joskus mietin kaipaako hän koskaan samalla lailla rauhallisia jutteluhetkiä kuin minä.
on turhaa miettiä
6
266
Vastaukset
- tuhkasta noussut
joskus minäkin mietin ja kaipaan sellaisia hetkiä, jossa sanoilla on oikeasti merkitystä, jossa niiden avulla toisen lähelle pääsee kuin oman itsensä sieluun, missä voi kokea olevansa yhtä toisen kanssa. Jossa aika ja paikka menettää merkityksensä, jossa olisimme vain minä ja hän ja rauhallinen ajatusten virta. Sitä minä kaipaan.
- mielessä vain
Samaa minäkin toisinaan mietin. Mielessäni olen jo moneen kertaan kertonut hänelle elämästäni ja ajatuksistani ja kuunnellut vastaavasti häntä. Toivottavasti vielä joskus toteutuu.
- Kerro, kuuntelen
Ei ole turhaa miettiä, sillä se toteutuu varmemmin, kun sen haaveena on tehnyt itselle selväksi. Edellä on kauniisti ajateltua kirjoittelua. Samaa toivon minäkin.
Tuskin olisin itse rakastunut, jollen olisi kokenut vastaavaa yhteyttä. Syvällistä, herkkää ja ainutkertaista. Parasta, mitä kaksi ihmistä voi kokea. Toteutuu uudelleen, jos uskoo siihen. - mielessä vain
Kerro, kuuntelen kirjoitti:
Ei ole turhaa miettiä, sillä se toteutuu varmemmin, kun sen haaveena on tehnyt itselle selväksi. Edellä on kauniisti ajateltua kirjoittelua. Samaa toivon minäkin.
Tuskin olisin itse rakastunut, jollen olisi kokenut vastaavaa yhteyttä. Syvällistä, herkkää ja ainutkertaista. Parasta, mitä kaksi ihmistä voi kokea. Toteutuu uudelleen, jos uskoo siihen.Allekirjoitan tuon. Toimii se mielikuvaharjoittelu muussakin elämässä kuin urheilussa ;). Joskus vain meinaan rynniä asioiden edelle enkä malttaisi odottaa. Lienee yksi elämänopetuksista, jotka minun tulee oppia.
- ja silti
Pelkään aina olevani jotenkin epätoivottu tai vääränlainen. Silloinkin kun ei ehkä tarvitsisi ajatella niin.
Haluaisin vain hetken kuunnella ääntänsä. Sanoa: kerro minulle jotain elämästäsi. Sellaista mitä tahdot. Kerro muista maista tai mitä vain mieleesi tulee.
Kerro iloistasi, kerro suruistasi, mutta vain jos todella haluat.
Olet kuin revontulet tai tähdenlento. Niin harvinainen ja vain hetken aina näkyvilläni.
Katson varoen ja nälkäisenä. Aina jääden kaipaamaan lisää.- toiv. se löytyy
ehkä etsit vielä itseäsi ennenkaikkea etkä niinkään rakkautta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1237130Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1234934L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664266TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153463Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242261Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2731691- 671465
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581428Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221406Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581384