Vahingossa laitoin tämän ensin Ahdistus-kohtaan, mutta siirrän nyt tämän oikeaan paikkaan.
Ohessa kirjoittamaani faktatietoa aiheesta HIV ja sen pelko.
HIV tarttuu:
- Suojaamattomassa anaaliyhdynnässä (suurin riski eli n. 1/100)
- Suojaamattomassa emätinyhdynnässä (riski n. 1/1000 – 1/2000)
- Suojaamattomassa suuseksissä sille osapuolella, joka saa spermaa tai esiliukastetta tai emätineritettä suuhunsa (huomattavasti pienempi riski kuin suojaamattomassa emätinyhdynnässä)
- Yhteisten neulojen välityksellä (riski n. 1/150)
- Neulanpisto-onnettomuus (riski n. 1/1000)
- Verensiirto (riski n. 1 / 2)
- Äidistä lapseen raskauden aikana (hoidettuna tartunta saadaan yleensä estettyä)
Naisen riski saada HIV on noin puolet suurempi kuin miehen. Ns. saava osapuoli on siis suuremmassa riskissä.
HIV ei tartu:
- Pinnoilta
- Kuivuneesta verestä
- Suudellessa
- Vessasta, ruoasta tai mitenkään muutoin kuin yllä olevilla tavoilla
Voiko HIV sitten tarttua esileikin aikana ennen kondomin laittamista tai, jos yhdyntää ei tapahdu? Tämä tuntuu olevan monia ahdistava kysymys. Yleisesti tästä ollaan sitä mieltä, että esileikki ja sukupuolielimien hierominen yhteen ei ole riski HIVin suhteen. HI-virus ei lähtökohtaisesti säily tartuttavana kantajansa kehon ulkopuolella. Asiantuntijat ovat tästä kysymyksestä selkeästi sitä mieltä, että esileikissä (ja ilman yhdyntää) ei ole mahdollista saada HI-virusta. Vaikka sukupuolielimien hierominen vastakkain on lähtökohtaisesti turvallista seksiä, niin tartunta on mahdollinen jos ”dippaat” eli yhdyntä tapahtuu.
HIV-testi:
Suomessa käytetään HIV-testinä ns. neljännen sukupolven testiä (S-HIVAgAb), joka otetaan suoniverinäytteestä. Jotkut tahot käyttävät pikatestejä, mutta niiden sensitiivisyyteen ja spesifisyyteen en ota tässä syvemmin kantaa.
Neljännen sukupolven testi on erittäin tarkka ja herkkä. Testin sensitiivisyys (oikeat negatiiviset) on noin 99,8 % ja spesifisyys (oikeat positiiviset) samaa luokkaa. Vääriä positiivisia tulee matalan prevalenssin maissa kuten Suomessa suhteellisen usein, mutta varmistustestin (Western blot) jälkeen nämä pystytään karsimaan pois. Usealla HIV-ahdistuneella pelkona on laboratoriotestin ns. väärä negatiivinen, jonka esiintyminen on erittäin epätodennäköistä. Väärän negatiivisen aiheuttaa yleisimmin se, että vasta-aineita tai antigeenia ei ole vielä ehtinyt muodostua eli HIV-testi ei pysty vielä havaitsemaan tartuntaa. Lisäksi mahdollisten elinsiirtojen, kemoterapian, HIV-estolääkityksen tai ns. autoimmunisairauden aiheuttama veren gammaglobuliinien puutteen vaikutukset voivat viivästyttää serokonversiota eli HIV-vasta-aineiden muodostumista kehossa, jolloin yleinen kolmen kuukauden aika riskihetkestä ei välttämättä ole riittävä. Käytännössä nämä kaikki ovat potilaan tiedossa, jos kysymyksessä on aikuinen testattava. Suomessa käytettävässä testissä havaitut väärät negatiiviset tulokset saatiin näytteistä, jotka olivat vanhoja, pakastettuja ja runsaasti partikkuloituneita. Käytännössä testin kyvyksi havaita HIV-positiiviset näytteet voidaan sanoa 100 %.
Serologinen ikkuna eli aika, jolloin vasta-aineet muodostuvat myös selvästi yhden HIV-pelkoon liittyvistä yleisimmistä kysymyksistä. Kansainvälisesti lähes kaikkialla noudatetaan 12 viikon aikaa riskitapahtumasta ensimmäiseen luotettavaan testaushetkeen. Käytännössä neljännen sukupolven HIV-testi antaa luotettavan vastauksen jo huomattavasti ennen tuota ajankohtaa. Testin antigeeni havaitaan normaalisti viikkoina 2-4, jonka jälkeen vasta-aineet ovat normaalisti havaittavissa. Kuuden viikon kohdalla tehty testi antaa vastauksen vähintään 95 %:n todennäköisyydellä. En tiedä yhtään ammattilaista, joka olisi kohdannut potilasta, jolla olisi ollut negatiivinen tulos kuuden viikon kohdalla, joka olisi myöhemmin muuttunut positiiviseksi. Kuuden viikon kohdalla tehty HIV-testi kannattaa uusia THL:n suosituksen mukaisesti kolmen kuukauden kohdalla, mutta tulos ei tule siitä muuttumaan.
Pähkinänkuoressa:
- HIV ei tartu muutoin kuin yhdynnässä (suuseksissä pieni riski) tai verikontaktissa
- Kun saat kolmen kuukauden kuluttua HIV-testin tuloksen, niin luota siihen! Testi on tartunnan poissulkeva, eikä vääriä negatiivisia käytännössä esiinny. Kuuden viikon kuluttua saatu testitulos ei käytännössä tule muuttumaan.
- Lopeta netistä tiedon etsiminen ja käy testissä, jos asia ahdistaa. Jos sinulla ei ole todellista riskitilannetta, niin aihetta on turha miettiä. Sinulla ei ole HIV-tartuntaa.
- Muista turvaseksi kolmen kuukauden ajan riskitilanteesta. HIV tarttuu kaikista helpoiten ns. ensitaudin aikana (viikot 2-8 tartunnan jälkeen) ja AIDS-vaiheessa. Lääkitys pienentää tartunnan riskiä oleellisesti.
- HIV-tartunta on diagnosoitu noin 2000 suomalaisella ja noin 1000 suomessa asuvalla ulkomaalaisella.
Jos tartunnan pelko hallitsee elämääsi, niin testauta itsesi, jonka jälkeen sinun on unohdettava pelkosi. Älä mieti mahdollisia HIV:n oireita, koska sitä ei voi koskaan epäillä tai diagnosoida oireiden perusteella.
Faktaa HI-viruksesta ja sen pelosta
mikko--
1
524
Vastaukset
- hölmö01
Hei,
Hölmöilin noin viikko sitten ja päädyin lähes tuntemattoman miehen kanssa saman peiton alle. Tilanne eteni melko nopeasti mutta sanoin miehelle että emme voi harrastaa seksiä kuukautisteni takia. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin että mies työnsi itsensä minuun. Vedin itseni välittömästi pois eli varsinaista yhdyntää ei ollut kuin 1-2 työnnön verran. Kondomia ei siinä tietenkään käytetty, eihän tarkoitus ollut edetä näin pitkälle. Mitä luulet, onko tartuntariski kuinka suuri
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861