Tapahtumarikas ja symbolinen uni

kukka777

Olen lähdössä koulusta. Menen hakemaan lapaset ja kypärän naulakoilta.
Tummahiuksinen poika etsii hänkin vaatteitaan samasta välistä.
Joudun kiertämään naulakon ali koska poika on tiellä. Seuraavaksi minä
olen pojan tiellä. Pojasta se oli parakoominen tilanne, joten aloimme pelata
peliä, jossa siirsimme vaatteitamme naulakosta toiseen, ja kiersimme niiden
alta toiselle puolelle, edeten naulakko kerrallaan. Jossain vaiheessa sanon pojalle:
"Olen vähän tämmöinen hidas", koska en ollut yhtä nopea kuin hän.

Pelin edetessä naulakot vaihtuivat valtavaksi kasaksi isoja paketteja ja aloimme viskoa
pieniä sattumanvaraisia tavaroita niiden päälle (mm. kameran muistikortti ja silmälasini.) Pelkäsin kalliiden silmälasieni rikkoutuvan.
Kiipeilimme pakettien päällä, ja lopuksi avasin isoimman paketin vahingossa.
Rehtori saapui paikalle vihaisena. Hänen mukaansa oli tehnyt peruuttamattoman virheen:
Isossa paketissa oli joulukuusi ja nyt se on pilalla. Sanoin pojalle: "Ei muuta kuin kuusta hakemaan".
Paketista paljastui kuusen tilalta kuitenkin iso maitotölkki, ja opettajan mukaan ei uutta kuusta tarvittu,
koska tölkki ei ollut vuotanut läpi.

Sitten olinkin yksin pimeässä lumisessa maisemassa, yrittäen päästä "yliopistorakennukseen" sisään. Yliopisto
muistutti kirjastoa. Ovi on lukittu. Muutama opiskelijatyttö kävelee siitä sisään kun seison eteisessä.
Menen juttelemaan ovea vartioiville vartioille pienessä kopissa. Huijaan, että kaverini on tulossa aivan kohta,
ja olen menossa sisään hänen kanssaan. Toinen vartia paljastuu mummoni miesystäväksi, ja hän tyrkyttää minulle
kouran täydeltä kirsikanpunaisia buranoita. Laitan lääkkeet taskuun.

Seuraavaksi olen taas yliopiston pihalla, jouluisessa hämärässä maisemassa. Ollaan ilmeisesti koulun kanssa
yliopistovierilulla. Tehtävänä on käydä tutustumassa kolmeen erilliseen tilaan, joten lähden tarpomaan
hangessa horisontissa siintävään rakennukseen.

Sitten olenkin omassa huoneessani isän kanssa, ja annan hänelle mummoni miesystävältä saamani kirsikanpunaiset buranat.
huomaan seinällä kaksi ilmalämpöpumppua yhden sijasta ja tajuan näkeväni unta. (Olen jo pitkään yrittänyt nähdä selkounta). Varmistan havainnon koskettelemalla pumppuja.
Uni kuitenkin jatkui normaalisti enkä pystynyt kontroloimaan sitä. Joku laittaa videon pelottavan pyörimään,
jossa punainen hirviö juoksee kameraa kohti kirkuen ja säikäytellen katsojaa (minua). Videon nimi taisi olla "Kuinka kestät sen".

2

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kukka777

      Sitten olenkin kaverin kotona. Kävelen hänen huoneeseensa, ja huomaan, että hänen sänkynsä on vaihtunut
      sairaalasänky-tyyppiseksi ja hänen huoneensa keskellä on iso pöytä, jossa on pelikortteja. Hän ilmeisesti
      harjoittelee korttitemppuja pöydän ääressä.

      Ja taas miljöö vaihtuu. Nyt ollaan siivoamassa mummon entistä kotia. Isä penkoo kaappia, ja käy vähän väliä ulkona.
      Seuraan isää ulos. Hän tarpoo hangessa tekemään jotain tien varteen, ja palaa. Koitan seurata hänen jälkiään, mutta lunta
      on kaulalle asti. Näen tien toisella puolella vanhan miehen ajavan autolla kallion reunaa ylös. Tekisi mieli mennä
      jututtamaan miestä, mutta en mene. Palaan sisälle, ja harkitsen lähteväni kotiin mopolla, mutta sisällä on teepöytä katettu.
      Menemme koko perheen voimin mummolan autotalliin. Se paljastuu valtavaksi autioksi parkkihalliksi.
      Kävelemme hämärän parkkihallin uumeniin, ja pikkuhiljaa se muuttuu ympärillämme mystiseksi ostoskeskukseksi.
      Kiertelemme hyllyjä ja hajaannumme omille teillemme. Löydän vanhoja markan kolikkoja joka hyllyiltä. Äitini varoittaa
      keräämästä niitä, muttei kiellä sitä. Otan muutaman kolikon matkaan. Saavun hyllylle, jossa on kalastusvieheitä. Äiti
      varoittaa "uraniilistä". Sanon: "En tiedä mitä uraniili tarkoittaa. Tiedän vain urean ja urasiilin".
      Saavumme kenkäosastolle ja olemme taas koko perhe koossa. Isä on hieman maistissa, ja sanoo, ettei voi ajaa kotiin,
      koska on jo kaatunutkin pari kertaa. Äiti ei suostu ajamaan.

      Sitten paljastuu, että kauppakeskus oli vain hologrammi ja sen vähät asiakkaat haamuja. Kaikki haihtuu ympäriltämme,
      ja isä on taas selvä. Aikeena on ajaa kotiin. Seuraavaksi olen kotona aulassa (nyt jo kuolleen) kissani kanssa.
      Suljen kissan kaappiin, ja se hyökkää sähisten alkaen raapia sääriäni. Teen saman uudestaan, ja nyt viisaana juoksen
      nopeasti karkuun.

      Sitten juttelenkin jo facebookissa naispuoleisen luokkakaverini kanssa. Kun saan häneltä viestin, niin luulen, että se on osoitettu toiselle.
      Mutta varmistan asian, ja viesti oli toden totta minulle (En muista mitä siinä sanottiin.)
      Seuraavaksi olen tuntemattomassa paikassa entisen luokkalaiseni seurassa, ja meidän on tehtävä kouluprojekti(?), joka käsittelee
      tuntematonta aihetta. Etsin googlen kuvahaulla kuvaa, jossa kaksi sikiötä on kiinnittyneenä samaan istukkaan. Kaverini tehtävä on tuoda
      paikalle kaksi vauvaa. Hän tuo kuitenkin kaksi nuorta uimapukuista naista. Tyttö, jonka kanssa juttelin facebookissa saapuu
      paikalle. Minä ja kouluprojektiparini yritetään iskeä hänet. Hän kysyy, miksi paikalla on kaksi uimapukuista naista.

      Seuraavaksi olemme taas perheen kanssa vierailemassa toisen, kerrostalossa asuvan mummon naapureilla. Näitä kutsuttiin "Pojiksi".
      Koputin Poikien oveen, mutta en saanut aikaan kuuluvaa kopotusta parinkaan yrittämän jälkeen johtuen oven materiaalista.
      Isä kopautti oveen voimalla, jolloin viereisestä ovesta tuli vanha mies tarkistamaan kuka koputtaa. Samalla mummon saapui
      paikalle ja ilmoitti, että Pojat ovat hylänneet kotinsa aika päiviä sitten. Meitä tietysti suututti, koska tapaaminen oli sovittu.
      Tässä vaiheessa heräsin.

    • näkenyt

      Hyvä muisti sulla on kun noin pitkän unen muistit

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe