Jumalan nimi-laitettu pimentoon.

Laitoin hieman omituisen nimisen aloituksen.Kerron mihin se liittyy.Valitettavasti
en muista paikkakuntaa ja kirkkoa,joka liittyy tähän.
K.o.kirkko on vanha ja suojeltu.Kirkossa tehtiin remonttia.Mutta voi kauheaa!
Eräästä seinästä löytyi nimi Jehova.Tuli ongelma.Nimeä ei saanut poistaa.Mitä
tehdä?Aina löytyy viisaita,jotka tuollaisen ongelman hoitavat.Laitettiin lautapaneelit
nimen päälle,niin ettei nimi tärveltynyt ja nimi saatiin peitettyä.
Nykyään on tilanne se,että monet nykyaikaiset Raamatut käyttävät harvoin tätä
nimeä.Monet Raamatun lukijat eivät sitä tunne.Otetaan tähän Psalmi 83:19.
Katsotaan mitenkä neljä eri käännöstä kääntää tämän kohdan.
"Tulkoot tuntemaan,että sinun ainoan ´nimi on Herra,että sinä olet Korkein
kaikessa maassa."(Kirkkoraamattu vuodelta 1933)
"Opettaaksesi heille,että sinä,oi Iankaikkinen,sinä olet Korkein Jumala
yli koko maailman:"(James Moffatin A New Translation of the Bible vuodelta
1922)
"Jotta tulisivat tietämään,että Sinä,jonka ainoan nimi on Jahve,olet korkein kaikessa maassa."(Aapeli Saarisalo,Salmit ja Jobin kirja vuodelta
1971.)
"Jotta ihmiset tietäisivät,että sinä,jonka nimi yksin on Jehova,olet korkein
koko maassa."(Englantilainen hyväksytty eli Kuningas Jaakon käännös vuodelta
1611;myös virolainen käännös)

46

2955

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuhmoisten Jehova

      yb86 FI
      SUOMI: Jehovan nimen on nyt tullut aika tulla yleisesti tunnetuksi, eikä mikään voima voi estää sitä.
      Suomen evankelis-luterilainen kirkko valmistaa parhaillaan uutta raamatunkäännöstä, joka huolellisesti salaa Jumalan nimen...

      Samaan aikaan Kuhmoisten Sanomat kirjoitti seuraavasti paikkakunnan kirkossa hiljattain tehdyistä uudistus- ja korjaustöistä:
      ”Vanhan maalin poisrapsuttelu on johtanut uusiin löytöihin Kuhmoisten kirkossa.
      Keskeltä alttaria on saatu esiin sana Jehova.
      Pientä hämmennystä aiheuttaneen sanan ja noin kuukausi sitten paljastuneen suuren seinämaalauksen kohtalo on – – kirkkovaltuuston kädessä.”

      Seinä päätettiin paneloida ja jättää nimi ja maalaus sen taakse säilytettäviksi tuleville sukupolville.
      Mutta asiasta keskusteltiin varmasti jokaisessa kunnan alueella sijaitsevassa kodissa.
      s.26
      yb1986 E p.22

      FINLAND: The time has come for Jehovah’s name to be widely known, and no power can prevent it.
      The Finnish State Church is making a new translation of the Bible, one that carefully conceals the divine name.
      Meanwhile, a local newspaper reported this concerning recent renovations made in a church:
      “The scratching of old paint has led to the discovering of new findings in the church of Kuhmoinen.
      The word ‘Jehova’ has been found right above the altar.
      The fate of the word, which has caused some confusion, and the great wall painting, which was uncovered about a month ago, now lies in the hands of the parish council.”
      They decided to panel the wall, leaving the name and the painting behind it for future generations.
      But in every home in the township people discussed this matter.

      • g85 22/8 s.29

        Tarkkailemme maailmaa
        Jumalan nimeä koskeva löytö
        ● Sen lisäksi, että Jumalan nimi Jehova on esiintynyt suomenkielisissä Raamatuissa aina vuodesta 1642 lähtien,
        se on ollut löydettävissä myös monista kirkkorakennuksista,
        tosin yleensä useimmille ihmisille
        tuntemattomin heprealaisin kirjaimin kirjoitettuna.

        Siksi Kuhmoisten 200 vuotta vanhan kirkon korjaus- ja entistystöiden yhteydessä hiljattain tehty löytö on kiinnostava.
        Vanhaa maalia poistettaessa tuli nimittäin keskeltä alttariseinää alttarin yläpuolelta esiin selvin, isokokoisin kirjaimin kirjoitettuna sana Jehova. .


      • Vain yksi Herra

        Hei!
        Jehova sana perustuu tietoon, jonka perusteella hebrean sana Jahve on saanut kirjoitusasunsa vokalisoituna.Alkueräisessä hebreassa ei ole kirjoitettuna vokaaleja, vaan on vain ns. konsonantteja. Vokaalit tulevat vain ääntämisessä esiin. Koska nimi Jahve oli niin pyhä, ettei sitä saanut sanoa ääneen korvattiin JHV (konsonantit roomalisin kirjaimin) eli Jahve sanan konsonantit toisella Jumalaa tarkoittavasta sanast Adonai, joka on suomennettu sanalla Herra. Sen taki piti turvautua tälläiseen salakieleen, ettei kukaan vahingossa kutsuisi Jumalaa oikealla, vain hänelle itselleen varatulla nimellä-

        Siten Jahve (JHV) yhdistettynä Adonai sanan vokaaleilla kuulostaa suurinpiirtein tältä: JaHoVai eli Jehova.

        Kirkko ei siis ole yrittänut mitenkään salata "alkuperäistä" Jumalan nimeä, koska tuo nimitys Jehova tulee paljon myöhemmältä ajalta kuin Vanhan Testamentin syntyajoilta. Sana Jehova on keskiaikaista perua. Tekstien kopioinnista vastaavien juutalaisten oppineitten "salakieltä"

        Ei pitäisi väittää jotakin niin varmasti, jos ei ole perehtynyt taustoihin.
        Rakkaudella


    • yksinkertaista...
      • löytyyhän se...

        Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
        Näinhän Jeesus opetti meitä rukoilemaan. (Matteus 6:9)
        Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi.

        Jehovan nimi löytyi seuraavista kirkoista: Kristiinankaupunki Kauhajoki Kurikka Ilmajoki Seinäjoki Nurmo Kauhava Ylihärmä Alahärmä Ylistaro Isäkyrö Vähäkyrö Virrat Pori Kemi Kemijärvi Kuopio Porvoo Kangasala Ulvila Alavus Kuhmoinen Eräjärvi Pori Helsinki


      • 31

        Aikas valaiseva pätkä......
        Löytyy Jumalan nimi kirkoistakin,
        vaikkka se joissakin piiloon paneloidaankin ;D

        Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
        Näinhän Jeesus opetti meitä rukoilemaan. (Matteus 6:9)
        Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi.


    • JH

      Näinhän se on,
      Totuutta ei voi peitellä, ken haluaa löytänee pyhästä raamatusta myös kohdan missä Jumala lupaa ottavansa kansansa omalle nimellensä:).

    • ...

      Herra eli Jahve on Israelin liiton Jumalan nimi.
      Jottei kukaan käyttäisi väärin Jahven nimeä ja siten rikkoisi lakia (3 Moos.24:11), kielsivät papit ja kirjanoppineet lausumasta sitä.
      Sen tähden sanotaan Jahven asemasta vain "Herra, Herra" tai "Herra Jumala".
      Oli määrätty, että Raamattua luettaessa oli sanottava Jahven sijaan a d o n a i, ja myös kääntäjät noudattivat tätä sääntöä.

      Kun myöhemmin varustettiin alkuperäinen, yksinomaa kerakkeitten muodostama heprean teksti ääntiömerkeillä, annettiin adonai- lukemistavan osoittamiseksi jumalannimi j h v h:lle adonain ääntiöt, mutta heprean kielisäännön mukaan korvattiin puolivokaali a puolivokaalilla e.

      Mutta j h v h:n alkuperäinen ääntäminen on jehovan asemasta todennäköisesti
      j a h v e.
      Eräs tämän nimen lyhennys on j a sanassa h a l l e l u - j a (kiittäkää Herraa).

      2 Moos. 3:14 mukaan nimi merkitsee "Minä olen". Mutta "olen", jota Jumala tässä itsestään käyttää, ei tarkoita olemassaolemista sellaisenaan, vaan toimivaa olemista.
      Tämän merkityksen vuoksi, joka ei tarkoita Jumalan olemusta sinänsä, vaan Jumalan ilmenemistä salatusta olemassaolostaan, annetaan VT:ssa tämä nimi Jumalalle, koska Hän, Israelin Jumala, on yleensä ilmoituksen Jumala.
      ( Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja s.318)


      Israelilaiset eivät lausuneet Jahven nimeä ääneen ehkä profeetta Aamoksen ajoista lähtien (Aam 6:10, noin vuosilta 765 - 763 eaa.).

      Uudessa testamentissa Jumalan nimeä Jahve ei esiinny lainkaan.
      Siinä missä Vanhassa testamentissa käytetään sanaa Adonai, "Herra", esiintyy Uudessa testamentissa sana Kyrios.
      Siten Uuden testamentin ilmaus Jeesus Herra vastaa Vt:n sanaparia Jahve Adonai. Kun alkuseurakunta julisti: "Jeesus on Herra" se itseasiassa kuulutti: "Jeesus on Jumala!" Muuten Uuden testamentin kreikankielessä käytetään Jumalasta nimeä Theos. Sillä korvataan heprealainen ilmaus Elohim.

    • Jumalan nimen JHVH todennäköinen lausumistapa on JehoVA. Paino viimeisellä tavulla.

      Tätä mieltä ovat mm. karaiittijuutalaiset (Nehemia Gordon).

      Hepreankielisessä raamatussa nimi kirjoitetaan niin, että se lausutaan Jehvah.

      Jos YHVH saisi vokaalit Adonaista, se lausuttaisiin YaHoVaH.

      Mooses kysyy jumalan nimeä ja tämä ilmoittaa että sano israelilaisille että
      Ehyeh lähetti hänet. Tämä tulee sanasta HYH joka tarkoittaa olla, Minä Olen.
      Kuitenkin HETI tämän jälkeen jumala ilmoittaa, että hänen nimensä on YHVH.

      Joten miten HYH ja YHVH ovat tekemisissä toistensa kanssa?
      Hepreassa jod ja vav ovat heikkoja kirjaimia ja ne voivat olla joskus vaihdannaisia keskenään. Esim. yeled יֶלֶד (lapsi) omaa variantin valad וָלָד
      jossa jod on vaihtunut vaviin.

      Samanlainen korvaus on tapahtunut verbissä HYH. Preesens-muoto olla on הוֶֹה hoveh jossa jod on korvattu vavilla. Tämä korvaaminen vaikuttaa tapahtuvan erityisesti nimien kanssa.
      Joten kielitieteellisesti katsoen on mahdollista että YHVH periytyy muodosta HYH (to be). Tämän vuoksi YHVH esitteli itsensä Moshelle muodossa Ehyeh Asher Ehyeh (I am that which I am), joka on verhoiltu muoto hänen nimeensä ....

      Mitä tulee Jahveen, niin sen kanssa on tiettyjä ongelmia.

      Verbillä HYH, josta nimi YHVH tulee ei ole konjugaatioita halutussa muodossa, joten Yahweh on verbaalinen muoto, jota ei ole olemassa raamatullisessa hepreassa.
      Tästä seuraa että oppineiden ARVAUS muodosta Jahve perustuu fiktionaaliseen verbiin, joka rikkoo heprean kielisääntöjä.

      Perustavaa laatua oleva sääntö heprean kielessä on, että keskellä olevaa konsonanttia seuraa joko vokaali tai äänetön sheva.
      Erityisesti jos sanan keskellä on hee, ei raamatullisessa hepreassa ole äänetöntä hee-kirjainta sanan keskellä. Tästä seuraa se, että ensimmäisen hee-kirjaimen jälkeen on tultava vokaali, joten Jahve ei ole mahdollinen muoto. Se on kieliopin vastainen.

      Karaiittijuutalaisia oli kahdenlaisia: niitä jotka bannasivat jumalan nimen lausumisen ja niitä jotka säilyttivät nimen ääneen puhumisessa. Masoreetit kuuluivat tähänä kieltoryhmään ja saivat oikean ääntämismuodon niiltä, jotka kieltoa eivät noudatteet.
      Oikea vokaali hee-kirjaimen jälkeen on "o" (cholam).

      Joten oikea nimen muoto on Yehovah, paino tavulla VAH.

      http://karaite-korner.org/yhwh_2.pdf

      • Oletaan siis vielä kerran:

        PeHva. Jotta tämä saataisiin kieliopillisesti oikeampaan muotoon, kirjaime Hv pitää erottaa toisistaan, katsos näin: H v. Huomaa kuinka kirjainten väiin jäi tyhjää.
        Nyt ongelmana on se, mikä siihen välii laitetaan, vokaali se on oltava joka tapauksessa. Nehemia Gordon on sitä mieltä, että se on o eli vokaalimerkki cholam. Se voinee olla jotain muutakin, mutta Hv se ei voi olla, koska kielioppi vaatii keskelle vokaalin. Näin ollen Pehva ei käy. Sen pitäisi olla Peheva, Pahava, Pohovo, Pihivi jne.

        Tosiasia kuitenkin on, että karaiititkaan eivät taida olla yksimielisiä siitä miten nimi lausutaan. Mutta kerro ihmeessä omat perustelusi asialle, ne ovat aina niin maanläheisiä.


    • "Yksinkertaista".Katsoin mainitsemasi" Videon" "Jehovan nimi suomen kirkoissa".
      Oikein hyvä.Siinä tulee hyvin mielenkiintoisia asioita esille.Joten kannattaa katsoa se

    • 54647447747

      ei tuo ole sen ihmeellisempi kauhistelun asia kuin se mitä vartiotorniseura tekee ristin suhteen. risti on kauhistus seuralle vaikka se itse käytti sitä aluksi.

      joulukuustakin pidetään pakanallisena seurassa mutta silti russelin haudalla on pyramidi symbolina joka sekin on pakanallinen ihmisen tekele.

      no, silti ihan samantekevää koska raamattu on kokonaisuudessaan ihmisen keksimää sanaa. ei jumalan

    • Jumalan nimi Jehova esiintyi mm.eräässä kolikossa jonka nyt tässä nyt mainitsen.
      Teoksessa:"Suomi kautta aikojen 1992.sivu 132."
      "Rahoja 1600-luvulta 1800-luvulle."
      Kuva,jonka alla seuraava teksti(lainaan k.o.tekstin tähän kokonaisuudessaan.):"Kaarle IX, 4 markkaa eli (Ruotsin) taaleri 1605, hopeaa. 1:1.
      Aikaisemmin oli kotimaisen rahan kurssi ollut taaleriin (uuteen riikintaaleriin)
      nähden 4 markkaa. Kun kotimaisen rahan hopeamäärää laskettiin,nimettiin uusi
      4 markan raha taaleriksi. Etusivulla hallitsijan kuva, valtakunnan vaakuna sekä teksti, joka ilmoittaa Kaarlen sekä valituksi kuninkaaksi että perintöruhtinaaksi
      (kruunajaiset olivat vasta 1607).Takasivulla keskellä hebreaksi Jehova,
      vaalilause Jehovassa lohtuni sekä rahan arvo 4 Ruotsin markkaa.
      Netistä saattaisi löytyä tietoa näistä rahoista joissa Jumalan nimi esiintyy.

    • Diletantti (it.diltta`nte;

    • KÄÄNNÖS

      Raamatun tekstiissä ei Jumalan nmen suhteen ole ongelmaa; ongelma on myöhemmin kehitellyissä opeissa; esim. kolminaisusoppi.

      Psalmi 102:22
      ”kun kansat kokoontuvat yhteen, ja valtakunnat Jahvea palvelemaan” - Aapeli Saaqisalo (suom.)
      ”When the peoples are gathered together, And the kingdoms, to serve Jehovah.” - American Standard (engl.)
      ”Cuando los pueblos se congregaren en uno, Y los reinos, para servir á Jehová.” - Reina-Valera (esp.)
      ”When the peoples are gathered together, The kingdoms, to serve Yahweh. - World English Bible (engl.)

      ”когда соберутся народы вместе и царства для служения Господу” - Russkaja Biblija (venäjä)
      ” Господу” - Jehovah =" the existing One"

      • hytrenomi

        Meitin seurakunnassamme rukoillaankin jehovan kirousta niille emolahkolaisillemme, jotka käyttivät ristin sisältää rintamerkkiä.

        Venäjän rahayksikkö kopeekka juontuu kolikkoon kuvatusta miekasta, joka on venäjäksi suunnilleen "kopeekka" Kun he ottivat siitä nimen tuolle kolikolle, ymmärrän että jehovantoidistajat ovat ottaneet hytren kertomalla tavalla nimen variotornin luomalle jumalahahmolleen


    • KÄÄNNÖS

      Nimi löytyy muualtakin; esim.:

      Aleksis Kivi (oik. Alexis Stenvall) (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872, Tuusula) oli suomalainen kirjailija. Hän on Suomen kansalliskirjailija.

      Aleksis Kivi käytti nimeä ”Jehova” mm. näytelmässään Lea - (Näytelmä Lea - v. 1869)

      "Sen pohjana on Luukkaan evankeliumin tarina tullimies Sakeuksesta, joka kiipesi puuhun Jeesuksen nähdäkseen. Näytelmässä Sakeuksen tytär Lea ja saddukeus Aram rakastavat toisiaan, mutta isä haluaa naittaa tyttärensä Joas-fariseukselle, koska tämä on Aramia rikkaampi.
         Lea on tähän asti vastustanut isänsä tahtoa, mutta nähtyään Jeesuksen ja kuultuaan tämän puheita, nuori nainen omaksuu Kristuksen rakkauden opin sydämestään ja sielustaan ja päättää mukautua isänsä tahtoon. Liikuttuneena Sakeus haluaa myös tavata ihmeellisen Jeesuksen, ja kuten evankeliumikin kertoo, tämän kohtaamisen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen." - Turun Sanomat

      • Käännä

        'jehova' sanan masoreetit keksivät sen vasta 700 vuotta Jeesuan jälkeen.

        Ihmekkö tuo jos Aleksis Kivi käytti nimeä ”Jehova” v. 1869 kun masoreetit keksivät sen paljon aikaisemmin 700 vuotta Jeesuan jälkeen.


    • dvvevvevv

      Raamatussa Jumalan eräs nimitys on El Eljon eli Korkein voima.
      Tämä Eljon ei välttämättä ole sama kuin Jehova tai Jahve tai JHVH.
      Perusteena mm. 5 Mooseksenkirjan luvun 32 jakeen 8 kirjoitus, jossa Korkein jakaa kansoja perinnöiksi (tai kansoille perintöjä) ja ilmenee että tämä JHVH on yksi perinnön saajista ja alisteinen Korkeimmalle.
      Tätä eselittää myös kertomuksissa se, kun Eeva saa Kainin, niin oikea käännös kuuluu: "Olen saanut miehen jehovan(kaniitii iish et jehoovaa) .", eli Eeva on synnyttänyt Kainissa myös Jahven=ihmiskunta.

      Vanhimmissa kirjoituksissa, eli Jobissa esiintyvä jumaluus on Elohaa joka on
      feminiini muoto, mutta siitä on kummallisesti väännetty maksuliininen pluraali elohjim.
      Tarkoituksena on ilmeisesti ollut ilmaista, että jumalissa on molemmat sukupuolet kuten JHVH:ssakin, joka alkaa maskuliinisella Jod:lla ja päätyy feminiiniseen Hee:n.
      Monikollisuus näkyy mm. kuuluisassa lauseessa: "tehkäämme ihminen kuvaksemme kaltaiseksemme."

      Totuudellisuudesta vois huomauttaa asiaan liittyen että elohjimia käytetään Genesis 2:13:ssa: "Va-jehii ka-asher hit'uu ootii eloohiim mi-beet abii jne",. "Mutta kun Jumala lähetti minut kulkemaan pois isäni kodista"..

      Tuo on käännösviehe monien muiden joukossa, sillä oikea käännös kuuluu: " ja tahtui kun harhaajohtivat jumalat minut huoneesta isäni..."
      Kääntäjät siis harhaajohtavat lukijat pois aitojen tekstien ääreltä, sillä 'hiteuu' on monikko ja 'hiphal'-muoto merkityksessä 'eksyttää' 'harhaajohtaa' ei 'johdattaa' eikä 'lähettää'.
      Jumalat on siis monikossa ja pakanalliset Kaldean jumalat ovat siis olleet kuuluisan Abrahamin valitsemisen takana!
      Ehkä juuri siksi Jeesus piti Jahvea ja Abrahamin lapsia itsensä perkeleen lapsina.

      • rukoillenkin

        Ei kristityllä ole mitään Jehova -nimeä vastaan. Kristinoppi ei kuitenkaan tarkoita nimen vannomista eikä siitä riitojen hakemista.
        Esim. Jeesus opetti rukouksen "Isä meidän" jossa puhutaan Jumalan nimen pyhittämisestä, mutta rukous ei sisällä sanaa Jehova.

        Jehovantodistaja on tyypillisesti opetettu sanomaan rukousta mallirukoukseksi, jos viitataan vaikkapa tuohon Jehovan puuttumiseen. Mutta niin, malliksi siis annettu, että Jehovan nimen hokeminen ei ole sitä mitä Jeesus tarkoitti


      • KÄÄNNÖS
        rukoillenkin kirjoitti:

        Ei kristityllä ole mitään Jehova -nimeä vastaan. Kristinoppi ei kuitenkaan tarkoita nimen vannomista eikä siitä riitojen hakemista.
        Esim. Jeesus opetti rukouksen "Isä meidän" jossa puhutaan Jumalan nimen pyhittämisestä, mutta rukous ei sisällä sanaa Jehova.

        Jehovantodistaja on tyypillisesti opetettu sanomaan rukousta mallirukoukseksi, jos viitataan vaikkapa tuohon Jehovan puuttumiseen. Mutta niin, malliksi siis annettu, että Jehovan nimen hokeminen ei ole sitä mitä Jeesus tarkoitti

        "...Jehovan nimen hokeminen ei ole sitä mitä Jeesus tarkoitti..."

        Ja kuitenkin nimi kirjoitettiin Suomen kirkkoihin vuosisadasta toiseen!


    • KÄÄNNÖS

      Nimimerkki ”Sanamies” kirjoitti 13.3.2013 23:44:

      ”Koska Jumalan nimestä on jäänyt vain konsonantit todellisen ja oikean Jumalan nimen tietää yksin vain Jumala. Vokaali lisäykset ovat ihmisten tekemiä ei todelisia. Jehova tai Jahve voivat olla molemmatkin vääriä. ”

      Huom.! Koko hepreankielinen Raamatun teksti kirjoitettiin ”konsonantein”.

      Kaikkiin (jokaiseen sanaan) nykyisiin käytössä oleviin ”vanhan testamentin” teksteihin on ”lisätty” vokaalit.

      • Mikä meissä

        "Ja kuitenkin nimi kirjoitettiin Suomen kirkkoihin vuosisadasta toiseen! "

        Kristilliseen kirkkoon voi liittyä ja ottaa kantaa kirkon sisustukseenkin. On kirkkovaltuuston vaalitkin.

        Mutta jehovantodistajain kirkossa on ollut tunnuksena vartiotorniseura -yhtiön logo.
        Sitten on annettu New Yorkin päämajasta käsky että logot tulisi poistaa. Käsky on että vähitellen vähimmin kustannuksin, eli kuten remontin yhteydessä.

        Mutta onko jehovantodistaja ajatellut, mitä tarkoittaa kaupallisen yrityksen logo kirkkorakennuksessa ?
        Kannattaa olla utelias logon poistamiseen johtaneista syistä, ja sitten kun uteliaisuus kihelmöi sietämättömästi, eikun veljesseura.org:iin katsomaan !!!


      • KÄÄNNÖS
        Mikä meissä kirjoitti:

        "Ja kuitenkin nimi kirjoitettiin Suomen kirkkoihin vuosisadasta toiseen! "

        Kristilliseen kirkkoon voi liittyä ja ottaa kantaa kirkon sisustukseenkin. On kirkkovaltuuston vaalitkin.

        Mutta jehovantodistajain kirkossa on ollut tunnuksena vartiotorniseura -yhtiön logo.
        Sitten on annettu New Yorkin päämajasta käsky että logot tulisi poistaa. Käsky on että vähitellen vähimmin kustannuksin, eli kuten remontin yhteydessä.

        Mutta onko jehovantodistaja ajatellut, mitä tarkoittaa kaupallisen yrityksen logo kirkkorakennuksessa ?
        Kannattaa olla utelias logon poistamiseen johtaneista syistä, ja sitten kun uteliaisuus kihelmöi sietämättömästi, eikun veljesseura.org:iin katsomaan !!!

        Huom. kaikkiin nykyisiin (lat.kirj.) heprealaisista kirjoituksista julkaistuihin raamatunkännöksiin on "lisätty" vokaalit!

        Esim. Jesajan, Mooseksen, Jeremian ja Jeesuksenkaan nimeä ei lausuttu siten kuin nyt suomenkilellä!

        Väärin?


    • KÄÄNNÖS

      Nimimerkki ”Sanamies” kirjoitti 13.3.2013 23:44: ” Vokaali lisäykset ovat ihmisten tekemiä ei todelisia. ”

      Koko hepreankielinen Raamatun teksti kirjoitettiin ”konsonantein”; joten jokaiseen sanaan nykyisiin käytössä oleviin ”vanhan testamentin” teksteihin on ”lisätty” vokaalit.

      Kaikki Raamatun sanat eivät ”voi olla vääriä”.

    • Aloitin palstan nimellä " Jumalan nimi laitettu pimentoon ". Laitetaan julkaisu, jossa Jumalan nimi on laitettu reilusti näkyviin." Kirkko ja me"
      niminen julkaisu.21.3.2013. Sivulla 20. n. 1/4. sivun kokoinen kuva, alla teksti:"
      Maarian kirkon saarnatuolin yläpuolella loistaa ylösnousemuksen kirkas aurinko".
      Kuvassa näkyy"auringossa" Jehovan nimi tetragrammina. Ja lainataan
      julkaisua "Askaisten kirkko". Sivu 8. " Kasukat". " Mustaa samettia 1817...........
      etupuolella iso Jehovan aurinko."
      "Mustaa sametia, etupuolella iso Jehovan aurinko. Hankittu v.1851."

    • Anonyymi

      Kyseessä on Kuhmoisten kirkko.

    • Anonyymi

      Olikohan Luopioisen kirkko?
      Israelin kansalle annettiin, Mooseksen aikana, nimi JHVH.
      Emme tiedä sen oikeaa lausumistapaa. Jahve tai Jehova tai joku muu.

      Mutta joo. Kun tuo nimi annettiin heille käyttöön, sisältyi siihen erittäin vakava vastuu.
      Piti totella ehdottomasti JHVH:ta.

      Syntejään piti pyytää anteeksi uhraamalla.

      Kun Jeesus tuli maanpäälle on hänen jälkeensä käytetty nimeä Jeesus ( Jeshua ), eikä kenenkään uhraamisia enää tarvita. Jeesus uhrasi itsensä meidän syntien puolesta.

      Uudentestamentin varhaisissa käännöksissä ei ollut Jehova nimeä. Muutamissa kohdissa muoto JHVH löytyy.

      Jehovan todistajat ovat häpäisseet nimen Jehova ( JHVH )jo moneen kertaan ja tekevät sitä edelleen, eivätkä he halua parantaa tapojaan. Vähän niinkuin muinainen Israelin kansa.
      Heille tulee käymään myös samoin kun muinaiselle Israelille.

      • Anonyymi

        Jeesus ei ole uhrannut yhtään mitään. Kristinusko on ihmisuhri-uskonto. Oma poika uhrataan sairaalla tavalla muka "syntisten" ihmisten vuoksi. Tämä on yksi ihmiskunnan historian pahimmista vedätyksistä.


    • Anonyymi

      hytre 28.03.2013 17:27
      " Kirkko ja me" niminen julkaisu.21.3.2013. Sivulla 20. n. 1/4.

      Kuvassa näkyy "auringossa" Jehovan nimi tetragrammina.

      vartiotorni ei vaadi värvättyjään opettelemaan tuon tetragrammin kirjoittamista.

      Jeesus, opettaessaan rukouksen jossa Jumalan nimi sanotaan pyhitetyksi, käytti Jumalan nimeä taivaan Isä.

      Todistajat on opetettu sanomaan, että se on mallirukous.
      Vastaa sinä, että malliksi siis annettu, että käytä nimeä taivaan Isä.

    • Anonyymi

      Ainakin Rauman keskiaikaisesta kirkosta löytyy muitakin katolilaisia jäänteitä, jos osaa lukea faktuuraa.

    • Anonyymi

      Urpoilua parhaimmillaan!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sairasta poistaa kirkosta vanhoja jumalien nimiä oli ne lausuttu miten päin hyvänsä no kirkon ja ihmisten toiminta on kaukana vanhoista kristityistä,tämä taas todiste siitä !!!

    • Anonyymi

      Peräilma on luopioiden pyhää henkeä, hyvä uutinen sian pyllys..

    • Anonyymi

      Pakkohan se on peittää kun Jehovat on pilanneet senkin nimen maineen. Ja sehän on väärä nimi sitä paitsi.

    • Anonyymi

      Raamatussahan

      2 Moos. 20:7: " Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu"

      Olen saanut käsityksen että vartiotornikaupustelijoille on heidän jumalansa nimen toistelu tärkeä perusasia.

      Kun Jeesus opetti rukouksessaan että Jumalan nimi olkoon pyhitetty (taivaan Isä)
      niin en ole saanut vartiotornikaupustelijoilta vastausta, miten heille opetetaan Jumalan nimen pyhittämisen sisältö, selitys.
      Entä nyt ?

    • Anonyymi

      Jehovantodistajien järjestökin on halunnut laittaa Jehova nimen piiloon. Aiemmin nimi oli Jehovan todistajat - nyt se on JW.org eli lyhennös Jehovan todistajat nimestä.

      Muutos tapahtui kun pedofiili ongelmia alkoi tulla esiin jehovantodistajien keskuudesta julkiseen tietoon.

      Jehova nimeä ei siksi haluttu enää julkisesti niin paljon pitää esillä, ainakaan kirjoitetuissa tiedotteissa, lehdissä jne.

      Jehova -nimi on liattu jehovantodistajien toimesta, ja järjestö kait yrittää siirtää nimeä hieman taka-alalle. Järjestö pitää nyt enemmän itseään esillä ja Jehova voi olla hieman piilossa.

      Eli lopulta jehovantodistajat saattavat päätyä samaan kuin muutkin uskonnot, että Jehova - nimeä ei saa turhaan lausua ja pitää esillä. Näin se historia toistaa itseään.

      • Anonyymi

        Niin ne todistajat lähestyvät valtavirtaa tässäkin asiassa, hitaasti mutta varmasti. Onhan Jehovan todistajien uskonto, eli JW-orggilaisuus, todella paljon pehmentynyt ja vesittynyt jos muutaman vuosikymmenen takaiseen vertaa. Ihan lällärimeininkiä nykyään. Todistajista tulee samanlainen kuin "kristikunnan" suuntauksista, joita he ovat arvostelleet maallistumisesta ja sovittelusta uskonkysymyksissä.


    • Anonyymi

      Anonyymi 15.02.2022 10:40

      "Kun Jeesus opetti rukouksessaan että Jumalan nimi olkoon pyhitetty (taivaan Isä)
      niin en ole saanut vartiotornikaupustelijoilta vastausta, miten heille opetetaan Jumalan nimen pyhittämisen sisältö, selitys.
      Entä nyt ?"

      -Todistajille tämä on siis tabu, kielletty puheenaihe

    • Anonyymi

      Jumala ei ole koskaan ilmoittanut itseään nimellä Herra, tämä sanotaan Raamatussa!
      Se ihmistekoista, että saadaan aikaiseksi kolminaisuusoppi!

      • Anonyymi

        Tuollaista kun väittää niin kannattaa laittaa myös raamatunkohta esille, jossa niin sanotaan. Siten asian voi tarkistaa.
        Eli tässä tapausessa raamatunkohta, jossa Jumala ei ilmoittaisi itseään herraksi.


    • Anonyymi

      Katsotaanmpas, mitä Tyrnävän Tiede-lehti sanoo. Jortan-virran rantalepikosta on löytynyt kahdet Raappahousut, jossa purppuraisella villalankalla nätisti ommellut nimikoinnit Y-H-hoWaH ja Y-o-ush-ua . Raappahousut ovatten keittämisen jälkeen tarkasti ja henkistyttyneesti tutkitut Pastöör-intsnituutissa Saksan Reeperbahnilla roffesoorien toimesta, ja todettu aidoiksi. Reilut jaarrutus- ja Peräilmajäljet vakuuttivat. Elikkä kyllä se kaikkeuden suvereenin nimi Y-H-hoWaH on, vaikka olivat nimikoidut Raappahousut pimennossa lepikossa pari tuhatta vuotta.

      • Ohoh. Taas joku demoni poisti edellisestä nimmarini.


    • Anonyymi

      5 Moos 6:4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.

      2 Korintt. 4:5 Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra

      • Anonyymi

        Anonyymi 16.02.2022 19:01 Jumala ei ole koskaan ilmoittanut itseään nimellä Herra, tämä sanotaan Raamatussa! (näin siis vartiotorni)


    Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 178
      1903
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      50
      1836
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1353
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1164
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1121
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1099
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1085
    Aihe