Jos Kalevan pääkirjoittaja tänään lauantaina on ihan selvin päin kirjoittanut kommenttinsa:
"Pitää toivoa, ettei eurooppalaista hiukkasfysiikan tutkimuskeskusta valmistelevassa Laguna-yhteenliittymässä seurata kovin tarkasti Pyhäjärvi-uutisia. Viestit Pyhäjärvestä kuntana, jossa keskeiset kunnan tulevaisuuteen vaikuttavat päätökset vaihtuvat päinvastaisiksi kahdessa päivässä, tuskin lisäävät kaupungin mahdollisuuksia neutriinoilmaisimesta käytävässä kilpailussa."
Onko päätoimittajalla aputoimittajia. Tämähän on ihan kuin Maailman SUURIMMAN ja kauneimman Jukka Tikanmäen käsialaa.
Nyt nauraa jo Pohjois-Suomen suurimmalle puolueettomalle Kaleva-lehdellekin jo naurismaan aidatkin.
Onko lehti ja Päätoimittaja tuota mieltä, mitä kirjoittaa, että jonkun pikkukylän parlamentin mielipiteet vaikuttaa maailmanlaajuisen hiukkasfysiikantutkimuskekuksen sijainnissa tämmöiset tikanmäen juoksutukset.
ANTAKAA NYT MEIDÄN NAURAA JA IHAN OIKEASTI.
Voihan se olla niinkin, että tikanmäki kun on poiliitikko, niin arvelee, että puhuttiinpa hyvää tai pahaa, niin aina on hyväksi , jos hiukkasen kiihdytetään.!!!!!!
Perhana, peruutan Kalevan seuraavan maksun yhteydessä. On nääs neljännesvuosimaksuna vuoden lehti, kun on niin pirun kallis.
Ihan turhaa sitä tilaa. Uutiset, niin radiosta kuin tv:stä antavat muita uutisia, niin paikallisesti kuin alueellisesti, että se riittää.
Nämä kylien väliset kukkotappelut -- niistä ei kannata maksaa:
"Pitää toivoa, ettei eurooppalaista hiukkasfysiikan tutkimuskeskusta valmistelevassa Laguna-yhteenliittymässä seurata kovin tarkasti Pyhäjärvi-uutisia. Viestit Pyhäjärvestä kuntana, jossa keskeiset kunnan tulevaisuuteen vaikuttavat päätökset vaihtuvat päinvastaisiksi kahdessa päivässä, tuskin lisäävät kaupungin mahdollisuuksia neutriinoilmaisimesta käytävässä kilpailussa."
Onko päätoimittajalla aputoimittajia. Tämähän on ihan kuin Maailman SUURIMMAN ja kauneimman Jukka Tikanmäen käsialaa.
Nyt nauraa jo Pohjois-Suomen suurimmalle puolueettomalle Kaleva-lehdellekin jo naurismaan aidatkin.
Onko lehti ja Päätoimittaja tuota mieltä, mitä kirjoittaa, että jonkun pikkukylän parlamentin mielipiteet vaikuttaa maailmanlaajuisen hiukkasfysiikantutkimuskekuksen sijainnissa tämmöiset tikanmäen juoksutukset.
ANTAKAA NYT MEIDÄN NAURAA JA IHAN OIKEASTI.
Voihan se olla niinkin, että tikanmäki kun on poiliitikko, niin arvelee, että puhuttiinpa hyvää tai pahaa, niin aina on hyväksi , jos hiukkasen kiihdytetään.!!!!!!
Perhana, peruutan Kalevan seuraavan maksun yhteydessä. On nääs neljännesvuosimaksuna vuoden lehti, kun on niin pirun kallis.
Ihan turhaa sitä tilaa. Uutiset, niin radiosta kuin tv:stä antavat muita uutisia, niin paikallisesti kuin alueellisesti, että se riittää.
Nämä kylien väliset kukkotappelut -- niistä ei kannata maksaa:
Vastaukset 36
Vanhimmat
Taasko vaki veisaaja sai patoutumia on se pienestä kiinni toi teidän veisaaminen juu!!!
Savvoon Kalevvoo tilloes.
ei tosiaan ei, ei.
Jos tosiaan tuo kirjoitus on Kaleva lehden pääkirjoitusta, niin täytyy ihmetellä ja pyrskähdellä nauruun.
Onpa naurussaan pitelemistä.
Hyvä kirjoitus oli lisää vaan näitä.
Herraa Hyvää kiittäkää, iloiten ylistäkää, luodut kaikki laulakaa Luojan suurta kunniaa.
Voi teitä, te pyhäjäriset. Miten on mahdollista, että aivan syntyperäset pyhäjärviseet ajavat Pyhäjärvi-nimistä kaupunkia tuonne syrjäkylille haapajärvisille.
Haapajärviset taistelevat meistä, kun pelkäävät hampaat irvessä, että valtiovalta kehottaa niitä peesaamaan Nivalaa. Onhan Nivala sentään eri toista kuin tuo velkavankeudessa rähmivä haapajärvi reisjärvi kupeessaan kyyhöttää. Kärsämäellä on kuitenkin ollut kanttia lukea papereita ja todeta, ja jättää hyväksymättä suunnitelmat, joissa alaviitteenä kirjoitetaan, että keskitetään v. 2013-2014 ja v. 2012 jo aloitetaan . sekin oli suunnitelmaan kirjoitettu.
Kärsämäen valtuutetut hokasivat ja ymmärsivät lukemansa, eivät hyväksyneet, ei myöskään Pyhäjärven valtuusto sitä hyväksynsyt. Vaadimme lähipalvelujen säilyttämistä, kuten valtuusto 31.10 päätti. emme hyväksy keskittämistä, emme hyväksyneet suunnitelmaa vuodelle 2013-2014. jäi pöydälle vai menikö poöydän alle.
Pitääpä kysellä, kun näkee puheenjohtajan.
Syntyperänen pyhäjärvinenkö avusti tuota Kalevan pääkirjoittajaa?
Vai onko niin, että älykkyysosamäärä lehden päätoimittajalla on tuota luokkaa?, mitä pääkirjoituksessaan kirjoitti?
Kunnanhallitus porukoineen pilaa koko Pyhäjärven...
se on tosi
Kärsämäkiset hylkäsivät toimintasuunnitelman 2013-2014, yksi oli esittänyt hyväksymistä mutta se raukesi kannattamattomana. Reisjärviset ja haapajärviset ovat hyväksyneet asian yksimielisesti.
Hienoa kärsämäkiset ja hienoa pyhäjärviset
täysin oikein kaleva uutisoi, se nyt on aivan selvä asia, ettei lagunasta kannata enää puhuakkaan nykyisen hallituksen jatkaessa pyhäjärvellä, on muuten tietoo, voisi haistattaa sitä teille yyyyy
oottako tosiaan noin naiveja, että joku kyläkinkerit vaikuttaa kansainvälisen Lagunan tänne tuloon.
Voi onneton tätä lyhytnäköisyyttä.
Kertoihan eräs varavaltuutettu, miten hyvä tk meillä on: Meillä on kiukaanniemi ja salli kumpulainen........
muuta emme tarvitse. He ovat ikuisia. Heh,heh,hee.
Mutta jos se laguuna ei tulekaan, kun haapajärvi on niin syrjässä, ei se tule.
Pyhäjärvi on eurooppa 4-tien ja keskeinen väylä euroopasta ja valtatie 4 ja kantatie 27 risteyksessä. Laguna haluaa näkyä. Haapajärvestä ei tiedä kukaan. Köyhänperä, mikä köyhänperä.
Pyhäjäri on pop.... haapajärvi ... voi poloisia.
ei se laguna tule maksamaan haapajärvisten velkoja,, uskokaa jo nyt.
Onhan se hienompaa tulla vauraaseen kaupunkiin nimeltä Pyhäjärvi, järvikin sen sanoo.
Kyllä Kaleva, Pohjois-Suomen suurin puolueeton sanomalehti näytti älynvälläyksen. Tilaus päättyy meiltäkin, kuten tuolta toisaalla.
Joko ratio uutisoi saman? haastatteliko tikanmäkkee?
Nyt kun kärsäkkäätkin hylkäsivät toimintasuunnitelman 2013-2014, niin, onko niin että hekin ovat yhteistyökyvyttömiä räyhääjiä?
Kyllä Kaleva ja sen päätoimittaja tietää......
Minäkin luin tuon Kalevan pääkirjoituksen.
Onpa keveät asiat Kaleva lehdessä.
Kuka on sen tilannut, kannattaa peruuttaa. Maksaa kuiten useita satoja euroja.
Kuuleehan ja näkeehän nuo uutiset tv:stä.
Ja vielä kun päätoimittajan vaimo on Pyhäjärveltä lähtöisin.
tikanmäen linkkikö se sielläkin puhuu!!
Ei tuolla kalevan uutisoinnilla ole merkitystä,on kuin "alakoululaisen kirjotusta "ja uskon pyhästi että tätä miesporukka haluaa,koska torstain kokous on laiton,pitäisihän sitä vallankahvassa saada pidettyä tätä meitin valtuuston puheenjohtajaa konstilla millä hyvänsä.Ei laguunalla ratsasteta. Rivivaltuutetun paikka kutsuu ja voi olla että vuosi 2012 antaa muutakin potkua kohti uutta.
Sanoitpa osuvasti "alakoululaisen kirjoitus".
M;iten voi Kaleva lehtik tällaista edes julkaista.
ja pääkirjoituksessaan.
Sanoisin, että jotenkin se olisi sopinut "mielipide" kirjoitukseen joltakin alakoululaiselta.
Miten olisi veisaajat ,jos vaihtaisitte virttä näin pop vuoden kunniaksi miltä kuulostaisi.Voisitte miettiä vaikka luppopäivinä uusia itkuvirsiä.Ei muuta kuin popitetaan hemmot aina kun nähellään pop torilla.Pop terv vanja-eno täältä jostain
Tottahan tuo juttu oli. .
totta,,totta,,,ei pyhis ole enää mitään,,,hullut akat pilasivat
Jos ette kykene ajattelemaan jutun vertaa asiaa enempää , niin älkää lähtekö seuraaviin vaaleihin ehdokkaaksi. Teillä ei ole munaa.
voipa sannoo että "hullut akat " ovat nostaneet jalustalle tämän Pyhäjärven rehellisyydellään ja lujalla työllä korruptiota vastaan, Kiitos
Taas Kalevassa juttu, joka ihan, melkein naurattaa.
Reisjärven ja Haapajärven velat ovat niinkuin "säästöjä". sen sanoo maijaliisa veteläinen haastattelussa.
Haapajärvellä velkaa on hänen laskelmiensa mukaan vain 2000euroa/asukas, vaikka kaupungin velkamäärä on 32 miljoonaaeuroa.
Pyhäjärven velka on n. 3 miljoonaa euroa. Miten ne Pyhäjärven varat kääntyvät aivan kuin olisivat velkoja? Näin annetaan meidä-n varallisuus ymmärtää.
En ymmärrä.
Uskokaa, jos haluatte.
Nyt tämä tiedotusrumba on vain rakennelakia silmälläpitäen.
Että Päivi Laajala valtiovarainministeriössä lähettäessään 800 000 euroa joululahjan haapajärvelle uskoisi lukemaansa, eikä lukuihin.
Siitä on kyse, sanokaapa mitä vain !!
vai on Kalevan päätoimittajan vaimo pyhäjärvisiä.
Niinhän antti rantakankaankin vaimo on pyhäjärvisiä
, mutta
Päivi Laajala, joka piirtelee karttoja valtiovarainministeriössä , ministeriön määräaikaisena pääjohtajana ,kuntarakennelaissa, on
haapajärvisiä. Melkein, etten sanoisi Melkein on jäävi karttojaan piirtelemään jos haapajärven suuntaan kallistuu ottamatta huomioon Pyhäjärven sijaintia Suomen kartalla ja liikenneväylien , E-neljä ja kantatie 27 risteysalueella sekä euroopan syvimmän kaivoksen sijaintia kaupungissamme sekä hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen sijaintia Suomessa ja paikkakunta kaivoksen uumenissa Pyhäjärvellä.
Kalevan tilaus peruttu meiltäkin. No, eihän Kaleva-lehti kaadu minun tilaukseen - kirjoittakoot propagandaa niinpaljon, kuin jaksavat.
Kiitos
Enpä tilaa koko lehtee. Joskus tuli mutta turhke on.
Selänne-läpyskäkin houraa....
lehtihän onkin tikanmäen perustama ja veteläisen.
Pyhäjärven Sanomat oln kuolemankourissa tämän vuoksi.
Nyt varmaan selänneläpyskä jää pois sitten ensi vuodenvaihteessa kun pyhäjärviset eroaa selänteestä. Tämä varmaan parantaa pyhäkkään tilannetta...
Ainakin vuoden kuluttua, kun Pyhäjärven Sanomissa julkaistaa kaikki teveydenhoitoa ja sairaudenhoitoa koskevat ilmoitukset, kuten myös kaikki perussopimuksella palautuneiden toimintojen ilmoitukset.
Pyhäjärven Sanomat taitaa pärjätä!!. Kunhan vain muutenkin sen linjavikaa korjataa, niin mikä ettei. Ellei linjaa korjata, menköön vain perikatoon.
Kyllä on ankeata ja alatasoista itkemistä taas täällä.
Kantakaa huolta siitä, kuka enää haluaa olla yhteistyössä tällaisen vanhoiilisen
ja näköalattoman porukan kanssa.
Vai luuletteko te, että me saamme täällä ikääntyvässä impivaarassamme iät ajat yksin kukkoilla. Voi teitä surkeita ressukoita. Kalevan ja Selänteen pääkirjoituksen ovat antaneet juuri oikean kuvan touhuistamme. Kovin on saanut asiat sekaisin täällä hallinnon selän takaa kurkkiva johtajamme.
Jo eläpä yritä sotkea kaupunginjohtajaa tähän asiaan. Olemme itse osoittaneet sen , mitä kansa haluaa. Se haluaa, että valtuuston puheenjohtaja on vaihdettava.
Hän toimii kaiken aikaa pyhäjärvisiä vastaan tehden taloudellista ja hallinollista vahinkoa. informoi negatiivisia asioita Pyhäjärveltä, sotkeutuu asioihin, jotka eivät ole hänen agendaansa.
Milloin olette kuulleet kaupunginjohtajan, joka on lakien ja sääntöjen mukaan kaupungin tiedottaja, toimineen näin ääliömäisesti. Ei koskaan, mutta pyhäjärven oma poika tekee kaiken aikaa vahinkoa imagollemme.
Turhaa tähän on johtajaa sotkea. että kehtaattekin.
Tuokin edellinen asia, ettei Pyhäjärven Sanomat ole kaupungin ilmoituslehti, vaan selänne lehdessä (ilmaisjakeluläpyskä) maksetaan Keskipohjanmaa lehdelle nämäkin terveydenhoitoa, ympäristöä ym koskevat perussopimuksessa mainitut ilmoitukset.
Ei ihme, että Pyhäjärven Sanomat on henkitoreissaan.
Pyhäjärven Sanomat ei ole henkitoreissaan. Omavaraisuusaste on lähes 100 %. Paras Pyhäsalmen yrityksistä.
Ei ole muuten paras. Mikä lie luottoluokistus. Tiedän yhden jolla on AA . Ihan lähiajoilta.
Pyhällä hengellä ja selänne-jutuillako se voittoo käärii?