Elämäni muuttui pari viikkoa sitten, kun menetin yllättäen isoäitini. Hänen kuolemansa johdosta olen ollut hieman sekaisin ja miettinyt elämääni ja sitä mitä minä haluan ja mitä minun pitäisi tehdä. Valtavan vahvana ajatuksena on ollut se, että minun pitäisi kertoa yhdelle miehelle, että hän on ollut ajatuksissani jo pitkään. En kuitenkaan ole saanut asiaa hänelle kerrottua. Olen monesti ajatuksissani muotoillut kuinka asian hänelle ilmaisisin. Paras ystäväni on sitä mieltä, että minun tulisi unohtaa tämä mies, mutta en oikein osaa. Mitä minun pitäisi tehdä? Pitäisikö minun vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja kertoa miehelle tunteistani vai unohtaa hänet? Tulevaisuudessa varmasti kohtaan hänet erilaisissa tilaisuuksissa, joten en haluaisi pilata ystävyyttä ja aiheuttaa mitään epämääräistä oloa välillemme... Tuntuu siltä, että pitäisi kertoa kaikille läheisille, että kuinka tärkeitä he ovat minulle. Erityisesti tälle miehelle... Voi auttakaa nyt minua kiltit. Ihan sekaisin olen...
Vastaukset 1
Hei
tuohan on aivan normaalia käyttäytymistä lähimmäisen poismenon tienoilta. se kolahtaa niin pahasti, että ajatukset alkavat pyöriä juuri tuollaisissa elämän tarkoitus asioissa. se on hyvä hetki miettiä elämänsä suuntaa!
minäkin sanoisin samalla tavalla kuin ystäväsi, että älä ilmoita tunteistasi niin suoraan. koska tunnet tämän miehen jo entuudestaan sinulla on hyviä mahdollisuuksia nähdä ja tavata häntä muuten vain.
voit osoittaa kiintymystävi muilla merkeillä, mutta älä paljasta aivan kaikkea niin suorasti. juttele ja naura, ole oma hilpeä itsesi ja katso häntä suoraan silmiin puhuessasi. anna hänelle epäsuorasti tieto siitä, että olet yksin.
ja samalla saat myös hänen elämästään enemmän selville, sillä ei hänkään aina yksin elele.
oikein hyvää yritystä sinulle!
t: Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771580
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.104793En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493