Totuus ei pala.

hannu w.

Totuus ei pala tulessakaa.02.01.2012.

Ensinnäkin Paavalin kirjoitus on väärä, käsittäen Jeesuksen tulleen lihaan ja kärsineen maan alueella ristinkuoleman. Todellisuudessa kaikki Jeesusta kohdanneet tapahtumat olivat rinnakkaisessa elämässä, ulottuvaisuudessa, joka on maan kaltainen jossain määrin.
Siksi historian kirjat eivät tunne Jeesusta laisinkaan. Kirjoittamalla saa paljon aikaan!

ON EITTÄMÄTTÄ PALJON TODISTEITA, JOITTEN PERUSTEELLA ON ARVIOITAVA UUDELLEEN UUTTA TESTAMENTTIA.

Usko ei ole järjen asia. Uskolla on hallusionoiva vaikutus. Pelko pakottaa useimmat uskoon ja väärin eletty elämä. Uskon ratkaisun perustana on aina synnin tunto ja siitä johtuva pelkotila.

Järjellä lukien uusi testamentti kirjoituksineen on naurettava tarusto ei muuta. Me tiedämme ihmiskehon mahdollisuudet, fysiikan lait itsessämme ja niin ajatellen Jeesus ei suinkaan voinut tehdä niitä ihmetekoja, joita hänen väitetään tehneen. Ken on lukenut avoimin silmin hän ymmärtää kyllä.

En ala luettelemaan niitä mahdottomuuksia, joita on kirjoitettu, sillä niitä on paljon.
Nykyään uskalletaan sanoa ja kirjoittaa rehellisesti, koska tiedämme totuuden olevan aivan toisenlaisen, kun Raamattu esittää.

On kirjoitettu lapsellisia kertomuksia, joissa Jeesus haihtuu kalliohaudasta, kävelee aaveen lailla seinien läpi, haihtuu taivaalle Öljymäeltä ja on muka tuleva luonnollisten pilvien päältä takaisin Öljymäelle. Hypnoosilla sen voi ehkä saada tapahtumaan, jos silläkään?

Turhaa on tapettu ihmisraukkoja uskon tähden, joka on osoittautunut petkutukseksi.

Haw.

11

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hannu w.

      Kirjoitettu on: " Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta".
      Tämä tarkoittaa sitä että Jeesuksen valtakunta ei ole " Lihan maailmasta".
      Me asumme lihan maailmassa, jossa on toiset olosuhteet, kuin taivaan aluemaailmassa. Taivaan alueella Jeesus tekee kyllä tuollaisia ihmeitä, kun on kirjoitettu, jos haluaa.

      Vallassa olevat eivät pidä Jeesuksesta, eivätkä heihin yhtyneetkään. Siksi muotomenoihin rakastuneet pitävät itsensä kaukana rehellisestä uskosta.
      Heissä on Farisealainen henki, joka etsii omaansa. Hallitseminen on vastuun kantamista alaisistaan.

      Rehellisyys uskon asioissa tarkoittaa ennakkoluulottomuutta. Oikeutta tutkia kirjoitukset ja saada selville vertauskuvannolliset tapahtumat ja niitten merkitykset. Raamattua voi ymmärtää ainoastaan ymmärtämällä vertauskuvannollisen ilmaisun, ei muuten.

      • Juu. Jeesus oli sitten tästä asiasta todennäköisesti väärässä, koska hän juutalaisena miehenä ei tällä lailla esittänyt. Jeesus yksinkertaisesti ihmetteli, miksi juutalaiset silloin "eivät TUNTENEET kirjoituksia", "eivät TIENNEET mitä on kirjoitettu".

        Jeesus ei ymmärtänyt, että kirjoitukset eli Raamattu olisi pitänyt lukea siten, että olisi ymmärtänyt asiat vertauskuvallisesti. Vain omia sanojaan hän pyysi opetuslapsia ymmärtään vertauksina. Jotenkin Jeesus vaan ajatteli, ettei kirjoituksia oltu luettu niin, että ne olisi tunnettu ja tiedetty. Siis luettu huonosti.


    • esikoiset 144.000

      Miksi papisto ei ymmärrä vertauskuvia ja opeta oikein?
      Lihan mielellä oleva papisto ei itsekään ymmärrä ja osaa lukea Raamattua oikein, niin miten he voisivatkaan opettaa oikein?
      Eikä heillä ole vuorovaikutteista yhteyttä JEESUKSEEEN, EIKÄ LUOJAAN.

      Onhan kirjoitettu: " He veisaavat Mooseksen, Jumalan palvelian ja Karitsan virttä".
      Esikoiset ymmärtävät vertauskuvannollisen ilmaisun ainoastaan. " Eikä sitä vitrttä voinut oppia kukaan muu, kun ne, jotka ovat maasta ostetut ( 144.000) esikoiset.

      Yllä olevaa kirjoitusta ei voi ymmärtää kukaan muu, kun me 144.000 hengen esikoista.

    • EsikoisTag

      Raamattu käyttää esikois sanaa uudessa testamentissa kenestä?

      Room. 8:29
      Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
      Kol. 1:15
      ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
      Kol. 1:18
      Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
      Ilm. 1:5
      ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

      Kenestä siis oli puhe, lisätietoja "http://veljesseura.org/" ja alat ymmärtää!

    • 144.000 esikko.

      Ymmärrän oikein hyvin Raamattua, sillä olen erittäin paljon lukenut kohta 42 v ajan.
      Olen lukenut ajatuksella, tutkien tarkasti kaiken. En ole kenenkään opetuksen tarpeessa, sillä sana ja Henki on minut valmistanut. Ymmärtämään oikein suorakerronnaiset ja vertauksien taakse kätketyt opetukset. Kuitenkin sanon nöyrästi, ylioppilaaksi en ole vielä tullut.

      Uskon myös, että sanassa olevaiset salaisuudet ovat, niin suuria että vielä 1000 v. tutkimisenkin jälkeen on vielä tutkittavaa. Sanaan on kätketty ihmiskunnan aarteet, tuleville ajoille asti. Yhtä ja toista on kätketty syvälle maahan, vain sen tähden, että harras, nöyrä mieli voisi sen löytää.

      Muistakaa, kuinka halvalta näytti ilmestysmaja ulkoiselta olemukseltaan!
      Seireenin nahka on rotan nahkaa muistuttava taljakerros majan yllä!
      Raamattukin näyttää monien mielestä halpaarvoiselta, onhan se ilmestysmaja, jossa Jumalan Henki ilmestyy nöyrälle etsiälle.

      • 144.000 esikkoa.

        Jatkoa edelliseen 144.000 esikko kirjoitukseeni.

        Minä itsekin olen ulkoisesti katsottuna ilmestysmajan kaltainen, ulkoiselta asultani jo vanheneva mies. En ole kuuluisa, enkä kunnioitettukaan. Yksinäinen tien kulkia, hyljeksitty enkää minään pidetty ja kuitenkin minuun on tiedon valo kätkettynä, jopa kirkkauden hengen asumuksenakin olen ollut. Ihmissilmiltä salassa kasvatettu tarkoituksellisuuttani varten. Hengen esikoiset ovat aina olleet yksinäiset, uskolliset tutkiat. Me olemme juoneet omasta lähteestämme, ammentaneet itsellemme ja kuinka hartaasti me olemme opettaneet toisiakin. Jokaisella olkoon hänen omansa ammennusastiansa, joka on hän itse. Puhun hengellisesti hengellisille, kieltä jota ei tämä maailma ymmärrä.


    • Rakentajan todistus.

      Rakentajan todistus.

      Olin kerran rakentamassa, laajentamassa erään papin taloa. Keskustelin hänen kanssaan Raamatusta silloin tällöin. Ihmettelin sitä tietämättömyyttä, jota hänen puheensa osoitti?

      Rakentajana minulta vaaditaan hyvää ammattitaitoa, niin kun minulla onkin.
      Vaadin myös häneltä hyvää ammattitaitoa pappina, kuitenkaan en sitä hänestä löytänyt. Raamattua hän ei ollut paljoakaan lukenut, jonka avoimesti kyllä tunnustikin.

      Kysyin hänen oppimistaan Teologisessa tiedekunnassa, mitä siellä oikei opetetaan, kun et tunne Raamatun kirjoituksia? Pitäähän sinun pappina ymmärtää kirjoitukset hyvin, ainakin lukea paljon.

      Hän punastui ja sanoi: " Minusta piti tulla arkkitehti, eikä pappi, luin papiksi äitini tahdosta, olen ns. " Leipäpappi". Rehellinen tunnustus kyllä.

      Teologisessa tiedekunnassa opetettiin kirkkohistoriaa, uskontoja ja niitten merkitystä. Kirkkoisien kirjoittamia ajatuksia, jotka ovat Raamattua tärkeämpiä.

      Tällä tasolla ovat yleensäkin papisto, kirkkoherrat, rovastit, piispat ja arkkipiispa.
      Raamatun sisäistämisen siasta he ovat ulkoistaneet Raamatun pois itsestään.
      Lavertelemalla ylitsevuotavasta armosta ja löperöstä rakkaudesta, leveän leipänsä tähden. Noituuden keinoin, kauniine rituaaleineen, sakramentteineen varustttuina. Mysteeriot ovat heille mielleen, Öylätti muka muuttuu Kristuksen ruumiiksi, Viini muka Jeesuksen vereksi käsittämättömällä " Mysteeriolla"!

    • hannu w.

      REHELLISYYS TAVAKSI.

      Hyvät lukiat olkaamme rehellisiä. Älkäämme enää heittäkö omia syntejämme Jeesukselle, Golgathan ristille asti, hänen kannettavikseen. Vastatkaamme omista teoistamme aivan itse. On epärehellistä ja lain vastaista siirtää omat rikkomuksemme toisen kannettaviksi. Muuten, sitä ei mikään laki hyväksy!
      On oikeuden halveksumista esittääkin sellaista.

      Rehellisyyttä hyvät uskon veljet ja sisaret.
      Oletteko edes ajatelleet aiemmin toimintanne rehellisyyttä? Valitettavasti minäkään en ole aikaisemmin tarkasti pohtinut, vaan menetellyt synti asiassa lain vastaisesti.

      • ikävä taivas?

        Kirkossa uhrimenot ovat pakanallisia, primitiiviosen aikakauden tuotteita, jolloin noituus ja taruolentojen palvelis oli yleistä. Jumalten lepyttämistä ja pahojen henkien karkoittamista.

        Papisto ei anna mitään kenellekään SAKRAMENTEILLAAN. Pelkkää huijausta vain.
        Lapsikasteen automaatti on verraton tulolähde Luterilaiselle kirkolle. Kieltämättä nerokas idea ja tuottoisampi kuin ANEKAUPPA, jolloin syntejä myytiin anteeksi rahalla. Lapsesta lähtien verovelvollinen on tuottoisampi ideana.

        Aiemmin uhattiin jopa kadotuksella sitä ihmistä, joka ei suostunut kirkollisveroja maksamaan. Ainakin haudattiin ulkopuolelle hautausmaan muurin. Nykyisin kirkon jäseneksi kelpaa kaikki saastaista elämää harjoittavat.

        Kaikki tappajat, murhaajat, huorimukset, lesbot, homot, pedofiilit ja maagikit ovat luonnollisia kirkon jäseniä ja menossa TAIVAASEEN.

        MIKÄ ******** ONKAAN SELLAINEN TAIVAS, JOSSA KAIKKI PAHAN PERHEELLISET OVAT MUKANA???


    • vaRovasti

      PAPISTO:
      Ilm. 17:5; Hänen otsassaan oli nimi, jolla on salainen merkitys: "Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
      Ilm. 18:24; Sinun käsiäsi tahrasi profeettojen ja pyhien veri, maailman kaikkien murhattujen veri.
      Pedofiilijoukko, homosakki, tappajat, eksyttäjät, mätäpaise jne.

      Lopettakaa palsta pyydän.

    • hannu w.

      JUURI SAAMANI TIEDON MUKAAN:
      Vanha Jumala oli itse p:kele ja s: na se vanha kyy koko maan piirin villitsiä uskon opetuksillaan, jotka olivat täynnä valheita ja mysteerioita.

      Baabelin portoksi hän nimitti 7 seurakuntaa. Seitsenpäisenä LOHIKÄÄRMEENÄ.
      Koska he olivat kehittäneet omia oppejaan, katolilaisuuden, ortodoksian, luterilaisuuden, jne. jne.

      Jeesuksen hän nimitti Lusiferiksi. Tosin Jeesusta hän itse esitti kautta aikojen.
      Evankeliumit olivat hänen itsensä aikaan saattamia, väärennöksineen, joihin osallistuivat myös katollisen kirkon johtajuudet. ( katso Ilm. 19 luku ja ymmärrä oikein) kulta= usko, hopea = laki, jalokivet= tieto, Puuveistokset= ihmiset, purppura= veri, helakanpuna= valta, jne. jne.

      Ennen ei ole koskaan kirjoitettu täyttä totuutta ns. Jeesuksen henkilöstä.
      Sillä valta ei sitä sallinut. Ei savua ilman tulta, tarkoittaa sitä, että ristin mies oli kyllä olemassa Golgathalla ei kuitenkaan kirjoitusten mukaisena.

      7 jumalan henkeä on petos eri asteisina.

      Totuus ei pala tulessakaan. Tuli on tuska!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3157
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2648
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1850
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1465
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1320
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1189
    Aihe