Isä ja pieni poika

Olen ajatellut, että pojalle on tärkeää äidin läsnäolo pienenä ja siksi olen halunnut jäädä pienen kanssa kotiin. Olen luullut, että se on tärkeää ja arvokasta, mutta nyt harkitsen jopa töihin paluuta, kun minun läsnäolo tuntuukin tyhjänpäiväiseltä. Miksi yrittää väkisin, kun poika ei ehkä kärsikään tai edes piittaisi jossei saisi enää olla minun kanssani kotona.

Meillä on vähän samaa, isin tyttö 1v 8kk. Isä on kausittain todella tiiviisti töissä ja minä kotiäitinä huolehdin päivittäiset rutiinit, luen sadut, puhallan pipit, vien puistoon, metsään, uimaan ja kirjastoon, istun lattialla leikkimässä ja keksin hauskoja tapoja tehdä yhdessä koti- ja pihatöitä... Mies on kyllä kotona ollessaan hyvä, läsnäoleva ja omistautuva isä ja olen onnellinen siitä, että isällä ja lapsella on niin hyvä keskinäinen suhde. Mutta kyllähän se välillä kirvelee, kun lapsi isän kotona ollessa työntää äitiä pois ja vain isin kanssa touhuamisessa olisi jotain hohtoa. Toisaalta sen ymmärtää, tokihan lapsi kaipaa myös toista vanhempaansa ja isin kanssa touhutaan ja leikitään eri tavalla kuin äidin kanssa, mikä on varmasti mukavaa vaihtelua. Pakostikin silti miettii, onko tehnyt jotain väärin ja ollut huono äiti, kun lapsi ei meilläkään koskaan esim. itke minun perääni tai tunnu mitenkään kaipaavan vaikka olisin pois pidemmänkin pätkän.

Nauttikaa hyvät naiset! Olkaa onnellisia että saatte olla rauhassa kun isi tulee kotiin, harrastakaa ja tehkää omia juttuja! Ei tarvitse olla edes huono omatunto kun on kotoa pois kun lapsi haluaa olla isän kanssa. Paljon rasittavampaa on se että vain äiti kelpaa koska silloin on tuplasti töitä. Teillä on asiat hyvin! Ja lupaan että kun itse olette enemmän pois kotoa, alkaa lapsi myös ikävöidä äitiä!

Meinasin just sanoa samaa kuin edellinen, eli nauttikaa!!! Meillä tyttö oli samassa iässä aivan mahdoton MUN perääni, isä ei kelvannut mihinkään. Isällä oli paha mieli asiasta pitkään, ja vasta joskus 2,5-vuotiaana isäkin alkoi kelpaamaan ja nyt 4-vuotiaana isä on tosi tosi tärkeä ja rakas. Mutta niin olen minäkin. Eli nykyään kelpaavat molemmat. Mä olisin nauttinut niin siitä että tyttö olisi roikkunut isässäänkin välillä, eikä aina mun puntissa. Jos mä olin pois kotoa, isä kelpasi kyllä mutta jos molemmat oltiin paikalla niin se oli sitä että "äitiäitiäiti"...

On järkevää koska äiti on kyllä tärkeä koko päivän ennenkuin isä tulee kotiin.

Isänsä poika.Mitä se sulla tekee riipputissinen eukko.

Eli kirjoitat ettet ole mitenkään mustasukkainen ja seuraavassa lauseessa kerrot että kuitenkin se tuntuu pahalta kun lapsi vaikuttaa tykkäävän enemmän isästään. voi pieksut sentään.

Sinä olet mustasukkainen ja se on sinun oma ongelmasi. Pelkäät että olet tehnyt jotain väärin tai oletjko epäonnistunut koska se olisi sinulle epäedullista ja "tappiollista". Olet täydellisen itsekäs tuollaisessa ajattelussa. Kaikki keskittyy vain siihen mitä sinä olet, olet tehnyt tai jää saamatta sinulta.

Oletko väsynyt äitinä oloon? Koita keksiä jotain muutakin tekemistä kuin kotiympyröissä roikkuminen. Jos lapsi kerran muka viihtyy isänsä kanssa enemmän niin sinähän voisit ottaa vähän omaa aikaa esim. ystävien kanssa joiden seurassa voit olla niin lapsellinen kuin huvittaa hetken aikaa ettei sitten suhteessa lapseen tarvitse ruveta lapsellisesti ( itsekkäästi) ajattelemaan.

Onneksi en ruvennut terapeutiksi, sillä nää ihmisten yksinkertaset ongelmat todella ärsyttää. Tulisi varmaan haukuttua vähintään joka toinen potilas. :)

Sun nmimerkkis jo kertoo aika paljon susta...

"Olenko epäonnistunut jollain tapaa äitinä, kun en ole lapselle se tärkein, vaikka minä olen se joka hänet on hoitanut kotona? Missä olen mennyt pieleen?"

Et missään. Koet vain sen, mitä useimmat isät kokevat äidin omiessa lapsen itselleen luonnollisena oikeutenaan. Välillä näinkin päin.

Loistava kommentti "Dean Cassidy"!!

Kunhan poitsu kasvaa tulee muutos,älä oto ittees!!!

Vaikuttaa siltä, että olet onnistunut luomaan erittäin tasapainoisen, terveen ja lapsen emotionaalisia tarpeita kohtaavan kiintymyssuhteen lapsesi kanssa, onneksi olkoon! Tämä siksi, että selkeästi turvattomamman vanhemman läsnäolo on äärimmäisen kiehtovaa lapsellesi ja hän uskaltaa heittäytyä siihen täysillä samalla "hyljäten" sinut. Jos lapsesi roikkuisi sinussa isän ollessa paikalla, voitaisiin olettaa hänen sisäisen turvallisuuden tunteen olevan siten hataralla pohjalla, että hänen tulisi ikäänkuin koko ajan varmistaan, että se turvan lähde (äiti) todellakin on siinä ja pysyy. Hänellä on selkeästikin vahva perusturvallisuuden tunne sisäisenä kokemuksena, jolloin maailma on avoinna rohkealle tutkimiselle eikä irrationaaliset uhat pelota. Joku kyseenalaistanee isän määrittelyn "turvattomaksi" vanhemmaksi, mutta fakta on se, että kiintymyssuhdekäyttäytyminen on äidin ja lapsen välillä ja kaikki muut ovat "muukalaisia". Ole siis tyytyväinen siitä, että olet kyennyt vastaamaan lapsesi emotionaalisiin tarpeisiin erittäin sensitiivisesti. Tänä päivänä tämä tuntuu vanhemmilta olevan täysin hukassa, vaikka muista tarpeista osattaisiinkin huolehtia.

Samalta, ulkopuoliselta, epävarmalta varmaan tuntuu isistä yleensä- he joutuvat usein ulkopuolelle. Taitaa ihmisen kehitys vain emnnä niin että kykenemme alkuun yhtene kiintymyssuhteeseen ja muut tulee siinä sivusa erilaisin ja iän myötä kiintymyksen kohteen pitäisi vaihuakin jos kaikki hyvin käy. Vanhempienkin voi olla joskus vaikea luopua ja antaa lapsen kasvaa irti ja ei ole helppoa luopua olemasta noin tärkeä! Lienee inhimillistä että joissakin asioissa toinen on enemmän lähellä ja osaavamoi kuin toinen vanhempi. Äideille jää usein niiden ritiinien hoitaminen ja rajojenkin asettaminen, tylsien asioiden vaatiminen ja saamme sen vuoksi myös ikävämmän vanhemman roolin. Äideille lienee turavllisempaa myös kiukutella, saa vastakaikua, fyysisen väkivallan uhka tai henkinen hylkääminen lienee ehkä vähäisempää? tasapuolisen vanhemmuuden aikaan saamiseksi molempien pitäisi pystyä laittamaan rajoja lapselle, eikä vain joustaa ja ollakiva vanhempi. Nyt vaikuttaa että isä antaa lapsen lapsen määräillä kuka tekee ja mitä. Vanhempana olemme vastuussa että molempia sukupuolia ja vanhempia omissa rooleissaan kunnioitetaan eikä toinen ole roskaastia ja palvelija, tai jopa kotiorja, roska-astia

Näen kyllä jotain outoa jos isä on saanut suosionsa toteuttamalla pojan pienimmänkin toiveen.
Äiti on jäänyt sivuun kun on valmistanut poikaa kohtaamaan joskus vastoinkäymistäkin.

Palstalla taas uusavuttomia äiti urveloita vaikka kuin, eivät ymmärrä lastensa psykologisesta käyttäytymisestä höykäsen pölyä. Lapset käyttäytyy, hei.

En usko, että olisit tehnyt sellaista virhettä tai että olisit huono äiti.. Kyse on juurikin siitä, että kun isä on niin paljon töissä, lapsi haluaa käyttää kaiken mahdollisen ajan hänen kanssa - kuin peläten, että kohta isi lähtee taas. Ja niin se on myös, että monesti pojat ihannoivat isiään, mutta kyllä äidillekin pitäisi se paikka löytyä ja olet varmasti hyvin rakas.. Mutta kuten itse totesit, poika pitää sinua "itsestään selvänä". Sinä olet aina leikkimässä ja läsnä - mutta isi vain joskus.

Yhteiset hetket ja puuhailut voisivat auttaa asiaan.. Niin, että tekisitte jotain kolmisin (muutakin kuin kaupassa käyntiä).

niin että äiti on sitä arkea jne.. Isi tekee vaan kivat jutut?

Voivoi,toiset vikisee kun isit eivät osallistu lapsen hoitoon ja toiset sitten kun isi kelpaa liian hyvin.Koittakaa päättää!
Ja et ole mustasukkainen?Etpä!Tuollainen"minä en kelpaa" on todella lapsellista ja tarpeetonta.Ole onnellinen että isi todellakin kelpaa,koska näin lapsi voi luoda teihin molempiin läheiset suhteet.
Ja lapsi ei tahalleen halua pitää toista suosikkina,se toimii niinkuin tunne puolella tuntuu.Joten,kyseinen lause jossa toteat että yhtä hyvin voit mennä töihin kun ei kerran kaipaa on jotain sellaista martyyriä ja pentumaista että kysyn vaan,oletko ollut oikeasti valmis äidiksi.Lapsi kaipaa aina äitiä,vaikka ei huutaisi sen perään joka sekuntti.

Jo on vittu ongelma. Hanki elämä. Tai avioero.

lapset ovat tuollaisia tuossa iässä....ei hätää. Lapsi opettelee ilmaisemaan omaa tahtoa, tekee valintoja. Olen kuullut saman jutun niin usein. Miniällä yksi tytöistä oli isin tyttö ja kun oli jo monta muuta, niin helpotushan se oli, kun joku roikkui isässä eikä kaikki äidissä. Älä murehdi turhia ;))

Tämähän kertoo van lapsen kasvusta ja napanuoran katkeamisesta äitiinsä. Pikkuhikjaa lapsi tulee itsenäisemmäksi ja tarvii myös muita läheisiä aikuisia elämäänsä, joihin luoda suhteita. Ja nämä juuri alkavat perheen sisältä siirtyäkseen sitten ulospäin. Eteen tulee vain luopumista: mummot , vaarit, tädit , sedät, koulut, ystävät, hellut, armeija jne.

Ei hätää, meillä 1v 5 kk pikkupoika rakastaa eniten teini-ikäistä isoveljeään,
pussaa, halaaa ja roikkuu kaulassa kun murkku lähtee kouluun,
itkee perään ja silleen.
Minusta se on suloista, teini on joskus kiusaaantunut, mutta minkäs teet.

Mitäs suotta ahdistumaan..Tuo on lapsen normaalia kehitystä..meidänkin lapset ovat olleen vuorin "äitin tyttöjä tai äitin poikia" ja sama toisinkinpäin..Mutta jos olimme vain kaupassa äidin kanssa-äiti sanelee miten homma tehdään..:)

Tuo joku psykologi vastasikin ihan hyvin, mä kerron sulle toisenlaisen tarinan, mikä valaisee ehkä jotain.

Minäkin olin isän tyttö. Rakastin kyllä äitiänikin ja siis tottakai olin äidinkin tyttö, hän vaan ei halunnut jakaa. Minun olisi pitänyt olla isän prinsessa ja äitini kopio. Äiti alkoi lopulta käyttää minua uskottunaan, psykologinaan ja mustamaalaamaan isääni. Hän ei siis ollut mustasukkainen, eihän toki, vaan siis ihan tosiasioita kertoi, kasvatti minua aikuisuuteen ja halusi sen arvostuksen mikä hänelle kuuluu. Isäni kuoli. Me olimme ajautuneet erilleen, varmasti äitini mieliksi. Hän ei koskaan huomioinut minua kun voin pahoin, silloin sain olla kenen lapsi vaan, ja näin kävi isäni kuollessakin. Kuulin kyllä miten hän oli yrittänyt sovitella meidän välejämme ja onneksi hän oli onnistunutkin, että minäkin olin saanut olla isäni kanssa.

Minulla meni vuosia tajuta, miten minua oli viety kuin pässiä narussa, yllättävää miten helppoa se vanhemmille onkaan. Aikuiseksi saakka.

En ole enää ollenkaan äitini kanssa tekemisissä. Kyllästyin olemaan hänen uskottunsa, äitinsä, tyttärensä, kaverinsa, kopionsa, ja kaikkea, mitä milloinkin, että hän olisi "saanut pitää minut itsellään". Ja kun tämä ilmiö pääsee valloilleen, niin hän kilpailee miehistä, sen lisäksi että minun pitäisi olla tarvittaessa ruma, minun pitäisi olla ikuinen nunna, kauhistus olisi jos tulisin onnelliseksi ja hankkisin oman perheen jne. tottakai minun pitää olla kaunis, silloin kun ihmiset kertovat sen periytyvän äidiltään, tai niin voidaan esittää...

En taatusti tajunnut isäni arvoa koskaan hänen eläessään ja äitini arvosta en enää piittaa. Hän tietenkin on aina väittänyt etten ole arvostanut, rakastanut jne. jne. häntä ja miten kamala ja vaativa olenkaan ollut. Selvä, ollaan sitten.

Totuus on se, että minä rakastin aina äitiäni yhtä paljon. Minä siedin häneltä käsittämättömän määrän kaikkea ja minä yritin osoittaa arvostukseni hänelle. Mikään vaan ei riittänyt, ja kun vanhempi alkaa määräämään, koska lapsi saa huutaa ja kumman vanhemman perään, onkin manipulointisuhde valmis.
Arvaapa miltä lapsesta tuntuu, kun täytyy koko ajan varoa vanhempiensa herkkiä tunteita? Kärsin aivan suunnattomasti puolien jaosta, häpesin, pelkäsin ja kaikkein eniten pelkäsin, että rakastaisin toista vanhempaani hetkenkään enempää kuin toista. En saanut haluta koskaan isää, etten vaan loukkaa äitiä ja mitä kaikkea vielä. Se oli yksi vi**n helvetti, ja minulla ei ole ikävä perhe-elämästä mitään.
Perhettä minulla ei tietenkään ole, vaikka miten toitottaisin itselleni, ettei ne kaikki ole samanlaisia. Minulle ne kaikki on.
Ihmissuhteita en osaa rakentaa. En pysty edes asumaan kenenkään kanssa, kun alkaa jo ahdistaa, vaikka tiedän että minua on rakastettu ja rakastetaan, en kykene mihinkään ns. tavanomaiseen suhteeseen. Onneksi osa miehistä tajuaa tämän, minä en oikeasti ole kenenkään vaimo enkä kenenkään nainen koskaan.
Olen niin allerginen mustasukkaisuudelle, etten pysty sietämään sitä missään määrin.
Jne.

Tämä on varoittava esimerkki vain siitä, mitä sille lapselle tehdään ja mitä sille käy, kun vanhemmat eivät anna sen olla oma itsensä ja hyväksy sitä, että joo, kausittain se on äiti ja sitten isä eikä kukaan ole epäonnistunut missään. Kun vanhemmat laskee mustasukkaisina ja huumorintajuttomina omia pisteitään ja ajattelee itsensä egoistista tarvetta tulla "tunnustetuksi" eivätkä piittaa lapsesta.

Minun äitini oli niin ääritapaus, että hänellä ei ole enää tytärtä ollenkaan. Niin kynsinhampain hän yritti sen itselleen omia, että minun puolestani hän saa mennä hautaan ilman lastaan. Koska muuten sinne hautaan menen minä. Ja tiedätkö mikä tässä on sairainta? Se, että minä rakastan edelleen äitiäni. Minä olen kyllä antanut anteeksi, mutta minä olen vain ymmärtänyt, että minulla ei ole koskaan äitiä ollut ja tuon kanssa, minä en voi olla, ellen itse katoa.

Joten käy siellä jossain, missä käytkin, ja lakkaa vaatimasta, että lapsesi pitäisi se aina muka jotenkin huomioida. Huutaa perääsi tai muuta.
Anna hänen roikkua isässään, isäkin voi olla niin tärkeä.
Jos et tajua sitä, että lapsi rakastaa aina vanhempiaan ilman suuria huomionsosoituksia, lyö itseäsi litsarilla pari kertaa poskille ja hauku lapsellisuudesta.
Jos sittenkin kerjäät huomiota vaikka saat sitä pitkin päivää jo, mene hoitoon ajoissa, ennenkuin pilaat lapsesi elämän.
Miksi sinun pitäisi olla tärkein, palkkiona vai? Lapsen ei kuulu ostaa omaa lapsuuttaan sinulta. Pienennä egoasi, vaikka te pidätte kurin ja säännöt, te lopultakin hoidatte ja palvelette lasta eikä hän teitä.
Myönnä että sinä olet mustasukkainen, sinä kerjäät huomiota lapseltasi, ja sinä odotat palkkiota äitiydestä. Muuten et voi parantua.
Lopeta. Nyt vielä mitään ei ole mennyt pieleen, etkä ole tehnyt mitään väärin, mutta jos alat kilpailemaan isän kanssa, tulee kaikki menemään pieleen ja sinä teet asiat totisesti päin per*että!

Noin pienen lapsen kuuluukin saada pitää sinua itsestään selvänä vielä vuosia.

Syntyneelle pojalle jo valmiiksi "mustasukkainen äiti" jolla ei oo muuta tärkeempää telemistä kun se?
Mite lahjakas isi taikka isovanhemmat ovatkaan ?
Muualkin kun mummolassa lopulta?

KYLLÄ LAPSI TIETÄÄ KENEN SEURASSA ON TURVALLISTA OLLA ITELLÄKIN NELJÄ LASTA KAIKKI ISKÄN KULTII PIENESTÄ LÄHTIEN AINA HUUDETTIIN ISKÄ ISKÄ JOKA OLI HEILLE SE TURVALLISIN VANHEMPI ITSE KERTOIVAT NÄIN KUN AIKUISIKÄ ALKO EI KAIKISTA NAISISTA OLE ÄIDIKSI VAIKKA KUIN YRITTÄVÄT SITÄ LEIKKII KYLLÄ LAPSI VAISTOO SEN ELI KYLLÄ TÄÄLLÄ OLI JÄLLEEN TYPERÄ MUIJA ASIALLA KANNATTAS MENNÄ LAPSI TERAPEUTILLE SIELTÄ HÄN AVIUN SAA

Sä itse sanoit vastauksen asiaan: isä on töissä päivät ja harrastaa paljon, sinä olet koko ajan saatavilla. Ei lapsesi tarvitse miettiä kuinka tärkeä sinä olet, koska olet aina siinä eli hänen ei ole tarvinnut sinua ikävöidä. Mutta koska isä on niin vähän kotona, hän ikävöi ja reagoi siihen ja tottakai haluaa tehdä kaiken isin kanssa ja viettää sen ajan kun isä on saatavilla hänen kanssaan. Jos teillä tilanne kääntyisi toisinpäin, myös ikävöinti kääntyisi toisin päin. Ihan luonnollista:) Ei pieni lapsi osaa, eikä halua valita vanhempien välillä, kummatkin ovat tärkeitä. Äiti on ehkä enemmän empaattinen henkilö ja ihana tukeutua pipin sattuessa tai jos on paha mieli, mutta isän kanssa touhutaan kaikkea kivaa ja leikitään. Näin myös meillä vuoden ikäisen vauvelin kanssa. Älä huoli, jos olet hyvä lapsellesi hän luo luonnostaan teihin kahteen hyvät ja lämpimätvälit TASAVERTAISESTI:)

Kyllä, se on normaallinen tapa kun pojat tarvitsevat iskiä mutta tyttöä äitiä. Mulla samoin oli sellainen tapaus. olin yksinhuoltaja ja kun serkku tulee kylään, mun poika aina hänen kanssa tai naapurien pojan ja isän kanssa, Poijat on pojat, se miehet.

Voi kun olisin onnellinen jos meidänkin kaksoset kelpuuttaisivat edes välillä isin, mutta kun EI.

Aina MOLEMPIEN on ehdottomasti tönittävä toisiaan ja kilpailtava minun huomiostani.

Olen niin väsynyt jatkuvaan säärissä roikkumiseen.

Poika on vielä ottanut sellaisen tavan, jos ei muutoin saa huomiota, niin puraisee säärestä tai mistä sattuu milloinkin kiini saamaan.

Mitenhän tuon tavan saisi häneltä pois, voisko joku neuvoa?

Tyttö taas kiskoo armotta kaiken pois pojan käsistä ja sitten jos poika pitää puoliaan ja ottaa takaisin niin tyttö heittäytyy lattialle ja huutaa siinä vaikka kokopäivän, jos en ota sitä tavaraa pojalta ja anna hänelle.

Poika ei onneksi ole niin herkkä itkemään vaan tyytyy usein häviöönsä jos saa muuta tilalle, mutta tämä jatkuva rumba ja erotuomarin homma käy todella hermoille. Rakastan lapsiani mutta olen todella väsynyt.

Olisin onnellinen jos lapset olisivat edes iltaisin isinkin kimpussa, mutta isä on lähinnä vain se joka joutuu torumaan ja laittamaan istumaan jos ei muu tehoa, monesti kyllä tulen sanoneeksi, että kerron illalla isälle, jos ei sana kuulu!

Meidän lapset ovat pian kolme vuotiaita. Olen vasta kolmekymppinen, mutta luulen, että en enää koskaan halua tehdä lisää lapsia, olen niin väsynyt ja "ulalla" näiden kanssa.

Se on vaihe. Menee ohitse ajan myötä. Tuttu juttu.

Taas joku provo. Nainen saa aina olla ONNELLINEN JOS LAPSI on onnellinen
isästään kuka välittää.

Missään ei ole mennyt pieleen, vaan tämä on aivan normaali kehitysvaihe lapsella. Ei tälläisestä pidä syyllistää ketään, lapsi rakastaa molempia vanhempiaan yhtä paljon ja molemmat ovat todella tärkeitä lapselle. Muistakaa kuitenkin, että vanhemmat ovat perheen pää ja päättävät mitä tehdään yleisesti otttaen, eikä lapsi. Lapselle saa tulla pahamieli joskus, näin oppii sietämään pettymyksiä myös isompana.

Mielenkiintoinen tilanne... Jutun mukaan isä oli ekat kuukaudet kotona. Runsas yhdessäolo sitouttaa. Ehkä olet epävarma (?) pojan suhteen ja hän aistii sen ja kääntyy isän puoleen. Aika jännä vain olisi seuraus näistä isyysvapaista.

Erään tutkimuksen mukaan lapset saavat luonteensa isältä ja älyn äidiltä. Jos se pitää paikkansa, se voisi tarkoittaa sitä, että varsinkin poika kiintyy runsaan yhdessäolon myötä isäänsä helposti. Tuntuu ainakin loogiselta, että lapset perisivät isän luonteen, jolloin tulevat paremmin toimeen keskenään ja välttyvät paremmin konflikteilta. Lisäksi isäkään, jotka kautta historian ovat olleet enemmän poissa kotoa, ei koe itseään niin ulkopuoliseksi.

Meillä sekä poika kohta 6 v ja tyttö 4 v olleet aina isin lapsia. Olin 3 päivää kerran poissa töiden takia ja kun tulin takaisin, oli samanlainen vastaanotto kuin yleensäkin kun tulen kotiin oltuani vaikka vain tunnin poissa. Riipaisevaa se on, voin vakuuttaa, mutta tiedän, että kyllä he minua rakastavat. Niinkuin myös oma lapsesi rakastaa sinua.

Hyvä että jaat ajatuksia etkä jää yksin murehtimaan. Meillä vähän samainen tilanne. Tyttö pian pian kaksi vuotta ja kiintymys isään jatkunut kohta puolisen vuotta. Päivät hoidan tyttöä ja isä tekee pitkää päivää. Kaikki aika minkä isä kotona, kelpaa vaan hän. Nyt alkanut kiintymys näkymään myös äitiin. LASTENTARHANOPENA neuvon sinua luottamaan vaan itseesi ja ymmärtämään, että lapsen käyttäytyminen täysin ikätasoon kuuluvaa. Molemmat ootte lapselle tärkeitä, MUISTA!!

Ei ole mennyt missään pieleen. Hyväksyisit asian varmaan, jos olisikin toisin päin. Siis että lapsi itkisi sinun perääsi. Mutta sinähän olet jo aina saatavilla. Olet nyt oudosti mustasukkainen, ettei lapsesi näyttäisi välittävän äidistään niin paljon kuin isästäään. Mene töihin ja vie lapsi hoitoon, niin voihan se alkaa itkemään sinunkin perääri joka aamu. Mikä kuitenkaan ei ole lapsen kannalta se paras vaihtoehto.
On se kumma, että jos isä välittää lapsestaan ja lapsi isästään, n iin se ei ole hyvä. On niin paljon isiä, jotka eivät välitä lapsistaan, eivätkä hoida heitä ja joku ilkeää marmattaa kun isä välittää lapsesta ja lapsi isästä. Nauti tilanteesta ja unohda itsesi. Siis unohda niin että lakkaat olemasta mustasukkainen lapsestasi. Pitäähän lapsen saada rakastaa muitakin kuin äitiään. Ja nyt sitten kostaisit alle kaksivuotiaalle lapselle menemällä töihin, kun lapsi ei välitä äidistään. Joko olet hullu tai aloitus on provo. Eihän kaksivuotias voi olla äitinsä rakastaja!!! Hän on lapsesi ja pitää sinua äitinään, joka on aina läsnä. Turvallinen ihana äiti. Mutta oletko turvallinen ihan äiti itsesi mielestä? Katso peiliin. Huomaat että olet lapsellinen ja mustasukkainen ja kateellinen äiti. Kamala äiti olet ja turhautunut. Ehkä sinun on paras mennä töihin että lapsesi saa olla muidenkin kanssa kuin kahlitsevan äidin.

Mitäpä jos nauttisit siitä että ei poika välitä?

Lähet likkaporukalla bilettämään, viina virtaa ja sitä mukaan. :D
Musta tuntuis mahtavalta huomata että synnytyksen jälkeenkin hakua olisi - eiku peppua heiluttamaan sinne kylille!!!

huh siksi en haluakkaan lapsia,ihanaa elää vapaata elämää, matkustaa ja mennä miten huvittaa ja ei tarte kuunella kitinää,riitelyä, itkuja ja parkumista.
Ei kuullosta hyvälle! Ensin odotellaan 9kk paskaa oloa valitetaav näillä palstoilla, oksentelua,painonnousua, seksittömyyttä, ylipainoa, väsymystä...YMYMYMYM
sitten lapsi syntyy ja valitetaan miten raskasta ja blaaa blaaa blaaa aina jotakin, myös teini-ikäkään ei ole kovin ihanaa kun se kakara tekee niinku haluaa ja saa olla kokoajan huolissaan missä se menee ja onko hengissä.

Ja kaikki tuo vaiva miksi?? että joku vanhoina päivinä ehkä saattais tulla sua moikkaa kun istut kiikkustuolissas yksin rupsahtaneena? EHkä myös yötyy mummo palveluista, kun haluu lapsistaan eroon hetkeksi omia juttujaan varte...
Ystäväni ovat mulle katkeria koska ne kaikki ovat jo saaneet kakaroita, eronneet pari kertaa ym..
Mä elän itseäni varten!! Jos se on itsekästä, niin kuinkas itsekästä sitten on hankkia lisää lapsia tähän maalimaan?
Aina kannattaa miettii enneku hankkii lapsia, että se arki ei tulee enää ikinä olemaan mitään ruusuilla tanssimista!!! Haluaako luopua omasta elämästään tuollasen takia?

No lapsihan oikeesti rakastaa isäänsä.mitä pahaa siinä on?ei se äiti aina ole se oikee ja ainoa,me isät myös ollaan tärkeitä ja rakkaita lasille,koeta kestää jos jäit kakkoseksi!!äiti ei ole korvaamaton

Meillä ovat kaikki lapset olleet jossain vaiheessa ihan isän poikia tai tyttöjä. Emme tosin ole antaneet sen mennä niin pitkälle, että lapsi on saanut pompotella, vaan jos minä en ole kelvannut silloin kun jotain on oltu vailla, niin sitten on oltu ilman. Tai jos on tarvinnut pitää kädestä kiinni ja minä olen ollut pitämässä, niin sitten olen myös pitänyt. Aika nopeasti ovat oppineet, että toivomuksen voi esittää hoitajasta, mutta lopullisen päätöksen siitä tekevät vanhemmat. Ja toki isä on paljon halunnut lastensa kanssa olla ja hoitoon osallistua silloin kun on kotona ollut.

Joka tapauksessa minusta on ollut ihanaa, että olen saanut ihan rauhassa poistua lenkille tai asioille tai kuntosalille tai kavereille tai mihin vaan, eikä koskaan ole tullut oloa, että pärjätäänköhän kotona tai ole tullut soittoa, että tule jo kotiin, kun lapsi vaan huutaa. Kavereilla ei tunnu useinkaan olevan näin helppoa. Nauti siis nyt oikeasti siitä, että saat olla lapselta rauhassakin. Ehdit kuitenkin olla lapsen kanssa päivisin vaikka kuinka.

Minulla on kaksi lasta. Poika (vanhempi) ihaili minua ja halusi koko ajajn olla sylissä. Tyttö on taas niin isin tyttö kun olla voi, ja kuvio oli (ja on vieläkin, vaikka hän on jo seitsemän) tuollainen. Lähdin töihin kun tyttö oli 8 kk, jouduin heti ylityökierteisiin projektin takia ja mieheni oli hänen kanssaa kotona puoli vuotta. Lapset ovat erilaisia.

Noin itsellenikin kävi kun tulin isäksi 2001. Pian tuli ero koska lasten äiti ei muuten pärjännyt huomiossa. Lasten äiti ryhtyi etäännyttämään minua lapsistamme eromme jälkeen eikä anna tavata lapsia ollenkaan. Lapset ikävöivät ja kärsivät. Viranomaiset eivät tee mitään asialle. Etävanhemmat kertovat suosivan äitejä ja syrjivän isejä ja siltä se myös tuntuu.

Tämä on hyvin tyypillistä että äiti kokee jäävänsä toiseksi. Kuulen hyvin usein että isä on tärkeämpi ja sen että äidit lopulta eroavat ja lähtevät karkuun lasten kanssa koska ei kestä katsoa jäävänsä toiseksi lapsen isälle. Se ärsyttää äitejä ja on sietämätöntä ja huonontaa entisestään heidän heikkoakin heikompaa itsetuntoaan. Etäännyttäminen on äitien kiusaamisväline johon psykologien mukaan vain parantumattomat narsistit kykenevät.

Kyllä se on todettava että kun kuuntelee ihmisiä että naisilla on huono itsetunto.

kuulostaa hullulta, mutta pojalla saattaa olla turvaton suhde isäänsä. toisin sanoen lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaa yhtä paljon, mutta pelkää, että isä lähtee töihin eikä palaakaan enää kotiin. sinuun hän luottaa, koska olet aina kotona. tilanne ei välttämättä tarkoita sitä, että tekisitte jotakin väärin, se johtuu usein lapsen tempperamentista, joka on synnynnäistä.

lastenlääkäri tai perheneuvola voivat antaa ohjeita tilanteen helpottamiseen, jos koette tilanteen sietämättömäksi. muistakaa, lapsenne ei ole hullu tai poikkeava. älkää häpeilkö hakea neuvoja. perheneuvolakäynnit eivät ole koskaan turhia kenellekään.

älä turhaan epäile lapsesi rakkautta sinua kohtaan. :)

Ihan normaaliahan se on. Isän pitäisi vähentää harrastuksiaan, sillä lapsi tarvitsee molemmat vanhempansa.
Pienelle lapselle pois lähtevä isi katoaa ikiajoiksi. Kun hän ihme kyllä tulee takaisin, on osoitettava kaikin keinoin, että hän on tärkeä ja lapsi halua olla hänen kanssaan.

Isän tehtävä ei ole pitää harrastuskaveritaan hyvällä tuulella, vaan hänen tehtävänsä on auttaa äitiä lapsen hoidossa.
Toivottavasti isä osaa antaa arvoa poikansa ihailulle, se ei kestä monta vuotta, jos lapsi joutuu aina pettymään ja tuntemaan itsensä hylätyksi.

Lapsella on erilaisia kehityskausia. Äiti on se arki-ihminen, joka hoitaa vaatteet ja ruuat, mutta isi on ihailun kohde.

Tähän me äidit joudumme tyytymään hyvin usein. Lapsi ei osaa olla diplomaattinen.

Lapsen kehityksessä on erilaisia kausia. On niitä kausia, jolloin ollaan äidin kultaa ja sitten myöhemmin isän kultaa jne. Sellainen on normaalia. Lapsi omaksuu itseensä perheestä niin naisen kuin miehenkin mallia, parisuhdetta, eri sukupuolien roolia, turvallisuutta, kommunikointitaitoja jne.

Pidä huoli, että isä ei ole vain hauskuuttaja, jonka kanssa lapsi tekee kaikkea kivaa. Jollet ole vielä antanut isälle omia velvollisuuksia, niin kokeile, että isän vastuulla olisi esimerkiksi kylvetys, iltasadun lukeminen tms, jotta isäkin joutuu tekemään jotain eikä pelkkää kivaa kuten pulkkamäessä laskemista yms.

Kyllä poikasi tulee ikävöimään vielä sinuakin kun hän kasvaa ja kehittyy tajuten, että hän ei olekaan kiinni sinussa, vaan olette ihan erillisiä henkilöitä ja sinäkin saatat olla ihan yhtälailla erossa kuin isäkin.

Kannattaa kyllä pitää mielessä, että onkohan isällä liikaa niitä harrastuksia? Voisiko jonkun harrastuksen vaihtaa esim. lenkkeilyyn, jota voisi tehdä vaikka sitten, kun poika on mennyt jo nukkumaan tms.

Minulla on poika ja tytär. Kummallakin lapsella on ollut ns isävaihe, jolloin isä oli paras ihminen maailmassa. Vaikka olen eronnut lasteni isästä, olen iloinen, että lapseni rakastavat isäänsä. Erimielisyyksiä on tietenkin milloin minun, milloin isän kanssa, mutta keskustelemalla selvitään aina. Onnea äitiyden ihanalla, mutta vaativalla polulla:-)

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka ovat mustasukkaisia lapsesta. Se on normaalia että lapsen ja äidin välit ovat kiinteät, en ole valitusta kuullut tästä. Naiset jotenkin on uskomattoman itsekkäitä tässä asiassa. Että se onkin nyt kamalaa jos lapsi onkin enemmän isänsä perään. Käsittämätöntä. Vanhemmalle pitäisi lapsen onnellisuus olla kaikista tärkein asia, ei mikään mustasukkainen juonittelu siitä ketä rakastetaan eniten.

Ei mikään ole mennyt pieleen, kun kasvat yhdessä lapsesi kansssa! Pienellä lapsella (ja isommallakin ja meillä aikuisilla myös) on eri kehitysvaiheita. Ja kun kehitymme ihmiseksi ja ihmissuhteissamme, tarvitsemme " oppimatkallemme" vII-
saita opastajia.Toisen kiintymys toiseen, ei ole meiltä pois.Saattaa olla kohta , että
hetken päästä jo taas minun vuoroni...Eli anna lapsen kiintyä. Se on parasta mitä
lapsellesi annat. Kun annat.,saat.

Heti tuli mieleen tämä:

http://www.wimp.com/yourfavorite/

Olet mustasukkainen pienelle lapsellesi. Hän rakastaa äitiään ja isäänsä ihan yhtä paljon!! Ajattele nyt, alle 2 v. lapsi.

Nimimerkeille isukkiisukki ja Heikkoa jäätä (tässä järjestyksessä):
Minulla on kokemus äidistä, jota nimittäisin lievästi narsistiseksi. Väittäisin että jos tilanne on tuollainen, olisi paras teko mieheltä, jos hän pystyisi ryhdistämään miehisen minänsä ja laittamaan vaimonsa selkä seinää vasten. En tarkoita todellakaan parisuhdeväkivaltaa. Mutta kun on näitä tohvelisankareita, joista ei ole pitämään kiinni omista eduistaan (niin kuin oma isäni). Jälkikäteen on tietysti hyvä sanoa... Ehkä jotakin olisi vielä korjattavissa?
Tuollainen käytös äidiltä on valitettavasti periytyvää. Hän ei ole kokenut saaneensa tarvitsemaansa hyväksyntää ym. omilta vanhemmiltaan, joten käyttäytyy kuin pikkukakara. Täytyisi pystyä pureutumaan niihin tuntoihin, joiden takia nainen toimii kuin narsisti. Onko suomalaisesta miehestä puhumaan naiselle? Molempien osapuolten etu TULEE voida ottaa huomioon. Lapsethan kärsivät tuollaisesta tilanteesta joka tapauksessa.
Heikkoa jäätä: sanot, että olet antanut anteeksi äidillesi (tämän sanotaan olevan tärkeää - itse en kyllä sanoisi sitä aivan niin), mutta tuntuu siltä kuin et olisi ajatellut hänen käytöksensä syitä. Vaikka näytätkin pystyvän nauttimaan elämästäsi, tekstisi kuulostaa katkeralta. En ihmettele, sillä onhan se äidiltä aika paljon pilattu, jos tyttärelle ei ole mahdollista elää normaalissa parisuhteessa. Tuntuisi, että se kuitenkin tekisi sinulle hyvää. Olet varmasti yrittänyt paljon ja laittanut tähän aikaasikin (ei ihan tarpeeksi?), mutta tahtoisin kuitenkin kehottaa sinua kahteen asiaan:
1) Etsi itsellesi lempeä, jämäkkä mies!
2) Ota 3kk loma ja paneudu vain ja ainoastaan tähän asiaan (normaalin itsestä huolehtimisen lomassa). Lue kirjallisuutta. Kävele tai maalaa, niin ajatukset saa tilaa. Käy terapeutilla jos se tuntuu hyvältä. Mieti vielä omia tuntojasi. ...Oliko äitisi lapsuus normaali?
En ole itsekään äitini kanssa tekemisissä. Mielestäni lapsi ei voi sielustaan sairaalle äidille mitään, vaan äidin pitää itse haluta parantaa itsensä. Sinulla on kuitenkin oikeus samanlaiseen tasapainoiseen elämään kuin kenellä tahansa muullakin. Älä anna enää äitisi pilata elämääsi.

vASTAAN NYT KAIKILLE KERRALLA.

AION EROTA MIEHESTÄNI, KOSKA ASIAT OVAT NÄIN HUONOSTI - VIEN MIEHGENIN PUOLET OMAISUUDET, JOLLA ELÄNH JA SAA POIKANIKIN KÄRSIÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!

KIITOSKIA,

T. AVAAJA -mammy1489540000

Olen isä ja samanlainen tilanne on meillä. Poika nyt 1v 4kk. Meidän tilanteesta osaan sanoa, että enemmän olen pojan kanssa aikaa viettänyt kuin äiti... enemmän olen vaippoja vaihtanut kuin äiti... enemmän olen poikaa syöttänyt kuin äiti... ja enemmän olen tehnyt pojan kanssa asioita kuin äiti. Kun äiti on pojan kanssa kotona niin kännykästä selaa facebookia tms. ja samaan aikaan lapsi leikkii omia leikkejä. Itse kun pojan kanssa olen niin ainakin yritän leikeissä olla mukava vaikka kuinka pitkä ja raskas työpäivä olisi takana...

Joten kyllä se lapsi ottaa enemmän kontaktia ihmiseen joka kyseisen lapsen kanssa aikaa viettää. Eli en oikein muuta neuvoa osaa sanoa kuin että ole enemmän läsnä silloin kuin läsnä olet!

ette arvaakkaan kuinka yleistä tämä onkaan nyky päivänä.äidin kateus ja mustasukkaisuus.ensin kerrotaan ettei isät ole tarpeeksi lapsen/lasten kanssa ja sitten kun isi antaa aikaa ja lapsi on isän perään,tullaan kateelisiksi asiasta.olkaa onnellisia että lapsi saa viettää aikaa isänsäkin kanssa.tarinoita on tuhansia,mutta älkää koskaan tulko katkeriksi.

Olet selvästi epäkypsä kasvattamaan lasta,mutta ei hätää.Suosittelenkin nyt että ostat lähikaupastasi 3kg nauriksia ja hieman lanttusosetta.Lisäät joukkoon sipulit niin resepti menestykseen on valmis!

Eipä kestä!

T-Doldinger

Tuolloin,kun lapsemme olivat pieniä ja minulla ja vaimollani oli tuolloin kaksi poikaa,heidän käytöksensä oli juuri saman kaltainen ja minä nautin siitä,että sain olla pojilleni tärkeä.
Toki vaimoni joskus sanoi,että "mitähän ihmiset ajattelevat,kun lapsemme ovat vain sinusta kiinnostuneita"mutta sanon vain,että aikansa kutakin elämän eri vaihetta.
Ei ole vaaraa sinulle siitä,että poikasi pitää isästään ja päinvastoin se vain on ilmeisesti niin,että isän ja pojan suhde on monasti tuon kaltainen.
Liikuttava ja niin itseäni koskettava tapaus sattui tuolloin,kun pojat olivat muutaman vuoden ikäisiä ja leikkivät ulkona palatessani töistä kotia.
Laitoin pyörääni telineeseen jolloin vanhempi pokani juoksi luokseni ja kaverit joita hänellä oli siinä mukana poikani sanaoi lujalla äänellä tarrautuen jalkaani kiinni,että "tää on mun isi" voi miten aitoa ja ihanaa sain kokea tuossa hetkessä ja vaikka tuosta onkin kulunut jo 26 vuotta nin aivan yhtä tuore kuin eilinen päivä.
Lapset ovat ihania. Nauttikaa heistä ja olkaa onnellisia heidän kanssa nyt,kun olemme kahdestaan ja poikamme aikuisia niin ikävöin noita aikoja usein:)

mammy1489540000 HAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTATHAISTAN JOS sinä MAISTAT MAISTA PASKAT NIIN HAISTAN!!!

Ei siinä mitään vikaa ole. Aikaansa kutakin. Poikasi on siinä kehitysvaiheessa että kiinnittyy jompaankumpaan, nyt isään. Monesti kaupassa näkee kun pikkuiselle ei kelpaa isä ollenkaan , vaan lapsi huutaa aina äitinsä perään.
Jos sinä olet kotona lapsen kanssa niin hänellä on sinua ihan riittämiin , mutta toinen tärkeä ihminen, isä, on harvoin paikalla, ja häntä tarvitsee silloin, kun on sitten paikalla.
Jos mahdollista, niin tutustuta lapsesi useampaan ihmiseen, ettei ole vain kahta tärkeää ihmistä. Se voisi purkaa tuota painetta, joka kohdistuu nyt isään. Että olisi hyvät yhteydet myös mummoon ja vaariin , kummitätiin ja -setään ja naapureihin ja niin edelleen.

Ehkä se on vain tietty kehitysvaihe lapsen kasvaessa. Ei tunnu erityisen huolestuttavalta.

Pojan oikea isä on naapurin setä, joten sinun kannattaa palauttaa poika ja miehesi takaisin maan pinnalle kertomalla totuus syrjähypystäsi.

Te useat asiattomasti kommentoineet olette juuri todistaneet yksinkertaisuutenne ja kieroutuneen tapanne kuluttaa aikaanne.

Teidän kaltaisenne tuhoavat keskustelupalstat ja nöyryyttävät turhaan yksilöitä, jotka tätä kautta hakevat apuakin tilanteeseensa.

Toisaalta teidän kommentienne jälkeen viestiketjun aloittaja voikin rauhoittua ja todeta, että hänen elämänsä, perheensä ja lapsensa ovat parhainta mitä hänelle on tapahtunut !

Meillä sekä tyttö että poika palvoo isää,kun äidin raskaus oli hankala,mutta sitkeästi vaan kerromme ettei isä jaksa enää kaikkea tehdä kun on jo vauvakin syntynyt maailmaan...En lyö hanskoja tiskiin sen vuoksi vaan tartun härkää sarvista.
Toisena vaihtoehtona oli hakea perheneuvolasta apua...Se tehosi!

Tuli vain sellainen ajatus mieleen, jos aloittaja onkin liiaksi kiinnitettynä
kotiaskareisiin ja lapsen kanssa yhdessä riemuitseminen jää vähemmälle
osalle mitä isän kanssa .Hänellä on huolettomampi osa.
Jos isän tullessa kotia vaihtaisittekin työjakoa Vuorostaan saisit näin ollen
vapauden telmiä ja riemuita lapsesta juuri siitä puolesta joka usein jää
kotiäitien osalta vajaammaksi iloksi.Isä jäisikin tekemään kotiaskareita
ja äiti ja lapsi saisivatkin kahdenkeskeistä vapaata.
Tottakai kaikki lapset ihannoivat aikuisia ,joilla on mahdollisuus
viettää huoletonta aikaa lasten kanssa.
Setiä ja tätejäkin suositaan aivan eri tavoin, kun he
keskittyvät lapsen iloihin ja jaksavat kuunnella rajattomasti kun ei ole
kahvi-tai muuta kotipuuhaa kyläilyreissulla.
Vanhemmat jäävät sivummalle ja mielenkiintoiset ihmiset tuovat lasten
elmään virkistävää vaihtelua ja tätä odotetaan innokkaasti kuten aloittajan
perheessä isää kotiin (viihdyttämään lasta )
He saavatkin lasten kanssa nauttia parhaista puolista ja lapsethan nauttivat
kun saavat olla keskipisteinä .
Mummot ja paapat ovatkin tästä syystä.lastenlasten kovassa suosiossa.
Arki painaa päälle lapsiperheissä kaikkine ruoka-ja hoito systeemineen.
Ehdottaisin isän suurempaa osallistumista päivittäisiin arkirutiineihin.
Myöhemmässä vaiheessa kun kotiaskareet on jaettu tasaisemmin
voittekin yhdessä jakaa huolettomammin lapsen kanssa telmimisestä
koko perheen kesken.
Keskustele asiasta miehesi kanssa hän varmaankin ymmärtää vaikeuttasi
jonka päällimmäisenä syyynä näkisin sinun tunnollisuutesi kotiaskareissa
ja arkielämän rutiineissa ,jotka kuluttavat ja syövät kahdenkeskeistä
iloitsemista huolettomammin lapsesi kanssa.
Tavallaan keskittyminen elämisen riemuihin jää kotiäideillä usen velvollisuuksien
alle .Samat ominaisuudet ovat sinullakin mitä lapsen isällä , kunhan ne saadan kaivettu esiin. kotiaskareiden alta.

vaihe. Tällaiset jutut vaihtelevat. Puolen vuoden päästä olet huolestunut siitä, että poika on vain äitinsä helmoissa...

Ihan kokemuksesta, uskon, että tuo menee ohi. Pienenä olin ihan samanlainen; jossain vaiheessa huusin aina isiä, äiti ei kelvannut peittelemään illalla, ei leikkiseuraksi, aina sen piti olla isi. Vaikka olen yhä aikas isin tyttö (näin reippaasti yli kaksikymppisenä), jossain vaiheessa kuitenkin tilanne normalisoitui. Parivuotias lapsi on niin pieni, ettei se ajattele tekemisiään, tunteella vain vetää.

tutustu uuteen suomenkieliseen kasinoon.



luotettavat ja nopeat siirrot

isot jacpotit

ilmaiskierroksia

mahtava ensitalletusbonus



http://sys.vjaffiliates.com/afs/show...728x90&ctgid=1

Lapsille nyt tulee niitä aikoja että äiti tai isä on toista vanhempaa tärkeämpi. Siitä ei kannata ottaa minkäänlaisia psyykkisiä paineita, vaan toimia aivan normaalisti lapsen kanssa ja näyttää lapselle että on olemassa se toinenkin vanhempi, äiti / isä. Nämä äiti / isä ajan jaksot ovat tärkeitä lapsen kehitykselle. Hän oppii tiedostamaan itseään ja muita, hänelle kehittyy ja vahvistuu MINÄ kuva. Nämä ajan jaksot ovat tärkeitä sekä psyykkiselle että sukupuoliselle kehittymiselle. Olisi noloa jos muuten "normaali" poika rupeaisi murrosiässä pukemaan rintaliivejä ja käyttämään terveyssiteitä

Hassua kun meillä aivan samanlainen tilanne. Tosin meillä menee vain niin että äiti on ainut joka kelpaa. Tyttömme on 1v6kk vanha ja siis niin äitinsä tyttö kuin olla ja voi. Hän ei kaipaa isäänsä kun hän lähtee töihin, mutta odotas kun minä yritän hakea postin niin tyttömme melkein itkua vääntää. Ja muutenkin kaikki menee juuri niinkuin teillä, mutta se että äiti on vain se paras. Kyllä hän isälleenkin rakkautta osoittaa monesti pusuilla että haleilla, mutta ehkä monet lapset on vain sellasia että valitsee toisen vanhemman joka on ns.parempi. Me ainakin mieheni kanssa olemme asian kanssa aivan sujut ja ymmärrämme että tämä on varmasti vain tälläinen "ennen aikainen uhma ikä" joka menee sitten ohi. Pian meille syntyy toinen lapsi, joten luulisi sen ainakin muuttavan asian.. vaikka ei tämä ole juurikaan haitannu miestäni. Hän laskee aina vain leikiksi että "pääsempäs helpolla kun ei tarvitse syöttää, vaihtaa vaippaa, pukea jne. Minulle tämä tosin on rankempaa ku olen viimesilläni raskaana ja minun pitää tehdä kaikki. Teen myös kaikki kotityöt kun en luota mieheni käden jälkeen, joten ukko pääsee todella helpolla. Eikä se kylläkään edes haittaa.. Raskaus on kumminkin niin lyhyt aika, että nautin vaikka miten tekee kipeää. En näkisi sinullakaan mitään hätää, joten älä turhaan stressaa. :)

ole onnellinen että lapsesi rakastaa isäänsä,minä pelkäsin lapsena äitiäni mutta isäni kanssa tunsin olevani turvassa,jos lapsesi pelkää sinua jos sinussa on jotain pelottavaa niin kun minun äitissä.

Tekö annatte lapsen pompotella. Jos isä ei ehdi nostamaan, kantamaan tms niin jättäkää se tekemättä tai äiti nostaa sitten vaikka lapsi huutaisikin. lapset osaavat jo pienestä pitäen olla oikeita pikku pirulaisia. Jos alkaa tanssimaan lapsen pillin mukaan, niin sitä saakin sitten tehdä seuraavat 20-30 vuotta.... Ottakaa komento takaisin vanhmpina. Siis että vanhemmat määräävät miten menetellään, ei lapsi. Ja lapsenne on alle kaksivuotias. Tosin luonnollista on, että lapsi kaipaa sitä vanhempaa, joka on poissa ja juonittelee sitten hänelle enemmän.

Pokasi on niin pieni ja nuori vielä, että et millään ole voinut ehtiä häntä pilaamaan. Osuit varmaan ihan oikeaan, että olet itse kokoajan saatavilla ja isi poissa, niin poika valitsee molempien paikalla ollessa isän. Sitä aina halutaan mitä ei saa. Pojat muutenkin tuppaa kallistumaan isiin äiskän sijaan, miehen alkuja kun ovat.
Pari kokeilua voisitte suorittaa. Ole sinä poissa vaikka viikko ja isi hoitaa. Toista voitte kokeilla päivittäin, että isi sanoo jämäkästi ja päättäväisesti, että "Poika, äitisi nostaa sinut nyt autosta, minä kannan nämä ostokset."

Ihan normaaliahan tuo on ja kuuluu jopa tiettyyn kehitysvaiheeseen pesäeron hakeminen äidistä ja samaistuminen isään (poika lapselle).
Oletteko koskaan kokeilleet, että ette tee niin kuin lapsi tahtoo vaan niin kuin se parhaiten käy. Äiti nostaa pojan autosta, vaikka poika pyytää isää. Äiti leikkii lapsen kanssa vaikka isä on kotona jne. Aluksi varmasti huutaa ja osoittaa mieltään, mutta selittämällä asiat ja toistamalla lapsi oppii. Minusta on hyvä opettaa jo pienenä, että vanhemmat eivät käskystä pomppaa aina lapsen tahdon mukaan, muuten voi tulla vanhempana ongelmia ja varsinkin jos joskus taloon tulee sisaruksia. En missään takoita mitään kovia kasvatus arvoja vaan sitä, että lapsi saa sen mitä pyytää, mutta lapsi ei valitse kuka sen tekee. Toisin sanoen te vanhemmat tasa-arvoistatte itsenne lapsen silmissä yhteisellä päätöksellä ja toimintatavalla.
Ja minusta on lähtökohtaisesti väärin ajatella, että vanhemmus on kilpailu isän ja äidin kesken, että kumpi on parempi ja kummasta lapsi välittää enemmän. On ihanaa, jos lapsella on kaksi hänestä aidosti välittävää vanhempaa, jotka osaavat jakaa vanhemmuuden ja antaa tilaa toistensa vanhemmuudelle.

Kyllä lapset eri ikäisinä pitävät enemmän toisesta vanhemmasta. Itse olen isä ja on ollut aikoja, jolloin toinen lapsi ei halunnut tehdä minun kanssani mitään. Kelpasin kyllä, jos äiti ei ollut saatavilla, mutta hänen läsnäollessaan en.

Vuosien mukana tilanne muuttuu. Välillä lapset ovat joissain tilanteissa myös suosineet minua. Eli varmaan tuo on ihan normaalia.

Hienoa,
jos et todellakaan ole mustasukkainen omalle lapsellesi ja miehellesi.
Tuon ikäiselle lapselle voi/ täytyy myös asettaa rajoja; isi ei olekaan aina se ihana, kaiken salliva, myös isi voi kasvattaa, ohjeistaa lasta.
Keskustele asiasta isin kanssa.

Hei Mammy!

Ei hätää.Se on ohimenevää.:)Meilläkin välillä oli äiti ykkönen ja taas välillä isä oli se ykkönen.En tiedä syytä miksi näin oli.Se tuntui tosi kurjalta kun ei enää ollutkaan se tärkein.Tilanne muuttui onneksi paremmaksi eli äidistä tuli myös tärkeä.Nyt lapsille on molemmat yhtä tärkeitä.Tilanteesta vain oppi sen miltä toisesta tuntuu jos vain toinen on se tärkein.On tärkeää että molemmat vanhemmat on lapsen kanssa. Aina ei ole näin.Toivon sinulle voimia ja kärsivällisyyttä.Kyllä se teilläkin muuttuu että molemmat ovat yhtä tärkeitä lapselle.Tsemppiä sinulle! :) Terveisin:3lapsen äiti

VAI IIN

"Olenko epäonnistunut jollain tapaa äitinä, kun en ole lapselle se tärkein, vaikka minä olen se joka hänet on hoitanut kotona?" Ei niin pieni vielä ymmärrä sellaisia asioita, kuin kiitollisuus tai että joku on "uhrautunut" ja hänen vuokseen ja jäänyt kotiin juuri häntä hoitamaan. Eikä lapsi siitä kärsi, että vanhemmat käyvät töissä eivätkä ole kotona, täytyy sitten vain osata olla oikein kotona ja silti kasvattaa kunnolla. Ja tuo käytös johtunee juurikin siitä että olet aina kotona, ja isä on vain harvinaista herkkua jonka kanssa on aina kivaa eikä koskaan mitään tyhmää (esim. iltatoimet?).

pojasta tulee rööri-roopen morsian.

On sullakin ongelma. Olet kateellinen oman lapsesi kiintymyksestä omaan mieheesi. En edes uskalla ajatella jos sinulle tulee jotain oikeita ongelmia elämässä ja miten reagoit niihin.

Huhhuh kun on tullut "palautetta". Osa kirjoitukisista asiantuntevia ja fiksuja, kiitos niistä. Mutta kylläpä täällä on osa porukasta lukenut taitavasti rivien välistä olemattomia ja tehnyt räikeitä luonne analyysejä minusta.
Kun minä sanon, että en ole kateellinen, en ole ja sillä hyvä. En myöskään ole manipuloiva tai pelottava kuten joku ehdotteli. En missään nimessä käytä lasta minään pelinappulana. Siksihän lapsella on isäänsä hyvät välit kun en ole koskaan halunnut lasta omia tai pitänyt äitiä ainoana mahdollisena tärkeänä henkilönä lapselle. En ole myöskään poissaoleva tai sellaista. Leikin ja puuhaan lapsen kanssa, mutta toki kotitöitäkin joutuu tekemään.
Tämän kirjoituksen kirjoitin eräs päivä kun mieli oli maassa siitä, ettei poika kelpuuttanut minua mihinkään. Olin ns herkkähetki. Olen tämän asian kanssa sinut, enkä todellakaan katkera ämmä,päinvastoin. Lapsen ei tarvitse minulle ikikuuna olla kiitollinen tai kiitollisuuden velassa, en hae mitään tällaista,mutta ihminen minäkin olen ja joskus pahimpina aikoina kun en ole kelvannut mihinkään isän aikana se on saattanut tuntua pahalta tahattomastikin. Ihan sama vaikkei lapsi mitään tarkoita, mutta en minä sentään tunteeton kone ole, vaikka järki sanoisi mitä.
Suurin murheeni asian suhteen kirjoittaessani ei ollut omat tuntemukset, vaan pelko siitä että olen huomaamattani tehnyt jotain väärin lapsen kanssa ja että lapseni on joutunut kärsimään jotenkin takiani ym. Enhän minä hyvänen aika voi sellaista sulattaa jos olen lapsen kanssa mokannut jotenkin ja en murehdi itseäni vaan lastani jolla on oikeus saada mitä ihanin ja paras lapsuus. Huono äitihän minä olisin jollen murehtisi sitä että teen mikä lapsen kannalta on oikein. Jos tällainen on ihan normaalia ja kuulu kehitykseen olen todella tyytyväinen eikä minulla hätää ole, mutta jollei ole tottakai minä pohdin miksi näin on sitten ja onko se minun syytäni.
En ole hetkeen lukenut koko kirjoitustani, koska meillä on tilanne jo muuttunut huomattavasti leppoisammaksi. Poika tykkää tehdä minunkin kanssa vaikka isi olisikin paikalla ja hakeutuu syliiin ja tulee halailemaan ja pussaamaan, vaikka isin kanssa leikit olisikin kesken. Tämän kaltaista hellyyttä osoittanut minulle aina enemmän kuin isälleen.Todennäköisesti ikään kiittyvää ja täysin nornaalia toisen vanhemman suosiminen tai ihan vaan tykkää enemmän isin kanssa tehdä miesten juttuja leikkiä autoilla ym.
Kyllä se silti pistää miettimään välillä mistä pienen miehen voimakkaat reaktiot ja käytös milloinkin johtuvat...minä menen monesti ensimmäisenä itseeni joka asiassa.Sellaista se on varmaan olla äiti?