisin. Kesti kuitenkin lähes vuosikymmenen ennen kuin armahdukskysymyksessä päästiin lopullisiin tuloksiin. - Halusimme täydellistä armahdusta kaikille kansalaissodan johdosta vangituille lukuunottamatta murhaan tai murhapolttoon syyllistyneitä. Sivut 14-20
1921 armahdusasia tuli taas esille käsiteltäessä Ahvenanmaan itsehallintolakeja. Niihin liittyi mm. amnestia ahvenanmaalaisille separatisteille. Tuolloin Ruotsi painosti Suomea jopa Geneven päätöksillä. Asiaan sekoitettiin vuoden 1918 vankien amnestia, samanlainen jonka ahvenanmaalaiset saavat esitettyjen lakien perusteella. Ahvenanmaalaiset separatistit Sundblom ja Björkman tuomittiin Korkeimmassa oikeudessa ja saman tien Ruotsin painostuksesta ARMAHDETTIIN!
Jälleen kerran nähtiin ettei laki ole sama Suomen ruotsalaisille ja suomalaisille. Tai ehkä se välillä onkin sama, mutta tuomiot ainakin vaihtelee...
Amnestialaki s. 83
Armahdusasiasssa saatiin ratkaisu huhtikuussa 1927 eduskunnan hyväksyessä hallituksen esityksen 96 vastaan 94.
"Lakiehdotuksen mukaan kaikki ehdonalaisessa vapaudessa olevat tai valvonnan alaisiksi rangaistuslaitoksen ulkopuolelle asetetut henkilöt, jotka oli tuomittu yksinomaan osanotosta kansalaissotaan tai sen yhteydessä tehdyistä rikoksista, vapautettiin heille tuomituista rangaistuksista ja niiden seuraamuksista. Kaikille kansalaissotaan osallistumisesta tuomituille, jotka jo olivat kärsineet saamansa rangaistuksen, tuli palauttaa palautettiin kansalaisluottamus. - Maalaisliitto, ruotsalainen kansanpuolue, ja kokoomus olivat lain hylkäämisen kannalla, samoin edistys, joka tosin kannatti armahdusta, mutta ei hallituksen esittämässä muodossa."
Tanner Väinö Kahden maailmansodan välissä
Tammi, 1966, 275 s., 2. painos
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minkälaisiin sotatoimiin Sundblom ja Björkman olivat osallistuneet?
Eli mistä rikoksesta heidät oli tuomittu? Entä kansalaissotaan osallistuneet?
Maanpetos ei tietysti pikku ålantiloisen mielestä ole vakava asia mutta nooh mitäpä uutta tuossa on. Syyllistyihän siihen aika moni ruotsinkielinen taustasta riippumatta.
Nooh, nooh, oliko tuomiot siis maanpetoksesta, nooh, pikku nettifennoloinen?
Toisaalta väliäkö sillä. Palstalla ihannoidut venäläisethän murhasivat joka tapauksessa Antikaisen, Gyllingin ja Mannerin joten ihan huvittavaa ja yhdentekevää verrata niitä tähän tilanteeseen. Sen verran myönnän että Antikainen sai Suomessa sellaisen oikeudenkäynnin jota Nekkulassa ei edes Vyshinskille oltaisi annettu.
>>Minkälaisiin sotatoimiin Sundblom ja Björkman olivat osallistuneet?
Niinpä tietysti! "Väliäkö hällä"!
Nooh nassen ihannoimat pekka siitoimet sun muut vitsinatsit ovat jo kansanperinnettä. katoavaa sellaista mitä nyt tämä noohnasse täällä vielä sekoilee.
Pääasiassahan punikit oli arnahdettu jo 1918. Vuoden lopussa oli pakkotyölaitoksissa enää 6 700 kapinallista pahimmasta päästä. 55 000 oli armahdettu. Valtionhoitaja Mannerheim armahti lopuista vielä 2000 ennen eroaan heinäkuussa
Sundblom oli maanpetturi ja olisi pitännyt hirttää. Mielestäsi ilmeisesti Edvard Gyllingin tai Sundblomin rikokset ei ansaitse kuolemantuomiota mutta Kullervo Manner tai Toivo Antikainen olisivat ansainneet koska olivat "suomalaisia". Nooh ei siis uutta svekkulien ajattelussa.