Koko Paltaniemen lentokentän vois lopettaa. Oulusta pääsee kaikkialle maailmaan ja koneita lentää sieltä esimerk. Hkiin vajaan tunnin välein. Etelään aurinkorannoille ihan samalla lailla. Täällä on koko lentokentän pito tappiolloista ja tyhmää rahan haaskausta kun ei ole maksukykyisiä asiakkaita.
Oulusta lentäen kätevästi maailmalle
Lennän usein
265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oletpa tyhmä ja Kainuun vastainen. Juuri kaltaisiesi ansiosta loppuu lentäminen Kainuusta. Olet varmasti myös maakuntayhtymän herroja, ei kai noin paskamaisesti maakunnan asiaa voi pettää kukaan muu. Olen aivan varma, että rehellisellä pelillä Paltaniemestä voisi olla kannattavia yhteyksiä Helsingin lisäksi Tallinnaan, Moskovaan, Malagaan, Singaporeen, Sanghaihin, Tokioon, Los Angelesiin ja Tulimaahan.
Korruptoituneet herrat helvettiin Kainuusta ja rehellisiä ihmisiä asemiin ja alkaa homma toimimaan!
Nimimerkille "Lennän usein":
Jos lennät usein, et kirjoittaisi tuollaista provoa. Minä lennän usein ja toivoisin todellakin reittiliikenteen olevan Suomessa joustavaa, myös Kajaanin ja Helsingin välillä.
Luuletko todellakin, että voittoa tavoitteleva yhtiö Finavia pitäisi Paltaniemen kenttää pystyssä, jos se olisi tappiollinen? Heitä Finavian tase-tiedot tänne, jos ne tiedät, myös Kajaanin lentoaseman kohdalta.
Jotenkin kirjoituksestasi kumpuaa katkeruus, ei sitä voi muuten ymmärtää. Milloin kirjoittelet Turun ja Tampereen palstoille, että te ette tarvitse lentoja, koska Oulusta pääsee vajaan tunnin välein Helsinki-Vantaalle?
Sinussa ei ainakaan ole pätkääkään realismia, pelkkää katkeruutta.
Mutta me lennetään edelleen, katsele pää kenossa meidän menoa.