Onko valehtelu sopiva ominaisuus tulevalle presidentille?

RKP:n presidenttiehdokkaan Eva Biaudet'n vaalirahoitus puhuttaa sosiaalisessa mediassa.
Yle kertoi eilen, että Biaudet on ensimmäisenä ehdokkaana tehnyt vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. 440 000 euron budjetista yli 300 000 euroa tulee säätiöiltä.

Biaudet'n suurin rahoittaja on Kaksikielisen Suomen puolesta -niminen säätiö, jonka rahoista osa tulee yksittäisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä. Säätiö ei paljasta näiden tahojen nimiä.

Ylen mukaan esimerkiksi Björn Wahlroosin on kerrottu olevan yksi säätiön rahoittajista. Wahlroosin osuudesta huomautetaan myös yhteisöpalvelu Twitterissä.

- Tiedän kokemuksesta, että wahlroos ei halua tukea kampanjaani sentilläkään. Ei siis tarvitse edes pohtia sitä mahdollisuutta, Biaudet vastaa Twitterissä.

Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiön antama vaalituki on täysin laillista. Yksi Twitterin käyttäjistä kuitenkin epäilee Biaudet'n kampanjaa.

- Yleisradion uutistne mukaan sinulla on peiteltävää, hän ilmoittaa.

- Päinvastoin! Ainoana olemme lainmukaisesti selvittäneet vaalirahoituksemme jo nyt, Biaudet vastaa.

Panu Karhunen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


epäilyttävää kirjoitti:

RKP:n presidenttiehdokkaan Eva Biaudet'n vaalirahoitus puhuttaa sosiaalisessa mediassa.
Yle kertoi eilen, että Biaudet on ensimmäisenä ehdokkaana tehnyt vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. 440 000 euron budjetista yli 300 000 euroa tulee säätiöiltä.

Biaudet'n suurin rahoittaja on Kaksikielisen Suomen puolesta -niminen säätiö, jonka rahoista osa tulee yksittäisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä. Säätiö ei paljasta näiden tahojen nimiä.

Ylen mukaan esimerkiksi Björn Wahlroosin on kerrottu olevan yksi säätiön rahoittajista. Wahlroosin osuudesta huomautetaan myös yhteisöpalvelu Twitterissä.

- Tiedän kokemuksesta, että wahlroos ei halua tukea kampanjaani sentilläkään. Ei siis tarvitse edes pohtia sitä mahdollisuutta, Biaudet vastaa Twitterissä.

Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiön antama vaalituki on täysin laillista. Yksi Twitterin käyttäjistä kuitenkin epäilee Biaudet'n kampanjaa.

- Yleisradion uutistne mukaan sinulla on peiteltävää, hän ilmoittaa.

- Päinvastoin! Ainoana olemme lainmukaisesti selvittäneet vaalirahoituksemme jo nyt, Biaudet vastaa.

Panu Karhunen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu