Kansan tuki on kuitenkin heikko, sillä hän voittanee Timo Soinin vain parin prosentin enemmistöllä.
Niinistö joutunee pressaksi.
4
<50
Vastaukset
- 4+4
Älä vielä maalaa pirua seinälle. Se on melkoinen kauskenaario, joa Niinistö voittaa. Se vain vahvistaa kokoomuslaista politiikkaa, joka pyrkii eriarvoiseen yhteiskuntaan yhä vain terhakammin.
- eu-painostaa.
Sdp, rkp, ja ainakin kristillisdemokraatit ovat tekemässä Niinistöstä presidenttiä. Kyllä minunkin mielestäni kokoomuslaisia on jo liikaa.
- E. Tuomas
Äänestän Niinistöä koska, hän osaa tuon taloudenpidon! Tosin hänellä ei presidenttinä ole enää minkään valtakunnan vaikutusmahdollisuutta talouspolitiikan korjaamiseen vanhan hyvän ajan malliin?
- Ei eläkevaareja
E. Tuomas kirjoitti:
Äänestän Niinistöä koska, hän osaa tuon taloudenpidon! Tosin hänellä ei presidenttinä ole enää minkään valtakunnan vaikutusmahdollisuutta talouspolitiikan korjaamiseen vanhan hyvän ajan malliin?
Niinistö on 70-vuotias, kun ensimmäinen presidentinkautensa päättyisi.
Äänestetäänko myös toiselle, jolloin Niinistö olisi 77-vuotias,
entä kolmannelle, jolloin Niinistö olisi 84-vuotias?
Onko Suomen presidentin virka eläkeläisvaarien "suojatyöpaikka".
Eikö Niinistö saakaan tarpeeksi eläkettä toimittuaan kokoomuksen puheenjohtajana ja kokoomuslaisena kansanedustajana sekä valtiovarainministerinä että EU:n pankinjohtajana Brysselissä? Vieläkö pitää hankkia presidentin pesti eläkevaarina?
Eikö Kekkosen viime vuosista saatu jo tarpeeksi näyttöä siitä, että presidentiksi pitää valita nuorempia, nuorempia, nuorempia.....
Paavo Lipponen on Niinistöäkin vanhempi - eläkevaari ja
Jalasmökki-Väyrynen on siltä ja väliltä eli Niinistöä vanhempi mutta Lipposta nuorempi.
Eiköhän jätetä jo eläkeikäiset nauttimaan suurista eläkkeistään ja vanhuuden päivistään .... nuorempia kyllä on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929