Ei välitetä puitten kasvusta linjojen läheisyydessä. Sitten puut kaatuvat linjojen päälle aja aiheuttavat ongelmis ja suunnattomia laskuja, jotka maksavat sähkön kuluttajat. Suunitellaan jopa yhtiötä tähän asiaan ja siirtomaksut tulevat tulevaisuudessa kasvamaan. Kuluttajien kannalta tämä on täysin järjetöntä!
Lapsuuden aikana oli yhtiön puolesta linjamiehet, jotka tarkistivat linjojen läheisyydessä olevia puita joka kesä lävitse ja kaatoivat ne puut, jotka oli vaarassa kaatua linjan päälle. Tämä oli ongelmien puolesta järkevää ja kulujen puolesta, Tämä lopetettiin ja koko ajan on nyt ongelmia ja ne maksatetaan ihmisillä, ei voi ymmärtää tällaista järjetöntä touhua. Halvemmaksi se tulee kaataa ennakkoon sellaiset puut, mutta ei hoideta asiaa. Huonoksi on mennyt asioitten hoito sähkön jakelu asiassa. Sähköyhtiölle voi olla, että nykyinen systeemi on maksuton juttu loppujen lopuksi vai meneekö sekin bisneksen puolelle? Maksatetaan muilla vaan.
Sähköyhtiöitten pissatusta
3
55
Vastaukset
- elinkautisia
rangaistuksia vastuuhenkilöilöille niin alkavat pelätä ja oppia toimimaan vastuullisesti
- tavanduunari
Ei onnistu rangaistukset. Mukana on asioista päättämässä virkamiehiä sekä poliittikkoja. Hyväveli järjestelmä on ja voi hyvin tässä yhteiskunnassa.
- Joo..niin
Ei joskus aikaisemmin tullut kysymykseenkään maksattaa linjoja ja niitten hoitoa kansalla. Nyt ei ole mitään moraalina kerätään vaan rahaa ja maksatetaan kaikki kansalaisilla. Suuret voitot sähkön kulutuksesta, jotka ei ole sähkön tuton kanssa enää missään palansissa. Linjat kyllä tais olla silloin valtion, mutta se myi kaikki sähkösysteemit, vai myikö, antoi? Yhtiöt on jakanut Suomen omiin reviireihin ja vetävät yhtä linjaa rahan keräämisessä keskenään, jotta ei tule pahempaa kilpailuakaan. Pienten pitää yhdistyä nyttekin isoihin, koska pienet ei oikein sovellu enää systeemiin. Kymenlaakson Sähkökin on näitä pienempiä, joka ei oikein enää yksin muitten isojen "siivellä" menesty, joten on mentävä jonkun kanssa kimppaan jotta kansan huijaus toimii paremmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1345432Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313892No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392067- 241833
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv251739- 411660
- 511621
- 301574
- 401536