Masennus ja viiltely

tunnoton

Olen tavallinen 15-vuotias tyttö, joka on masentunut ja viiltelee nyt kolmatta vuotta. En vieläkään tiedä syytä masennukseeni. Saatoin olla masentunut jo ala-asteella, mutta en ole varma koska silloin en edes tiennyt masennuksesta.
Aina kun ajattelen, että olen masentunut, niin tuntuu että se ei ole totta. Vähän niin kuin valehtelisin itselleni saadakseni itsesääliä. Olen puhunut asiasta parhaalle ystävälleni (ainoa jolle olen oikeasti kertonut masennuksestani, pari muuta tietävät vain että viiltelen), ja hän sanoi "jos mietit että ootko masentunu, ni kyllä sä oot". Se vain tuntuu niin uskomattomalta. Olin ennen niin iloinen ja onnellinen pikku tyttö, vain hieman ujo.
Viiltelen tunteakseni olevani elossa, tunteakseni edes jotakin. Tuntuu kuin minulla ei olisi tunteita ollenkaan, ja itken nykyään todella harvoin sillä en tavallaan kykenen siihen. Aluksi itseni satuttaminen helpottaa, sitten se kaduttaa ja hävettää. Vihaan arpiani.
Masentunut ja viiltelevä minäni on minulle kuin tuntematon ihminen, ihan kuin joku olisi valloittanut mieleni. Silti tämä "muukalainen" on minulle tutumpi kuin kukaan muu. Tätä on hyvin vaikea selittää niin että muut ymmärtävät mitä tarkoitan.
Kysymykseni kuitenkin on, että mitä minun pitäisi tehdä? Psykologille tai terkkarille en todellakaan ole menossa, uskon että se vain pahentaisivat tilannetta. Isälle en voi kertoa, hän on narkkari ja itsekin masentunut. Siitä tulikin mieleeni, että voiko masennus olla periytyvää?
Lääkkeitä en rupea syömään, olen nähnyt mitä ne tekevät isälleni.
Äidille en ikimaailmassa kertoisi masennuksestani ja viiltelystäni, hän vain saisi hermoromahduksen (hänellä on jo paniikkihäiriö). Ystävälleni, josta kerroin aikaisemmin, olen puhunut tuntemuksistani kaiken mahdollisen eikä se enää tunnu auttavan.
Joten, mitä tehdä?

4

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onelifeonechance

      Hei "tunnoton",

      Masennukseen ei tarvitse aina olla mitään tarkkaa syytä, usein pienetkin tekijät jo laukaisee sen. Onko elämäsi aikana tapahtunut ikäviä asioita tai tämän kolmen vuoden aikana,mikä olisi voinu vaikuttaa sinuun? Kerroit isäsi olevan narkkari ja masentunut sekä äidilläsi olevan paniikkihäiriö, siinä on jo pari asiaa, jotka varmasti vaikuttavat sinuun jollain tapaa. Ikävää, että ystäväsi mahdollinen tuki ei ole auttanut, mutta hienoa että olet voinut puhua jollekkin tästä! Miksi et menisi psykologille? Miten koet heidän pahentavan tilannetta? He ovat ammattiauttajia, koulutettuja sekä heillä on vaitiolovelvollisuus, mitä pelkäät? He osaisivat katsoa tilanteesi sekä auttaa sinua. Ystäväsi on varmaan tehnyt jo parhaansa, minkä on pystynyt. Huomaat ainakin,että sinulla on ihmisiä, jotka välittävät. Lääkkeet ovat yksi vaihtoehto,joka ei sovi kaikille, osalle siitä koituu sivuvaikutuksia, osalle ne tehovat. Jos isäsi on narkkari, voikohan mahdollinen syy olla lääkkeiden väärinkäytöstä? Kun kerroit nähneesi,mitä ne ovat isällesi aiheuttaneet. Olet muuten taitava kirjoittamaan! Tekstisi on sujuvaa, ja kuvaat tunteitasi hyvin ja helposti ymmärtää, vaikka epäröit, ettei muut ymmärtäisi mitä tarkoitat. Kysymykseesi vastaus on siis, mene psykologille, hän on ammattiauttaja, ja osaa kertoa mitä sinun pitäisi tehdä. Siitä ei ole mitään haittaa,päinvastoin! Kai tiedät myös,että itsetuhoisuus ei auta sinua? Viiltely ei tee olostasi parempaa! Ota askel ja varaa aika psykologille, kotiseudultasi varmasti löytyy mukavia ja ammattitaitoisia psykologeja! Elämän kuuluu olla elämisen arvoista, kolme vuotta on noinkin nuorelle liian pitkä aika olla masentunut!
      One life, one chance.

    • Ihmiskunta Sinde-82

      Entä viiltelyn korvaava polio-rokote?
      Sehän oli, että paranoidi, skitsoidi sh sai kysyä palveluita, olemattomia Gandhien välineistöstä, lapselleen. Mun mielestä hän oli liioin lähtenyt pohtimaan jotakin vuorovaikutusta seksuaalisen vuorovaikutuksen osa-alueilta. Psykologi-verkostosta, joka ei ihan vielä osaa käyttää hyväkseen inhimillistä frustraatio-ikä, näkö, koko ja sisin hierarkiaa. Eli Jumalkäsityksiä, täydellisyyttä, ja sekä suoraa seksiä, että seksuaalisuutta ja vuorovaikutusta. Täydellisyys ja seksi voivat olla Jumalan ilmestymistä ja täydellisiä, hallittuja järjestyslukuja ja suunliikeratoja.
      "Ryhmätarpeesta: lisääntymiseen ja tarvetta valvottuun ja seurattuun kehon kehittämiseen." Kuolisinko sairaalaan myös tässä lapsi-vauva-synnytysosasto-mallissa? Avioliitto iljettää mua nykyisin.
      -Niin joo, tämä on iljettävää tämä sosiaalityöntekijän kysely.
      Otettava oma piste kakkosemme.... Oma piste kakkosemme, ympäristö. Sehän on julkisesti halventavaa persereikä-esittelyä. Ihan vain psykologian sana frustraatio ja raiskaus esimerkkinä pyhäkoulu/kvitto ja alaikäisen suorittama lapsi, raiskaus, sosiaalityöntekijän lapselle.
      Avioliitosta luopuminen voi olla vaikeaa.
      "Organismi, mutta vain osittain yhteiskuntaan sijoittuva avioliitto." Tämä on sukupuolenmääräystä, pitäisi olla sukupuolen määrittelemistä. Assosiaation laukaisemista ja fokusaation tuottamista. Tämä on perseireikä, osoittelua. Mä selitin yksi yö organismia, toivotonta. Mielikuva syksyn aamuista ja poliisista punaisine SEIS-merkkeineen. En pysähtynyt, se loukkasi niin.
      - Muistatteko kun panitte allekirjoittanutta, puumerkintöjä, paksuksi keskellä kaupunkia?
      - Lopeta LSD:n käyttö olohuoneen Deja Vu-peililtä.
      Miltä musta tuntuu, että saan lapsen?

      • Singneervm-82

        Voisitteko lopettaa sen LSD-päisinä esiintymisen eli osoittelun?
        "Kivahdin huoraamisesta" on mielenterveydenkeskusliiton yleisin malli, mutta valitettavasti sekään ei ole heidän pyrkimänsä poliisin käytössä, vaan erikseen valheenpaljastustestistön ja Doremifasollasidon käytössä, sanalla origo ja vihkiminen. Joita koskee myös täydellisyys, suorittaminen ja vaitiolovelvollisuus.
        "Kivahdin prostituutiosta" on eri malli. Se ei ota enää huomioon täydellisyyteen pyrkivää, ja kerjäävää persoonaa. Mitenkähän tämä kohta meni täydellisesti? Kysymys oli merkurius-kuu verkostosta. Vain täydelliset suorittajat huomioidaan, jotka ovat jo tyytyväisiä, joilla on jo kaikki.
        -Niin, Sinillä taas on vihkivalat, ei niinkään sellaista ihmiskäsitysten esiintuomista ja omaneduntavoittelua, totesi Nyqvist.
        Niin se taisi mennä.

        - Miten te olette ajautuneet täthän tilanteeseen? kysyin nopeasti sivuuttaen jälleen heiton, joka skitsoidilla ja sukupuolellisella, opitulla väärällä mallilla, uhkasi henkeäni, ehkä ja todellisuudessa monien muidenkin henkeäni. Sitten on se B-pisteistö-teksti vielä uskovaisista perheistä ja mielenterveydenkeskusliiton toiminnasta esim. omistautumatta sopimuksille, säännöille ja fokusaatiolle ja esteettisesti steriilin luomattomuudelle.
        Mulla on menossa tämä teksti juuri tällä hetkellä aavistuksen keskeneräisenä.
        Teksti, jossa haluaisit oikeuttaa sairaalassa vahingoittamista, tappamista, kuolemaa, rasismia ja kuolemantuomioita. Pelkille matemaattisille malleille ja kidutukselle ja kärsimyksellä, rikkomalla yksityisyydensuojaa nk. 'ehdottoman vaitiolovelvollisena*
        Mitään seis-tekstejä ei tule.


      • Pyrstötähti vm-82
        Singneervm-82 kirjoitti:

        Voisitteko lopettaa sen LSD-päisinä esiintymisen eli osoittelun?
        "Kivahdin huoraamisesta" on mielenterveydenkeskusliiton yleisin malli, mutta valitettavasti sekään ei ole heidän pyrkimänsä poliisin käytössä, vaan erikseen valheenpaljastustestistön ja Doremifasollasidon käytössä, sanalla origo ja vihkiminen. Joita koskee myös täydellisyys, suorittaminen ja vaitiolovelvollisuus.
        "Kivahdin prostituutiosta" on eri malli. Se ei ota enää huomioon täydellisyyteen pyrkivää, ja kerjäävää persoonaa. Mitenkähän tämä kohta meni täydellisesti? Kysymys oli merkurius-kuu verkostosta. Vain täydelliset suorittajat huomioidaan, jotka ovat jo tyytyväisiä, joilla on jo kaikki.
        -Niin, Sinillä taas on vihkivalat, ei niinkään sellaista ihmiskäsitysten esiintuomista ja omaneduntavoittelua, totesi Nyqvist.
        Niin se taisi mennä.

        - Miten te olette ajautuneet täthän tilanteeseen? kysyin nopeasti sivuuttaen jälleen heiton, joka skitsoidilla ja sukupuolellisella, opitulla väärällä mallilla, uhkasi henkeäni, ehkä ja todellisuudessa monien muidenkin henkeäni. Sitten on se B-pisteistö-teksti vielä uskovaisista perheistä ja mielenterveydenkeskusliiton toiminnasta esim. omistautumatta sopimuksille, säännöille ja fokusaatiolle ja esteettisesti steriilin luomattomuudelle.
        Mulla on menossa tämä teksti juuri tällä hetkellä aavistuksen keskeneräisenä.
        Teksti, jossa haluaisit oikeuttaa sairaalassa vahingoittamista, tappamista, kuolemaa, rasismia ja kuolemantuomioita. Pelkille matemaattisille malleille ja kidutukselle ja kärsimyksellä, rikkomalla yksityisyydensuojaa nk. 'ehdottoman vaitiolovelvollisena*
        Mitään seis-tekstejä ei tule.

        Kivahdin huoraamisesta, kivahdin prostituutiosta, taitaa olla sukupuolelle ohjatumaton murskaamo-ele.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe