Yksin viihtyvien hyväksymättömyys

Olen siis nuori mies, joka on kuta kuinkin koko elämänsä viihtynyt yksin (kavereitakin on ollut ja olen ollut heidän kanssa tekemisissä). Olen ollut kuitenkin kouluissa hiukan puheliaampikin (en kuitenkaan erityisen), mutta vapaa-ajalla viihdyn hyvin paljon yksin. Joskus harvoin käy joku kaveri kysymässä minua seurakseen ja olen myös ollut melko paljon omien isovanhempieni kanssa tekemisissä.

Veljeni on huomautellut tästä yksin viihtymisestä, hokien esim. että "ihminen on laumaeläin" ja että "olen ihmehiippari, jos en puhu kenellekkään". Hän myös väittää , että kaikkia hyvin hiljaisia ihmisiä kiusataan kouluissa. Tätä huomauttelua on ollut jo pitkään, ja se alkaa pikkuhiljaa tuntua häiritsevältä. Itselläni ei ole aikomustakaan muuttaa tapojani ainakaan tällä hetkellä, sillä tunnen itseni hyvinvoivaksi, eikä mielestäni ole järkeä "tapella luontoa vastaan".

Joten kysymykseni kuuluu, oletteko huomanneet yksin viihtyvien hyväksymättömyyttä, ja mitä tulisi tehdä, jos kokee tällaista?

morzovers
9313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Taistele vastaan!

Tuo on oikeastaan hyvin yleistä että yksin olevat saavat enemmän ongelmia niskaansa... Mutta paljon riippuu miten suhtautuu ja varsinkin alkutilanne on se tärkein jos silloin tajuaa laittaa tarpeeksi kampoihin ja menee rohkeasti tappeluihin mukaan niin ongelmat vähenevät myöhemmin. Mutta jos alussa perääntyy niin tilanne kärjistyy sitä pahemmaksi.

Ei tuossa kuitenkaan ainoastaan yksin oleminen vaikuta vaan paljon myös henkilön persoona. Joillekin ei tule mitään ongelmia ja jotkut sitten joutuvat seilaamaan ongelmista toisiin.

Kyse on yleensä niin pienistä jutuista ettei niihin pysty suoranaisesti vaikuttamaan. Ainoastaan pystyy vaikuttamaan tuohon että miten suhtautuu siihen jos tilanne alkaa kääntyä vaikeaksi ja muista tyypeistä alkaa tulla ongelmia. Silloin tarvitaan sitä reagointia ja mieluiten nopeasti.

Äänestä
  • Sinänsä tuossa yksin olemisessa ei ole mitään ongelmaa (jos itse vain tulee sen kanssa juttuun eikä joudu muiden kanssa ongelmiin).

    Ihmiset ovat kyllä usein kuin veljesi eli "olisi pakko olla tietynlainen"... Tyypillistä on että tälläiset ihmiset ajattelevat että "kaikkien pitäis olla juomassa koska se on niin vitun kivaa!"...

    Tuo kärjistetysti kuvaa koko tilanteen eli mennään massan mukana. Ongelma on toki siinäkin että usein se on helpompaa mennä massan mukana kuin ajatella omilla aivoilla.

    Äänestä

  • 234233232 kirjoitti:

    Sinänsä tuossa yksin olemisessa ei ole mitään ongelmaa (jos itse vain tulee sen kanssa juttuun eikä joudu muiden kanssa ongelmiin).

    Varsinkin tuo viimeinen väite pitää, ikävä kyllä paikkansa. En kuitenkaan hyväksy veljeni käytöstä, sillä hän on jo kuitenkin 20v.

    Äänestä

  • 234233232 kirjoitti:

    Sinänsä tuossa yksin olemisessa ei ole mitään ongelmaa (jos itse vain tulee sen kanssa juttuun eikä joudu muiden kanssa ongelmiin).

    Ihmiset ovat kyllä usein kuin veljesi eli "olisi pakko olla tietynlainen"... Tyypillistä on että tälläiset ihmiset ajattelevat että "kaikkien pitäis olla juomassa koska se on niin vitun kivaa!"...

    Tuo kärjistetysti kuvaa koko tilanteen eli mennään massan mukana. Ongelma on toki siinäkin että usein se on helpompaa mennä massan mukana kuin ajatella omilla aivoilla.

    Ehkä siinä on kysymys välittämisestä(kin).
    Todennäköisesti se veli haluaa aloittajalle vaan hyvää. Ja hänen näkemys siitä hyvästä on että oma veli ei jäis yksin.

    Äänestä

  • 11+13 kirjoitti:

    Ehkä siinä on kysymys välittämisestä(kin).
    Todennäköisesti se veli haluaa aloittajalle vaan hyvää. Ja hänen näkemys siitä hyvästä on että oma veli ei jäis yksin.

    Ymmärrän hänen huolensa siinä mielessä, että nuorten syrjäytyminen on nykyään erittäin yleistä. Olen kuitenkin kertonut hänelle, että minulla on opiskelun kautta kavereita, ja tapaan heitä kyllä opiskelupaikassani. Mutta tämä ei riitä hänelle, hän moittii sitä, etten ole vapaa-ajalla juurikaan kavereiden kanssa.

    En siis ymmärrä sitä, että ihmisen, joka viihtyy runsaasti yksin ja jolla on vieläpä aspergerin syndrooma, pitäisi "väkipakolla" olla vapaa-ajallakin kavereiden kanssa. Myös väite siitä, että kaikki hiljaiset henkilöt olisivat "ihmehiippareita" sekä siitä, että heitä kiusataan automaattisesti ei ole todenmukainen vaan pelkkää yhden henkilön ja muutamasta ryhmästä saatua yleistämistä.

    morzovets

    Äänestä

  • 345345334 neuvoi:

    "
    ...
    Mutta paljon riippuu miten suhtautuu ja varsinkin alkutilanne on se tärkein jos silloin tajuaa laittaa tarpeeksi kampoihin ja menee rohkeasti tappeluihin mukaan niin ongelmat vähenevät myöhemmin. Mutta jos alussa perääntyy niin tilanne kärjistyy sitä pahemmaksi.
    "

    Mielestäni näin ei kannata tehdä. Jos laittaa kampoihin ja provosoituu tappeluun, se vaan houkuttaa kiusaajaporukoita vainoamaan yksinäistä koulun hiippailijaa, sillä kiusaajaporukka hakee touhuillaan muiden luokkalaisten hyväksyntää tarjoamalla kaikille "kiusaamisviihdettä" ja mikäs koululaisista sen viihdyttävämpää ja jännittävämpää katsottavaa kuin tappelut.

    Jos haluaa olla yksin rauhassa, kannattaa olla täysin, aivan täysin, välinpitämätön kiusaamisen suhteen. Se on varmasti vaikeaa ja voi joutua itkemään verta sisällään, mutta jos on täysin välinpitämätön ja provosoitumaton, silloin kiusaajaporukka kyllästyy hyvin pian ja antaa olla.

    Näin minä neuvoisin.

    Äänestä

  • tilpehööritti kirjoitti:

    345345334 neuvoi:

    Tarkennan vähän ns. neuvoani:

    En lukenut aloitusta ihan ajatuksella ja ajattelin ensin, että aloitus koskisi lähinnä sitä miten koulussa (lähinnä yläasteella, minua tosin kiusattiin eniten vasta lukiossa) "yksinäisen hiipparin" kannattaisi toimia.

    Sitten huomasin, että oikeastaan kyse on elämästä yleisemminkin.

    En tiedä sitten, että kannattaako elämässä yleisemminkään lähteä tappeluihin mukaan vai vetäytyä pois.

    Tappelukehotus taisi jokatapauksessa tulla villikissalta, joka lajityypilliseen tapaan käy ärsytettynä hyökkäykseen kynnet terävinä.

    Äänestä

  • tilpehööritti kirjoitti:

    345345334 neuvoi:

    "
    ...
    Mutta paljon riippuu miten suhtautuu ja varsinkin alkutilanne on se tärkein jos silloin tajuaa laittaa tarpeeksi kampoihin ja menee rohkeasti tappeluihin mukaan niin ongelmat vähenevät myöhemmin. Mutta jos alussa perääntyy niin tilanne kärjistyy sitä pahemmaksi.
    "

    Mielestäni näin ei kannata tehdä. Jos laittaa kampoihin ja provosoituu tappeluun, se vaan houkuttaa kiusaajaporukoita vainoamaan yksinäistä koulun hiippailijaa, sillä kiusaajaporukka hakee touhuillaan muiden luokkalaisten hyväksyntää tarjoamalla kaikille "kiusaamisviihdettä" ja mikäs koululaisista sen viihdyttävämpää ja jännittävämpää katsottavaa kuin tappelut.

    Jos haluaa olla yksin rauhassa, kannattaa olla täysin, aivan täysin, välinpitämätön kiusaamisen suhteen. Se on varmasti vaikeaa ja voi joutua itkemään verta sisällään, mutta jos on täysin välinpitämätön ja provosoitumaton, silloin kiusaajaporukka kyllästyy hyvin pian ja antaa olla.

    Näin minä neuvoisin.

    No oikeastaan kiusaaminen ei välttämättä liity yhtään mitenkään siihen miten siihen suhtautuu, se ettei siitä välitä ollenkaan EI automaattisesti saa sitä loppumaan, edes ajan kanssa, kiusaajathan repivät viihteensä vaikka toisen pään asennosta jos haluavat.

    Äänestä

  • hgiuftyityui kirjoitti:

    hgiuftyityui,

    meillä lienee tässä(kin) asiassa erimielisyys.

    Tietenkään esittämäni keino koulukiusaamisesta pääsemiseksi ei ole AUTOMAATTINEN, mutta luulen, että melko usein se toimii.

    Toisen pään asennolle voi huudella, mutta se ei aikaansaa sitä yleistä häslinkiä ja luokkaporukan kokoontumista katsomaan, kun kiusaajaporukka porukalla kiusaa vastaansätkivää yksinäistä hiipparia. Jos tulee käsikähmä, se vasta parasta viihdettä onkin. Tai jo se, että hiippari yrittää kettuilla takaisin kiusaajaporukalle, joka yleensä vie sanailussakin voiton ehkä nokkeluudellaankin tai ainakin määrällään.

    Minun on taas kerran hieman moitittava naisia (vaikka olet minua jo aiemmin siitä moittinut) siitä, että yläasteluokalla luokan suosikkitytöt usein suosivat näitä pahoja poikia, jotka mm. sitä hiipparien kiusaamista harrastavat.

    Sanaa sanomaton poistuminen lienee yleensä paras keino selvitä koulukiusaamisesta. Vähän ajan päästä kiusaajaremmi kuitenkin kyllästyy ja etsii jonkun muun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

morzovets kirjoitti:

Olen siis nuori mies, joka on kuta kuinkin koko elämänsä viihtynyt yksin (kavereitakin on ollut ja olen ollut heidän kanssa tekemisissä). Olen ollut kuitenkin kouluissa hiukan puheliaampikin (en kuitenkaan erityisen), mutta vapaa-ajalla viihdyn hyvin paljon yksin. Joskus harvoin käy joku kaveri kysymässä minua seurakseen ja olen myös ollut melko paljon omien isovanhempieni kanssa tekemisissä.

Veljeni on huomautellut tästä yksin viihtymisestä, hokien esim. että "ihminen on laumaeläin" ja että "olen ihmehiippari, jos en puhu kenellekkään". Hän myös väittää , että kaikkia hyvin hiljaisia ihmisiä kiusataan kouluissa. Tätä huomauttelua on ollut jo pitkään, ja se alkaa pikkuhiljaa tuntua häiritsevältä. Itselläni ei ole aikomustakaan muuttaa tapojani ainakaan tällä hetkellä, sillä tunnen itseni hyvinvoivaksi, eikä mielestäni ole järkeä "tapella luontoa vastaan".

Joten kysymykseni kuuluu, oletteko huomanneet yksin viihtyvien hyväksymättömyyttä, ja mitä tulisi tehdä, jos kokee tällaista?

morzovers

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu