Kokoomus

Demokratiaa kannattava, sivistynyt, kultivoitunut ihminen äänestää Kokoomusta, kun taas sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa vastustava äänestää Perussuomalaisia.

Näin se vaan on.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kultivoitunut maku??

Vanha kansakoulunopettajamme joskus 50 luvulla oli kultivoituneita kokoomuksen miehiä, ja hän kirjoitteli kultivoituneita juttujaan paikalliseen sanomalehteenkin. Hänellä oli muutenkin kultivoitunut maku, sillä aamuisin hän haisi vanhalle viinalle (tarkemmin sanottuna konjakille).

Minä en ole kultivoitunut ihminen, mutta arvostan silti demokratiaa sekä ennen kaikkea rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Siksi äänestänkin joko Soinia tai Väyrystä, mutta todennäköisimmin Väyrystä, sillä hänellä on ylivertainen ymmärrys ja kokemus. Jo koulutodistusten perusteellakin Niinistö on Väyryseen verrattuna rupusakkia.

Äänestä

Sivistyneitä ja kultivoituneita äänestäjiä on Kokoomuksen riveissä noin 25%.
Loput 75 % ovat sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa vastustavia.

Äänestä
  • Väärä sanavalinta

    "Sivistyneitä ja kultivoituneita äänestäjiä on Kokoomuksen riveissä noin 25%.
    Loput 75 % ovat sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa vastustavia. "

    Mielestäni olet käyttänyt väärää sanaa kuvatessasi kokoomuslaisten suhtautumista demokratiaan. Eivät kokoomuslaiset suoranaisesti vastusta demokratiaa, mutta EU-seikkailut ovat katkerasti osoittaneet, että he halveksivat sitä. Tämä on vielä pahempaa kuin vastustustaminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin on kirjoitti:

Demokratiaa kannattava, sivistynyt, kultivoitunut ihminen äänestää Kokoomusta, kun taas sivistystä, tasa-arvoa ja demokratiaa vastustava äänestää Perussuomalaisia.

Näin se vaan on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu