Laki & Oikeus

Lex Takaroti

Ilmeinen moderaattorin puute tai sääntöjen epärehellinen tulkinta on koko ajan ollut meneillään keskusteluissa ns. "kauppakeskuksen" asiassa. Kehotankin henkilöitä, joita on nimeltä mainittu ao. jutuissa, ottamaan vaikka huonommankin asianajajan. Oikeuteen haastamisen aiheena ovat ilmiselvästi mm. laiton uhkaus henkeenkäyvästi, julkinen herjaus ja muutama muukin. Käräjillä voitto on ilmiselvä. Samalla voisi haastaa vaikka Sanomalehti Pohjois-Satakunnan eli Ikaalinen OYn, jonka puolueellisuus asiassa on nimiä mainitsematta selvä. Ainakin Journalistin moraalisia ohjeita on räikeästi rikottu. Ei luulisi asian toimituskunnalle olevan epäselvä, kun ovat kunnallispolitiikassakin toimineet aivan liian monta vuosikymmentä. Jutut ovat lähes sata vuotta olleet poliittisesti värittyitäneitä, ja ovat nykyään edelleenkin. Talo ilman oikeaa isäntää on vt.

Tämä asia on Suomi24n kuntasivuilla edelläkävijä, siksi toivonkin, että nämä laittomuudet johtaisivat oikeustoimiin. Sen verran voin kertoa, että itse jouduin takavuosina poliisin esitutkinnan kohteeksi asiassa, joka johtui kirjoituksistani näille sivuille. Asian kantaja, poliittinen henkilö, kuitenkin luopui haasteistaan nähtyään häviön häämöttävän. Totuus ei pala tulessakaan.

En puutu itse asiaan, kauppakeskuksen rahoittamiseen, mutta tuntuu se kuitenkin olevan hieman, ja enemmänkin, epätavallinen. Toisaalta, kun katsotaan Ikaalisten kaupungin menetelmiä mm. Sata-Häme Soin ja tämän viimeisen hullutuksen Vihreitten Niittyjen tappioiden tasaamisen olevan perin juurin ikaalilaisia tapoja, joita myös voisi tutkia tarkemmin, ihan laillisuusmielessäkin. Lieneekö tämä "maan tapa" opittu Ikaalisten Kylpylän alkuajoilta, jolloin Maalaisliitto takasi Kylpylän vuotuisen tappion ao. ministeriön avustuksella. Ja sopivan kokoista tappiotahan tuli joka vuosi. Tämän lupauksen antoi eräs Johannes, olihan avustuksen saajana alkuvaiheissa Meijeriväen Liitto ry. Aivan oma juttunsa on Ikaalisten Kylpyläkaupunki Oy, jonka kaikki käsittävät olevan Ikaalisten Kylpylän aputoiminimi, jota se pitkälle onkin.

Harvassa kaupungissa (mikä huvittava kuntamuoto Ikaalisista), on niin paljon sisäisiä salaisuuksia kuin Ikaalisissa. Iankaikkinen manttaalilaitos toimii takapiruna edelleen kunnallispolitiikassa. Vain karjalaisten esiintulo 50-luvulla sekoitti hieman kuntapolitiikkaa, mutta pian sekin sulautui ikaalilaiseen perinteeseen. 60-luvulla Halkola lauloi kahdestakymmenestä perheestä. Laulu sopii edelleen Ikaalisten kaikkeen yhteisöpolitiikkaan. Ulkopuolisille ohjeeksi annankin, että tuki suusi aina kun haluat arvostella jotain Ikaalisten merkkihenkilöä. Kuulijoissa on aina joku hänen sukulaisensa.

Pitkän vuodatukseni punaisena lankana on se, että ketään ihmistä ei pidä julkisesti loukata aiheetta, ei edes Suomi24n sivuilla. Edesvastuun kanto voi olla edessä. Kunnallisvalituksen tekijät eivät siis ole vapaita paskanheiton kohteita. Sinäkin voit vapaasti tehdä valituksen valtuuston päätöksestä.

11

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erinomaista tekstiä!

      Toveri kirjoittaa täyttä tavaraa poliittisen päätöksen teon kiemuraisuudesta kunnassamme!

      Hauskaa luettavaa tuo historiallinen osuus kepulaisuudesta yhteisten varojemme vartioina ja huomata samojen pukkien töröttävän aina vaan yhteisellä kaalimaallamme;)

    • kyylä2

      Sen verran lisään että nimien maininta tällä tai muullakaan sivustolla ei ole olleenkaan väärin moraalisesti tai laillisesti, jos nimi on jo alunperin mainittu esim. lehdessä, netissä olevissa viranomaisrekistereissä, televisiossa tai muussa julkisessa mediassa.

      Sen sijaan uhkaaminen on lapsellista ja jopa laitontakin. Sitä ei voi puolustella edes sillä että asian esittää huumorin varjolla.

      Tutkikaa, hutkikaa mutta älkää potkiko. Avoimuus on hyvästä ja suhmurointi aunuksesta. Jatketaan samaan malliin ja jätettään ne lapselliset uhkailut kylän nulikoille

    • kuuma peruna

      jos katsoo television viihdeohjelmia,tai kuuntelee radiota kyllä siellä pahempaa kuulee,
      aika kesyä tämä kauppakeskus keskustelu on ollut ,lokaa on mennyt moneen suuntaan,
      asia on ollut "kuuma",osa perätöntä tietoa esim: muista kauppaliikkeistä,mutta kukapa niitä vakavasti ottaa.

      • Kepu puolustaa

        korruptiotaan edellisen argumenteillä, eli "on ollut maan tapa"..

        Toisen huono käytös ei oikeuta omaan samaan.


      • Hävetkää jos osaatte

        Niin, kyllä fiktiivisissä sarjoissa ja elokuvissakin kuulee pahoinpitelyuhkauksia ja pahempaakin. Tosielämässä annettu pahoinpitelyuhkaus on kuitenkin rikos, annettiin uhkaus joko suoraan päin näköä kirvestä heristäen, tai sitten keskustelufoorumilla. Rikos on rikos netissäkin.

        En muuten ole huomannut, että kukaan kriittisesti kaupungin kauppakeskusseikkailuun suhtautuva olisi uhannut ketään. Täällä on uhattu ainoastaan niitä, jotka haluavat ulkopuolisen lausunnon siitä, voiko valtuusto tuosta vain laittaa neljä miljoonaa ison riskin bisnekseen.

        Kauppakeskus vaikka väkivalloin?


      • riitti
        Hävetkää jos osaatte kirjoitti:

        Niin, kyllä fiktiivisissä sarjoissa ja elokuvissakin kuulee pahoinpitelyuhkauksia ja pahempaakin. Tosielämässä annettu pahoinpitelyuhkaus on kuitenkin rikos, annettiin uhkaus joko suoraan päin näköä kirvestä heristäen, tai sitten keskustelufoorumilla. Rikos on rikos netissäkin.

        En muuten ole huomannut, että kukaan kriittisesti kaupungin kauppakeskusseikkailuun suhtautuva olisi uhannut ketään. Täällä on uhattu ainoastaan niitä, jotka haluavat ulkopuolisen lausunnon siitä, voiko valtuusto tuosta vain laittaa neljä miljoonaa ison riskin bisnekseen.

        Kauppakeskus vaikka väkivalloin?

        pidetään keskustelu järkevänä tai lopetetaan kokonaan


      • puolin ja toisin
        Hävetkää jos osaatte kirjoitti:

        Niin, kyllä fiktiivisissä sarjoissa ja elokuvissakin kuulee pahoinpitelyuhkauksia ja pahempaakin. Tosielämässä annettu pahoinpitelyuhkaus on kuitenkin rikos, annettiin uhkaus joko suoraan päin näköä kirvestä heristäen, tai sitten keskustelufoorumilla. Rikos on rikos netissäkin.

        En muuten ole huomannut, että kukaan kriittisesti kaupungin kauppakeskusseikkailuun suhtautuva olisi uhannut ketään. Täällä on uhattu ainoastaan niitä, jotka haluavat ulkopuolisen lausunnon siitä, voiko valtuusto tuosta vain laittaa neljä miljoonaa ison riskin bisnekseen.

        Kauppakeskus vaikka väkivalloin?

        Olen muuten huomannut, että kauppakeskuksen vastustajakint käyttävät erittäin halventavaa kieltä useistakin tunnistettavista henkilöistä.


    • Hiakkamäenpoika

      Mielenkiintoisia henkilöitä kirjoitusten takana!

      • Jaahas vaan

        Millä tavalla, kerro lisää?


    • vapautta kohti

      hei heppulit suomes on sanan vapaus täytyy kestää kun leikkiin on ryhtynyt

    • näinpä

      mutta kun kirjoitetaan että "jos nenä on kallis" tai "saunantaakse" ym, jotka voidaan luetella uhkauksiksi ja jos vielä on nimeltä mainittu, niin hyvin siitä saa tehä rikosilmoituksen. Eikä pidä unohtaa kunnianloukkauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      180
      13558
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4930
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2853
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1791
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe