Sinipunainen

Hallitus toteuttaa määrätietoisesti ohjelmaa, jolla halutaan lopettaa eläminen kasvukeskusten ulkopuolella. Dieselin järjetön verottaminen on yksi näistä toimenpiteistä.
5124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt pitäisi ottaa käyttövoimavero kokonaan pois.Ei siinä satasen pudotuksella ole mitään merkitystä.

Se puolue, joka ajoi voimakkaimmin tuon korotuksen puolesta, ei jatkossa ainakaan mun ääntäni saa.

Äänestä

Kokoomuksen viime eduskuntavaalin ohjelmassa puolueen tavoite oli ajaa rajuja korotuksia juuri energiaveroihin kuten polttoaineisiin. Myös edellisen hallituksen Kesk-Kokoomus oli jo Käteisen tavoitteen mukaisesti päättänyt dieselveron korotuksesta, joka toteutui nyt kahtena yhtäaikaisena korotuksena,

Voitte kiittää tästäkin verojen korotuksesta tasaverotukseen pyrkivää Kokoomusta. Tottakai tästäkin huolimatta Kokoomusta äänestetään eniten seuraavissa vaaleissa - näinhän gallupit osoittavat.

Äänestä
  • reilu, alkais työntekokin kannattamaan. Ei se tosin luusereille ja loisille sovi kuten ei sosialisteille yleensäkään.

    Äänestä

No vähästä se sullakin ruikuttaja on kiinni.

Äänestä
  • Bensan ja dieselin tasaverotus on EU:n tahto, monessa maassa jo ennen Suomea toteutettu. Siitä huolimatta muualla Euroopassa ostetaan dieselautoja jopa Suomea enemmän, koska ne syövät vähemmän kuin bensavehkeet.

    Linja-autoyrittäjät tässä pahimmassa tilanteessa ovat, koska linja-autoille ei tullut mitään veronalennusta, koska ei ollut veroa mitä alentaa.

    Henkilö- ja kuorma-autojen vuosiveroa tiputettiin. Henkilöautojen CO2-perustaista vuosiveroa muutettiin niin, että se rankaisee isokulutuksisia autoja, siis bensavehkeitä. On sitten ajomäärästä ja autosta kiinni voittaako vai häviääkö dieselisti muutoksesta.

    Pitäisi pystyä laskemaan todelliset kokonaiskulut / 100 km. Vaikeutena on mm. tietää mikä on bensa-auton ja dieselauton kulutusero todellisuudessa ympäri vuoden ja auton ostohintojen ero ja hyvityksien ero autonvaihdossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustelma kirjoitti:

Hallitus toteuttaa määrätietoisesti ohjelmaa, jolla halutaan lopettaa eläminen kasvukeskusten ulkopuolella. Dieselin järjetön verottaminen on yksi näistä toimenpiteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu