Pro kauppakeskus

sata ja yksi

Mielenkiintoinen seurata paljonko imurikauppias laittaa omaa rahaa kauppakeskukseen?

48

618

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varma juttu

      Ei yksikään proot-väen henkilö lopulta laita senttiäkään omaa rahaansa likoon. Tämä on vain tällainen mediatemppu kuntavaaleja odotellessa.

      • kaksvaan

        kuntavaaleja odotellen,valittajat

      • piukkarinen

        Joiltain on näköjään jäänyt ymmärtämättä se perusasia, että hanke on tärkeä kaupungille työpaikkojen, verotuojen ja matkailun kannalta. Ei kauppakeskuksen idea kaupungin kannalta ole sijoitustuotoissa vaan juuri kokonaishyödyssä. Ikaalislaisille yrittäjille tuo kauppakeskus myös uusia mahdollisuuksia kun kolmostien kulkijoita alkaa poiketa keskustaan.

      • Qwerty alias ******
        piukkarinen kirjoitti:

        Joiltain on näköjään jäänyt ymmärtämättä se perusasia, että hanke on tärkeä kaupungille työpaikkojen, verotuojen ja matkailun kannalta. Ei kauppakeskuksen idea kaupungin kannalta ole sijoitustuotoissa vaan juuri kokonaishyödyssä. Ikaalislaisille yrittäjille tuo kauppakeskus myös uusia mahdollisuuksia kun kolmostien kulkijoita alkaa poiketa keskustaan.

        Joiltain on jäänyt ymmärtämättä että kaikki eivät ole tuon "virallisen" linjan takana. Joillakin on siis myös omat aivot ja omat perustellut mielipiteet siitä autuaaksi tekevän hankkeen loistavuudesta. On se nyt kumma ettei saa olla vaihtoehtoista mieltä asioista. Aika kommunistista jos siitä saa "tuomioita" että uskaltaa kyseenalaistaa "politbyron" loistavia päätöksiä..

      • hölmöyttä riittää
        Qwerty alias ****** kirjoitti:

        Joiltain on jäänyt ymmärtämättä että kaikki eivät ole tuon "virallisen" linjan takana. Joillakin on siis myös omat aivot ja omat perustellut mielipiteet siitä autuaaksi tekevän hankkeen loistavuudesta. On se nyt kumma ettei saa olla vaihtoehtoista mieltä asioista. Aika kommunistista jos siitä saa "tuomioita" että uskaltaa kyseenalaistaa "politbyron" loistavia päätöksiä..

        Väännetään sitten Qwertylle rautalangasta. Miksi valtuutetut sijoittaisivat hankkeeseen omia rahojaan?? Kaupunkihan tässä on hyötyjä, verotulojen ja työpaikkojen ansiosta.
        Pitäisikö valtuutettujen todellakin sijoittaa omia varojaan kaupungin hyväksi?? Sijoittaako valituksen tekijät myös?? Hehän eivät vastusta kauppakeskusta vaan toimintatapaa.

      • Qwerty taas
        hölmöyttä riittää kirjoitti:

        Helppo vastata: Kyllä! Eikä tarvittu rautalankaa.

        Meinaatko että verotuloja tulee niin että se 4milj tulee sitä kautta maksuun?
        Jos tuo on noin varma pisnes kuin mainostat, niin siinähän olisi valtuutetuille 110% varma sijoituskohde rahoilleen..

        Minäkin kannatan kauppakeskusta, jos joku sen vaan suostuu rahoittamaan. Mikä tahansa muu taho kuin kaupunki.

      • hölmöyttö riittää II
        Qwerty taas kirjoitti:

        Helppo vastata: Kyllä! Eikä tarvittu rautalankaa.

        Meinaatko että verotuloja tulee niin että se 4milj tulee sitä kautta maksuun?
        Jos tuo on noin varma pisnes kuin mainostat, niin siinähän olisi valtuutetuille 110% varma sijoituskohde rahoilleen..

        Minäkin kannatan kauppakeskusta, jos joku sen vaan suostuu rahoittamaan. Mikä tahansa muu taho kuin kaupunki.

        Lisää rautalankaa Qwertylle. 4milj. ei makseta kauppakeskuksen eikä muustakaan verotuloista, vaan ko. 4milj. on laina kiinteistöyhtiölle, joka ko. kiinteistöyhtiö maksaa kaupungille takaisin korkojen kera. Lainalle on myös kattava vakuus, vaikka toisinkin väitetään. Kauppakeskuksen tuottama verotulo on kaupungille tuloa. Arvio n. 800.000€ vuodessa

        Olisi melko epämääräistä välistävetoa, jos valtuutetut aloittaisivat kaupungin kaavoittamalla ja omistamalla alueella hankkeen omilla rahoillaan ja saisivat siitä jatkossa tuottoa sijoitukselleen. Siinä voisi jo aiheellisesti epäillä keinottelua ja päätöksenteon laillisuutta ja jääviyspykäliä.

      • Qwerty ilijä
        hölmöyttö riittää II kirjoitti:

        ok, jatketaan.

        4 milj laina, miksei kiinteistöyhtiö sitten lainaa tuota suoraan pankeilta? Satuile ihmeessä jotain iltani ratoksi tähänkin.

        Kerro vielä paljonko tuosta riskittömästä lainasta olisi se prosentti joka jäisi kaupungin kukkaroa paisuttamaan, niin osaan sitten suhteuttaa paljonko 4 miljoonalla voisi tienata per vuosi ja voisin samalla sitten tarkistaa olisiko siinä parempi korkotuotto jos vaikka sen 4 miljoonaa sijoittasi vaikkapa vain 5-10 vuoden korkeakorkoiselle tilille. Niistäkin kun saa jo useamman prosentin vuosituottoa, riskittömästi. Osakekaupoilla pääsisi helposti parempiin tuottoihin, kun ostaisi sellaisia osakkeita jotka maksavat tyypilisesti yli 5 prosentin osingon (esim. Fortum).

        Kerro ihmeessä vielä mikä on se kattavavakuus, muu kuin veronmaksajan pussilla käynti?

        Mitäs ihmeen välistävetoa tuo olisi, ihan normaalia sijoitustoimintaa. Onpahan siihen jo ryhtynyt valtuuston nokkamiehetkin, meinaatko että he eivät ymmärrä "jääviyspykliä"? Epäilevätkö he kotona salaa itseään kerätessään rahoitusta siviilikeräyksenä?

        Annapa tulla lisää sitä nerokasta rautalankaa.

      • hölmöyttä riittääIII
        Qwerty ilijä kirjoitti:

        Qwerty keksi juuri pettämättömän sijoitusidean. Lainataan rahaa pankista ja sijoitetaan se pankin korkeakorkoiselle tilille. Rahaa tulee ja riskittä. Vielä toinen huippuidea. Otetaan lainaa ja sijoitetaan osakkeisiin. Taas varma rikastuminen. Kumma ettei viisaat ekonomit ole jo samaa ikiliikkujaa keksineet. Muistelen suomalaisten tosin tuota kokeilleen 90-luvulla, ja taitaa monella sijoittajanerolla olla luottotiedot sen kuplan jäljiltä vieläkin miinuksella. Toivottavasti kukaan ei ota tosissaan sinun sijoitusvinkkejäsi. Toimi edes itse koekaniinina tässä ajatuksessa.

        Lainan vakuus on kiinteistö. Toinen kiinnitys pankin jälkeen. Ei tarvita veronmaksajia.Julkista tietoa lehdistä, valtuutetuilta, virkamiehiltä, keneltä vaan haluat kysyä. Ei tarvi kuunnella juorupuheita.

        Jos kuvittelet että valtuustossa voitaisiin päättää rakennushanke jossa valtuutetut ovat itse sijoittajina mukana, niin aika pihalla olet aivan normaalista moraalikäsityksestäkin. Onneksi on jääviyspykälätkin suojaamassa kuntalaisia esittämältäsi kähminnältä.

        Suosittelen jatkossakin että pysyttelet nimimerkin suojissa. Voisit muuten menettää kaiken uskottavuutesi, jos sitä nytkään on.

      • Ekonomiaa
        hölmöyttö riittää II kirjoitti:

        Lisää rautalankaa Qwertylle. 4milj. ei makseta kauppakeskuksen eikä muustakaan verotuloista, vaan ko. 4milj. on laina kiinteistöyhtiölle, joka ko. kiinteistöyhtiö maksaa kaupungille takaisin korkojen kera. Lainalle on myös kattava vakuus, vaikka toisinkin väitetään. Kauppakeskuksen tuottama verotulo on kaupungille tuloa. Arvio n. 800.000€ vuodessa

        Olisi melko epämääräistä välistävetoa, jos valtuutetut aloittaisivat kaupungin kaavoittamalla ja omistamalla alueella hankkeen omilla rahoillaan ja saisivat siitä jatkossa tuottoa sijoitukselleen. Siinä voisi jo aiheellisesti epäillä keinottelua ja päätöksenteon laillisuutta ja jääviyspykäliä.

        "4milj. ei makseta kauppakeskuksen eikä muustakaan verotuloista, vaan ko. 4milj. on laina kiinteistöyhtiölle, joka ko. kiinteistöyhtiö maksaa kaupungille takaisin korkojen kera."

        Tähän voisi heittää oikein kunnon röhönaurut. Kreikkaankin rahan lykkääminen on hyvä bisnes, kun ne maksavat ne korkojen kanssa takaisin :D

        Jos sijoitus olisi 110% varma, pankit kilvan tarjoaisivat rahaa. Tämä homma ei voi tosin voi mennä konkurssiin, se on varma. Kyllä kaupungilta aina lainattua lainarahaa piisaa, ainakin niin kauan kuin hölmöläisten kaupungille myönnetään lainaa.

      • Qwerty hekottellee
        hölmöyttä riittääIII kirjoitti:

        Qwerty keksi juuri pettämättömän sijoitusidean. Lainataan rahaa pankista ja sijoitetaan se pankin korkeakorkoiselle tilille. Rahaa tulee ja riskittä. Vielä toinen huippuidea. Otetaan lainaa ja sijoitetaan osakkeisiin. Taas varma rikastuminen. Kumma ettei viisaat ekonomit ole jo samaa ikiliikkujaa keksineet. Muistelen suomalaisten tosin tuota kokeilleen 90-luvulla, ja taitaa monella sijoittajanerolla olla luottotiedot sen kuplan jäljiltä vieläkin miinuksella. Toivottavasti kukaan ei ota tosissaan sinun sijoitusvinkkejäsi. Toimi edes itse koekaniinina tässä ajatuksessa.

        Lainan vakuus on kiinteistö. Toinen kiinnitys pankin jälkeen. Ei tarvita veronmaksajia.Julkista tietoa lehdistä, valtuutetuilta, virkamiehiltä, keneltä vaan haluat kysyä. Ei tarvi kuunnella juorupuheita.

        Jos kuvittelet että valtuustossa voitaisiin päättää rakennushanke jossa valtuutetut ovat itse sijoittajina mukana, niin aika pihalla olet aivan normaalista moraalikäsityksestäkin. Onneksi on jääviyspykälätkin suojaamassa kuntalaisia esittämältäsi kähminnältä.

        Suosittelen jatkossakin että pysyttelet nimimerkin suojissa. Voisit muuten menettää kaiken uskottavuutesi, jos sitä nytkään on.

        Et vissiin oikein huomannut pientä ironiaa jutussani? Itsehän kehuskelit kuinka loistava pisnes tuo laina on kaupungille. Epäiletkö että minun kaukaa haetussa skenaariossani olisi huonompi tuotto kuin tuossa hienossa läpilainaus kuviossa? Tai peräti riski olisi pienenmpi jommassa kummassa kummassa tatapuksessa? Lukaisepa uudestaan ja koita sisäistää sanomani kokonaisuus :)

        Onpas hyvät vakuudet.. Pankki myy ensin konkan tehneen kiinteistön omien saataviensa jakulujensa tueksi ja sitten perii kaupungilta "läpilainan". Hups, eikö olekaan enää vakuuksista jäljellä?? Eikö yhtään ihmetytä miksi pankki ei saman tien lainaisi suoraan tuota 4 milj. hankkeen toteuttajalle? Olisivatko peräti laskeneet että kiinteistön arvo ei riitäkään isommalle summalle kuin pankki suoraan lainaa?? Mitäs luulet?

        Tuo loppu höpinä valtuuston jäsenten sijoituksista voitanee jättää kommentoimatta, sillä juuri sitähän tuo porikaalinen tekee.. Vai oletko edelleenkin kovasti erimieltä asiasta?

        ps. löytyy kyllä osakesijoituksia omiksi tarpeiksi

      • hölmöyttä riittää IV
        Qwerty hekottellee kirjoitti:

        Hyvä piilottaa ironiaan hölmöytensä.

        Kaiketi tiedät, että kiinteistöjen vakuusarvo on tällähetkellä n. 50-60%.Se ei silti tarkoita että kiinteistön arvo ei olisi jotain muuta. Siitä voit laskea loput.

        Pro Ikaalinen hakee takaajia, takaus on hieman eri asia kuin sijoitus. Sijoituksella haetaan tuottoa sijoitetulle pääomalle. Jos valtuutettu sijoittaa kauppakeskukseen, niin liikutaan melko hämärällä alueella, jos on vielä mukana päätöksenteossa. Tiedän että useat valtuutetut ovat valmiita takaamaan lainaa tarvittaessa. Jotkut ovat valmiita uhrautumaan yhteisen hyvän eteen. Toiset vaikeuttaa valituksillaan.

        Onnea sijoituksillesi. En neuvo, mutta kannattaa välttää osakesijoittamista velkarahalla.

        ps. En käyttänyt ironiaa, koska on oikeaa tietoa.

      • jaäkkiä
        hölmöyttä riittää kirjoitti:

        Väännetään sitten Qwertylle rautalangasta. Miksi valtuutetut sijoittaisivat hankkeeseen omia rahojaan?? Kaupunkihan tässä on hyötyjä, verotulojen ja työpaikkojen ansiosta.
        Pitäisikö valtuutettujen todellakin sijoittaa omia varojaan kaupungin hyväksi?? Sijoittaako valituksen tekijät myös?? Hehän eivät vastusta kauppakeskusta vaan toimintatapaa.

        tehkää se kauppakeskus,kaikki hyötyy!

      • Uudesta halvalla
        jaäkkiä kirjoitti:

        tehkää se kauppakeskus,kaikki hyötyy!

        Kauppakeskusta ei monikaan vastusta, mutta ei muuallakaan
        kunta sellaisia rahoita koska sellaisen riskin otto ei kuulu
        kunnan toimialaan
        Tuon läpilainauksen riski on yli 100 % koska
        kiinteistö voi ajautua pakkomyntiin mutta vapaaehtoisissakaan
        myynneissä investorin ei tarvitse kuulla kuntaa jos
        omaisuus siirtyy tuon 4 miljoonaa halvemalla
        Joten hankkikaa tuon 4 miljoonan osalta se rahamäärä
        joka on 1-2 % kaupungin lainan ja markkinalainan erotus
        kun luottokelvoton ei saa muuten 4 miljoonaa kasaan
        ja sitten pääsemme kaikin hyötymään alueen korkeimmista
        tavaroitten hinnoista kun maksamme nuokin seinät

      • qwerty idiootti
        hölmöyttä riittää IV kirjoitti:

        Hyvä piilottaa ironiaan hölmöytensä.

        Kaiketi tiedät, että kiinteistöjen vakuusarvo on tällähetkellä n. 50-60%.Se ei silti tarkoita että kiinteistön arvo ei olisi jotain muuta. Siitä voit laskea loput.

        Pro Ikaalinen hakee takaajia, takaus on hieman eri asia kuin sijoitus. Sijoituksella haetaan tuottoa sijoitetulle pääomalle. Jos valtuutettu sijoittaa kauppakeskukseen, niin liikutaan melko hämärällä alueella, jos on vielä mukana päätöksenteossa. Tiedän että useat valtuutetut ovat valmiita takaamaan lainaa tarvittaessa. Jotkut ovat valmiita uhrautumaan yhteisen hyvän eteen. Toiset vaikeuttaa valituksillaan.

        Onnea sijoituksillesi. En neuvo, mutta kannattaa välttää osakesijoittamista velkarahalla.

        ps. En käyttänyt ironiaa, koska on oikeaa tietoa.

        Pitää nyt oikein vielä erikseen selventää että olen kauppakeskuksen kannattaja, ainoa hiertävä asia tuo idioottimainen rahoitus konkelo.

        Millä hinnalla luulet kauppakeskuksen vaihtavan omistajaa konkurssin kohdatessa. Oletatko että pankki ottaa siitä 110% arvosta (kuka sen arvon määrittelee, ostaja vai kaupunki?) vai epäiletkö edes hieman että pankki on valmis myymään sen sillä oletetulla 60-70% vakuusarvolla ja kotiuttamaan omat saatavansa korkoineen? Oletatko myös että kaupungilla on asiassa nokan koputtamista pankin tekemisiin? Lisäkysymyksenä esitän vielä että; jos konkka tulee niin luuletko että kaupunki 4 miljoonan saatavineen ei olisi valmis harkitsemaan kaikkien lainojen lunastamista ja siirtyvänsä taas jollain lehmän kaupalla osakkaaksi tuohonkin hankkeeseen taatakseen keskuksen toiminnan jatkumisen?

        Hienoja oletuksia. Kannattaa kuitenkin herätä todellisuuteen ja tutustua kiinteistöjen konkurssikaupankäyntiin hieman paremmin.

        En ole niin paljon perehtynyt prohankkeeseen että tietäisin onko kyseessä joukkotakaus vai joukkolainaus. Mistäs tuota tietoa voi rehellinen kaupunkilainen avoimesti lukea? Eikä loppujen lopuksi paljoa kiinnostakaan. Pääasia että rahoitus järjestyy muuta kautta kuin veronmaksajien kirstusta.

        Mistä kuvittelit että minä elän sijoituksissani velkavivulla, sellaiseen hölmöilyyn ei ole tarvinnut tukeutua. Et ilmeisesti vieläkään ymmärtänyt sitä ironia osuutta siitä viestistäni. Nielit sitten ns. madon koukkuineen :) Olet aika totinen ja hauska torven soittaja.

      • hölmöyttä V
        qwerty idiootti kirjoitti:

        En oleta mitäään, mistä niin päättelet. Sinähän niitä oletuksia esität.

        Itse esitit kuinka kaupungin kannattaa velkaraha laittaa sijoituksiin ja tulee varma tuotto. Kai nyt sentään itse toimit samalla tavalla kuin opetat muitakin toimimaan.

        Läpilainaus ei tule veronmaksajien kirstusta. Tietoa saa kun kysyy. Kannattaa kysyä muiltakin kuin valittajilta, saa enemmän perustietoa mitä vertailla.

      • tietoa saa
        Uudesta halvalla kirjoitti:

        Kauppakeskusta ei monikaan vastusta, mutta ei muuallakaan
        kunta sellaisia rahoita koska sellaisen riskin otto ei kuulu
        kunnan toimialaan
        Tuon läpilainauksen riski on yli 100 % koska
        kiinteistö voi ajautua pakkomyntiin mutta vapaaehtoisissakaan
        myynneissä investorin ei tarvitse kuulla kuntaa jos
        omaisuus siirtyy tuon 4 miljoonaa halvemalla
        Joten hankkikaa tuon 4 miljoonan osalta se rahamäärä
        joka on 1-2 % kaupungin lainan ja markkinalainan erotus
        kun luottokelvoton ei saa muuten 4 miljoonaa kasaan
        ja sitten pääsemme kaikin hyötymään alueen korkeimmista
        tavaroitten hinnoista kun maksamme nuokin seinät

        Ei mene näin. Jos keskus myydään, sopimuksen mukaan kaupunki saa omansa lainansa kerralla pois.

      • Qwerty änkyräkö
        hölmöyttä V kirjoitti:

        En oleta mitäään, mistä niin päättelet. Sinähän niitä oletuksia esität.

        Itse esitit kuinka kaupungin kannattaa velkaraha laittaa sijoituksiin ja tulee varma tuotto. Kai nyt sentään itse toimit samalla tavalla kuin opetat muitakin toimimaan.

        Läpilainaus ei tule veronmaksajien kirstusta. Tietoa saa kun kysyy. Kannattaa kysyä muiltakin kuin valittajilta, saa enemmän perustietoa mitä vertailla.

        Syvä huokaus: Sinä et ilmeisesti suostu näkemään mitään kummallista tai riskipitoista tuossa kaupungin lainassa. Minä taas näen siinä yhtä suuret riskit kuin jos sijoittaisi velalla pörssiin. Jos et oikeasti tajunnut aikaisempaa pointtiani, niin tässä sen nyt kiteytyin hölmöllekin.

        Olisit nyt edes vaivautunut vastaamaan esittämiini kysymyksiin. Koska tiemme eivät selvästikään tule kohtaamaan tässä asiassa, niin tuskin kannattaa jatkaa asian puintia tämän enempää. Se lienee ollut tarkoituksesi, kun et halunnut vastailla esittämiini asioihin sen tarkemmin.

        Ilmainen vinkki: Sun ei ehkä kannata harkita sijoittajan uraa, pysy vaan turvallisesti leipätyön 8-16, tukiaisten tai "kassan" syrjässä kiinni.

        Adjö vaan sullekin.

      • ??
        tietoa saa kirjoitti:

        Ei mene näin. Jos keskus myydään, sopimuksen mukaan kaupunki saa omansa lainansa kerralla pois.

        Kerropa tarkemmin sopparin sisältö tuolta osin. Kuka maksaa lainan silloin pois jos keskuksen myynnistä ei saa rittävästi tuloa?

      • Sivusta seuraaja
        Qwerty änkyräkö kirjoitti:

        Jos teidän "taistelu" päättyi niin kiitos vaan molemmille, kiinnostavia kysymyksiä esitettiin ja vastauksiakin annettiin. Röhönauruja ei näillä jutuilla irronnut, mutta hihityksiä kuitenkin.

        Ja mitä sijoittamiseen tulee niin vanhan viisauden mukaan varmin tapa jäädä ilman tuottoja on olla sijoittamatta...

      • Imuri myynnissä
        ?? kirjoitti:

        Kerropa tarkemmin sopparin sisältö tuolta osin. Kuka maksaa lainan silloin pois jos keskuksen myynnistä ei saa rittävästi tuloa?

        Kauppakeskukseta ei myydessä saa kuin ehkä pankin
        osuuden mutta kaupungin osuutta ei ole tarkoituskaan
        saada
        Jos kauppakeskus pankissa katsottaisiin 12 miljoonan
        arvoiseksi niin se myös lainoitettaisiin pankista
        tuohon rahaan asti
        Hyvä imuri imaisee kaupungin rahat ja vain kaksi
        valtuustossa sen tajuaa

      • kaupparatsastaja
        Imuri myynnissä kirjoitti:

        Niinpä. Varsinkin kun normaali gryndauksen idea on että halvalla tehdään ja kalliilla myydään. Kauppakeskuksen tapauksessa 12 miljoonan sijoitukselle (rakennuskustannukset) pitäisi kai saada katettakin ehkä noin 50%. Eli kiinteistön arvon pitäisi olla vähintään tuolla tasolla (18 milj) että normaali grynderi kiinnostuisi kunnolla asiasta. Tällä arvo-olettamalla pankki kai rahottaisi koko hoidon (sen 12 milj) ilman "läpilainauksia"? Olisiko pankki kuitenkin laskenut että pytingin arvo myydessä voisi olla korkeintaan 8 miljoonaa ja jos talouskriisi oikein pahasti painaa päälle niin ehkä siitä sen 6 miljoona voisi kuitenkin vielä huonollakin hetkellä saada. Enpä tiedä, kunhan mietiskelen asioita kauppakorkean aikoinaan käyneenä.

        Ihan mielenkiintoista ja mietittävää keskustelua ollut tässä viesti ketjussa.

      • keskuspölynimuri
        Imuri myynnissä kirjoitti:

        Kauppakeskukseta ei myydessä saa kuin ehkä pankin
        osuuden mutta kaupungin osuutta ei ole tarkoituskaan
        saada
        Jos kauppakeskus pankissa katsottaisiin 12 miljoonan
        arvoiseksi niin se myös lainoitettaisiin pankista
        tuohon rahaan asti
        Hyvä imuri imaisee kaupungin rahat ja vain kaksi
        valtuustossa sen tajuaa

        Käyppä kysymässä pankista lainaa kiinteistön ostoon. Tänäpäivänä kiinteistön arvosta hyväksytään vakuudeksi n. 50-60%.
        Siitä voit päätellä loput.

      • Aito Pölhö
        keskuspölynimuri kirjoitti:

        Käyppä kysymässä pankista lainaa kiinteistön ostoon. Tänäpäivänä kiinteistön arvosta hyväksytään vakuudeksi n. 50-60%.
        Siitä voit päätellä loput.

        Tarkoitukseni on pysyä asialinjoilla vaikka tyhmiä kysynkin. Olenko metsässä kun päättelen että pankki arvioi pytingin 8 miljoonan arvoiseksi mistä seuraa että kaupunki saisi "omansa" pois myytäessä? Niin sanottu "investori" menettäisi sijoittamansa 4 miljoonaa.

      • Ostamalla onnea
        Aito Pölhö kirjoitti:

        Investori ei menetä koska ei edes sijoita euroakaan
        omaa rahaa tuohon koska tuolla virolaisinvestorilla ei
        ole tarkoitus hävitä vaan ottaa palkkiona itselleen
        kaiken sen minkä pankki jättää omansa otettuaan

        Läpilainaaja jää kaipaamaan saataviaan

        Jos tuo läpilainaus olisi pisnes niin kaikki
        kunnat sitä kilpaa tekisivät. Ikaalinenkin rikastuisi
        ja kuntakeskus rakennettaisiin uusia pytinkejä
        täyteen

        Pro virontyömies liike alkakoon kerätä rahaa ja
        takauksia että Ikaaalislaiset pääsevät nauttimaan
        euroopan kalliimmista tavaroista ja maksamaan
        pienipalkkaisten myyjien asumistuet

      • mistä näitä hölmöjä
        Ostamalla onnea kirjoitti:

        Ei ole Virolaista investoria kauppakeskuksessa. Mistä kummasta näitä huhuja oikein tulee. Koittakaa pysyä tosiasioissa.

      • mistä näitä....
        Aito Pölhö kirjoitti:

        Tarkoitukseni on pysyä asialinjoilla vaikka tyhmiä kysynkin. Olenko metsässä kun päättelen että pankki arvioi pytingin 8 miljoonan arvoiseksi mistä seuraa että kaupunki saisi "omansa" pois myytäessä? Niin sanottu "investori" menettäisi sijoittamansa 4 miljoonaa.

        Ehkä sen noinkin voisi ajatella. Perusidea selviää, vaikka ei aivan noin toimikkaan. Kuitenkin paljon enemmän oikein, kuin nuo muut väitteet.

      • ½kas
        mistä näitä hölmöjä kirjoitti:

        Ei ole Virolaista investoria kauppakeskuksessa. Mistä kummasta näitä huhuja oikein tulee. Koittakaa pysyä tosiasioissa.

        neuvottelut on käynnissä,onko koko valtuusto mukana neuvotteluissa?,myös valituksen tehneet?

      • turhaanko rakensin
        tietoa saa kirjoitti:

        Ei mene näin. Jos keskus myydään, sopimuksen mukaan kaupunki saa omansa lainansa kerralla pois.

        Joko sitä tietoa pian saatisiin ?

    • Sitoutunut kuntaan

      Kuinka on mahdollista ettei yli neljässä vuodessa löydetä 110% varmaan kohteeseen sijoittajaa? Mää en ymmärrä miksei noi posarin julkkikset laita omia rahojaan huippu bisnekseen?
      Eikös toi imurimies oikein maksa veronsakki muualle?

      • Kuka on

        tuo mystinen "Imurimies"?

      • rahaaaa
        Kuka on kirjoitti:

        tuo mystinen "Imurimies"?

        jos jokainen kirjoittaja maksaisi kympin niin rahat olisi pian koossa

      • Qwerty
        rahaaaa kirjoitti:

        jos jokainen kirjoittaja maksaisi kympin niin rahat olisi pian koossa

        10€ vai 10k€ ? Joko itte laitoit ;)

      • pakkorako
        Kuka on kirjoitti:

        tuo mystinen "Imurimies"?

        olisikohan ? .seuraava vihje: musta pörssi liike parkano -80 luvulla.

    • Sijoittajako

      Missä on lista?

      • Jeesus Takaa?

        Onko Tuomisto ja Äijö jo panneet nimeään "VARMAAN PAPERIIN" ? Takaus on täysin muodollinen, kun kauppakeskuksessa Ei ole mitään riskiä!

      • älliä
        Jeesus Takaa? kirjoitti:

        Onko Tuomisto ja Äijö jo panneet nimeään "VARMAAN PAPERIIN" ? Takaus on täysin muodollinen, kun kauppakeskuksessa Ei ole mitään riskiä!

        asiallisesti!,häpeä!

    • Kirkonrotat

      Koskikeskus kitui 10 vuotta ennen kuin pääsi jaloilleen. Ikaalisten kauppakeskus kaatuisi välittömästi, jos sen toiminta ei kannata heti alkuunsa. Kaupunki joutuisi pelastajaksi, kävisi samanlailla kun Jämin hiihtoputken, jonkun olisi pumpattava siihen kokoajan rahaa, ettei konkka tulisi. Rahan lainaajasta tulisi vähitellen omistaja, kaupungin läpilainaus vain lisääntyisi entisestään.

      • tulee se

        neuvottelut menossa,hiihtoputkeen vertaus omituinen!,huomaa että kyseessä on paras hanke tulevaisuuteen ikaalisissa!,lue aamulehdestä yrittäjen kommentteja.

      • Työpaikkojako
        tulee se kirjoitti:

        neuvottelut menossa,hiihtoputkeen vertaus omituinen!,huomaa että kyseessä on paras hanke tulevaisuuteen ikaalisissa!,lue aamulehdestä yrittäjen kommentteja.

        Juu, mä luin ne kommentit. Vanhat yrittäjät siirtyy uusii tiloihin samoine vanhoine työntekijöineen. Missäs ne uudet työpaikat tässä yhtälössä olikaan?

        Hanke on kyllä sinänsä loistava, sen tuomat lisätulot kaupungin kassaan kuitenkin epäilyttävät. Pääasia että saataisiin muitakin kauppoja kuin Vapaavalinta ja kmarketti tuohon pytinkiin, niin ei tarttis aina lähtee sinne lielahteen.

        Mun vatsani kaipaisi Arnoldsia :)

    • 113

      Toivottavasti tulee. En ymmärrä näitä vertauksia esim. koskikeskukseen taikka eloon. Koskikeskus on keskellä Tamperetta ja Elo liian lähellä vaikkapa Lielahtea. Mitä täällä Ikaalisten lähellä on? Kuinkamonta kauppakeskusta, kuinka monta isoa keskusta? Jos haluat ostaa päällystakin on mentävä lielahteen tai tampereelle tai hesaan tai hämeenlinnaan. Jos haluat ostaa kunnon urheiluvälineet on taas sama juttu. Entäpä miesten puku. Missä Ikaalisten liikkeessä myydään miesten pukuja??? En ole vielä sellaista liikettä löytänyt.

      • Sama puku 20 v

        Matkailu avartaa kun käy edes joskus Patrakanahteen
        toisella puolella
        Ostoksillasi elätetään sitten kaikki tuossa ketjussa elävät
        vai löytyykö edes sataa päällystakin ostajaa kun kumminkin
        kauppakeskiksenkin valikoimat eivät kaikille riitä vaan
        ajellaan perheen iloksi Ideaparkkiin tai Keskiselle

        Tuleville kauppiaille turnauskestävyyttä toivoen ja saadaanhan
        Kauppakeskus aina joskus täyteenkin kun on
        konkkamyynnit menossa

      • maalainen?
        Sama puku 20 v kirjoitti:

        Et kai vaan ole suihkussa käynyt tällä vuosituhannella ? Ja vaatteita kannattaa ostaa vasta sitten haudassa - siellä ne naiset sitten ihailee sinua uusissa vaatteissa.

      • että näin
        Sama puku 20 v kirjoitti:

        Matkailu avartaa kun käy edes joskus Patrakanahteen
        toisella puolella
        Ostoksillasi elätetään sitten kaikki tuossa ketjussa elävät
        vai löytyykö edes sataa päällystakin ostajaa kun kumminkin
        kauppakeskiksenkin valikoimat eivät kaikille riitä vaan
        ajellaan perheen iloksi Ideaparkkiin tai Keskiselle

        Tuleville kauppiaille turnauskestävyyttä toivoen ja saadaanhan
        Kauppakeskus aina joskus täyteenkin kun on
        konkkamyynnit menossa

        Kato kato,,,,,Heiska vaiko Viitaniemi se siellä kirjoittelee, no ehkä Heiska, Viitaniemi tuskin omistaa muun kuin rippipuvun ja siihen ei ole enään 45 vuoteen mahtunut. Mutta eiköhän sinunkin Ari kannattaisi hiukan useammin puku hankkia, no toisaalta se selittää hiukan rähjäisen ulkoasusi.

      • Kiusaajat
        että näin kirjoitti:

        Kato kato,,,,,Heiska vaiko Viitaniemi se siellä kirjoittelee, no ehkä Heiska, Viitaniemi tuskin omistaa muun kuin rippipuvun ja siihen ei ole enään 45 vuoteen mahtunut. Mutta eiköhän sinunkin Ari kannattaisi hiukan useammin puku hankkia, no toisaalta se selittää hiukan rähjäisen ulkoasusi.

        Löytävät vikaa lähimmäistensä pueutumisesta ja ulkomuodosta
        kun asialliset asiat eivät ole hallinnassa

        Kusasekkos uhrisi auton päälle

    • laskuämpärikö

      Kpäässä ns Lepppäsen korttelia (liikerakennusta) puuhattiin yli 20 vuotta kunnes se saatiin vihdoin aikaiseksi, siihen tuli mm dresman, lähes loputtoman jankkaamisen ja vanhojen rakennusten suojelemisen vuoksi, nyt on päästy hyväänalkuun ja jotain vanhaakin jätetään vielä jälkipolville, joten tuollanen 5 vuotta on aika lyhyt aika liikerakennuksen aikaansaamiseksi Ikaalisiin kuitenkin jonkinlainen kauppakeskus varmaan Ikaalisiinkin saadaan hamassa tulevaisuudessa.

    • Kyllä tätä tiedettii

      Veikkasin aivan oikein: Pro kauppakeskusväestä ei yksikään sitten laittanut latin latia omaa rahaa hankkeeseen. Ei edes oman tahon rahoja, vaikka tuossa olikin pankkiväkeä mukana. Eihän sitä omalla rahalla, kun voi rakentaa ottamalla kaupungille lainaa...

    • tidätiedä

      Pyydä Heiskalta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe