Pahin virhe narsistin kanssa

solmut aukeaa

Narsistista eronneena ja mielestäni jo aika pitkälle toipuneenakin olen tänään ajatellut ensimmäistä kertaa sitä, että pahin virhe tapahtui siinä, kun narsisti sai minut uskomaan, että rakastin häntä ylikaiken. Tänä päivänä olen sitä mieltä, että en rakastanut narsistia vaikka tein hänelle hyvin paljon rakkaudellisia tekoja suhteemme aikana. Enää mielestäni ei ole normaalia rakastaa ihmistä, joka tekee itselle pääasiassa pahaa. Mietin sitä, että miten hän sai minut uskomaan, että rakastin häntä ja se tuntuu kuin silmänkääntötempulta. Tiesin hänet ja tunsin pintapuolisesti jo ennen suhdettamme eikä hän ollut lähellekään sellainen ihminen, jonka tapaa elää olisin kunnioittanut tai ihaillut, päinvastoin näin hänen suhteessaan entiseensä hyvin paljon hälyttäviä merkkejä. Omatkin hälytyskelloni soivat tosin vaimeasti jo ennen kuin suhteemme kunnolla edes alkoi. Narsistilla ei ollut kiirettä valloittamisessani. Heti alusta asti hän vannoi omaa elämää suurempaa rakkauttaan minuun ja häntä ei näyttänyt loukkaavan ollenkaan esimerkiksi torjumisyrityksenikään niin kuin kuvittelisin jotain "tavallista" ihmistä loukkaavan vaan hän oli koko ajan alusta asti äärettömän varma ja vakaa omasta suuresta rakkaudestaan. Meni puolisen vuotta jonka jälkeen olisin voinut vaikka kuolla hänen puolestaan ja silloin olin helppo "saalis" kidutukselle, jota voisin verrata vaikka äsken televisiosta näkemääni kiinalaiseen vesikidutukseen, vahvoina kahleinani oli vain luuloni että rakastin häntä enemmän kuin omaa elämääni ja tein hänelle mahdolliseksi kaikki hänen tekonsa minulle.
Miten tämä on mahdollista? Miksi näin tapahtui?

21

741

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • solmut aukeaa

      "Mietin sitä, että miten hän sai minut uskomaan, että rakastin häntä ja se tuntuu kuin silmänkääntötempulta"
      Minusta nimenomaan tuntuu siltä, että HÄN sai minut uskomaan niin. Kun pirulle antoi pikkusormen niin hän vei koko käden. Hän oletti alusta lähtien, että myös hän on minun suuri rakkauteni samoin kuin minä hänen ja ohitti täysin epäilykseni suhteesta, haluni miettiä rauhassa haluanko hänet, haluni alussa jarrutella suhdettamme, esiintyi todella varmana vaikka huomasi varmasti että alussa epätöin suuresti. Olisiko tässä syy?

      • järjen ääni

        En tiedä mitä tapahtui, ehkä tunne voitti järjen ja sitten se oli menoa, ei voinut siitä vuoristoradasta hypätä kesken pois.


    • xcch

      "Minusta nimenomaan tuntuu siltä, että HÄN sai minut uskomaan niin."

      Mahdollisesti, silloin sinulle ei ollut käsitystä siitä että kyseessä on narsisti jollta puuttuu empatian tunteet ja tämä saa luottamaan narsistiin jota luulee rehellisekis ihmiseksi jolla on normaalit tunteet tai jopa tavallista tunteellisemmaksi.

      Kun sitten erillaisten ristiriitojen kautta paljastuu totuus, niin se on tavallaan sokki, varsinkin jos on vielä suhteessa ja tajuaa että tämä ei ole rakkausliitto eikä tule sitä koskaan olemaan. Kaikki mahdollisuuden normaalliin liittoon on menetetty niin kauan kun on narsistin kanssa yhdessä.

    • kaks lus kuus

      no, oletpa nyt kokemusta rikkaampi, oletan?

      - tunteilla on niin helppo pelata jos siihen peliin suostuu

    • .

      Kun ihmistä palvotaan hän menee siitä sekaisin ja alkaa kuvittelemaan olevansa ainutlaatuinen ja löytäneensä ihmisen, joka hänen ainulaatuisuutensa on nähnyt. Niin itsekkäitä me ihmiset olemme - kaikessa on kysymys vain omasta narsistisuudesta, kuten aloittajallakin. Toivottu lopputulos, joka paljon kehumisella saadaan aikaan.

      Oma narsistinen illusio.

      • rajua peliä

        Onkohan tuokaan totta, en minä ainakaan kuvitellut narsistin kehumisen vuoksi olevani sillä tavalla ainutlaatuinen, että olisin parempi kuin muut ihmiset tms. Kehuminen aiheutti tietysti sen, että tunsi olevansa arvokas ihmisenä ja siinä tunteessahan ei ole mitään pahaa tai narsistista, jokaisen ihmisen pitäisi tuntea olevansa arvokas ihminen... Jokainen ihminen on ainutlaatuinen omalla tavallaan, joten ei se minusta mitään itsekkyyttä välttämättä ole! Ehkäpä tuo on totta että narsisti on niin ovela että päästäkseen toivomaansa lopputulokseen tarkoituksella ja valheellisesti antaa alussa tuollaisen kuvan että pitää tätä arvossa mutta vain saadakseen toisen luottamaan itseensä ja päästäkseen omaan raadolliseen päämääräänsä?


    • kookaa

      En itsekään edelleenkään käsitä, kuinka narsisti pystyy pitämään toista pihdeissään jopa välimatkankin päästä ja netin, sekä puhelimen välityksellä :o
      Oikeastaan en käsitä, miksi annoin niin tapahtua :/

    • plustulos 13

      en minäkään

    • Ketju joka pistää miettimään lisää kysymyksiä.

      Aloittaja: "..kun narsisti sai minut uskomaan, että rakastin häntä ylikaiken."

      - Saiko tosiaankin narsisti uskomaan, että rakastit häntä vai oliko se vain toive rakkaudesta?

      Ja: "..vahvoina kahleinani oli vain luuloni että rakastin häntä enemmän kuin omaa elämääni ja tein hänelle mahdolliseksi kaikki hänen tekonsa minulle."

      - Rakastitko oikeasti vai halusitko säilyttää unelmansuuresta tai täydellisestä rakkaudesta?

      Kookaa: "..kuinka narsisti pystyy pitämään toista pihdeissään.."

      - Tätä kannattaa miettiä myös: Pitääkö se narsisti todella pihdeissään ja miksi? Vai haluammeko kuvitella niin ja mistä syystä?

    • yxex

      Sekin on mahdollista että suhteen alussa te molemmat rakastitte toisianne oikeasti, ja nyt myöhemmin mieli tahtoo kieltää tuon rakkauden (ehkä molempien mieli)

      Älä syytä itseäsi rakkaudestasi.

      Tää kannattaa lukaista (ollut palstalla jo monien linkittämä, mutta kestää useammankin lukukerran) :

      http://www.healingeagle.net/Fin/Irene/victim_recovery.html

      • xcch

        "Sekin on mahdollista että suhteen alussa te molemmat rakastitte toisianne oikeasti, "

        Voihan olla mahdollista että suhteen alussa sokeakin näki mutta sokeutui uudelleen muutaman kuukauden kuluessa. :)
        Narsistille empatia ja rakkaus on yhtä vieraita ja yhdentekeviä kuin sokealle kauniit maisemat.


      • M.B.
        xcch kirjoitti:

        "Sekin on mahdollista että suhteen alussa te molemmat rakastitte toisianne oikeasti, "

        Voihan olla mahdollista että suhteen alussa sokeakin näki mutta sokeutui uudelleen muutaman kuukauden kuluessa. :)
        Narsistille empatia ja rakkaus on yhtä vieraita ja yhdentekeviä kuin sokealle kauniit maisemat.

        Mitä on rakkaus muuta kuin kuvitelmaa rakkaudesta, alussa??


      • ei toista kertaa..
        M.B. kirjoitti:

        Mitä on rakkaus muuta kuin kuvitelmaa rakkaudesta, alussa??

        Itsellä suhteessa narsistin kanssa tuli sellainen kuvitelma, että kaikki ongelmat ja riidat johtuvat minusta, että jos muutun, niin kaikki menee hyvin. Kunnes ajan myötä tajusin, että en saanut enää olla oma itseni suhteessa ja olin sitten miten tahansa, niin narsistia ei pysty miellyttämään mitenkään. Lopullinen irtipääseminen narsistin pihdeistä kesti yli vuoden.


      • splitting hairs
        M.B. kirjoitti:

        Mitä on rakkaus muuta kuin kuvitelmaa rakkaudesta, alussa??

        No, sulla se on omituinen käsitys rakkaudesta. Olisi mielenkiintoista olla tuollaisen ihmisen kanssa suhteessa ja todeta, että hän on kanssani vain siksi, koska kuvittelee rakastavansa minua. Alussa??,....mitä se lopussakaan muuta sitten voisi olla kuin kuvitelmaa, jos se sitä alussakin vain on?

        Rakkaus on syvää kiintymystä toiseen ihmiseen. Antamista ja saamista,- toinen toisilleen antautumista EHDOITTA.


      • M.B.
        splitting hairs kirjoitti:

        No, sulla se on omituinen käsitys rakkaudesta. Olisi mielenkiintoista olla tuollaisen ihmisen kanssa suhteessa ja todeta, että hän on kanssani vain siksi, koska kuvittelee rakastavansa minua. Alussa??,....mitä se lopussakaan muuta sitten voisi olla kuin kuvitelmaa, jos se sitä alussakin vain on?

        Rakkaus on syvää kiintymystä toiseen ihmiseen. Antamista ja saamista,- toinen toisilleen antautumista EHDOITTA.

        Niin ja mikä mun käsitykseni siis mielestäsi on rakkaudesta??

        Meinaatko itse, että asiat eivät syvene ja muuta muotoaan millään tavalla vaikkapa suhteen aikana?

        Että jokainen suhde, silloin kun susta siltä tuntuu, on myös toisen puolelta sua kohtaan pelkkää suurinta rakkaudellista antautumista toiselle vailla ehtoja??


      • M.B.
        ei toista kertaa.. kirjoitti:

        Itsellä suhteessa narsistin kanssa tuli sellainen kuvitelma, että kaikki ongelmat ja riidat johtuvat minusta, että jos muutun, niin kaikki menee hyvin. Kunnes ajan myötä tajusin, että en saanut enää olla oma itseni suhteessa ja olin sitten miten tahansa, niin narsistia ei pysty miellyttämään mitenkään. Lopullinen irtipääseminen narsistin pihdeistä kesti yli vuoden.

        Itse kieltäydyin -en niin kohteliaasti- ottamasta koko kunniaa ja olin ja olen edelleen sitä mieltä, että kun toinen urahtaa:"Muutu" se ongelma ei ole siinä ketä kehotetaan muuttumaan..

        Mutta saatanhan olla väärässäkin :D Mutta tiedän mitä tarkoittaa se tunne kun tuntuu siltä, että ei ole lupa olla oma itsensä...

        Jäämällä tekee karhunpalveluksen itselleen ja sille toiselle, mikäli ei viihdy tilanteessa.

        Ohimennen viittaisin myös jonkinlaiseen käsitykseeni siitä, mikä ei ole rakkautta teoissa ja asenteissa toista kohtaan silloin kun kysymyksessä pitäisi olla kahden aikuisen tasaveroinen rakkaussuhde.


      • u.u.
        ei toista kertaa.. kirjoitti:

        Itsellä suhteessa narsistin kanssa tuli sellainen kuvitelma, että kaikki ongelmat ja riidat johtuvat minusta, että jos muutun, niin kaikki menee hyvin. Kunnes ajan myötä tajusin, että en saanut enää olla oma itseni suhteessa ja olin sitten miten tahansa, niin narsistia ei pysty miellyttämään mitenkään. Lopullinen irtipääseminen narsistin pihdeistä kesti yli vuoden.

        "Itsellä suhteessa narsistin kanssa tuli sellainen kuvitelma, että kaikki ongelmat ja riidat johtuvat minusta, että jos muutun, niin kaikki menee hyvin. Kunnes ajan myötä tajusin, että en saanut enää olla oma itseni suhteessa ja olin sitten miten tahansa, niin narsistia ei pysty miellyttämään mitenkään. Lopullinen irtipääseminen narsistin pihdeistä kesti yli vuoden. "

        Näin on varmaankin monen kohdalla. Tuo on myös narsistin pelin avaus, saada tuleva uhrinsa uskomaan noin. hyvin oleellinen juttu narsistin toimintastrategiassa, muutenhan suhteen jatkuessa kiihtyvä alistaminen ja mitätöiminen ei olisi narsistille mahdollista. Jos narsisti näyttäisi heti oikeat karvansa, tuskin heillä juurikaan uhreja edes olisi. Ensin täytyy käydä uhrin psyyken kimppuun niin että narsistille ominainen toiminta onnistuisi. Ja tämä uhrin psyyken kimppuun käyminen onnistuu turhan usein, koska rakastunut ihminen ei heti ensimmäiseksi edes osaa ajatella, että narsisti vain "ohjelmoi" uhrinsa toimimaan haluamallaan tavalla vaan ajattelee niin kuin normaaleissa suhteissa ajatellaan, että on kysymys narsistin taholtakin oikeista tunteista ja halusta tasavertaiseen parisuhteeseen.


      • lk
        splitting hairs kirjoitti:

        No, sulla se on omituinen käsitys rakkaudesta. Olisi mielenkiintoista olla tuollaisen ihmisen kanssa suhteessa ja todeta, että hän on kanssani vain siksi, koska kuvittelee rakastavansa minua. Alussa??,....mitä se lopussakaan muuta sitten voisi olla kuin kuvitelmaa, jos se sitä alussakin vain on?

        Rakkaus on syvää kiintymystä toiseen ihmiseen. Antamista ja saamista,- toinen toisilleen antautumista EHDOITTA.

        "Rakkaus on syvää kiintymystä toiseen ihmiseen. Antamista ja saamista,- toinen toisilleen antautumista EHDOITTA."

        Voisin sanoa että tämä ei kyllä juurikaan parisuhteessa ilmene jos oikeasti tarkoitat että ihan ehdoitta.

        Mutta romanttinen ajatus.

        Yleensä minua on rakkauden määrittelyissä vaivannut vähän se kun ne tuntuvat määrittelevän jotain semmoista tilaa joka kuulostaa hyvältä mutta jolla ei oikein olekaan sitten paljoa tekemistä sen kanssa mitä reaalimaailmassa rakkaudeksi kutsutaan. Henk. koht. mielipide.


    • splitting hairs

      Enkö juuri sen kertonut, mitä rakkaus on? Etkö osaa lukea?

      Meinaatko sinä, että rakkauden kuuluu alussa olla kuvitelmaa ja siitä sitten syventyä joksikin muuksi tai vaihdella muotoaan kuin mikäkin : "tänään rakastan, eilen en, huomisesta en tiedä".

      Toisen tunteista et voi koskaan varmuudella mennä sanomaankaan, mutta kaipa nyt omat tunteesi tiedät, ja jos toinen sinua rakastaa ehdoitta, niin kyllä sen nyt tietää, tuntee, näkee, kokee ja ymmärtää.

      Sitten, jos toinen onkin jotain muuta kuin aito itsensä vaikka tosiaan narsisti, luonnehäiriöinen tai hänellä on motiivi leikkiä olevansa sinuun rakastunut saadakseen siitä jotain hyötyä, niin uskon että sellainen kyllä tulee ilmi hyvinkin pian, ellei sitten ole itse niin sokea kana tai jollain tavalla itse vinksahtanut ettei näe mitä peliä hänen kanssaan pelataan.

      • M.B.

        Kas. Minä ainakin osaan lukea :)

        Luen näin: Hienoa, että ihan ensimmäisestä ihastumisen tunteestasi lähtien kaikki on ollut sulle pelkkää puhdasta ja todellista rakkauden olevuutta vailla epäilystä mistään.


    • ............

      narsistista on vaikea päästä eroon, jos on yhteistä omaisuutta, narsisti tekee mitä vaan et saa itselleen kaiken,jopa uhkaa kovimmalla tavalla, lopulta uhri luovuttaa ja kiittää itseään, et jätti sen vaikka jäikin vähemmälle.

      Saipahan hyvän opetuksen, ei koskaan enää narsistin kanssa ja osaa tunnistaa ajoissa sellaisen tyypin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe