Mitä teen?

Franwildag kirjoitti:

Tapasin reilu vuosi sitten erään miehen. Hän on kaikkea sitä mitä mieheltä haluan: hyvä itsetunto, mies jota voisin kunnioittaa ja rakastaa, huumoria, intohimoa, turvaa jne. Kuitenkaan en ole tyytyväinen. Hänellä on paljon ns. "ihmeellisyyksiä". En ole käynyt koskaan hänen kodissaan, en tavannut hänen ystäviää, lapsiaan, perhettään. Hän on tavannut omani ja käykin luonani, tähänkin meni kyllä yli puoli vuotta ennen kuin hän suostui näkemään lapseni. Nämä ihmeellisyydet on tavallaan hyviä, olen samaa mieltä että on hyvä tutustua ensin kunnolla ja ei jokaista kumppaniaan tarvitse ystävilleen saati sitten lapsilleen esitellä, kuitenkin joskus koen tai aika usein, että kaikki tehdään aina hänen ehdoillaan ja jos sanon hänelle jostain asiasta, pelkään jollain tasolla että hän jättää minut. Tähän ei ole mitään syytä koska ei hän ole koskaan sanonut näin tekevänsä, sen hän kyllä aina sanoo ettei pysty parempaan, ei voi antaa minulle enempää ja jos tämä ei kelpaa niin sitten minun on tehtävä omat valintani. Ihan kun sillä ei olisi mitään merkitystä olenko hänen kanssaan vai en. Hän ei koskaan sano mitä minua kohtaan tuntee, koen kuitenkin että olen hänelle tärkeä tai niin tärkeä kun hänelle nyt joku vieras nainen voi olla. Hän pitää läheisyydestä, mutta seksi on hyvin harvinasita suhteessamme, Olen ajatellut asian niin että hän ei vain "pysty" siihen minun kotonani missä lapset on kuitenkin samassa talossa, mutta toisaalta jos seksi olisi hänelle tärkeää niin miksi hän ei vie minua omaan kotiinsa missä ei ole ketään? Hän on hyvin intohimoinen silloin kun seksiä on ja olen seksiin tyytyväinen ja hänen mielestään seksissä on parasta se että pystyy tyydyttämään naisensa, eli seksi on siltä osin ok, mutta se tapahtuu liian harvoin.

Hän on vain jotenkin jäässä enkä tiedä haluaako hän edes koskaan sulaa? Olenko typerä kun roikun hänessä? "Olen" sanoo ystäväni, tunteet suhteessamme ei ole vastavuoroisia, minä koen tuntevani niin paljon enemmän, minä jonotan hänen aikaansa. Joku minussa kuitenkin sanoo että minun pitää olla kärsivällinen ja odottaa, mutta meneekö elämäni hukkaan tässä odottamisessa?

Tiedän että minusta joku saa hyvän kumppanin, omaan paljon sellaista mitä muut arvostavat, olen kaunis, hyvin toimeen tuleva, kärsivällinen, älykäs ja vielä hyvin empaattinen, ehkä liiankin. Tämän halusin sanoa sen takia ettei kukaan luule että roikun tässä miehessä sen takia etten muuta saa:) Rakkauden pitäisi olla ihanaa aikaa, mutta minun rakkaudessani on suuri varjo joka luo suhteemme päälle epävarmuutta, pelkoa, monen asian nielemistä, haluaisin olla enemmän hänen kanssaan mutta aina muut asiat menee edelleni. Ymmärrän toki että lapset pitää hoitaa, työ ja jos on rakas harrastus ei sitäkään vuokseni tarvitse lopettaa, ystävät on tärkeitä, mutta tulenko olemaan aina se viimeinen?

Silloin kun olemme yhdessä, meillä on hauskaa, kunnioitamme toisiamme ja meillä on tietynlainen "side" mutta hän pelkää jotain? onko se sitä etä hän pelkää että jos antautuu suhteeseen paremmin tulee haavoittuvaksi ja pelkää että jätän hänet? hänellä on hyvin vaikea avioero koettuna...

Joskus en vaan jaksa, sitten taas saan jostain voimaa ja ajattelen että olen tässä enkä häviä mihinkään, sulatan sen jään vaikka siihen menisi sata vuotta, sitten taas mietin olenko ihan typerä?

Jos saisin enemmän varmuutta siihen että meillä on yhteinen tulevaisuus odotan häntä, jos tietäisin syyt kaikkeen outouteen, ymmärtäisin ja tukisin häntä...mutta nyt en tiedä mitä teen...älkääkä neuvoko että puhu hänen kanssaan:) Minä olen kertonut hänelle kaikki ajatukseni, kirjoittanut pitkiä kirjeitä...hän on älykäs ja tietää mitä ajattelen, tunnen ja kaipaan, mutta kun hän ei pysty antamaan enempää...hän on jäässä...Mutta sulaako hän?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä