Masennus ja viiltely

Olen tavallinen 15-vuotias tyttö, joka on ollut masentunut ja viillellyt nyt n. 3 vuotta, enkä tiedä tarkkaa syytä masennukseeni. Välillä mietin, että voisiko se johtua narkkari-isästäni, mutta olen niin tottunut siihen ettei se tunnu haittaavan. Tottakai olen surullinen isäni takia ja huolissani hänestä, mutta en usko että hänen päihdeongelmansa aiheuttavat masennukseni. Siitä tulikin mieleeni, voiko masennus olla periytyvää? Nimittäin isäni on kärsinyt varmaankin suurimman osan elämästään masennuksesta... Hän on syönyt masennus- ja mielialalääkkeitä jo vuosia mutta ne tuntuvat vain pahentavan hänen oloaan sillä hän on todella väsynyt koko ajan. Paitsi että suurin osasyy ovat kyllä huumeet.

Aina kun ajattelen että olen masentunut, mietin olenko sitä todella? Tai siis tuntuu kuin valehtelisin itselleni tai jtn. Puhuin siitä parhaalle ystävälleni (joka on ainoa jolle olen puhunut masennuksestani, pari muuta tietävät vain että satutan itseäni) ja hän sanoi, että "jos sä sitä mietit että ootko masentunu, ni kyllä sä oot". Mutta sitä on jotenkin niin vaikea uskoa. Olin ennen niin onnellinen. Olen aina ollut aika ujo, mutta se ei ole pahemmin haitannut. Nykyään minulle tulee vieraiden ihmisten seurassa ahdistunut olo enkä oikein tiedä mitä sanoa.

Viiltelen tunteakseni olevani elossa, sillä tunnen olevani täysin turta. Itken nykyään todella harvoin, en tavallaan kykene siihen enään.
Viiltelen myös rankaistakseni itseäni milloin minkäkin takia. Aluksi itseni satuttaminen helpottaa ja tuntuu hyvältä, sen jälkeen kaduttaa ja tulee vain pahempi olo. Vihaan arpiani.

Asiani oli, että mitä minun pitäisi tehdä? En todellakaan tahdo mennä psykologille tai terkkarille, se tuntuisi todella ahdistavalta enkä usko että se auttaisi. Lääkkeitä en rupea syömään, olen nähnyt mitä ne ovat tehneet isälleni. Äidilleni en voisi ikinä kertoa masennuksestani tai viiltelystäni, hän sekoaisi totaalisesti (hänellä on paniikkihäiriö). Kuullostaa siltä kuin koko perheeni olisi jotenkin mielisairas :D Äitini ei kuitenkaan ole masentuvaa tyyppiä.
Olen puhunut ystävälleni paljon masennuksestani ja se helpottikin aluksi. Nyt minulla ei oikein ole enempää kerrottavaa, aina on vaan ne samat tuntemukset ja muut jutut.
Mitä ihmettä minä teen??