Esko Valtaojan valínta: Väyrynen

Hyvä Paavo Väyrynen

Hyvä! Valtaoja on valinnut hyvän tyypin presidentiksi!


Paavo Väyrynen saa kaikkien kiusattujen äänen.

Paavo Väyrynen saa myös kaikkien niiden äänet jotka ovat nähneet kiusaamista, mutta eivät ole tohtineet puuttua kiusaamiseen.

Uituttaa median tapa suhtautua Väyryseen ja myös siksi minäkin annan ääneni Paavo Väyryselle!

Ennen kaikkea annan ääneni Paavo Väyryselle siksi että haluan nähdä hänen ilmeensä kun hänet on valittu presidentiksi ja haluan ehdottomasti kuulla miten Paavo kommentoi valintaansa.

Paavo Väyrysestä saamme todella hyvän tuulisen presidentin.

Paavosta tulee ihmiskunnan onnellisin ihminen, kun hänet valitaan presidentiksi ja mm. siksi äänestän häntä!

22

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katkera kaikille

      Siinä valinnassa olisi liikaa aitoa iloa ja siksi en voi sitä sallia, vaikka ihan sisimmässäni on käynyt kauheita ajatuksia, että entä jos sittekin äänestäisin Väyrystä. Mutta minä ainakin kuolisin kateuteen, jos väyrynen valitaan. Eikä katkeruudessa ole kyse rahapulasta, vaan olen kiusattuna peruskatkera kaikille.

      Täytyy myöntää, että kyllä sen kiusattuna vaistoaa, että Paavo Väyrystä on media "kiusannut" ja yrittää nätisti alentaa edelleen. Mediasta minäkin olen kielteisen Paavokuvan saanut. Kiusaajat löytävät aina jonkun ilkeän keinon, jolla lyödään...

    • nyk. kokoomuslainen

      Hyvä, että olemme huomanneet totuuden ja tulleet järkiimme.
      Olen kokoomuslainen ja aion silti äänestää VÄYRYSTÄ. Olen suhteellisen varakas henkilö ja harrastan monenlaista sijoitustoimintaa. Vuoden 2011 aikana osakkeissa ja osakerahastoissa olevasta varallisuudestani on sulanut lähes kolmannes. Tästä voin mielessäni syyttää puolueita ja muita presidenttiehdokkaitakin, mutta en VÄYRYSTÄ. Hän oli taannoin oikeassa, kun Suomen kannalta muutamia ratkaisevia päätöksiä tehtiin.
      Nettiä käyttäen olen tutkinut ehdokkaiden koulutustaustan ja työkokemuksen sekä politiikassa että sen ulkopuolella. Näiden kriteerien mukaan jaottelin heidät kolmeen luokkaan. Kolmanteen ja toiseen luokkaan sijoittuivat kaikki muut presidenttiehdokkaat paitsi PAAVO VÄYRYNEN. Hän ainoana ylsi 1. luokkaan, siis parhaaseen A-ryhmään.
      En voi käsittää miten vielä ennen joulua mietin, ketä äänestäisin. Kaikki on mielessäni kirkastunut - äänestän VÄYRYSTÄ.

    • Yes yes

      Lähes jokainen suomalainen haluaa lopulta kuitenkin nähdä Paavo Väyrysen ilmeen, kun hänet on valittu presidentiksi.

      Miten hän tulee kommentoimaan valintaansa?

      Entäpä miten ylpeästi hän ottaakaan vieraat vastaan linnanjuhliin jne!

      Kaikki muut ehdokkaat ovat niin mitään sanomattomia.

      Väyrynen herättää tunteita!

      Toivottavasti häntä ei valita suoraan, jotta saamme nähdä toisen kierroksen!

      • Viisaat Väyrysen taakse

        Väyrynen vetoaa lukeneisiin, älykkäisiin, politiikkaa seuraaviin. Valtaoja kuuluu tuohon joukkoon.


    • TohtorismiesV

      Paavo on kaikilla sektoreilla ihan omaa luokkaansa, katsokaa vaikka tämänpäivän YLE tentti jossa toimittajat eivät saa Paavoa menettämään otetta vaikka kuinka yrittävät.

      Valtiomies on Valtiomies.

      • Väyrynen osaa asiansa

        Jeps, Väyrynen osaa asiansa.


      • Onko muita halukkait
        Väyrynen osaa asiansa kirjoitti:

        Jeps, Väyrynen osaa asiansa.

        Kuka muu presidenttiehdokkaista pystyisi edes ulkomuistista vetämään perustuslain artiklan se ja se kuin Tohtori Väyrynen. Aivan uskomaton tieto ja halu hoitaa presidentin tehtäviä. Kyllä nyt lähtee ps:ää äänestäneen duunarinkin ääni ensi kertaa keskustalaiselle. Paras on paras!


    • Hyväntuulen lähetti

      Paavo Väyrysestä tulee kaikkien aikojen hyväntuulisin presidentti.

      Hyväntuulen lähetti Paavo Väyrynen...

      Mitä enemmän Väyryselle naureskellaan, sitä useampaa alkaa se uituttamaan ja sitä useampi äännestää Väyrystä.

      Väyrynen kääntää kaiken voitokseen.

      Vastustajat eivät kohta enää uskalla kommentoida häntä millään tavalla, koska pelkäävät senkin kääntyvän heitä itseään vastaan.

      Hyvä Paavo, HYVÄ!

    • Eu kusee

      Eu kusee!

      Väyrynen Rules!

      .

    • Terttu-Tuulia

      Tänään olen pähkäillyt kenestä tulisi paras, vaatimattomin, mutta silti edustavin "maan äiti". Tongin nettiä minkä kerkesin ja ongelmaksi muodostui se, että kaikista ei löytynyt kovin paljon tietoa. Vanhoista lehdistä näyttää löytyvän parhaiten - niistä, joista löytyy.
      Tutkimukseni ei ole 100 %:n luotettava, koska päätin jättää hännille ne, joista tietoa löytyi minimaalisesti. Sinne jäivät myös ne, jotka eivät täysillä ole tukeneet puolisoaan tai ovat syyllistyneet rikoksiin tai rikkomuksiin.
      Joka tapauksessa tässä tekemässäni vertailussa kärkeen sijoittui Paavo Väyrysen aviopuoliso Vuokko Väyrynen.

      • Väyryset edustavia

        Väyryset on edustava pari, he edustaisivat parhaiten suomalaisuutta.


      • Vuokko olisi äidillisin maan äiti aikoihin. Pitänee mennä ihan presidentti Kallion emäntään.


    • huhhahhei

      Väyrynen? Päivän paras vitsi.

    • Hyväntuulisempi

      Paavo Väyrynen lupaa olla kaikkien aikojen tehokkain presidentti viennin edistäjänä.

      Näin varmasti tulee olemaan, mutta samalla hän tulee toimimaan yleimaailmallisesti hyväntuulen lähettiläänä.

      Hän saa kaikki ihmiset hyvälle tuulelle ja se jo mikä on elämässä tärkeä ominaisuus ihmiselle!

      Hyvä Paavo!

      • Kaksi Paavoa

        Kaksi Paavoa toiselle kierrokselle. Jos pätevintä presidenttiä haetaan, tokalla kierroksella pitäisi olla Väyrynen ja Lipponen.


    • Pavefani

      Mikäli tärkeimmät asiat valinnassa huomioidaan, eli koulutus ja kokemus, niin ei mielestäni ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin Paavo Väyrynen.
      Puhukaa tästä asiasta tuttavillenne, please!
      Väyrynen on perehtynyt laajasti myös ympäristöasioihin!

    • Isoiita

      Eiköhän Väyrynen saa laajaa kannatusta lukeneiden ja älykköjen keskuudessa. He taas vetävät perässään meitä tavallisia pulliaisia. Joskin kyllä mekin aika paljon ymmärrämme. Ainakin, jos luemme ja seuraamme muutoin asioita.

    • 4 potenssiin 4

      Hyvä Isoiita ja muut kansannaiset ja -miehet. Väyrystä kehiin!

    • asia kas

      Seurattuani lähes kaikki vaalitentit ja luettuani tämän ketjun päätin äänestää Väyrystä.

    • Isoiita

      joo-o Väyrystä kehiin

      • Paras niistä

        Väyrynen on osoittanut näkevänsä kauimmas, ja hän on kyvykkäin puolustamaan lähidemokratiaa kansallisia ja kansainvälisiä vallan keskittämishankkeita ja -ideologioita vastaan. Väyrynen on myös suvaitsevainen ja verrattain liberaali, mutta ajaa asioita järki edellä. Näissä asioissa Väyrynen on Haavistoa parempii; globaalin kestävän kehityksen puolesta puhujina V ja H ovat nähdäkseni samoilla linjoilla, joskin Väyrynen toimijana kyvykkäämpi.


    • Mies pääkaupungista

      Väyrynen on vakuuttanut minut koulutuksen, kokemuksen ja edustavuuden puolesta. Ei ylioppilasta ja homoa pressaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1515
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe