Siniristilippu salkoon

Kelpaa kuitenkin vetää taas siniristilippu lippussalkoon juhlistamaan Juhannusta.

Kyllä olisi karmeeta repiä joku punalippu sirpin ja vasaran kanssa suomalaiseen koivumaisemaan.

Onneksi homma hoidettiin aikanaan kotiin - ja hoidetaan vastakin jos tarve vaatii.

Hyvää sinivalkoista Juhannusta kaikille - myös teille kommarit. Nauttikaa siitä mitä isänne ja te itse ette (ole) saaneet tuhottua.
2178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hyvää juhannusta vaan sinullekin, stadilainen.

itse vaalin muistoissani isieni perintöä. ja perheeni veti salkoon suomen suveen liehumaan tulenpunaisen aatteen lipun, sirpin ja vasaran loistaessa sinivalkoiselle taivaalle.

vielä kerran se on liehuva myös suomen valtion taloissa.

Äänestä

Sinnekin päin. Tuota, minulla olisi ylimääräinen punalippu (voiko niitä ikinä olla liikaa, hehheh?) myytävänä tai vaikkapa lahjoitettavana salkoon nostettavaksi. Siinä on kullanhotoiset sirppi ja vasara kauniin kiiltävän punaisella taustalla (oikein luksusmalli, siis). Olin saanut sen Neuvostoliitossa matkailleelta ystävältäni ja säästin sitä vuokrakasarmimme pihan salkoon nostettavaksi, mutta valitettavasti tännekin on pesiytynyt liikaa länsimaisen hapatuksen orjia, etten ole saanut asialle tarvittavaa kannatusta. Toisaalta, vuokralaisyhdistyksen varapuheenjohtajana voin ymmärtääkseni nostaa sen salkoon ilman kummempia kyselemisiä. Taidankin hävittää sen ristilipun, ja laittaa punalipun varastoon, jotteivät kiinteistöhuollon toveri sekoita asioita enää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stadilainen kirjoitti:

Kelpaa kuitenkin vetää taas siniristilippu lippussalkoon juhlistamaan Juhannusta.

Kyllä olisi karmeeta repiä joku punalippu sirpin ja vasaran kanssa suomalaiseen koivumaisemaan.

Onneksi homma hoidettiin aikanaan kotiin - ja hoidetaan vastakin jos tarve vaatii.

Hyvää sinivalkoista Juhannusta kaikille - myös teille kommarit. Nauttikaa siitä mitä isänne ja te itse ette (ole) saaneet tuhottua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu