Moikka ! Minulla todettiin juuri punajäkälä. On suussa, käsissä ja jaloissa.
Olisiko jotain luontaistuotteita niiden hoitoon ?
Olisiko jotain luontaistuotteita niiden hoitoon ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sama minulla pari vuotta sitten, epätavallisen pahana. Ei siihen mikään auttanut, vuoden verran kokeilin kaikkea mahdollista, mitä vaan vähänkin luontaishoitoja siihen suositeltiin. aloin olla ihan loppu sen kanssa, punainen ja rupinen kuin sammakko, onneksi naama ja kädet oli puhtaat. Sitten se alkoi vähetä, kun otettiin käyttöön vahvat kortisonivoiteet ja limakalvoille ja kainaloihin miedommat. Ihotautilääkäriltä siis. Viikkoja siinä meni ja ihottumakohtiin jäi vissiin loppuiäksi tummat pigmenttiläiskät. Jälkeen päin harmittaa, kun aluksi niistä kieltäydyin ja tauti levisi melkein joka paikkaan ja nyt on kirjava kuin salamanteri. Pah!!!!
Pari vuotta on siitä aikaa, kun minullekin rupesi ilmestymään niitä punertavia läiskiä.
Kun viimein saatiin selville, mistä oli kysymys, määrättiin kortisonivoidetta. Eipä siitä apua tuntunut olevan. Sitten määrättiin sitä vahvaa kortisonivoidetta. Samalla tuloksella. Siksi jätin sen pois. Valohoitoa on tarjolla seuraavaksi. Onneksi tuon jäkälän punaisuus on jo hiukan haalistunut, että jospa se siitä ihan itsekseen, luonnon hoitamana, häviäisi.
Ps. Mikä tällaisen ihottuman voi aiheuttaa, se tuntuu olevan aivan mystiikkaa. Kun olen yrittänyt syytä selvittää, ja aiheesta kysellyt, niin täysin tietämättömiä tunnutaan aiheesta olevan. Eikö kukaan todellakaan tiedä syytä, mikä tuollaisen ihottuman voi aiheuttaa?
Onko suussa myös niitä kiisteltyjä amalgaamipaikkoja?
Auttaisiko se?
Kyllä se auttaa punajäkälän ilmestymiseen!
Jos paikka on heikkolaatuinen, niin se voi raapia posken sisäpintaa ja aiheuttaa siihen punajäkälää. Mutta tuskinpa käsiä tai jalkoja.
Kerrot, että amalgaamipaikan raapiminen posken sisäpintaa aiheuttaa punajäkälän!
Tuo tarvii kyllä hieman tarkentavan selityksen.
Kerro!
Asia on selitetty viestissä jota juuri kommentoit.
Pitääkö amalgaamipaikat vaihtaa?
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
1995;111(14):1377
Inkeri Rytömaa ja Matti Hannuksela
Katsaukset
Aiheesta toisen osapuolen, potilaan kokemuksia.
http://www.studio55.fi/tositarina/artikkeli.shtml/1369574/amalgaamipaikkojen-poistosta-elohopeamyrkytys-suomalaiset-laakarit-eivat-osanneet-auttaa
Maikkari tienaa näköjään rahaa nykimällä hyväuskoisilta eläkeläisiltä ja muilta syrjäytyneiltä. Sekavan oloinen huuhaa uppoaa siihen väestönosaan, joka ehtii katsomaan televisiota, kun muut ovat töissä.
Nyt jokainen enerkiakanaali postaamaan omaa "tarinaansa" ja MTV myy sen toisille vähäosaisille.
Mikäs siinä niin sekavan oloista on?
Asiallahan on ollut ihan koulutettu hammaslääkäri.
Mistäs tuollainen esitys tuohon tupsahti? Varsinainen aihehan on aivan muuta! Sinähän tässä yrität sekoittaa aihetta parhaasi mukaan!
Ketä hammaslääkäriä tarkoitat?
Kokeile a-vitamiinia ->Maksa ja veriruokia. Sekä porkkana (beetakaroteeni) ja altista ihoaluetta missä punajäkälää kohtuullisilla annoksilla auringonvaloa.