mistä apua :(

paniikinpiinaama

Eli paniikkihäiriö on ollut todella pahana jo jonkin aikaa, edes lääkärille ei tahtonut saada aikaa ja hakeuduin sitten yksityiselle huonosta rahatilanteesta huolimatta kun ajattelin,että pitää keksiä jotain että voisi jatkaa koulua. Sain mietoja rauhoittavia (xanor depot 0,5mg aamuin illoin) ja sen ansiosta kohtaukset eivät ole olleet niin hirveitä kuin olisivat voineet olla. Tuntuu kuitenkin että tuo annos ei ole riittävä pitämään oireita kurissa.

Tällä hetkellä elän neljän seinän sisällä, en pysty aina menemään edes lähikauppaan yksin sillä saan heti kohtausoireita ja alan pelätä kohtausta esim. kassajonossa. Kavereita en voi nähdä, sillä paniikkihäiriön takia masennuin ja jättäydyin pois yhteisistä tekemisistä oireiden takia. Tietysti kotiini voisi käskeä kavereita mutta en vaan jotenkin sitäkään tahdo jaksaa.

Joulu oli aivan kamalaa aikaa kun olin kotona käymässä (asun tällä hetkellä poikaystävän kanssa) ja sen takia sitten päädyttiin lopulta lähtemään päivystykseen, jossa taas neuvottiin soittamaan psykologin päättymättömän tuntuiseen jonoon johon marraskuussa pääsin (hieman epäilyttää päätyikö soitto mappi ö:hön vai olenko oikeasti jossain jonossa mukamas..jokin aika sitten viiltely paheni ja aloin hautoa itsemurhaa. Kuitenkin puhuttuani poikaystävän kanssa, hän soitti hätäkeskukseen josta lähetettiin poliisit käymään kotona. Olin sillä hetkellä niin sokissa ja paniikissa että vakuutin kaiken olevan hyvin, kun he ehdottivat ambulanssin soittoa kun näkivät tilanteen olevan akuutti. Näin olisin kuulemma saanut nopeutusta avunsaantiin. Olin kuitenkin tuossa tilanteessa niin paniikissa etten kyennyt lähtemään minnekään yksinäni ja poliisit sitten lähtivät tilanteen rauhoituttua ja poikaystävän palattua kotiin puhuimme asiasta ja hän soitti lääkäriajan tälle viikolle.

Epäilen kuitenkin ettei lääkärissäkäynnistä ole mitään hyötyä, sillä terveyskeskuslääkäri puhui vain siitä kuinka lääkkeet pitäisi jättää pois ja ottaa terapiaa tilalle (mutta mitenkäs terapiaan pääset kun olen tuossa loppumattomassa jonossa eikä kukaan tunnu ottavan vakavasti) ssri tai snri lääkkeitä en voi käyttää sillä saan niistä hirveät haittavaikutukset (söin niitä aiemmin masennuksen hoitoon sinnikkäästi pidemmän aikaa -> tilanne vain huononi haittojen vuoksi ja lopetin vasta kun lääkkeet alkoivat haitata koulunkäyntiä) uskon siis xanorin olevan ainoa lääke joka auttaa ja sitä ei nyt sitten todennäköisesti määrätä kun olen niin "nuori" (ei määrätä yleensä alle 23-vuotiaille) mitään väsyttävää rauhoittavaa en kaipaa, sillä olen jo muutenkin väsynyt oireilun takia, kun jos nyt joka päivä ei kohtausta tule niin oireita on suunnilleen 2/3 päivästä havaittavissa (hengenahdistusta, vapinaa, ahdistusta...)

Onko siis jotain mitä voisin lääkärissä sanoa, että voisin saada jotain apua itselleni. Pelko siitä että xanor lääkitys lopetetaan ahdistaa entisestään koska en tiedä haluanko elää niiden kohtausten kanssa :( Lääkärissä kun akuutti kohtaus ei ole päällä en osaa mielestäni ilmaista tilanteen "vaikeutta" ja pelkään taas jääväni "jonoon" jossa ennen hoitoonpääsyä päätän päiväni. Lääkärissä käyntikin on itselle niin vaikeaa että aina on ollut poikaystävä mukana auttamassa kun en yksin uskaltaisi esim. terveyskeskukseen mennä kun pelkään saavani sieläkin kohtauksen. Tuntuu vaan että pitäisi ampua itseltään aivot pihalle keskellä terveyskeskuspäivystystä että joku ymmärtäisi miten vaikeaa tilanne on. Olisin kovin kiitollinen jos joku vaivautuisi vastaamaan.

4

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • terapiassa...

      Xanor 1 mg/vrk ei ole mikään _mieto_ rauhoittava....on eniten riippuvuutta aiheuttava betnzo...

      On olemassa muitakin lääkkeitä kuin SNRI-tai SSRI-lääkkeitä, mitä muita sinulla on kokeiltu??

      Hakeudu päivitykseen noiden viiltely ja im-ajatustesi takia! Tarvitset selkeästi kunnon lääkityksen ja hoitosuhteen.

      Voimia!

      • Xanorauttaa

        Lopettakaa toi xanorin parjaaminen. Itsellä ollut 10 vuotta 3x0.5mg/vrk. Lääke auttaa. Toleranssi ei ole noussut. Miksi siitä pitäisi vierottaa itsensä, jos lääke auttaa. Ei muidenkaan sairauksien lääkitystä lopeteta jos sairaus jatkuu. Lääkkeen seka- ja viihdekäyttäjät ovat eri asia ja he vetävät mitä vain nappeja. Syyllistäminen on niiiiiin syvältä.


      • Xanorauttaa
        Xanorauttaa kirjoitti:

        Lopettakaa toi xanorin parjaaminen. Itsellä ollut 10 vuotta 3x0.5mg/vrk. Lääke auttaa. Toleranssi ei ole noussut. Miksi siitä pitäisi vierottaa itsensä, jos lääke auttaa. Ei muidenkaan sairauksien lääkitystä lopeteta jos sairaus jatkuu. Lääkkeen seka- ja viihdekäyttäjät ovat eri asia ja he vetävät mitä vain nappeja. Syyllistäminen on niiiiiin syvältä.

        Ja aloittaja. Ehdottomasti psykiatrin vastaanotolle ja pian. Mene päivystyksen kautta.


      • dffghjk
        Xanorauttaa kirjoitti:

        Ja aloittaja. Ehdottomasti psykiatrin vastaanotolle ja pian. Mene päivystyksen kautta.

        Ihmettelen myös tuota toistuvaa kauhukuvien maalaamista Xanor-riippuvuudesta. Totta ihmeessä kaikesta voi tulla riippuvaiseksi , kahvista , suklaasta , alkoholista ym ym ym. Kyllä se on niin että paniikkihäiriö on niin kaamea sairaus ja paniikkikohtaus kokemuksena niin kammottava että jos vain jotakin apua jostain lääkkeestä on niin totta ihmeessä sitä pitää käyttää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      26
      19235
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6195
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5828
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      79
      5694
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5549
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      99
      5434
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4883
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4557
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3896
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3535
    Aihe