Lieksan lehessä oli hyvä kirjoitus, jossa osoitettiin valtuutettu Ikosen paras päristys ns. totuuden väistelyksi.
Ikoselle ansionsa mukaan
35
442
Vastaukset
- hamm..milloin pärskä
Jep, hienommin sanottuna muunnelluksi totuudeksi. tämähän on kait maan tapa politiikan tantereella. Mutta että suorissa sitaateissa ei ehkä niin yleinen. Osoitta -- en kehtoo sannoo.Jääköön Korpisen korjailun varaan.
- MK
"Tapelkaa saatte Jouluna nuuskaa"
Kysymys on kuitenkin nyt tulkinasta ja minulla on tuo sovellutusohje itsellä mutta kun joskus olen asioista kirjoittanut niin kas vain ketju on hävinnyt.MK
- Puskan Pahujat
Oletteko tosiaan niin varmoja, että kumpi väistää totuutta? Kaupungin pitäisi lyödä faktat pöytään. Luulisi Ikosenkin jotain asioista tietävän, kun on valtuustossa. Homma haisee. Jos oltaisiin oltu alusta lähtien avoimia, asiat olisivat toisin. Osaa tässä muutkin päätellä. Ei tässä Korppu Markisia tarvita, vaikka onkin sanavalmis veikko.
- voi hyvät hyssyrät s
Katohan googlella Ikossen mainitsemasta oppaasta niin löydät totuuden. Ikonen oli todella väärässä ja pahasti. Ei haise millekään. Ukko ei ole jären jättiläinen. Eikä näitä tutkijoitakaan tarvittaisi jos tämmöiset Ikoset näitä asioita hutkivat eläkepäivien ratoksi. Tämä se paskalta haisoo ja pahasti
- MK
Asiat voidaan tarkistaa ei siinä sanavalmiutta tarvita koska minulla on tuo opas jonka olen saanut ministeriltä kautta tässä yhteydessä en lähde enenpään kirja on lainassa toisella henkilöllä,että voisi paremmin toimia ns kansliassa oikeuksiensa perään.
Kuitenkin toteaisin pitäisi muistaa että ei lähdetä vetämään henkilöitä ja ketään parjaamaan vaan pysytään asiassa.MK - asiallisella tavalla
MK kirjoitti:
Asiat voidaan tarkistaa ei siinä sanavalmiutta tarvita koska minulla on tuo opas jonka olen saanut ministeriltä kautta tässä yhteydessä en lähde enenpään kirja on lainassa toisella henkilöllä,että voisi paremmin toimia ns kansliassa oikeuksiensa perään.
Kuitenkin toteaisin pitäisi muistaa että ei lähdetä vetämään henkilöitä ja ketään parjaamaan vaan pysytään asiassa.MKMielestäni Ikonen parjasi ja pahasti tarja Lehtoa ja soile Syrjäläistä. Hyvä, että Syrjäläinen oikaisi asiat ja antoi takaisin varsin asiallisella tavalla. Hurraa!!
- opetusta pittää anto
MK kirjoitti:
Asiat voidaan tarkistaa ei siinä sanavalmiutta tarvita koska minulla on tuo opas jonka olen saanut ministeriltä kautta tässä yhteydessä en lähde enenpään kirja on lainassa toisella henkilöllä,että voisi paremmin toimia ns kansliassa oikeuksiensa perään.
Kuitenkin toteaisin pitäisi muistaa että ei lähdetä vetämään henkilöitä ja ketään parjaamaan vaan pysytään asiassa.MKMk voi sinua. Tarkistahan nyt ja luekkin tarkkaan tuo kirja. Kerro myös muille kepulaisille et kannattaa opetella lukemaan ennenkuin lähtee toisia haukkumaan lehtien palstalla. Heh heh
- MK
opetusta pittää anto kirjoitti:
Mk voi sinua. Tarkistahan nyt ja luekkin tarkkaan tuo kirja. Kerro myös muille kepulaisille et kannattaa opetella lukemaan ennenkuin lähtee toisia haukkumaan lehtien palstalla. Heh heh
En ole veljeni vartija mutta syytä mielestäni olisi vaan viranhaltijan pysyä asiallisena ainoastaan noissa asioissa ,eikä lähteä arvioimaan luttamushenkilöä tuolla tavalla
Mielestäni on tarkeää jokaisen tietää mitä oikeuksia ja velvollisuuksia meillä on ja voinen todeta,että oma toimintani ei ole puoluesidonnaista ollut koskaan ja kuten laki toteaa valtuuston jäsen ja luottamushenkilö edustaa valituksi tullessaan kuntalaisia ja siinä suhteessa en katso kenelle tuon hoivani annan koska en myöskään ole ollut katsomassa minkälaisen numeron joku henkilö äänestyslippuun on laittanut vaikka pitkän ajan olen vaalitoimitsijana ollut sellainen ei ole sallittua joten
Todella tiedän että henkilöllä jolle kirjan olen lainannut voinee edustaa toistaiseksi muuta puoluetta mutta ihminen ihmiselle MK
- Kyrpä-Jooseppi!
Äläpäs Korpiinen pidä ihan tuppiuunoina kaikkia Lieksalaisia, sillä jopa minäkin tiedän (ilman oppaita) miten mentellä!
Mielestäni ikonen tuo esiin tärkeitä asioita ,joiden vaikutus huomataan vasta noin 3-5 vuoden päästä !
Tuon ajan kuluessa tekin huomaatte ettei mitään hiton valtion 'ilmaista rahaa ole edes olemassa,' vaan sen maksaa jokainen Lieksalainen veronmaksaja, myös mamujen elatuksen, kaikkine kustannuksineen!- ei voi osotiella ket
Laillilesti ovat mamut tänne tulleet, turhaa on huudella vastuiden perään. Ei kukaan huutele sitäkään, että sairas kantaväki muuttaa Lieksaan ja siitä tullee ihan hirveet kulut meille lieksalaisille.
- sairas kantaväki
ei voi osotiella ket kirjoitti:
Laillilesti ovat mamut tänne tulleet, turhaa on huudella vastuiden perään. Ei kukaan huutele sitäkään, että sairas kantaväki muuttaa Lieksaan ja siitä tullee ihan hirveet kulut meille lieksalaisille.
Takaisin muuttava kantaväki taitaa maksaa kuitenkin veroja. Tavallaan maksavat saamansa palvelut. Tullessaan ostavat jopa asunnon. Ostavat elintarvikkeet, kodinkoneet, kulkuvälineet ja niin edelleen omilla rahoillaan. Paljonkohan mamut tuottavat veroeuroja ? Tuntuu, että voi osoitella.
- hiphurraaaaa
sairas kantaväki kirjoitti:
Takaisin muuttava kantaväki taitaa maksaa kuitenkin veroja. Tavallaan maksavat saamansa palvelut. Tullessaan ostavat jopa asunnon. Ostavat elintarvikkeet, kodinkoneet, kulkuvälineet ja niin edelleen omilla rahoillaan. Paljonkohan mamut tuottavat veroeuroja ? Tuntuu, että voi osoitella.
Ei varmaan kyllä kaikki ole rikkaita. Köyhät taitaa tänne tulla tai muuten muualla ryvettyneet, kun on maa alkanut polttaa alla. Ikosen mukaan mamut ainahi ovat rikkaita, ostavat autoja jne. se on hyvä se. Ovat myös tutkimusten mukaan terveempiä. Jostain luin että murto-osa on sairaskulua kantasuomalaiseen nähen. Pitäisi laittoo raihnaisille ja surkeille kantasuomalaisille porttikielto. Ei asuntoja heille ei.
- hurraaaahip
hiphurraaaaa kirjoitti:

Tottakai tänne kaikki köyhät tulee, kun ovat kuulleet, että muualta muuttaneet saa elää täällä ilmaiseksi. Katukuvastakin näkee, että täällä on jo paljon raihnaisia ja surkeita kantasuomalaisia. En tiedä miten ajattelet sairaskuluista. Toki ne ovat pienenmät kun mamujen osuus on muutama prosentti valtaväestöstä. Nekin kulut luultavasti maksaa kaupunki. Voitko kertoa mihin tutkimukseen tietosi perustuvat.
Otappa ensin asioista selvää ennenkuin syyllistät euroja tuovat paluumuuttajat.
Ei tarvitse olla rikas. Silti joutuu maksamaan eläkkeestäänkin veroja. En tiedä mikä on sinun tulotasosi, mutta arvion mukaan neuvoisin käymään "sossun" luukulla. - sairaat suomalaiset
hurraaaahip kirjoitti:
Tottakai tänne kaikki köyhät tulee, kun ovat kuulleet, että muualta muuttaneet saa elää täällä ilmaiseksi. Katukuvastakin näkee, että täällä on jo paljon raihnaisia ja surkeita kantasuomalaisia. En tiedä miten ajattelet sairaskuluista. Toki ne ovat pienenmät kun mamujen osuus on muutama prosentti valtaväestöstä. Nekin kulut luultavasti maksaa kaupunki. Voitko kertoa mihin tutkimukseen tietosi perustuvat.
Otappa ensin asioista selvää ennenkuin syyllistät euroja tuovat paluumuuttajat.
Ei tarvitse olla rikas. Silti joutuu maksamaan eläkkeestäänkin veroja. En tiedä mikä on sinun tulotasosi, mutta arvion mukaan neuvoisin käymään "sossun" luukulla.Tutkimustietoni perustuvat Hgin kaupungilla tehtyyn perusteelliseen tutkimukseen. Samoin näitä kuluja on tarkastellut Valtion talouden tutkimuslaitos.Tieto löytyy netistä kun tarpeeksi pengot. Tänne muuttavat ex lieksalaiset ovat kyllä melko huonokuntoisia ja aiheuttavat tosi suuret kulut kaupungille. On näissä omissakin vanahuksissa hoitamista täällä kotihoidossa. Ei tarttisi yhtää lisää suomalaista mummoa näille kulmille ilmaantua. Pysykööt siellä missä ovat leipätyönstä tehneet.
- Vaari kysyy ?
sairaat suomalaiset kirjoitti:
Tutkimustietoni perustuvat Hgin kaupungilla tehtyyn perusteelliseen tutkimukseen. Samoin näitä kuluja on tarkastellut Valtion talouden tutkimuslaitos.Tieto löytyy netistä kun tarpeeksi pengot. Tänne muuttavat ex lieksalaiset ovat kyllä melko huonokuntoisia ja aiheuttavat tosi suuret kulut kaupungille. On näissä omissakin vanahuksissa hoitamista täällä kotihoidossa. Ei tarttisi yhtää lisää suomalaista mummoa näille kulmille ilmaantua. Pysykööt siellä missä ovat leipätyönstä tehneet.
Onko tosi, että mummoilta tulo kielletty. Kaiketi valkoihoiset vaarit saa tulla pekäämättä ikärasismia?
- MK
Jooseppi pysytään asiallisena kuten olen todennut ettei vedetä asioita henkilöihin MK
- ???
hiphurraaaaa kirjoitti:
Ei varmaan kyllä kaikki ole rikkaita. Köyhät taitaa tänne tulla tai muuten muualla ryvettyneet, kun on maa alkanut polttaa alla. Ikosen mukaan mamut ainahi ovat rikkaita, ostavat autoja jne. se on hyvä se. Ovat myös tutkimusten mukaan terveempiä. Jostain luin että murto-osa on sairaskulua kantasuomalaiseen nähen. Pitäisi laittoo raihnaisille ja surkeille kantasuomalaisille porttikielto. Ei asuntoja heille ei.
Jos tummat on terveempiä, niin minkä helkatin takia niitä aina lappaa terveyskeskuksessa?
- Älä pelkää ....
sairaat suomalaiset kirjoitti:
Tutkimustietoni perustuvat Hgin kaupungilla tehtyyn perusteelliseen tutkimukseen. Samoin näitä kuluja on tarkastellut Valtion talouden tutkimuslaitos.Tieto löytyy netistä kun tarpeeksi pengot. Tänne muuttavat ex lieksalaiset ovat kyllä melko huonokuntoisia ja aiheuttavat tosi suuret kulut kaupungille. On näissä omissakin vanahuksissa hoitamista täällä kotihoidossa. Ei tarttisi yhtää lisää suomalaista mummoa näille kulmille ilmaantua. Pysykööt siellä missä ovat leipätyönstä tehneet.
... ei ne huonokuntoiset entiset lieksalaiset paluumuuttajat (jos niitä joku sillointällöin kotikonnuileen tulee) tule sinun huusholliisi, jos et omista vanhusten hoitokotia, silloin saattaa selainen vaara olla, että joku omainen hakee paikkaa huonokuntoiselle vanhukselle, sinun omien hoidettavien vanhusten lisäksi!
Monella entisellä lieksalaisella on vielä jäljellä asumiskuntoisia kiinteistöjä, jossa voivat asustella ainakin kesäisin talvisin "kirkolla" Lieksan keskustassa.
Ei se kukaan yksityinen pysty kieltämään kenenkään liikkumista paikasta toiseen, esimerkiksi Lieksaan, olipa se "nuohooja" tai "lumiukko" naamanväriltään!
Ja se pitää muistaa, että eläkeläinenkin joutuu maksamaan veroja ja moni maksaa jopa enempi, kuin joku työssäkävijä!
Hyvää päivänjatkoa!
.
- Ylitalon Kustu
Eihän tuo ?????- Jooseppi mikään tyhmä olekkaan. Puhuu muuten asiaa. Kustu taitaa olla vähän samaa mieltä.
- B(r)asiti
Viekaampa että yksi tumma vie enemmän verotuloja kuin 10 valkoista. Kyse on siitä että valkoiset ovat jossain vaiheessa verojakin maksaneet..! Mitä tulee sairauksiin olisin ihan hiljaa vaan , määrättyjen erinomaisuudesta terveyden saralla..! Ota huomioon "rotunatsit" että suomalaisia on tutkittu jo ja tutkitaan monta vuosisataa, tummat vasta tulleet tänne tutkitavaksi. Käykö kaaliin ollenkaan, tämä tosiasia...?
Kyllä tuosta teidän kirjoitelusta voi päätellä ettei kaikki ole hanskassa tässä maahanmuutto asiassa. Ylistetään väärää "Jumalaa" kun oma piha on täynnä sairaita. Mikä teitä vaivaa suoraan sanoen..? Pitääkö ainainen v.i.t.u.t.u.s. purkaa viattomiin joilla on murheita omasta takaa..?- Päällepäsmärille
Sinä se taidat olla asiantuntija noissa vitutus -asioissa, kun jaksat aina noita negaatioitasi suoltaa.
- Hermokimppu
Päällepäsmärille kirjoitti:
Sinä se taidat olla asiantuntija noissa vitutus -asioissa, kun jaksat aina noita negaatioitasi suoltaa.
Ettei vaan menis joltakin hermot. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
- B(r)asiti
Hermokimppu kirjoitti:
Ettei vaan menis joltakin hermot. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
Minä koen tehtäväkseni tuoda toisenlaista mielipidettä. Eräiden paskajauhannan tilaan. Minä yritän saada jokaisen lukijan ajatelemaan omilla aivoillaan, eräitä itseselvyyksiä, sekä kumota suoranaisia valheita.! Täällä pitää melua ne jotka ansaitsee toimeentulonsa pakolaishommista sekä ne sokeasti siihen kaikkivoipaisuuteen uskovat, eli meillä on uusi seurakunta, nimeltään mamu-uskovat.;-) .. Noin omasta kokemuksesta ei kannata kaikkea uskoa mitä ylhäältä päin tulee, ellei puhuja satu istumaan pilven reunalla.;-) Täässä tapauksessa lainaan Jari Tervoa. Eräään kirjan mietelmällä= .Jos Jumala on olemassa, olen kusessa..!
- surf..
Joko ne uudet tulokkaat on perustaneet oman puolueen siinnähän oisi
tulevissa kunnallisvaaleissa vaan kieli paikka valtuustossa ja pakka
menis uus jakoon ? - kaupungihallitukseen
Jep, järjestäytymisaste on kova. Yhdistyksen piiriin kuuluvat ainakin somaleista noin 100 protsenttia tänne muuttaneista. Siitähän saa leivottua helposti poliittisen ryhmän kuntavaaleihin.. Jos kaikki antavat äänensä yhdelle ehokkaalle niin äänimäärä yltää varmasti hallituspaikkaankin. Tätä asiaahan nyt kukkahatut vievät kovasti eteenpäin. Näin olen kuullut. Olisihan se perin hauskaa jos Lieksan kaupungihallituksessa istuisi yksi somali. Kukkahatut hellurei!!
- Ajatusta vai ei
Meneeköhän tässä hallitus ja valtuusto sekaisin? Montako äänioikeutettua somalia arvelet täällä asuvan? Jos tuo skenaario toteutuisi niin silloinhan vain demokratia toteutuisi, mitä vikaa demokratiassa on.
- ent kepu
Keskustapuolue toteuttaa ainakin Lieksassa puoluejärjestön antamaa ohjetta käyttää julkista mediaa hyväkseen puolueen uskottavuuden lisäämiseksi.
Tuleehan muistaa, että maksullisiin mediapalveluihin ei puolueella ole enää varaa. Johtuen kaikkien muistamasta vaaaliraha sekoilusta, jossa puolueen kassakaappiin jäi ainoastaan tyhjä kukkaro.
Vielä kun antaisivat ohjeet, ainakin Lieksaan, että luku- ja kirjoitustaitoa tulisi pitää yllä. Tai sitten laittaisivat kyseiset taidot omaavan henkilön oikolukemaan kirjoitelmat ennen s24:n suoltamista. . - MK
Ompa hätä joillakin kun ottaa huomioon että Väyrysen tilaisuudessa oli tuolipaikat loppuneet Joensuussa tämän sai lukea tämän päivän aviisista.
Mutta TV sai nähdä eilen toisen Paavon murahtelua ja samanlaista murahtelua tapahtuu täällä kun halutaan saada kansalaiset hiljaiseksi, ainakin sen voin todeta keinoja on ollut mutta vasta mullan alla hiljenen.MK - hyvä veijo
Olisi ylimääräistä rahaa niin antasin Ikoselle, hyvää työtähän hän yrittää tehdä Lieksan eteen? Saisi todellakin mitä ansaitsisi
- ent.demari äänestäjä
Totta, taitaa olla niitä harvoja valtuutettuja joka uskaltaa pitää ääntä kantaväestön puolesta. Kiitos ja kumarrus Ikoselle. Jatka samalla linjalla, rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden linjalla.
- Totuus esiin taputap
Taputukset Ikoselle .
- potkut ei taputuksia
Miten voit taputtaa Ikoselle joka ei ole edes sisälukutaitoinenkaan. Kirjoittelee lehteenkin mitä sattuu. On muka kansanmiehen oloinen, mutta kun selkänsä kääntää niin puheet muuttuvat välittömästi... Ei luottoa pätkän vertaa.
- räksys
No vanhat kansan miehet on suora sanaisia toista on nämä viher piipertäjä
virka vaiti olo velvolliset olevinaan - eri asioista on kyse
Suora sanainen kansan mies on eri asii kuin muunnellun totuuden kertoja tai totuuden väistelijä. Siis mainitsemiasi asioita ei voi rinnastaa mitenkään. Pidän kansanmiehistä, jotka puhuvat rehellisesti ja mutkitta suoraan. Toinen asia on se, että pidänkö kansanmiehestä, jonka sanomiseen ei voi mitenkään luottaa.
- sinkomies
Olisiko myös että on kansanämmia niin posketonta on haukkuminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838