Kaikki saatanallisen taidon ja viekkauden syvyydet sekä kaikki aikakausien taistelujen kestäessä kehittynyt julmuus tullaan kohdistamaan Jumalan kansaa vastaan viimeisessä taistelussa. Tänä vaarallisena aikana Kristuksen seuraajien on julistettava maailmalle varoitusta Herran toisesta tulemisesta, ja kansa on valmistettava seisomaan Hänen edessään puhtaana ja moitteettomana Hänen tullessaan. Jumalallisen armon ja voiman erityinen vuodatus ei ole tänä aikana seurakunnalle yhtään tarpeettomampi kuin apostolien päivinä.
Hyvän ja pahan välisen pitkällisen taistelun näkymät ovat Pyhän Hengen valaisemina avautuneet monille aitouskoville. Kerta toisensa jälkeen aitouskovien on sallittu nähdä eri aikakausina käydyn ja käytävän suuren taistelun vaiheita, joissa toisena osapuolena on Kristus, elämän ruhtinas ja pelastuksemme päämies, ja toisena saatana, pahuuden ruhtinas, synnin alkuunpanija ja Jumalan Pyhän lain ensimmäinen rikkoja. saatanan viha Kristusta kohtaan kohdistuu Kristuksen seuraajiin. Kaikissa historian vaiheissa näemme samanlaista Jumalan lain periaatteiden vihaamista ja petosta, joilla valhe on saatu näyttämään totuudelta, inhimilliset lait voitu asettaa Jumalan lain tilalle ja ihmiset johdettu palvelemaan luotua Luojan asemesta. Kaikkina aikoina saatana on pyrkinyt sitkeästi esittämään Jumalan luonteen väärässä valossa ja saamaan ihmiset väärät käsityksensä Luojasta, jotta he eivät rakastaisi, vaan vihaisivat Häntä.
Sinä Paimenen virassa oleva, joka olet valmis vihkimään homoparit avioliittoihin, häpeä.
Jeesus tulee takaisin jonakin vuonna
13
59
Vastaukset
- riemuin Herraa ylist
Kohta Jeesus saapuu, päivä koittaa.
- bää!
Hitaasti on tullut. Lupaili tulla ennen kuin silloin elossa ollut sukupolvi kuolee. Eipä ole näkynyt.
Pitäisikö tuo tuleminen ymmärtää jotenkin vertauskuvallisena?- Teeppä näin
Lueppa bää se Raamatun kohta uudestaan. Leikkaa ja liimaa se vaikka tänne.
- hannu w.
Jeesuksen tulemus tapahtuu aina silloin kun joku ottaa Raamatun käteensä ja alkaa lukemaan. Elämän sanat uudistuvat hänessä, hän saa voiman tulla elämän veden lähteestä virkistyneeksi. Ymmärretty SANA on se ylhäältä alas tullut LEIPÄ, jota Jeesus tarkoittaa.
Ylhäältä tulee ymmärrys lukialle ja omaksujalle. Sanassa oleva HENKI itse opettaa lukiaansa. Muistuttaen toisessa paikassa olevan kirjoituksen samakaltaisena ja näin itse todistaa itsestään.
SANASSA ELÄÄ JUMALA JA JEESUS EDELLEEN! - bää!
hannu w, tuossa juuri on hyvä esimerkki Jeesuksen tulemisen vertauskuvallisuudesta. Hän tulee siis Sanassaan ja tulee silloin kun usko syntyy.
"Teeppä näin" voisi ottaa oppia.- Tein itse
Kun bää ei saanut pyydettyä aikaiseksi, leikkasin ja liimasin itse asianomaisen kohdan tänne. Siitähän näkee hyvin mistä oli kyse, jopa bää näkee.
- bää!
Tein itse kirjoitti:
Kun bää ei saanut pyydettyä aikaiseksi, leikkasin ja liimasin itse asianomaisen kohdan tänne. Siitähän näkee hyvin mistä oli kyse, jopa bää näkee.
Eipä näy. Teippasi kai omaan otsaansa.
Jeesus itse on Raamatun mukaan sanonut ilmestyskirjassa tulevansa "PIAN". Evankeliumeissa "tässä seisovien joukossa on niitä, jotka näkevät pojan tulevan kirkkaudessaan". Ja "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat": (lopun ajat).
Ja kun Paavalikin oli varma lopun tulevan, "aikaa on vain vähän, maailman muoto on muuttumassa", niin ei ole mitään epäselvää, että maailman piti loppua jo 2000 vuotta sitten. Jeesus ei ole tullut takaisin lupauksistaan huolimatta, joten turhaan odotatte. Paavalin kirjoituksekint ovat siten aivan puppua.
Onko Raamatussa kaikki vertauskuvallista, kun toteutuksia ei näy mistään asiasta?- Näin on
"Onko Raamatussa kaikki vertauskuvallista, kun toteutuksia ei näy mistään asiasta?"
Olet lukenut Raamattua huonosti.
- <*_*>
Markus 9:1, siinäpä varsinaista Raamatullista totuutta. Kyllä on ihmisraukkoja
jekutettu mokomalla stoorilla lähes 2000v:tta.
Voi pyhä yksinkertaisuus!- Lue asiayhteys
Tätäkö siis tarkoitat? Raamattu selittää itse itsensä.
1. Ja hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassansa".
2. Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään;
3. ja hänen vaatteensa tulivat hohtaviksi, niin ylen valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä taida semmoiseksi valkaista.
4. Ja heille ilmestyivät Elias ynnä Mooses, ja nämä puhuivat Jeesuksen kanssa.
5. Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi".
6. Sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska he olivat peljästyksissään.
7. Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä".
8. Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan.
9. Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta hän teroitti heille, etteivät kenellekään kertoisi, mitä olivat nähneet, ennenkuin vasta sitten, kun Ihmisen Poika oli noussut kuolleista.
Siinähän se onkin, että kristitty kansa selittää aina uusiksi kaiken sen, mikä menikin pieleen Raamatun tarinoissa. He jekuttavat siis itse itseään.
Tuo markus 9:1 on se "Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan tulevan voimassaan". Onhan se uskomatonta, ettei muka oo tajuttu, että aika oli ja meni jo ajat sitten. Kristityt harhautuivat jo silloin, koska loppua on odotettu siitä lähtien jo 2000 vuotta.
Mutta jotain uskonnoissa on, kun islamilaisetkin uskovat omaan Allahiinsa kuin vuoreen. Vaikka minkään järjen mukaan ei oo mitään uskottavaa.- EL.a .K:IM
papitvihkisiväthomot
Ei siinä änkytetty kun sanottiin, ettei homoja saa vihkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432987Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612911- 422347
- 311853
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251699Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721644- 481576
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771255- 361236
- 791060